Jukka Paarma

 

KOHTUUS JA  KOHTUUTTOMUUS

Sosiaalieettisiä näkökohtia talouselämän kohtuullisuudesta

 

Esitelmä Eettisessä foorumissa Turussa 4.10.2004

 

Viikonvaihteessa ohjelmaani kuului piispantarkastus Turun Martinseurakunnassa.  Piispantarkastusten ohjelmaan on tavattu sisällyttää erilaisia laitos- ja yritysvierailuja.  Sillä tavalla on tutustuttu alueen ihmisten elämään ruohonjuuritasolla ja samalla on voitu tunnustella tai selvitellä yhteistyömahdollisuuksia seurakunnan kanssa.  Tavallisesti ohjelman vierailukohteet valitaan seurakunnassa.  Tällä kerralla esitin itse toivomuksen.  Tahdoin vierailla suuressa konepajassa, joka valmistaa mm. laiva- ja voimalaitosmoottoreita. Suuren konsernin yhtenä osana se on ollut tässä kaupungissa merkittävä työllistäjä.

Viime talvena julkistettiin konsernin johdon taholta tieto, että Turun yksikkö ajetaan alas ja moottoreiden valmistus siirretään konsernin toiseen yksikköön Pohjois-Italiaan.  Julkisuuteen ei ole  minun tietääkseni kerrottu kovin tarkoin siirron syitä.  Niitä on enemmänkin arvailtu.

Minua kiinnosti paitsi tämän ratkaisun tausta, myös ja etenkin se, miten useita satoja työttömiksi jääneitä ihmisiä on hoidettu, ohjattu ja koulutettu tämän heitä tyrmistyttäneen siirtopäätöksen jälkeen.   Heitä oli ällistyttänyt alasajotieto etenkin sen vuoksi, että Turun yksikkö oli ollut hyvin toimiva, työmoraaliltaan ja hengeltään hyvä sekä taloudellisesti voittoa tuottava.  Arvailujen mukaan tuotto on eteläisemmässä maassa vielä suurempi. En tiedä, miten sen asian laita on, mutta sen kysymyksen se herättää, että mikä on kohtuullinen tuotto-odotus sijoitetulle pääomalle ja millä aikataululla sitä tavoitellaan. Ainakin yrityksen henkilökunta saattoi perustellusti kokea, että se on joutunut tuotto-odotusten maksumieheksi.

Tämä Turun tapaus ei ole ainutlaatuinen,  Vastaavantapaisia  on ilmaantunut julkisuuteen eri puolilta, muistamme Turusta makkaran menetetyn mausteen, pohjoisemmasta Suomesta Kemijärven tapauksen ja Kiina-ilmiöstä puhuminen on tullut jo lähes kliseeksi. 

Ilmiö ei ole nimenomaan suomalainen, vaan kansainvälinen.  Omassa maassamme olemme toistaiseksi välttyneet suurilta väärinkäytöksiin liittyviltä skandaaleilta. Suomi  on [Transparency International –järjestön mukaan] maailman vähiten korruptoitunut maa, mikä on varsin arvokas asia. Silti  talouden kovat realiteetit ovat pakottaneet yritykset tekemään ratkaisuja, jotka on usein koettu kohtuuttomiksi työntekijöiden kannalta.  Yrityksissä, joissa on vuosien työllä kehitetty hyvä tuote ja joka tuottaa hyvää tulosta siirretään tuotanto maahan, jossa voidaan säästää työvoimakustannuksissa. Ihmisellä on yleensä sisäinen halu toimia oikein ja tällaiset päätökset eivät ole helppoja yritysjohdollekaan. Joskus yrityksen tulevaisuuden pelastaminen vaatii vaikeita ratkaisuja ja niiden tekeminen on vastuun kantamista. Suuremman voiton vuoksi tehdyt tuotannon siirrot toisiin maihin tai henkilöstön irtisanomiset ovat ongelmallisempia kysymyksiä.

