Vihkiäisjuhla on aina ilon ja
kiitoksen juhla. Iloitaan siitä, mitä on saatu valmiiksi, kiitetään niitä,
jotka ovat nähneet vaivaa ja tehneet työtä. Uuden toimitilan valmistumisessa on
erityisesti kiitoksen aihetta. Tarjoaahan uusi toimitila uudet ja tavallisesti
myös entistä paremmat elämisen ja toiminnan mahdollisuudet kaikille
työntekijöille ja itse toiminnalle. Vihkiäisjuhla antaakin sen vuoksi aiheen ei
vain katsoa kiitollisena taaksepäin, vaan myös suunnata rohkeasti katseen
eteenpäin, tulevaisuuteen ja edessä oleviin tehtäviin.
Sininauhaliiton arvopohjasta
nousevat ne suuntaviivat, joiden varassa täällä kristillisten päihdetyössä
toimivien järjestöjen toimintaa edistetään ja tuetaan. Täällä palvellaan niitä,
jotka palvelevat. Arvopohjasta en voi olla korostamatta tässä yhteydessä kolmea
ajankohtaista ja tärkeää arvoa. Niiden tulisi päästä tuntuvalla tavalla esille
sekä kaikessa kasvatustyössä että jokaisen kodin elämässä ja ilmapiirissä.
Ensimmäinen niistä on jokaisen
ihmisen ainutlaatuinen arvo. Meidän aikamme, joka korostaa kilpailua,
suorituksia ja voittoja, pyrkii kyllä muokkaamaan kaikki ihmiset mahdollisimman
samanlaiseen muotiin. Erilaisuutta, joka kuitenkin on meidän ihmisten erityinen
ominaisuus, on vaikea hyväksyä. Olkoon sen vuoksi täällä ohjattava toiminta
sellaista, jossa jokainen ihminen nähdään ja hyväksytään yksilönä, omine
erityispiirteineen, taipumuksineen ja taitoineen. Juuri sellaisena hän on
Jumalan luoma ihmisyksilö, tähän maailmaan tarkoitettu mittaamattoman arvokas
yksilö. Vaalittakoon täällä käsitystä jokaisen ihmisen arvosta.
Toinen arvo nousee niinikään
tämän ajan tuntojen keskeltä. Olkoon Sininauhaliiton ja sen toimitilankin
toiminta sellaista, jossa ihminen voi kokea, että tässä maailmassa on muitakin
valtatekijöitä kuin kovuus, kilpailumieli ja armottomuus. On olemassa rakkaus.
Missä sitä saadaan kokea, tiedetään, että sen valta on väkevämpi kuin vihan. Se
antaa ihmiselle sitä, mitä hän kaikkein eniten elämässään kaipaa ja tarvitsee.
Se myös voi muuttaa ihmisen.
Venäläinen kirjailija
Dostojevski kuvaa tunnetussa teoksessaan Karamazovin veljekset erään herkän
kohtauksen veljesten elämästä. Heidän vanha isänsä, joka tunsi, ettei hän
omassa kasvatustyössään ollut onnistunut läheskään niin kuin olisi toivonut,
kutsui kerran pojat luokseen. Hän totesi olleensa huono opastaja elämää varten,
mutta jatkoi sitten: ”Toivon kuitenkin, että te edes joskus olisitte saaneet
kokea tässä kodissanne jonkin pyhän hetken.”
On olemassa myös jotain pyhää.
On olemassa jotain ihmistä paljon suurempaa ja mahtavampaa, jotain minkä varaan
ja turviin ihminen voi elämäänsä rakentaa. Ihminen ei ole yksin, heitettynä
maailman keskelle, vaan on Jumala, jota me saamme sanoa Taivaalliseksi Isäksi.
Hänen edessään jokainen meistä on mittaamattoman arvokas. Hänen ominaisuutensa
on rakkaus ja hänen läheisyytensä kokeminen pyhä hetki. Sellaisten hetkien
luominen on niiden arvojen antamista, jotka ovat todellisia elämän eväitä nuorille
ja vanhemmille. Kun tänään nämä tilat siunataan Jumalan sanalla ja rukouksella
käyttöön, se muistuttaa pyhyydestä ja pyhine hetkien korvaamattomasta arvosta.
(Lyhennelmä)