Joh.8:2-11
Hyvä kuulijani. Ketä sinä
ajattelit, kun kuuntelit tuota tekstiä aviorikoksesta tavatusta naisesta,
kivittämään tulleista muista ihmisistä ja Jeesuksesta? Kuka tämän päivän
ihminen oli mielessäsi? On kaksi vaihtoehtoa, joko sinä itse tai sitten joku
toinen ihminen.
Sitten seuraa toinen kysymys.
Kenen osan tässä kertomuksessa annat sille toiselle tai itsellesi? Syntiin langenneen ihmisen, syyttäjän vai
kenties itse Jeesuksen? Vaihtoehtoja on
siis monia. En käy arvailemaan, miten
me tätä kertomusta sovellamme, vaikka luulenkin aavistavani, miten useimmat
meistä sen äärellä ajattelevat.
Kertomuksen tarkoitus on kyllä puhua sinusta ja minusta, ei niistä
toisista.
Jos ajattelemme tässä yhteydessä
vain sitä, miten roolihahmot tai jokin niistä sopii tuntemallemme ihmiselle,
saatamme olla sellaisia kuin se kirjeen lähettäjä, joka lähetti kiitoskirjeen radion iltahartautta
pitäneelle papille. Tämä oli puhunut kielen synneistä, siitä kuinka helposti ja
usein me kevyesti heitetyillä
sanoillamme lyömme toinen toisiimme syviä haavoja. Kiitoksen lähettäjä
kirjoitti siitä, kuinka koskettavasti pappi oli kuvannut asiaa. Se osui ihan
paikalleen. ”Ne sanat olivat oikein hyvät anopilleni”, päätti kirjoittaja.
Tietenkin kertomuksen tarkoitus
on sanoa jotain meille itse kullekin, ei naapureillemme, sukulaisillemme tai
niille, joita ja joiden elämää tunnemme vain tiedotusvälineiden kautta. Jospa se tahtoisi asettaa meidät siihen
joukkoon, jolla oli jo kivi kädessään, mutta lähti sitten hiljaa ehkä
häpeillenkin pois. He kuulivat sanat: ”Joka teistä on synnitön, heittäköön”.
Puristettu koura oikeni, sormet suoristuivat, vaivihkaa kivikin putosi, oli
parempi olla hiljaa. On hyvä muistaa
sitä, että kun yksi sormeni näyttää syyttävänä toista kohti, silloin aina kolme
sormea osoittaa minua itseäni.
Jospa taasen joku meistä asettui
heti syntiä tehneen osaan, sen joka tiesi tehneensä väärin, jonka ei tehnyt
mieli syyttää ketään toista, joka ei paennut väittämään, että muutkin erehtyvät
ja ovat heikkoja. Hänen omatuntonsa
sanoo suoraan, kuten profeetta Naatan
kuningas Daavidille (I lukukappale 2 Sam 12): Sinä olet se mies, sinä
olet se nainen. Sellaiselle ihmisille
päivän evankeliumi on todellinen evankeliumi eli vapauttava sanoma. ”En
minäkään sinua tuomitse” sanoi Jeesus.
Papinviran kaikkein suurimpia
hetkiä on se, kun saa syntinsä tunnustavalle julistaa absoluution, syntien
anteeksiannon Kristuksen, Vapahtajan tähden.
Sellainen hetki vapauttaa ahdistetun painojen alta iloon, mutta se antaa
papillekin uutta voimaa, elävän tunnun siitä, että työni on tärkeätä, että saan
auttaa ihmisiä heidän iloonsa.
Armo ja armahdus, syntiä tehneen
ymmärtäminen ja inhimillisen ystävällinen kohtelu ei kuitenkaan merkinnyt hänen
tekojensa hyväksymistä. Ulkokultaisia ja itsevarmoja Jeesus ruoski yleensä
voimakkaan jyrkin sanoin. Hän puhui joskus jopa kyykäärmeen sikiöistä tai
kalkituista, kauniisti koristelluista hautaluolista, jotka ovat sisältä täynnä
mätäneviä luita. Ihmisten ahdistamalle, hiljaiselle, omantuntonsa tuomitsemalle
Jeesus puhui lempeästi, mutta asia oli sama: Mene, mene jatkamaan tehtävissäsi
ja elämässäsi, mutta älä enää syntiä tee.