Psykohistorioitsija  Juha Siltala  kuvaa vastikään ilmestyneessä teoksessaan Työelämän huonontumisen lyhyt historia  työelämän ongelmien lisäksi sitä, miten kohtuuttomuus on korvannut kohtuullisuutta. Siltala kertoo amerikkalaisesta parin vuoden takaisesta kyselystä. Sen mukaan kolme viidestä amerikkalaistyöntekijästä ajattelee, että huippujohtajat pitivät huolta vain itsestään, vain kolmannes uskoi heidän palvelevan yritystään hyvin. Siltalan mukaan amerikkalaiset suuryhtiöt ovat joutuneet toteamaan, ettei tuottavuuden nosto työntekijöiden kustannuksella ole tuottanutkaan pysyvää osakekurssien nousua  Jatkossa tuottavuutta voidaan nostaa vain tekemällä työstä jälleen kannattavaa tekijöilleen.  Kannattavuutta mitataan tässä rahassa, itsesäätelyvapaudessa ja käteen jäävässä ajassa. 

Kuvatun ongelman ilmaisi selkeäkielisesti ja yksinkertaisesti eräs Turun Sanomien uutinen. Se kirjoitti  viime helmikuussa taloussivuillaan Walt Disney-yhtiön vaikeuksista otsikon ”Mikki Hiiri merihädässä” alla. Walt Disneyn 74-vuotias veljenpoika Roy E. Disney erosi yhtiön  johtokunnasta viime vuoden marraskuun lopulla. Disney aloitti taistelun Walt Disneyn perinnön puolesta ja yhtiön nykyjohtoa vastaan. Lahjakkuudet olivat paenneet Disneyltä kilpailijoiden  leipiin. Disney pyörittää teemapuistojaan mielikuvituksettomasti. Roy Disneyn mukaan Walt Disney Company on nykyään sieluton rahantekolaitos, jolle pitkän tähtäyksen suunnitelmat ja perusarvot eivät merkitse mitään. Kirjoittaja päätyy kysymään: ”Olisiko Disneyn ongelma sama kuin muuallakin yritysmaailmassa. Vastakkain ovat pikavoittoja hamuava kvartaalitalous ja pitkän aikavälin kehityssuunnitelmat. Parin seuraavan vuoden aikana ratkeaa, kumpi voittaa.”

 

Antiikin perushyveet

 

Puhe kohtuudesta ja kohtuuttomuudesta vie ajatukset länsimaisen etiikan perusteisiin, aina antiikin perushyveisiin saakka.  Niitähän olivat viisaus, oikeudenmukaisuus, urhoollisuus ja kohtuullisuus eli itsehillintä. Viisaus oli ja on sen ymmärtämistä, mitä maailma ja ihminen sisimmältään on. Mikä minä olen, mistä tulen, mihin menen ja mitä varten olen täällä matkalla. Toinen hyveistä oli oikeudenmukaisuus, vaikea asia, joka on muuta kuin samanlaistaminen tai kaikkien eroavaisuuksien tasoittaminen.  Se ei ole toisille osoitettu vaatimus tai ohjelma, vaan vaatimus itselle luoda omalla käyttäytymisellään ja toiminnallaan ympärilleen oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja tyytyväisyyttä. Oikeudenmukaisuuden hyveeseen on aina kuulunut myös valmius omastaan luopumiseen toisen oikeudenmukaisuuden hyväksi. Hyveet merkitsivät usein kultaista keskitietä. Ihmisen ei tullut olla uhkarohkea, eikä pelkuri, vaan urhoollinen.

Neljäs antiikin perushyve, kohtuullisuus on tämän alustukseni aiheena.  Hallita itsensä on usein paljon vaikeampaa kuin johtaa toisia. Kohtuullisuus pitää huolta siitä, että suvaitsevaisuus, ja eri elämänalojen tasapuolinen korostaminen luovat harmoniaa, rauhaa ja hyvää elämää. Nyt elämme aikaa, jossa talouden merkitys suhteessa muihin elämänaloihin on ylikorostunut. Hyvä talous on hyvän elämän edellytys, mutta siihen kuuluu paljon muutakin.

