Jukka Paarma

VAPAUTEEN KRISTUS MEIDÄT VAPAUTTI

Tervehdyspuhe Suviseurojen avajaisissa Oripäässä 26.6.2009

Hyvä suviseurakansa, kiitän kutsusta osallistua näihin suviseuroihin ja mahdollisuudesta esittää tervehdykseni tänne kokoontuneelle juhlakansalle.

Iloitsen siitä, että minulla on täällä mahdollisuus tavata monia ystäviä ja tuttavia, eräitä monien vuosien tai vuosikymmentenkin takaa. Luulen että monelle muullekin suviseuramatkan yksi kohokohta on ystävien tapaaminen, nähdä monia heistä pitkän ajan jälkeen taas kasvoista kasvoihin, ja kokea seurapenkillä muualla juhla-alueella ystävien yhteyttä yhteisestä matkasta ja yhteisestä matkan päämäärästä.

Toisten ihmisten tapaaminen, heidän ystävyydestään iloitseminen ei kuitenkaan taida olla suviseuramatkan kaikkein tärkein asia. Uskon, että seuroihin on lähdetty kuulemaan elävää Jumalan sanaa. Liikkeelle on ajanut kaipuu ennen kaikkea sitä kristillistä sanomaa kohtaan, joka vapauttaa ihmisen synnistä. Tämä vapauttava sanoma saakoon kuulua näissä suviseuroissa – niin kuin liikkeen muissakin seuratapahtumissa.

Olkaa lämpimästi tervetulleita arkkihiippakuntaan! Rukoilemme Jumalan siunausta näille Suviseuroille. Samalla toivon, että tämä liikkeen sanoma armahtavasta Jumalasta saisi jättää jälkensä tänne ja täällä käyvien mieliin. Toivon myös että Turun arkkihiippakunnan oma väki vierailisi suviseuroissa. Tapahtuma on harvinainen täällä lounaisessa Suomessamme. Tulkaa ja hiljentykää sanan kuuloon.

Kirkkomme arkkipiispana iloitsen siitä hengellisestä työstä, jota tämän liikkeen parissa tehdään. Arvostan sitä, että vanhoillislestadiolainen liike on selkeästi halunnut olla rakentamassa kirkkoamme samalla pitäen aarteenaan sitä rikasta hengellistä perintöä, jota se on saanut vaalia. Maassamme käydyssä julkisessa keskustelussa ei aina ole muistettu antaa arvoa lestadiolaisen liikkeen rakentavalle merkitykselle kirkollemme ja yhteiskunnallemme. On suuriarvoista, että lapset kasvavat kristillisen sanoman äärellä, perheitä tuetaan monella tapaa ja liikkeen omaleimainen julistus rikastuttaa koko kirkon hengellistä elämää.

Toivon, että tämä kirkon arvostus välittyy tukena koteihin, liikkeen seuratoiminnalle ja kirkkomme piirissä sekä luottamustehtävissä että työntekijöinä toimiville. Olen kiitollinen siitä aktiivisesta panoksesta, jonka te tänäkin päivänä annatte kirkon hyväksi ja sen tulevaisuuden rakentamiseksi.

Jumalan voima vaikuttaa siellä, missä vapauttava sana koskettaa niitä sydämiä, jotka kaipaavat armollista Jumalaa ja iloitsevat Vapahtajamme sovitustyöstä.

Kristuksesta, meidän Herrastamme käytetään monia eri nimiä. Monille meistä rakkain onkin mainitsemani sana Vapahtaja, siis Vapauttaja. Sellaisena olemme Kristuksen työn ihmisessä kokeneet. Edeltäjäni virassani kuvasi kirkkoa usein vapautusliikkeeksi. Sillä on sanoma, jossa on voima vapauttaa niin synnin, kuoleman kuin pahan vihollisen vallasta. Se vapauttaa myös kaikista sellaisista ihmisten asettamista tai rakentamista siteistä, jotka sitovat omiatuntoja. Ihmisten sitoman omantunnon taakka painaa usein niin ahtaalle, ettei katse enää jaksa yltää syntisten Vapahtajaan.

”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen”, muistutti Paavali galatalaisia (Gal.5:1) Vapaus on kristittyjen erityinen lahja, josta on pidettävä huolta. Se on myös kristityn tuntomerkki.

Jumalan Pojan lahjoittama vapaus toteutuu ehkä kauneimmillaan silloin, kun syntien ja epäonnistumisien luhistama ihminen saa voimaa evankeliumista ja usko antaa hänelle uuden mahdollisuuden, omantunnon rauhan ja iankaikkisen elämän toivon.

Yhteys Kristukseen luo ihmisten keskuuteen kristillisen kirkon, hänen seuraajiensa ja häneen uskovien yhteisön, jossa ihmeellisellä tavalla voidaan elää todeksi Jumalan rakkautta ja huolenpitoa. Tämä kirkko on Jumalan silmäterä, erityisen huolenpidon kohde. Sinne Hän sanansa kautta kutsuu ja kokoaa kristityitä omaksi kansakseen.