Kun tänään vihitään neljä uutta
pappia kirkkoomme, ajattelen erityisesti papin tehtävää, sen iloja ja sen
vaikeutta. Omasta kokemuksestani jo kerroin,
mikä on papin tehtävässä yksi eniten iloa tuottava asia: armahduksen,
anteeksiantamuksen ja siunauksen jakaminen.
Siihen teidät uudet papitkin tänään lähetetään. Samalla kuitenkin tiedämme, että Jumalan
sanan julistamiseen kuuluu myös opettamistehtävä, ja joskus pitäisi kai
Jeesuksen tavalla oikein jyristä ulkokultaisille itseään nuhteettomina
pitäville.
Teologian kielellä puhutaan
siitä, että Jumalan sana on sekä lakia että evankeliumia. Lutherin,
uskonpuhdistajamme mukaan teologin
ja papin ammattitaitoon kuuluu, että
hän toiminnassaan pitää nämä molemmat Jumalan sanan puolet esillä, mutta aivan
erityistä taitoa vaatii se, että hän ei sekoita niitä keskenään. Sitä, mikä on
Jumalan tahto, mikä on oikein ja hyvää, mikä tekee hyvän elämän, sitä on pidettävä
esillä. Ja se, mikä on väärää, on tuotava mahdollisimman selvästi julki. Eikä
Jumalan tahtoa eikä hänen elämänohjeitaan sovi laimentaa.
Mutta myöskään evankeliumin
vapauttavaa sanomaa ei saa ehdollistaa, vaan vapaasti, jopa tuhlaillen tulee julistaa
hätääntyneille armon ja anteeksiantamuksen sanomaa. Vapahtajamme itse on paras
esimerkki tästä sielunhoidollisesta tavasta pitää esillä Jumalan pyhyyttä ja
Jumalan rakkautta.
Pappisvihkimyksessä
on esirukous vihittyjen uusien pappien puolesta. Siinä pyydetään vihityille jotain sellaista, joka voisi tehdä
heistä ei vain ammattitaitoisia
teologeja vaan sellaisia pappeja, jotka osaavat asettua ihmisen rinnalle, olla
rohkeita opastamaan ja lempeitä armahtamaan.
Yhdessä kohdassa sanotaan: ”Anna heille sinun omiesi nöyrä rohkeus”.
Jumalan armosta elävät, Herran omat, ovat vapaita ihmisten edessä. He ovat
palvelijoita, seurakunnan ja sanan palvelijoita, siksi nöyriä. Mutta vapaus tekee heidät myös rohkeiksi julistamaan
avarasti ja rohkeasti niin lakia kuin armona sanaa. Molempia tarvitsevat niin
selkeitä arvoja tänä aikana etsivät
ihmiset kuin nekin joiden surin tarve on löytää syntisetkin hyväksyvää rakkautta. Anna heille omiesi nöyrä rohkeus.
Toisessa kohdassa pyydetään:
”Tee heistä omantunnon ihmisiä”. Se herkkyys, jota tarvitaan erottamaan
oikealla tavalla ja oikeassa tilanteessa laki ja evankeliumi toisistaan, taitaa
onnistua vain omantunnon ihmiselle. Se
ei tarkoita, että kukaan meistä pystyisi säilyttämään omantuntonsa puhtaana,
mutta sille joka tahtoo omantuntonsa mukaan kilvoitella, hänelle Jumala voi
antaa sitä omantunnon viisautta, jota hän tarvitsee. Tee heistä omantunnon
ihmisiä.
Tätä me koolla olevana
seurakuntana tänään rukoilemme teille neljälle vihittävälle, Eerolle, Jukalle,
Terhille ja Villelle. Anna heille omiesi nöyrä rohkeus, tee heistä omantunnon
ihmisiä.
Sellaisiahan meidän kaikkien
tulisi olla. Luulen, että juuri omantunnon ihminen kuulee ja ymmärtää oikein
sen, mitä Jeesus tahtoo meille sanoa, kun kuulemme: ”En minäkään sinua
tuomitse, mene äläkä enää syntiä tee.”