Uudessa kirkkomme katekismuksessa selitetään Isä meidän -rukousta näin: ”Pyyntö anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ohjaa meitä toisten tarpeiden huomioon ottamiseen ja kohtuulliseen elämäntapaan. Jumalan hyvyys velvoittaa meidät jakamaan omastamme ja huolehtimaan siitä, että kaikilla on riittävä toimeentulo. Puutteenkin keskellä voimme uskoa, että Jumala on luvannut jatkuvasti pitää huolen meistä ja koko luomakunnasta.” (Katekismus 1999, 70)

 

Kultainen sääntö

 

Kristillinen uskomme ja oman luterilaisen kirkkomme sosiaalietiikka puhuvat varsin paljon kohtuullisuudesta ja kohtuuttomuudesta, niin kuin muutkin uskonnot. Luterilainen sosiaalietiikka perustuu ns. kultaiseen sääntöön: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille" (Matt.7:12).

Luterilaisessa sosiaalietiikassa ei tehdä varsinaista sisällöllistä eroa yleisinhimillisen ja kristillisen etiikan välille. Luonnolliseen moraalilakiin perustuva vastuun ja rakkauden vaatimus on sama kuin raamatullinen käsky rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä.

 

Luonnollisen moraalilain antama yhteinen perusta ei tarkoita, että yleinen moraalitaju olisi aina kohdallaan ja rakkauden vaatimus ymmärretty oikein. Luonnollisen moraalilain pohjalta tapahtuvan moraalisen harkinnan täytyy täyttää tietyt kriteerit, jotta voidaan puhua moraalisesti oikeasta tai mahdollisimman hyvästä ratkaisusta. Nämä hyvän ja oikean kriteerit ovat lähimmäisen tarpeen huomioon ottaminen ja hänen hyvänsä edistäminen.

 

Lähimmäisen tarpeen huomioon ottamiseen ja hänen hyvänsä edistämiseen pyritään ennen muuta soveltamalla kultaista sääntöä. Luterilainen tulkinta kultaisesta säännöstä voidaan jakaa kahteen ulottuvuuteen kysymällä, millaista moraalista harkintaa ja millaista moraalista motivaatiota säännön toteuttaminen edellyttää. Lyhyesti ilmaisten  moraalinen harkinta perustuu toisen sijaan asettumiseen, hänen tilanteeseensa eläytymiseen. Näin pyritään selvittämään, mitä lähimmäinen tarvitsee ja mikä olisi hänelle hyvää tietyssä tilanteessa. Kysymystä ei selvitetä siten, että sovelletaan omia tarpeita ja toivomuksia välittömästi toiseen ihmiseen, eikä myöskään siten, että  tehdään aina sitä, mitä toinen juuri sillä hetkellä toivoisi. Toisen asemaan asettuminen tarkoittaa pyrkimystä selvittää, mikä on toisen todellinen hyvä hänen elämänsä kokonaisuuden kannalta. Tästä seuraa, että tilannekohtaiselle harkinnalle jää mallissa varsin paljon tilaa. Moraalisen harkinnan suurimpia esteitä ovat ihmisen taipumus oman edun tavoitteluun lähimmäisen hyvän sijasta sekä puutteellinen halu ja kyky asettua toisen asemaan. Tarvitaan siis sekä järkeä että empatiaa.  Asa on ilmaistu myös siten, että moraaliseen harkintaan kykenee se, jolla on järki tallella ja sydän paikallaan.

 

 

Työ ja yrittäminen

 

Kirkkomme piispat julkistivat maaliskuussa 1999 kannanottonsa Kohti yhteistä hyvää; Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen puheenvuoro hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Siinä me ilmaisimme huolemme pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta,  kävimme puolustamaan hyvinvointiyhteiskuntaamme muuttuneissakin oloissa ja esittämään myös uuden tilanteen vaatimia muutoksia. Hyvinvointivaltiomme syntyyn on vaikuttanut varsin vahvasti luterilainen sosiaalietiikka. Yhteisön - valtion ja kunnan - velvollisuus on asettua itsekkyyttä vastaan ja huolehtia syrjäytyneistä. Luoja siis käyttää esivaltaa ja jopa sen pakkoa, jotta hyvä saataisiin jaetuksi monille, kun ihmisen itsekkyydellä on taipumus johtaa siihen, että hyvä kasaantuu muutamille harvoille.

