Jukka Paarma
Kristillisessä ja Raamatun jumalakuvassa on kaksi sellaista ominaisuutta, joita on ollut vaikea ymmärtää yhteen sopiviksi. Raamatun Jumala kun on toisaalta pyhä, vanhurskas eli oikeamielinen ja hän odottaa meiltä ihmisiltä sen mukaisesti pyhyyden kunnioittamista, ja oikeudenmukaisuutta kaikkia kohtaan. Toisaalta Jumalan keskeisin ominaisuus on rakkaus, Hän tarjoaa lahjojaan, Hän rakastaa ja Hän armahtaa. Ja Hän odottaa meiltä ihmisiltä samaa. Näiden kahden yhteensovittamisessa oli niin Vanhan kuin Uuden testamentin ihmisillä joskus ylivoimainen pulma.
Jeesus omassa toiminnassaan
yhdisti nämä molemmat. Hän osoitti
anteeksiantavaa, edellytyksetöntä rakkautta, toisaalta hän vetosi Jumalan
oikeudenmukaiseen lakiin. Sitä
seurakuntaa, jonka jäsenet olivat ottaneet ohjenuorakseen vain
vastuuttoman itsensä rakastamisen vastuullisuuden
ja oikeudenmukaisuuden sijasta, opetti apostoli sanomalla, että Jumala on järjestyksen Jumala.
Kristillisen etiikan
ohjenuorana onkin ollut ajatus siitä, että oikeudenmukaisuus ja rakkaus eivät
pohjimmaltaan ole ristiriidassa. Jos ne näyttävät olevan, olemme ymmärtäneet
jommankumman väärin. Martti Lutherin (kuten
jo aiemmin Platonin ja Aristoteleen)
korostama kohtuus, hyveenä ja moraalin ohjenuorana, on ollut hyvänä
oppaana tämän yhteyden käytännön
soveltamisessa.
Kun tässä seminaarissa etsimme
velkaongelmaan ratkaisuja ja vastauksia, on minun mielessäni ollut tämä oikeudenmukaisuuden
ja armon yhteys. Sehän on vastannut
vanhastaan suomalaista yhteiskunta-ajatteluakin. Muistamme vanhat Olaus Petrin tuomarinohjeet
oikeudenmukaisuudesta ja kohtuudesta. Yhä edelleen on oikeuskäytännössämme
mukana tuomarien harkintavallan lisäksi
armahdus kohtuuden saavuttamiseksi.
Entä sitten velkaongelman kohdalla?
Siinä ollaan tekemisessä aika konkreettisen ja laajan yksilöitä ja
yhteiskuntaa koskettavan pulman kanssa.
Kysymys ei ole pelkästään
rahasta.
Ylivelkaantuneiden tilannetta
ajatellen on ensinnäkin hyvä muistaa, ettei kysymys ole pelkästään rahasta,
vaan paljon muustakin. Ihmisen ja
yhteiskunnan kannalta vaikutuksiltaan merkittävintä on, että kohtuuton
velkataakka lamauttaa ja syrjäyttää usein kaikilla osallistumisen alueilla.
Siksi se ilmaisu, että nämä ihmiset ovat köyhyysloukussa, josta ei yksin
pääse pois, on varsin osuva.
Ylivelkaantuminen voidaan
nähdä aineellisten elinehtojen
kurjistumisena ja toimeentulon vaikeutumisena. Ihmisen keskeisten
perustarpeiden, kuten ravinnon saannin, asumisen ja terveenä säilymisen
tyydyttäminen on ollut uhattuna taloudellisten resurssien vähäisyyden vuoksi.
Tämän absoluuttisen köyhyysmääritelmän mukaisen tilanteen ovat konkreettisesti
kokeneet ne ylivelkaantuneet, jotka
ovat vuosia maksaneet velkaansa esimerkiksi ulosoton kautta. Lyhytaikaisesti
ulosoton suojaosuudella voi pärjätä toimeentulotuen turvin, mutta vuosia
kestäessä ulosoton suojaosuudella eläminen vaarantaa ravinnon saannin, asumisen
ja terveyden.
