Jukka Paarma

 

RAKENTAVAA YHTEISTYÖTÄ KIRKON JA MUSIIKKIELÄMÄN VÄLILLÄ

 

Tervehdyspuhe Lahden urkuviikon avajaisissa 9.8.2004

 

 

Minulla on mieluisa tehtävä tuoda tähän urkuviikon avaukseen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tervehdys.  Ja kun sanon sanan mieluisa, tarkoitan sitä todella eikä se tässä tapauksessa kuulu vain juhlallisen tapahtuman tervehdyspuheen perinteiseen sanavarastoon.   Oikeastaan  ihmettelen, miksi minulla vasta nyt on tämä mahdollisuus.  Lahden urkuviikkoon liittyy nimittäin  minulle itselleni tärkeitä henkilökohtaisia muistoja.  Kun nuorena kappalaisena aikanaan toimin tässä Keski-Lahden seurakunnassa, niin hyvä työtoverini, kirkon urkuri Aimo Känkänen aloitteli kesäistä urkukonserttisarjaa, jolle yhdessä pohdiskelimme vetävää nimeäkin.  Olikohan se Kesäillan urkumusiikki tai jotain sinne päin. 

 

Maestro Känkäsen taiteellinen lahjakkuus, johon liittyi tunnettu asiantuntemus, visio ja ammattikunnan huomattava arvostus, johtivat sitten varsinaisen urkuviikon syntyyn. Nyt siitä on kehittynyt keskeinen urkumusiikin kansallinen ja kansainvälinen tapahtuma, joka ansiokkaalla tavalla pitää esillä sekä taiteenalansa vanhoja perinteitä että tuo näkyville sen uudistushenkisyyttä.

 

Konserttitoiminnan monipuolistuminen, uusien lahjakkaiden urkureiden mahdollisuus tulla suurempaan julkisuuteen, nuorten urkureiden kilpailut ja urkuviikkoon liittyvät keskustelutilaisuudet kertovat tästä uudistumisesta.  Samalla ne antavat mahdollisuuden tarkastella urkutaiteen tilaa maassamme ja myös sen suhdetta kirkkoon ja kirkkomusiikkiin.  Tämä viime mainittu on ollut usein keskustelun kohteena.  Onhan ymmärrettävää, että  urkumusiikki eräänä hienoimmista taidelajeista pyrkii selvittämään oman itsenäisyytensä ja silloin myös arvioimaan niitä siteitä, jotka yhdistävät sen vuosisataiseen suojelijaansa, kirkkoon.

 

Urkumusiikin merkitys kirkossa ja kirkolle on vanhastaan tuttua.  Kun varhaiskirkko ja vielä keskiaikakin suhtautui varsin varauksellisesti soitinmusiikkiin kirkossa, avasi reformaatio ja etenkin sen luterilainen muoto vapauden portit urkumusiikin kehittämiseen.  Sen kukoistuskautena 1600- ja 1700-luvulla syntyikin juuri kirkon piirissä suuri osa yhä soitettavista urkumusiikin suurteoksista ja helmistä. Luterilainen kirkko toi urkumusiikin omaan maahamme ja 1800-luvun lopulta alkoi urkujen leviäminen maamme kirkkoihin rikastuttamaan niiden jumalanpalveluselämää, myöhemmin sitten myös yhä laajentunutta konserttitoimintaa.

 

Se tosiasia, että Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on jo vanhastaan maailman mitoissa ainutlaatuinen kirkkomuusikkovirkojen järjestelmä, joka ainakin periaatteessa takaa jokaiseen seurakuntaan, pieneenkin, palkatun ja ammattitaitoisen kanttorin, jolla on koulutus nimenomaan urkujen soittoon, on tehnyt mahdolliseksi myös laajan ja korkeatasoisen urkukoulutuksen korkeimmalla akateemisella tasolla.  Tämä kirkon ja valtiovallan yhteistyö onkin tuottanut maallemme suuren tukun huipputasoisia urkutaiteilijoita, joiden hienoja esityksiä on saatu täällä Lahdessakin yhdessä kansainvälisten vierailijoiden kuulla jo vuosikymmenten ajan.