 

Kirjanen synnytti mielestäni aika hyvän keskustelun, se sai kosolti kiitosta mutta myös aika lailla kritiikkiä. Valitettavasti kannanotto herätti myös väärinkäsityksiä. Siinä kritisoitiin varsin vahvasti uusliberalistisen ajattelutavan yksipuolisuuksia ja haluttiin puolustaa heikoimpien oikeuksia. Tämä ei tietenkään tarkoittanut sitä, että piispat olisivat asettuneet yrittäjiä ja yrittämistä vastaan. Sellaista me emme voineet tehdä, koska luterilainen kirkko on aina arvostanut yrittämistä ja työn tekoa. Kun puhuimme kakun oikeasta jakamisesta, oli itsestään selvää, että kakku on ensin saatava aikaan. Parhainta olisi, jos kaikki saisivat olla mukana sitä ei vain jakamassa vaan myös leipomassa ja paistamassa. Kukaan ei saa laiskuuttaan jättäytyä toisten elätettäväksi, vaan jokaisen työhön kykenevän on huolehdittava itsensä ja lähimmäistensä toimeentulosta. Ihmiset, jotka  eivät niin tehneet olivat Lutherin mukaan loiseläjiä ja tyhjäntoimittajia. Mutta silloin, jos ihminen ei kykene työllään hankkimaan toimeentuloa, on yhteisön tultava apuun.

 

Yksi syy väärinkäsitykseen saattaa olla yrittämisen  ehkä pinnallinen samaistaminen uusliberalistiseen filosofiaan tai talousoppiin, jossa ei korosteta ihmisen liittymistä ja vastuuta yhteisöstä, vaan tehdään jokaisesta oman onnensa seppä. Usein yrittäjää uhkaavat samat kovat globalisoituneen talouden voimat kuin muitakin ihmisiä. Yrittämisen filosofiassa ei tosiasiassa liene tapahtunut samaistumista uusliberalismiin, vaan siinä korostuvat yhä aktiivisuuden, työn, oman ja yhteisen vastuun kantaminen.

 

 

Kaupankäynnin kohtuus

 

Martti Luther kirjoitti varsin paljon foorumimme tämänkertaisesta aiheesta kohtuudesta ja kohtuuttomuudesta. Hän pyrki tarkastelemaan yhteiskuntaa kokonaisedun ja vastavuoroisuuden  näkökulmasta. Yhteisön jäsenet elävät myös taloudellisissa kysymyksissä kultaisen säännön vastavuoroisuuden realiteeteissa. Kultainen sääntö näytti emerituspiispa Jorma Laulajan tutkimuksen mukaan vaativan kahta elintasoon liittyvää asiaa: peruselintasoa kaikille yhteisön jäsenille ja taloudellisten asioiden sopeuttamista yhteisön vastavuoroisuuteen. Varsinkin näistä jälkimmäisestä on tullut perin haasteellinen tehtävä.

 

Kohtuuden käsite liittyi Lutherilla ennen kaikkea hallitsemiseen ja tuomarintoimintaan. Niissä toimissa kohtuus määriteltiin ”hyveeksi ja viisaudeksi, joka soveltaa ankaraa lakia ja ottaa huomioon tekojen tarkoituksen ja sydämen”.

 

Lisäksi kohtuus kuvaili sellaista elämää, joka oli itsekkäiden ihmisten taloudellisen kanssakäymisen ja elintason yhteisöllinen kompromissi. Luonnollisten tarpeiden tyydyttämisen tarkoituksena oli elämän turvaaminen. Synnillisten tarpeiden tyydyttäminen merkitsi sen sijaan omista himoista käsin suuntautuvaa elämää. Samaa tarkoitti myöhemmin Mahatma Gandhi sanoessaan: Earth provides enough to satisfy everyman's need, but not everyman's greed - maa tuottaa kylliksi tyydyttämään kaikkien tarpeet, mutta ei ahneutta. Luther oli aikansa lapsi ja hyväksyi talonpojalle tämän säädyn mukaisen pukeutumisen, ruhtinaalle samoin. Elintason porrastuminen ei siis sinänsä ollut Lutherin mukaan epäoikeudenmukaista. Hän ei myöskään halunnut poistaa erilaisia yhteiskunnallisia tehtäviä, vaikkapa palvelijan työtä. Sen sijaan oli kohtuutonta, että ihminen halusi enemmän kuin hänen yhteiskunnallinen asemansa, jokapäiväiset tarpeensa ja yhteisön vastavuoroisuus edellyttivät. Arvostellessaan kohtuuttomia elämäntapoja Luther ei tarjonnut tilalle elämänkielteistä askeettisuutta. Rikkaus ei ole itsessään pahaa, vaan kyse on siitä miten omaisuuttaan käyttää. Kohtuullinen elämä antoi mahdollisuuden juhlaan, iloon ja kestitykseen: ”Kristus salli kaiken tällaisen, ja samoin tulee  meidän tehdä, ettei omistatunnoista tule ahdistuneita”. Oli eri asia syödä ja juoda, kuin mässäillä, juopotella ja elostella. Arvosteluperustana oli Laulajan mukaan, miten elämäntapa ilmensi Jumalan luomistarkoitusta ja miten siinä toteutui kultaisen säännön vastavuoroisuuden vaatimus.