Teollistuneissa maissa puhutaan
suhteellisen köyhyyden käsitteestä. Köyhiksi ymmärretään se osa väestöä, jonka
käytössä oleva tulo jää kohtuuttoman alhaiseksi väestön keskituloon nähden.
Suhteellisen köyhyyden määrittelyssä ihmiset vertaavat tulojaan ja
taloudellista potentiaaliaan toisiin maanmiehiinsä - naapureihinsa ja samassa
elämänvaiheessa oleviin. Perheet, jotka elävät velkataakan alla kokevat tämän
vertailun lähes päivittäin. Usein lapsen toive, pettymys ja kysymykset tuntuvat
vanhemmista ahdistavilta. Miksi kaverit voivat harrastaa, saavat sitä ja sitä,
miksen minä?
Velkataakan alla elävä tietää
myös omakohtaisesti, mitä tarkoittaa suhteellisen deprivaation käsite
käytännössä. Tällöin ei ole kysymys yksinomaan kotitalouden rahatuloista, vaan
yleisemmin elinoloista ja elämäntavasta. Esimerkiksi EU:n köyhyysohjelmissa
köyhiksi määritellään ne henkilöt, joiden käytössä olevat aineelliset,
kulttuuriset ja sosiaaliset resurssit ovat siinä määrin niukat että he eivät
saavuta sellaista elämäntapaa, mitä pidetään kohtuullisena vähimmäistasona ao.
maassa. Köyhyys ei tällöin ole enää vain rahan puutetta, vaan putoamista ulos
muistakin kohtuullisen elämän standardeista.
Katakombi-projekti aikanaan otti käyttöön käsitteen velkasyrjäytynyt. EU:n köyhyysohjelmissa
ja sosiaalipolitiikassa köyhyyskysymys nähdään juuri syrjäytymiskysymyksenä.
Syrjäytyminen on sitä totaalisempana, mitä useammalta elämän areenalta ihmiset
putoavat pois aineellisen niukkuuden johdosta. Velkasyrjäytynyt putoaa lähes
kaikilta arkielämän areenoilta. Ystävät ja läheisetkin häviävät. Kyse ei siis
ole pelkästään rahasta vaan totaalisesta syrjäytymisestä. Maksuhäiriömerkintä
estää ylivelkaantunutta saamasta vuokra-asuntoa, puhelinliittymää, avaamasta
pankkitiliä tai esimerkiksi saamasta opintolainaa.
Kysymys on henkisestä kestokyvystä ja sen
palauttamisesta
On kai melko helppoa kuvitella,
mitä tällainen tilanne jatkuessaan vaikuttaa ihmisen henkiseen kestokykyyn ja
terveyteen ja kuinka paljon se lamauttaa voimia, jotka ovat siten pois sekä
häneltä ja hänen perheeltään että yhteiskunnalta.
Taloudellinen ahdinko on myös
traumaattinen kriisi. Traumaattiseen kriisiin liittyy tunteita, joiden
käsittely on välttämätöntä. Viha, syyllisyys, häpeä ja toivottomuus tulisi
käsitellä myös taloudellisen ahdingon aiheuttamassa kriisissä. Se tukee tietä
voimaantumiseen. Velkaongelman ratkettua voi nähdä jopa selkeän muutoksen
ihmisen ulkoisessa olemuksessa toivottomuuden hävittyä. Vuosien aikana syntynyt sisäinen trauma
vaatii kuitenkin käsittelyä. Seurakunnat ovat olleet yksi niistä paikoista,
joissa näitä tunteita voi käsitellä turvallisesti. Parhaimmillaan siellä
voidaan organisoida myös vertaistukea.