 

Se kirkkomuusikoiden virka- ja koulutusjärjestelmä, joka jakoi kanttorin virat kolmeen eri koulutusasteen mukaiseen ryhmään ja takasi erityisesti korkeimman asteen, eli ns. A-kanttoreille mahdollisuuden viran myötä myös vaativaan taiteelliseen toimintaan, on kuitenkin tällä hetkellä muuttumassa.  Muutokseen liittyy myös kirkkomusiikin tasoon vaikuttavia uhkatekijöitä.  Kun kanttorinviran koulutusta suunnitellaan muutettavaksi, ovat syynä sekä muuttunut koulutusjärjestelmä että seurakuntien uudet tarpeet.

 

Ammattikorkeakoulujen tulo osaksi korkeampaa koulutusjärjestelmäämme toi myös musiikki- ja kirkkomusiikkiopintoihin uuden väylän.  Samaan aikaan alimman asteen koulutus on jäänyt usein vain ponnahduslaudaksi jatko-opintoihin.  Pienten seurakuntien kanttoripula on pahentumassa ja se on pannut liikkeelle ajatuksia, joiden mukaan näiden pikkuseurakuntien  kirkkomusiikillinen tarve pitäisi ajatella kokonaan uudelleen. Myös muutoin on seurakuntien elämässä todettu entistä monipuolisemmin koulutetun musiikkityövoiman tarpeen lisääntymistä. 

 

Viimeisin jumalanpalvelusuudistus piti yhtenä silmämääränään monipuolisuuden ja vapauden lisäämistä jumalanpalvelusten toteuttamisessa.  Tuloksia on arvioitu monin tavoin.  Minun mielestäni tätä tavoitetta ei näytetä saavutetun, vaan seurakunnissa toimitetaan liian usein jumalanpalvelukset kaavamaisesti, Kirkkokäsikirjan tarjoamia vaihtelumahdollisuuksia käytetään kovin suppeasti. Vapautta ja monipuolisuutta tarvitaan lisää jumalanpalveluksiin.  Se ei välttämättä merkitse urkujen korvaamista kitaroilla, helistimillä ja rummuilla.  Urkujakin voidaan käyttää monipuolisesti ja luovasti kuten täällä urkuviikon kaupungissa hyvin tunnetaan.  Nykyaikainen ihminen, jonka musiikkitottumuksia muokkaavat niin runsaasti viihdeteollisuus, kaupalliset intressit ja kansainväliset vaikutteet, odottaa voivansa osallistua jumalanpalvelukseen, jossa hän luontevalla, välittömällä mutta myös arvokkaalla tavalla voi kokea sekä evankeliumin ilosanoman, rukouksen hiljaisuuden ja Jumalan läheisyyden koskettavan pyhyyden.  Kirkkomuusikot ja papisto ovatkin yhteisen haasteen edessä.  Jumalanpalvelukset kaipaavat sekä kielen että kaavojen uudelleen ajattelua.

 

Tämän vuoden keväällä ja alkukesästä syntyi keskustelua, joka koski tekijänoikeuslain uudistusta ja etenkin ehdotusta, että jumalanpalvelusten musiikki tulisi, toisin kuin tähän asti, tekijänoikeuslain mukaisten korvausten piiriin.  Julkisuuteen on  tullut tieto, että kirkot maassamme ovat vastustamassa tätä muutosta. Eräissä tiedotusvälineissä syntyneessä keskustelussa on annettu ymmärtää asiaa niin, että kirkko vastustaisi musiikin tekijöille kuuluvia korvauksia ja siten pitäisi joistain vanhentuneista etuoikeuksistaan kiinni. Tästä ei kuitenkaan ole kysymys.