 

Kohtuullisen elämäntavan vaatimus ohjasi Lutherin mukaan siihen, ettei ihminen irtaantunut jokapäiväisissä tarpeissaan yhteisöllisestä vastavuoroisuudesta eikä aiheuttanut vahinkoa itselleen ja toisille ihmisille. Se koski myös kaupankäyntiä ja muuta talouselämää. Luther torjui kaupankäynnin omalakisuuden ja liitti liiketoimet kultaisen säännön vastavuoroisuuden dynamiikkaan.  Oikea kaupankäynti opittiin kultainen sääntö ”silmien edessä”. ”Myymisesi on toimintaa, jota harjoitat suhteessa lähimmäiseesi”.  Lähimmäiselle ei saanut aiheuttaa vahinkoa. Samassa yhteydessä Luther kehotti kytkemään kaupankäynnin lakiin ja omaantuntoon. Omalakinen liiketoiminta merkitsi irtautumista luonnollisen lain vaatimuksista ja asettumista Jumalan asemaan. Se oli ilman lakia ja kohtuutta harjoitettua kauppaa.

 

Liiketoimintaan liittyi kolme vastavuoroisuuden vaatimusta ilmentävää ohjetta: Ensinnäkin kaupassa ei tullut toimia lähimmäisen kustannuksella. Toiseksi ei tullut antaa valtaa ahneudelle. Kolmanneksi tuli tyytyä kohtuulliseen toimeentuloon. Kultaisen säännön etiikka sai sisällön vasta konkreettisissa tilanteissa ja saattoi johtaa erilaisiin sovellutuksiin eri tapauksissa. Kauppahinnan määrittelemiseen riitti ohjeeksi omantunnon vilpitön tahto. Rehellinenkin kauppias teki vääjäämättä arviointivirheitä, jotka toisinaan koituivat omaksi, toisinaan ostajan tappioksi.  Pitkällä aikavälillä virheet tasaantuivat. Kultaisen säännön etiikan mukaisten ratkaisujen riittävänä perusteena oli luonnollinen järki. Oikeaa kauppahintaa määritellessään kauppiaan tuli ottaa huomioon hankintakustannukset ja saada korvaus työstä sekä tavaran hankintaan liittyvistä riskeistä. Kauppahinta riippui yksilöllisistä tekijöistä. Kiinteä hinta ei vastannut kultaisen säännön vastavuoroista luonnetta, jossa tavoitteena oli kohtuullinen voitto ja keskeisenä elementtinä liiketoiminnan ihmissuhdeluonne. Tärkeänä arviointiperusteena oli siis kohtuullinen elämä.

 

Luther otti yleisten periaatteiden pohjalta kantaa myös aikansa kaupan vääristymiin. Niitä oli ennen muuta koron, etenkin kohtuuttoman koron ottaminen. Etiikkaa rikottiin, koska koronmaksaja joutui yksin ottamaan tappion riskin. Hän jäi velkansa ja korkojensa kanssa Jumalan siunauksen ja säiden armoille. Hän sai tehdä työn ja nähdä vaivat. Koronottaja sen sijaan toimi ilman riskiä ja rikastui tekemättä työtä. Kultaisen säännön etiikan vastaista oli saada taloudellista etua ilman vaaraa ja vaivaa ja käyttämällä hyväksi lähimmäisen hätää. Luther teki kuitenkin eron kohtuullisen koron ja koronkiskonnan välillä. Oli valittava kahdesta pahasta pienempi.