Opas-projektin avulla kehitetään
laajassa yhteistyöverkostossa toimintatapaa, jonka avulla asiantuntijoiden tuki
saavuttaa mahdollisimman nopeasti avun tarpeen. Tavoitteena on, että
taloudellisessa ahdingossa oleva ihminen ja perhe kohdataan kokonaisuutena eikä
tarvitse uuvuttavasti juosta turhaan luukulta luukulle
Kysymys on yrittäjyydestä Suomessa.
Velka estää tuhansia kyvykkäitä
ihmisiä toimimasta yhteiskunnassa aktiivisesti. Velkataakka vie mahdollisuuden
ryhtyä yrittäjäksi. Maksuhäiriömerkintä vielä sen poistumisen jälkeenkin pitää
ihmisen syrjäytyneenä vähintään kaksi vuotta, ikään kuin varmuuden vuoksi. Voi
kysyä, onko se tarpeellista? Se varmaan tuntuu
kuin lisärangaistukselta jo kärsityn häpeän, syyllisyydentunteen ja
vuosienkin syrjäytymisen jälkeen. Se on
myös nujertamassa mahdollisesti vielä piilevää yrittäjähenkeä.
Vuosi
1993 oli Suomessa poikkeuksellinen. Koko yhteiskunnassa tuhansien
velkasopimusten toinen osapuoli vaihtui. Asiat vyöryivät, velkasuhteita
koskevia toimenpiteitä tehtiin
sellaisella nopeudella, että kaikki velkasopimussuhteessa olevat osapuolet
eivät voineet tietää, mitä tapahtui ja miksi. Sen jälkeen velan velkojataho on
voinut muuttua useita kertoja eikä velallinen aina tiedä, kuka on velkoja. Moni velallinen joutui vaikeuksiin,
elinkelpoisiakin yrityksiä kaatui.
Kirkko
kohdannut velkasyrjäytymisen
Kirkossa, etenkin sen diakonia-
ja yhteiskunnallisessa työssä olemme kohdanneet konkreettisesti tämän kaiken.
Olemme halunneet olla mukana toteuttamassa niitä toimenpiteitä, jotka
viitoittavat tietä pois syrjäytymisestä ja nopeuttavat ihmisen palaamista
aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi, osalliseksi. Tämä tavoite on kirkolle
hyvin tärkeä ja keskeinen. Diakonia- ja
yhteiskuntatyössä korostamme vanhastaan yhteisyyttä ja yhteisällisyyttä. Me kaikki kuulumme samaan yhteisöön ja
olemme vastuussa toistemme elämästä. Me
olemme myös osallisia yhteisöstä, joka perustuu meitä itseämme suurempaan
lahjaan ja merkitykseen. Kirkon tarkoitus ja olemassaolon oikeutus on siinä,
että se kutsuu ja liittää ihmisiä
Jumalan armon osallisuuteen ja siihen perustuvaan keskinäiseen elämänyhteyteen
ja jakamiseen.
Omien seurakuntiemme työmuotojen
lisäksi olemme lähteneet mukaan yhteistyöhön muiden tahojen kanssa. Kirkon edustajat olivat alkuvaiheessa vahvasti mukana
Katakombi-toiminnassa ja kirkkomme on mukana Kaski-Finland –projektissa, jonka
avulla pyritään alueellisessa yhteistyössä tukemaan voimaantumisprosessia uuden
yrittäjyydenkin mahdollistamiseksi.
Kysymys on syyllisyydestä
Kirkon piirissä olemme usein
törmänneet siihen, että kysymys on syyllisyydestä. Velkasuhteissa usein
lähdetään etsimään syyllistä, ei ratkaisemaan ongelmaa. Toimiiko meidän
asenteissamme viidakon laki, kun käsittelemme velka-asioita? Heikompi osapuoli
saa syyllisen leiman. Muodostamme helposti käsityksen, että on kysymys
yksilöiden kykenemättömyydestä hallita elämäänsä, vaikka tiedetään, että
talouden rakenteet on yksi keskeinen ongelmien syntymisen aiheuttaja. Kirkon
tehtävä on tuoda julki ihmisten kokemuksia asenteisiin ja päätöksiin vaikuttamiseksi. Tähän kirkko haluaa
jatkossakin vahvasti sitoutua. Erikoisesti diakoniatyössä kohdataan ihmisten
syyllisyys ja hätä, joka saattaa olla musertava ja johtaa epätoivoisiin
tekoihin. Diakonian tehtävä on lievittää syyllisyyttä ja pitää toivoa yllä.