 

Itse asiassa meillä on vanhastaan kaksi aluetta, joita korvaussäädökset eivät ole koskeneet,. opetustoimi ja kirkkojen jumalanpalvelukset.  Nyt ehdotetaan muutosta jumalanpalvelusten osalta.  Takana näyttää olevan tekijänoikeustoimistojen aktiivinen vaikutus.  Kirkon osalta on todettava, että seurakuntamme ovat tarkoin huolehtineet tekijänoikeusmaksuista säveltäjille kaikista musiikkia sisältävistä tilaisuuksistaan, muistakin kuin kirkkokonserteista, lukuun ottamatta jumalanpalveluksiaan.  Suurin osa seurakunnista on liittynyt kirkkohallituksen suositukseen, jonka mukaan ne maksavat Teostolle vuosittain sovitun kokonaissumman, jolloin vältytään kanttorien työlle koituvasta erittäin työläästä ja aikaa vievästä musiikin yksityiskohtaisesta luetteloinnista maksuja varten.

 

Jumalanpalvelusten - se sisältäisi myös kasteet, vihkimiset ja hautaukset – musiikki koostuu pääasiassa virsistä ja liturgisesta musiikista, joiden tekijänoikeudet  kirkko itse omistaa yli 80 prosenttisesti.  Kirkko on jo siis ostanut nämä teokset oikeuksineen tekijöiltä. Liturginen musiikki ja monet virret on sävelletty nimenomaan kirkon tilaustyönä.  Lisäksi  jumalanpalveluksiin sisältyvät  mahdolliset alku- tai päätössoitot sekä kirkkokuoron laulut.  Yksityiskohtaisten Teosto-luetteloiden laatiminen vaatisi kirkkohallituksessa tehtyjen arvioiden mukaan kohtuuttomasti seurakuntien kirkkomuusikoiden aikaa. Korvausmaksuista valtaosa kiertäisi sitten seurakunnista tekijänoikeustoimiston kautta takaisin kirkolle itselleen. Tämäntapaiset käytännön syyt eivät kuitenkaan yksin ole vaikuttaneet kirkon kielteiseen kantaan.  Periaatteelliselta kannalta on arveluttavaa, että ulkopuoliset tahot, tässä tapauksessa tekijänoikeuksia  valvovat yhteisöt, tulisivat vaikuttamaan kirkkojen jumalanpalvelusten sisältöön sen musiikin osalta.  Uskonnonharjoittamisen vapauden kannaltakin tämä on problemaattista.  Sen seurauksia seurakuntatasolla esim. musiikkivalintojen tulevaisuuteen voidaan vain arvailla. Niinikään on selvittämättä viranhaltijan virka-aikana tekemän työn tekijänoikeuskysymykset.

 

Kirkkomme tahtoo edelleen olla tukemassa hyvän kirkkomusiikin säveltämistä ja esittämistä.  Se tarjoaa kirkkokonsertteihin ja muihin tilaisuuksiin sopivat tilat, soittimet sekä palkkaa ammattitaitoista musiikkityövoimaa.  Liturgisen musiikin uudistuessa, kuten on tapahtunut käsikirjauudistusten yhteydessä, se tilaa ja ostaa säveltäjiltä uutta musiikkia.  Ymmärtääkseni tämä on tapahtunut sekä hyvässä yhteisymmärryksessä kirkkomusiikin kehittämiseksi maassamme.  Toivon että lyhytnäköiset etukysymykset eivät hiekoittaisi hyvin pyöriviä rattaita.  Vain kirkon ja musiikkielämän rakentavalla yhteistyöllä voidaan edistää urkutaidetta maassamme.  Lahden kansainvälinen urkuviikko on erinomainen esimerkki tästä yhteistyöstä. Toivotan sille menestystä, järjestäjille edelleen innostusta ja innovaatiomieltä  ja yleisön taholta runsasta kiinnostusta. Onhan urkumusiikki yksi kansainvälisestikin korkeatasoisimpia taidemuotoja maassamme.  Sen edistäminen on todellista kulttuuritoimintaa.