 

 

Kirkot korostavat eettisissä kannanotoissaan kohtuuden periaatetta

 

Kuten edellä olevasta  on käynyt ilmi, Luther ymmärsi kohtuullisen elämän olevan suostumista elintason yhteisölliseen kompromissiin omien aineellisten tavoitteiden ja muiden ihmisten vastaavien pyrkimysten välillä. Ihmisen tuli elää yhteisössä, niin kuin hän tahtoi myös muiden ihmisten siinä elävän. Luther pyrki yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen, jonka keskeisenä elementtinä oli kohtuullinen elämä. Kultainen sääntö perustui vaatimukselle vastavuoroisuudesta. Sen osatekijöinä ovat yhteys ja yhteisöllisyys elämän perustavana tarkoituksena: Kukaan ei elä vain itseään varten. Yhteisön kokonaisetu oli ensisijainen. Siinä tarvittiin rauhanomaista sovittelun tietä ja kohtuullista elämää.

 

Edellä kuvatut periaatteet ovat muotoilleet kirkkomme sosiaalieettistä opetusta, mutta myös perinteistä suomalaista yrittämistä ja liike-elämää sekä pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Onkin hyvä huomata, että ne eivät ole suinkaan ristiriidassa keskenään, vaan sama sukua ja juurta. Tämän päivän globalisoitunut, maapalloistunut talous on haastanut nämä kaikki: luterilaisen sosiaalietiikan, yrittämisen ja hyvinvointivaltion. Taloudesta on osin muodostunut omalakinen alueensa, jossa se ei ole enää hyvä ihmisten yhteisön palvelija, vaan isäntä. Talous tuntuu kuin karanneen merkittävältä välineen paikaltaan ja muodostuneen itsetarkoitukseksi. Ekonomia, talouden tai talon pito on hyvän elämän edellytys, mutta se ei ole hyvän elämän sisältö saati sen tarkoitus. Eero Ojasen uuden kirjan ”Kohtuudesta ja kohtuuttomuudesta” sanoin: ”Kun talous muuttuu palvelijasta määrääjäksi, syntyy turhan talouden ongelma, joka tavallaan vastaa entistä turhan byrokratian ongelmaa.”  Ojasen mukaan talous tulee asettaa omalle, realistiselle,  paikalleen ja tarkastella sitä hyvän elämän välineenä. Melkoinen joukko länsimaisia ihmisiä ei oikeastaan enää elä niukkuuden tilassa vaan yltäkylläisyyden tai jopa liiallisuuden tilassa. Olemme tottuneet ajattelemaan, että tietyt taloudelliset perusasiat on ensin tyydytettävä, ja sitten vasta rakennetaan muut asiat. Tällä hetkellä ongelmakenttä on kuitenkin osin toisenlainen, kirjoittaa Ojanen ja kysyy: Entä jos liiallinen talous jo haittaa niiden muiden asioiden hoitamista?

 

Kohtuus-näkökulman soveltaminen sopii omassa yhteiskunnassamme hedelmälliseksi tarkastelukulmaksi monissa ajankohtaisissa keskusteluaiheissa.  Alussa mainitsemieni esimerkkitapausten lisäksi voidaan kysyä, mitä se merkitsee vaikkapa tupo- neuvotteluissa tai niin  innostuneessa voronalennuskilpailussa.  Mitä näkökohtia se tuo keskusteluun kauppojen aukioloaikoihin, jos mukaan otetaan ihmisten hyvää elämää  auttamaan tarkoitetut työsuojeluperiaatteet. perhe-elämän tarpeet ja sosiaalisen kanssakäymisen ja yhteisöllisyyden merkitys ihmisen kaikinpuoliselle hyvinvoinnille.