Juuri tästä diakoniatyö on saanutkin asiakkailta palautetta. Usein henkinen
tuki onkin tärkeämpää kuin kirkon antama taloudellinen tuki.
Eräs mies oli matkalla
Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä
vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja
jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen
nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun
hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja
näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin
öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei
hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan
kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos
sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ (Luukas
10:30-36)
Huomaammeko me, jos kävelemme ohi
ryöstetyn ja ojaan joutuneen ihmisen? Voisimmeko velkaongelmassa toimia kuten
samarialainen, vai eksymmekö vain pohtimaan, kuka oli syyllinen? Tarina ei kerro, mitä apua saanut ihminen
teki toivuttuaan? Jatkoiko hän elämäänsä entiseen malliin? Lähtikö hän
kostamaan rosvojoukolle? Uskon, että saatuaan itse apua hän pystyi jatkamaan
elämäänsä ja hänen oli mahdollista antaa anteeksi niille, jotka olivat häntä
vastaan rikkoneet.
Kysymys on armosta
Onko armolle tilaa
velkaongelmien ratkaisuissa? Vai tekeekö velkasuhde meistä armottomia? Armo
sana kuullaan niin monella tavalla. Toiselle se on armopaloja, toiselle
kohtuullisuutta tai oikeutta. Armon saaminen liitetään myös syyllisyyteen.
Koetaan, että syyttömänä ei voi ottaa vastaan armoa. Laupiaan samarialaisen
tarinassa samarialainen oli armollinen ojassa ollutta uhria kohtaan. Siinä
tilanteessa armon vastaanottaminen ei edellyttänyt syyllisyyttä.
Yhteiskuntamme
ei voi rakentua armon anomisen varaan vaan rakenteiden ja säädösten tulisi olla
sellaisia, että ne eivät olisi
armottomia kenellekään. Armottomuus ei vie ihmistä eikä yhteiskuntaa eteenpäin
vaan tuhoon.
Kirkon diakoniarahasto
yhteistyössä alueellisten toimijoiden kanssa on myöntänyt avustuksia ns.
akordirahastomenetelmällä. Siinä haetaan kokonaisratkaisua velkaongelmaan.
Ratkaisu perustuu keskeisesti velkojan antamaan akordin. Akordirahaston
kokemusten mukaan velkojan ja velallisen kesken syntyneisiin vapaaehtoisiin
sopimuksiin molemmat osapuolet ovat olleet tyytyväisiä. Usein ratkaistavana on sovinto
tilanteessa, jossa velallisella ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä velasta
koko elinaikanaan. Vapaaehtoinen sopiminen edellyttää sotakirveen hautaamista
molemmin puolin, sovintoa. Siinä molemmat osapuolet voivat olla armollisia
ilman syyttelyä.
Vertaus armottomasta
palvelijasta
Silloin Pietari tuli Jeesuksen
luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta
kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?"
"Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän
kertaa", vastasi Jeesus. "Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka
vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä
tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä
ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja
lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen
eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.
Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi
velan anteeksi.
"Mutta kun palvelija meni
ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän
kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet
velkaa!' Mies heittäytyi maahan ja
pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.' Mutta toinen ei
suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä
maksaisi velkansa.
"Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.
"Näin tekee minun
taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin
veljellenne anteeksi." (Matteus 18: 21-53)
Mitä voidaan tehdä ?
Vaikka olemme kokoontuneet
keskustelemaan lamavelkojen ratkaisuista, ajattelemme myös tämän hetken
päätöksien vaikutusta tulevaisuuteen. Näyttää siltä, että jokin
kertaratkaisu vain lamaveloille ei ole riittävä toimenpide, sillä samaa
ongelmaa pitää todennäköisesti ratkaista tulevaisuudessakin. Siksi
lainsäädännön muuttaminen oikeudenmukaisemmaksi on tarpeellista.
