Vuonna 1955 vietettiin
Suomessa kristinuskon Suomeen tulon 800-vuotisjuhlaa
erilaisin näyttävin menoin: juhlin, näyttelyin, juhlakirjoin, postimerkein
jne. Aiheena oli tietenkin ensimmäisen
ristiretken muisto ja sen ajoittaminen
tasan kahdeksan vuosisataa aikaisemmaksi,
vuoteen 1155. Kun tuosta
juhlasta on kohta kulunut 50 vuotta ja lähestytään vuotta 2005, on jo virinnyt
keskustelu, miten tämän saman aiheen tiimoilla tulisi viettää 850-vuotisjuhlaa.
Riippumatta siitä, miten nykyään
ymmärrämme ensimmäisen ristiretken, Pyhän Eerikin ja Pyhän Henrikin Suomen-matkan luonteen tai miten sen ajoitamme, on se
merkkitapaus kansakuntamme historiassa.
Kun nykyään tiedämme kristillisen uskon ja kulttuurin vaikutteiden
pesiytyneen Suomen rannoille jo huomattavasti aikaisemmin ja toisaalta tunnemme
sen juurtumisen pakanallisen ja usein uppiniskaisen suomalaisen
harjastukkakansan elämään ottaneen vuosisatoja, ovat ensimmäisen ristiretken
tapahtumat ja pyhän marttyyripiispa Henrikin lyhyt toiminta täällä olleet joka
tapauksessa merkki, merkkipaalu ja symboli.
Ne kertovat kristillisen uskon ja kristillisen kulttuurin
vuosisataisesta vaikutuksesta tässä maassa. Ilman sitä perinnettä ja taustaa
tämän hetken suomalaista yhteiskuntaa on mahdoton oikein ymmärtää. Kansanopetus, alueellinen hallintojärjestelmä,
oikeuslaitos, sosiaalitoimi, yleinen arvomaailmamme puhumattakaan
uskonnollisesta elämästä, ovat kaikki kasvaneet siitä juuresta, joka keskiajan
mittaan työnsi haaransa suomalaiseen maaperään ja joka teki tämän Euroopan
pohjoisen kolkan asujaimistosta ristityn, ristillä merkityn kansan.
Keskiaikainen elämänmeno ja
kulttuuri ovat viime vuosina olleet suuren kiinnostuksen kohteena. Keskiajan tutkimus on virinnyt usean
vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen ja sen seurauksena tietomäärämme tuosta
aiemmin pimeäksi sanotusta aikakaudesta on suuresti laajentunut ja avannut
meitä näkemään sen ajan rikkaan kulttuurin olemassaolon. Tänään Turun linnassa avattava näyttely on
yksi hyvä osoitus siitä.
Näyttelyn nimi ”Ristin ja Olavin
kansaa” viittaa, mikäli olen oikein ymmärtänyt, ensi sijassa kahteen
suomalaiseen maakuntaan, nimittäin Hämeeseen ja Satakuntaan. Niiden maakuntien keskiaikaisissa sineteissä
on nimittäin kuvattuna ristiinnaulittu Kristus Hämeen ja Pyhä Olavi Satakunnan
sinetissä. Hakematta tulevat mieleen
näiden maakuntien keskeiset vanhat kirkot, Hattulan Pyhän Ristin kirkko sekä
Ulvilan Pyhälle Olaville omistettu pyhäkkö. Niin ristillä kuin Olavillakin oli
oma maakuntansa.
Ristin ja Olavin kansaa
-näyttely on kuitenkin samalla koko Suomen keskiajan uskonnollisen ja kirkollisen
elämän ja keskiaikaisen kulttuurin esilläpitoa. Jos missä niin täällä silloisen Suomen alueen pääkaupungissa ja
kirkon sydämessä Turussa on tälle esittelylle luontainen paikka. Onhan täällä ja tämän kaupungin
lähiympäristössä runsas ja mitä korkeatasoisin esimerkkikokoelma siitä
keskiajalle leimaa-antavasta ajattelutavasta, jonka mukaan kulttuurin parhaat
saavutukset syntyivät likeisessä symbioosissa kristillisen uskon ja sen todeksi
elämisen kanssa. Se, mitä tehtiin ja
valmistettiin, haluttiin tehdä Jumalan kunniaksi. Ja siinä tarkoituksessa parhaalla mahdollisella tavalla.