Vaikka Jumala näin vaikuttaa ihmisissä, taipumuksemme pahaan ei katoa. Pahimmillaan ihminen voi turmella Luojansa hyvää työtä toisissa ihmisissä ja viedä heiltä uskomisen iloa ja vapautta. Meidän kaikkien on kamppailtava tätä vastaan.

Tämän asian tuomaa uhkaa keskinäiselle yhteydelle on käsitelty viime vuosina useammassakin hengellisessä liikkeessä sekä omassa kirkossamme että sen ulkopuolella. On tärkeää, ettei hengellistä painostusta tai väkivaltaa hyväksytä. Tällöin luottamusta lisää se, että menneisyyden ongelmat käsitellään rehellisesti ja avoimesti. Erityinen suoja on annettava niille, jotka ovat kokeneet joutuneensa hengellisen painostuksen kohteeksi. Silloin, kun kaikkein arimmatkin uskaltavat puhua ja kertoa kokemuksestaan, vallitsee vapaus eikä pelolla ole sijaa.

Me tiedämme sekä tämän liikkeen historiasta että nykypäivästä, että tämä kamppailu on osa myös vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen elämää. Jokainen loukattu sydän, katkeroitunut mieli tai uskonsa menettänyt on tappio Jumalalle. Jospa me yksityisinä kristittyinä ja liikkeinä jaksaisimme meihin pettyneet ja jättäneet rakastaa takaisin lähellemme. Tämä on kilvoittelun kohde monissa kodeissa, mutta myös niin ystävien kesken kuin hengellisissä liikkeissämmekin.

Tämän herätysliikkeen hengellinen sanoma on liian arvokas hukattavaksi. Sen merkitys ja voima näkyy siellä, missä uupunut saa voimaa ja epäonnistunut rohkaistuu uskomaan. Se sanoma kuuluu kaikille. Se on evankeliumia Jumalan Pojasta, joka syyttömänä otti kantaakseen jokaisen synnit. Kun ammennatte voimanne siitä, niin Jumala itse siunaa teitä.

Viime aikoina on käyty julkista keskustelua myös niistä valinnoista, joita vanhoillislestadiolaisissa perheissä tehdään lasten saamisen osalta. Myös minä olen päässyt tai joutunut ottamaan osaa tähän keskusteluun. Toivon sydämestäni, että olen siinä pystynyt osoittamaan arvostukseni ja kunnioitukseni niitä perheitä kohtaan, joissa lapset otetaan vastaan Jumalan lahjoina ja joissa heistä huolehditaan Jumalan sanaan turvautuen. Siunatkoon Jumala teidän kotejanne.

Samalla on tärkeää kuitenkin, tässäkin asiassa, korostaa omantunnon vapautta. Tällaisista asioista ei saa tehdä autuuden ehtoja. Usko on lahja ja pelastus on Jumalan teko. Me emme voi niitä teoillamme ansaita.

Tahdon puolustaa vanhoillislestadiolaisten oikeutta elää niin kuin oikeaksi näette sekä asettaa ja opettaa sellaisia elämisen ihanteita, jotka pohjautuvat Jumalan sanaan ja lähimmäisen rakastamisen ja hänestä huolehtimisen periaatteeseen, kunhan tiedämme, ettei painostusta tässäkään asiassa tapahdu. Vaikeissa eettisissä kysymyksissä, jotka tänä aikana kohtaamme, tahtoisimme etsiä oikeita ratkaisuja yhteisesti koko kirkon ja sen kaikkien liikkeiden kanssa. Ohjenuorana voi olla vain Raamatussa ilmoitettu Jumalan tahto ja siihen perustuvat luterilaiset eettiset periaatteet.

On myös tärkeää, että molempia sukupuolia ja kaikkia sukupolvia kuunnellaan. Täälläkin näkyvä nuorten valtava määrä on liikkeen erityinen rikkaus. Kirkko tarvitsee heidän, niin tyttöjen kuin poikien, naisten ja miesten panoksen kirkon ja seurakuntien luottamushenkilöinä, kirkkomuusikkoina, teologeina, diakoniatyöntekijöinä ja muissa tehtävissä. Iloitsemme heistä ja kiitämme liikkeen piiristä heidän työlleen osoitetusta tuesta.

Haluan päättää tervehdykseni vilpittömään ilooni siitä, että saan tänään olla täällä teidän keskellänne. Toivon, näille kesäjuhlille Jumalan runsasta siunausta. Toivon, että Jumalan Sana saisi kuulijoitaan puhutella, rohkaista ja lohduttaa - ja että sen vapauttava siunaus kantaisi meitä läpi elämän.