Velkahallintatyöryhmän raportin mukaan kotitalouksien luottokanta reaalisesti
yli kaksinkertaistui 1980- luvun alusta vuoteen 2002. Vuoden 2002 lopussa
kotitalouksilla oli maksamatonta velkaa noin 47 miljardia euroa. Tästä määrästä
noin kaksi kolmasosaa on otettu asumiseen. Pankkiluottojen kehityksen
perusteella velkaantumisen kasvu jatkui vuonna 2003.
Velkakysymystä pohdittaessa ja
uudistustoimia valmisteltaessa kirkko
on pitänyt koko ajan tärkeänä, että vaikeaan taloudelliseen ahdinkoon
joutuneiden ylivelkaisten tai ns. velkasyrjäytyneiden asemaa pyritään helpottamaan
lainsäädännöllisin uudistuksin, niin
kuin on tapahtunutkin viime aikoina ulosottolain osauudistuksen,
velkajärjestelylain tarkistamisen sekä viivästyskorkolain uudistamisen sekä
perintökaaren muutoksen yhteydessä. Kirkkohallitus on näistä asioista
antamissaan lausunnoissa puoltanut ehdotettuja toimenpiteitä ja esittänyt omia
näkemyksiään järjestelmän kehittämiseksi. Kirkkohallitus katsoi, että saamisen
vanhentumista koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus oli tarpeellinen ja
merkittävä yhteiskuntapoliittinen lainsäädäntöhanke. Se koskettaa
nykyisenkaltaisessa markkinataloustilanteessa ja nykyisen elämäntavan
vallitessa suoraan tai välillisesti koko elinkeino- ja liike-elämää sekä
valtaosaa väestöstä joko velkojan tai velallisen asemassa.
Samalla olisi tärkeää seurata
uudistusten vaikutuksia sekä selvittää ja arvioida, tulisiko uudistuksella
olemaan kansalaisten maksumoraalia ja velkamoraalia heikentävä vaikutus.
Toisaalta olisi arvioitava, johtaisiko se korkojen nousuun ja riskipääoman
saamisen heikentymiseen, samoin mitä
se vaikuttaa velanantomoraaliin. Tai
johtaisiko uudistus ehkä myös perintätoimen tehostamiseen ja
tiukentamiseen, mikä saattaisi rasittaa velallista nykyistä enemmän. Nämä
kysymykset vakavasti ottaen tahdon
kyllä nostaa esille pari keskeistä näkökohtaa velkahallintatyöryhmän
ehdotuksista.
Kansainvälisellä tasolla on
vakavasti puhuttu kaikkein köyhimpien maiden valtionvelkojen poistamista, jotta
niissä voitaisiin luoda edellytykset itsenäiselle toiminnalle. Valtioiden välillä
tätä anteeksiantoa on ryhdytty myös toteuttamaan. Eikö jotain samaa voisi
tapahtua kansallisella ja henkilöiden
tasolla?
Kirkkomme saamien kokemusten
perusteella pitäisi vakavasti selvittää, millä tavalla voitaisiin säätää
velkojen lopullisesta vanhenemisesta samantapaisin perustein kuin
ulosottoperustekin vanhenee. Se olisi merkittävä lakiuudistus kaikkein
heikoimmassa asemassa olevien velallisten tukemiseksi.
Samaten tulisi ehkäisevänä toimena
selvittää, miten voitaisiin tarkemmin säätää velkojan vastuullisesta
toiminnasta sekä luottojen myöntämisen että saatavien perinnän yhteydessä.
Oikeudenmukaisuuden ja
rakkauden, tai oikean järjestyksen ja armon yhteensovittaminen ei ole helppo
tehtävä, mutta siihen sekä inhimillinen järki että omatunto meitä kannustavat.