Tuo ajatus ”Jumalan kunniaksi”
siivitti keskiaikaisen ihmisen uskomattomiin saavutuksiin. Olen monet kerrat seissyt Turun tuomiokirkon
keskikäytävällä ja katsellut ylös sen huikaiseviin holveihin, sen taidokkaisiin
rakennusratkaisuihin ja ajatuksissani kuvitellut, miltä kirkko näytti kun se
oli sisustettu keskiaikaisilla kymmenillä alttareilla ja niiden
jumalanpalveluskäyttöön hankituilla taidokkailla veistoksilla, maalauksilla ja
ehtoollisen vietossa tai pyhimyspalvonnassa käytettävillä liturgisilla
esineillä ja vaatteilla. Ja kaikki tämä
oli valmista nykyisin Tuomiokirkossa nähtävässä mitassa jo keskiajan lopulla
1400- ja 1500-lukujen vaihteessa.
Samaan aikaan ympärillä oleva asutus koostui vaatimattomista
savupirteistä. Kirkollisen kulttuurin
näyttely kertookin, miten keskiajan ristin kansa tahtoi parhaansa antaa ja
tehdä ”Jumalan kunniaksi”.
Pyhän Olavin nostaminen
näyttelyn otsikkoon ristin rinnalle ei ole keinotekoinen vaan hyvin perusteltu ratkaisu, muunkin kuin
Olavin oman maakunnan, Satakunnan näkökulmasta. Pyhä Olavi Haraldinpoika, Norjan kuningas, joka kuoli marttyyrina
vuonna 1030, on ennen kaikkea Norjan kansallispyhimys, mutta hänen kulttinsa on
levinnyt harvinaisen laajalle.
Viikinkiyhteyksien kautta hänet tunnettiin hyvin Englannissa ja
keskisessä Euroopassa, idässä aina Novgorodissa saakka. Merkillinen todiste hänen kansainvälisestä
kuuluisuudestaan on se, että vanhin tunnettu kuva hänestä on Betlehemin syntymäkirkon
yhden pilarin maalauksessa 1100-luvulta.
Suomessa Olavi oli keskiajan
suosituin pyhimys. Hänelle omistettuja
kirkkoja oli jo pelkästään Hämeessä ja Satakunnassa toistakymmentä. Olavia kuvaavia kalkki- tai lasimaalauksia
ja veistoksia oli pelkästään Varsinais-Suomessa yli kahdessakymmenessä
keskiaikaisessa kirkossa. Tietääkseni Olavi oli keskiajalla Suomen yleisin
miehen nimi, ja tiedämme että täältäkin käytiin pyhiinvaelluksella Olavin
muistojen äärellä Norjan Trondheimissa eli Nidarosissa ja hänen
kuolinpaikallaan Stiklestadissa. Yhä
edelleen on meidän nimipäiväkalenterissamme Olavin nimi heinäkuun 29. päivänä,
Pyhän Olavin kuolinpäivänä.
Eräs varhaisen keskiajan
merkittävimmistä Suomea koskevista asiakirjoista on paavi Innocentius III:n
bulla ”Ex tuarum” vuodelta 1209. Siinä
hän kuvaa tänne syntynyttä vähäistä ja heikkoa kristillisen kirkon versoa ja
käyttää siitä nimeä ”novella plantatio”, uusi pieni istutus.
Vuonna 1955, jolloin muisteltiin
kristinuskon ensi istutusta Suomeen ja sen istutuksen juurtumista, kasvamista
taimeksi ja yhä vankemmaksi kasviksi, julkaistiin juhlakirja, jonka nimenä oli
”Jumalan viljelysmaa”. Termi tuli
Paavalin 1. Korinttilaiskirjeen 3. luvusta: ”Me olemme Jumalan työtovereita; te
olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.” Viljelysmaa on se, missä harjoitetaan viljelyä, eli
kulttuuria. Suomen maaperälle
kristinuskon siementen uudesta istutuksesta kehittyi viljeltäessä, kulttuurin
kehittyessä, Jumalan viljelysmaa, sen tuloksena ristin ja Olavin kansaa.
Toivon ja olen varma siitä, että
tämä näyttely avartaa tietämystämme ja näköalojamme keskiaikaiseen
kulttuuriimme, jolloin parhaat aikaansaannokset tahdottiin järkiään tehdä
Jumalan kunniaksi.