 

 

Kohti kestävää yhteisöä

 

Kohtuudesta puhuttaessa on otettava mukaan myös ekologinen aspekti, ihmisen ja hänen toimintansa suhde luomakuntaan. Kirkkojen käymissä keskusteluissa on alettu puhua kestävistä yhteisöistä, Luterilaisen ajattelun valossa etiikkaa on tarkasteltava juuri yhteisön ja yhteisen hyvän näkökulmasta. Kestävä yhteisö muodostuu ensinnäkin ihmisistä. Siihen kuuluvat oman maamme kansalaiset ja muut täällä asuvat. Tänä päivänä se on myös globaali ihmisten yhteisö. Kiina-ilmiölläkin on myönteinen puolensa silloin kun se luo vaurautta kehittyviin maihin. Toiseksi yhteisöön kuuluu muu luomakunta. Ihminen on monilta ominaisuuksiltaan ylivertainen muuhun luomakuntaan nähden. Hän on elävän Jumalan kuva. Siitä seuraa hänelle vastuuta, kohtuullisuuden vaatimus. Ihmisen on aika löytää oma, kohtuullinen paikkansa luomakunnassa, muodostaa sen kanssa kestävä yhteisö.

 

Talous ei ole oma, itsenäinen alueensa, vaan se sijaitsee rajatulla maapalolla sen ekosysteemin sisällä. Siksi talous ei voi kasvaa rajattomasti, kohtuuttomasti, piittaamatta ekosysteemin sille asettamista reunaehdoista.

 

Kirkot ovat muistuttaneet siitä, että jonkin määrän on oltava kylliksi; ei tule olla kyltymätön. Oman kirkkomme sosiaalieettisen opetuksen mukaan kohtuullisuus muotoutuu vastavuoroisuuden  ja yhteisen hyvän perusteella, joita määrittää yleisinhimillinen kultainen sääntö. Sille ei voi asettaa numeerisia määritelmiä, mutta on olemassa raja jota ei tulisi ylittää. Se  raja on yksityisen ihmisen kuluttamisessa ja yrityksen tuotto-odotuksissa. Silloin kun sitä vastaan rikotaan, tehdään väärin.

 

Nykyään talouden toimijat työskentelevät varsin haastavissa ja jopa ankarissa olosuhteissa. Heillä on suuri vastuu oman yrityksensä tulevaisuudesta ja monasti myös henkiin jäämisestä. Nykyään he ovat ehkä entistä enemmän pitäneet esillä sitä, että yrityksellä on muitakin sidosryhmiä kuin vain omistajan ääni, joka usein nykyään on vieläpä varsin persoonaton. Tulee ottaa myös huomioon työntekijät, asiakkaat, yritysasiakkaat, kansalaisjärjestöt, toimintapaikkakunta sekä oma maa ja viime kädessä myös globaali etu ja koko luomakunnan selviytyminen. Liian  suuret ja nopeat tulosodotukset tekevät mahdottomaksi laajan, kultaiseen sääntöön perustuvan vastuun kantamisen. Ihmisen toive toimia oikein ei saa tilaa toteutua. Pahimmillaan on kyse kilpajuoksusta alas, jolloin lisääntyvä vauraus heikentää tuotteen, yrittämisen, työn ja muun elämän laatua. Ihmisyyteen on liittynyt vuosituhansia ymmärrys kohtuullisuuden välttämättömyydestä. Me olemme ruumiillisia, rajallisia ihmisiä. Kohtuus on ihmisen mittaista, ihmisen ja muun luomakunnan mittaista. Se on terveen järjen ja sydämen käyttämistä mittapuuna. Kohtuus on vaikea taito realiteettien puristuksessa. Mutta ei mahdoton. Ihmisten sisäinen halu toimia oikein  ja yhä laajeneva ymmärrys nykyisen tilanteen kohtuuttomista puolista voi olla muutoksen lähde. Muutoksen, joka auttaa pitämään talouden omalla arvokkaalla paikallaan, hyvän elämän tuojana. Talouselämä on elämää, se luo yhteistä hyvää, elämän perustavia ehtoja, mutta se ei ole koko elämä. Kristillinen usko opettaa, että   perimmäisen toivon paneminen mammonaan on kultaisen vasikan, epäjumalan palvelusta. Sellainen vahingoittaa niin ihmistä itseään kuin koko ihmisten ja muun luomakunnan muodostamaa yhteisöä.