Saapuessaan
majapaikan luo Joosefin ja Marian on täytynyt olla väsyneitä. Matka oli ollut
pitkä. Se tuntui ruumiissa ja mielessä. Ehkä he eivät jaksaneet ajatella kuin
sitä hetkeä ja sitä iltaa: miten löytää suoja yöksi, päästä pitkäkseen ja
nostaa jalat ylös. Yksinkertaisia, tavallisia asioita, sitä
mikä oli välttämätöntä siihen hätään.
Majapaikka oli jo täynnä. Maria ja Joosef eivät olleet ainoat
matkalaiset, jotka tarvitsivat lepoa. Eivät silloin, eivätkä nyt.
Ajattelen
niitä, jotka kulkevat jouluunsa liian työn, suoritusten ja kohtuuttomien
odotusten painon alla. On pitänyt olla vahva, aktiivinen, pystyvä ja
sosiaalinen, jotta täyttäisi sen paikan, jonka kovan talouden ote ihmiselle
asettaa. Eikä kokonaan voi olla varma, riittävätkö omat suoritukset turvaamaan
työpaikan.
Voi olla, että sisällä on arka odotus, että joulu ei olisi yksi suoritus muiden
joukossa. Voisi olla vain hetken, voisi olla epävarma, hiljainen ja tyhjä, sen
verran repaleinen kuin on. Ei kukaan jaksa aina olla vahva, ehjä ja pystyvä.
Ajattelen niitä, joitten matka jouluun kulkee köyhyyden ja puutteen läpi.
Mielessä pelko lasten häpeästä, kun joulun jälkeen puhutaan lahjoista
kavereitten kanssa. Sisällä harmaa masennus, itsetunnon mureneminen ja voimaton
alakulo.
Jospa olisi sellainen joulu, jossa riittäisi se, mitä on. Voisi hetkeksi
unohtaa laskut, sosiaalitoimiston ja nöyryyttävät yritykset löytää työtä.
Tuntisi olevansa ihminen niin kuin ihmiset ovat, arvostettu ja tarpeellinen.
Ajattelen niitä, joilla jotain on särkynyt tärkeimpien ihmisten kanssa. Päiviin
on kertynyt pelkoa, ahdistusta ja katkeruutta. Sisällä on toive, jospa jouluna
olisi vähän paremmin, hetki vain ehjää ja tavallista.
Tuhansilla tavoilla ihmiselle kertyy väsymyksen kuormaa, yhä enemmän myös
nimeämätöntä ja tunnistamatonta. Elämässä mukana pysyminen vain vie voimia.
Lepoa ihminen tarvitsee, koska ilman lepoa ei jaksa.
Sitäkin varten joulu on. Matkalla
kertyneen painon laskemista varten. Armahdetuksi tulemista varten
kaikesta siitä, minkä alta armahdusta tarvitsee.
Maria
ja Joosef eivät päässeet majataloon sisään. Heidän edestään suljettiin ovi.
Niinkin käy. Levon ja rauhan odotukset eivät toteudu. Riidat kärjistyvät,
väsymys purkautuu. Ei osaakaan hellittää, paineet ovat liian suuret. Joulun ilo
tuntuu olevan muita varten. Jää kuin suljettujen ovien taakse ja juhlan
ulkopuolelle.
Marian ja Joosefin oli tyydyttävä siihen mitä löytyi. Ei se paljon ollut,
vähäinen eläinten suoja. Ja siinä alkoi synnytys, vaikkei loppuun väsyneenä
olisi jaksanut.
Siihen, majatalon rauhan ja levon ulkopuolelle Kristus syntyi. Sellaisen elämän
keskelle Kristus tuli, ja tulee.
Paljon myöhemmin, kun hänen oppilaansa olivat puolestaan väsyneitä, hän pyysi
näitä kanssaan sivummalle, ”että saatte levätä vähän”. Niin sanoo maailmaan
syntynyt Vapahtaja työstä ja elämän kuormista uupuneille.
Toivon ja rukoilen, että Vapahtajan syntymäjuhla voi antaa kullekin sellaisen
levon kuin hän elämässään juuri nyt tarvitsee. Että juhla on pakottamatta ja
pinnistelemättä ilon juhla.
Kari Mäkinen
arkkipiispa