Jukka Paarma
Puhe
kirkon tiedonvälityspalkinnon luovutustilaisuudessa Helsingissä 8.1.2004
Viestinnän ja asiantuntijoilla
on erilaisia käsityksiä siitä, miten paljon aikaa meillä on tehdä ensimmäinen
ja samalla ratkaiseva vaikutus kun astumme uusien ihmisten eteen. Jotkut
puhuvat puolesta minuutista. Toiset sanovat 15 sekuntia. Mahdollisuuteni tehdä
teihin syvä vaikutus päättyi siis jo monta sekuntia sitten.
Haluan tänään pohtia mitä mediakulttuurissamme tapahtuu. Puhutaan viihteellistymisestä ja tiedon pirstoutumisesta. Vaikeille asioille ei anneta niiden vaatimaa tilaa. Ja siitähän seuraa pinnallistuminen.
Ennen oli toisin. 1800-luvulla
amerikkalaiset presidenttiehdokkaat Abraham Lincoln ja Stephen A.
Douglas väittelivät julkisesti jopa kolmen tunnin mittaisin puheenvuoroin.
Siis kolmen tunnin alustuspuheenvuoro ja kolmen tunnin vastauspuheenvuoro. Eikä
yleisö lähtenyt minnekään!
Sähköiset mediat näkyvät
uutistoiminnassaan omaksuneen 15 sekunnin säännön. Haastateltavalle annetaan
sen verran aikaa. Sitten siirrytään jo toiseen haastateltavaan tai peräti
toiseen aiheeseen. Toimittajien
perimmäinen tahto ei kuitenkaan välttämättä ole halu pätkittää ja pirstaloida
todellisuuttamme tai jättää selittämättömiä
aukkoja raportointiinsa. Pikemminkin kyse voi olla sähköisten medioiden sisäisestä
toimintalogiikasta. Amerikkalainen mediatutkija Neil Postman on
todennut, että sähköiset mediat eivät ole omiaan analyyttiseen asiakäsittelyyn
eivätkä loogiseen ja filosofiseen pohdintaan. Eivätkä siis myöskään teologiseen
pohdintaan. Postmanin sanoilla: ”Thinking does not play well on television.” –
toisin sanoen: kun kamera käy ei sovi enää ajatella. Pitää vaan vastata, muuten
katsoja väsyy.
Mutta vaikeat asiat vaativat ajattelua! Myös yleisöltä. Ne
vaativat vähintään sisäistä vuoropuhelua. Meidän on itse voitava osallistua.
Sähköisten medioiden vahvin puoli ei ole siinä.
Mediafilosofi Walter J. Ong
on todennut, että painetun tekstin myötä ihmisen ajattelu muuttui
analyyttiseksi ja loogiseksi. Lineaariseksi. Tätä taustaa vasten on
ymmärrettävää, että tunnin mittaiset esitelmät olivat radion alkuaikoina sen
suosituinta antia. Saarnatkin olivat – ei kovin kauaa sitten - usein kolmen
vartin tai jopa lähes tunnin mittaisia.
Tänä päivänä 20 minuutin saarna pistää jo seurakuntalaisten kärsivällisyyden koetukselle.
Sähköisten medioiden yleistyessä
valmiutemme seurata pitkiä yksinpuheluita on selvästi heikentynyt. Minunkin
puheeni on teistä hyvin pian liian pitkä – ellei se ole jo ylittänyt
sietokykynne rajoja. Jos Postman ja Ong ovat oikeassa, pitkien puheiden ja
esitelmien paluuta ei kannata odottaa tai haikailla - tai pelätä.
Miten sähköisen median
esiinmarssi on vaikuttanut painettuun mediaan? Ainakin niin, että lehdissäkin
jutut lyhenevät lyhenemistään. Varsinkin päivittäin ilmestyvät, irtomyynnissä
olevat lehdet näkyvät ympäri maailman hyvin omaksuneen sähköisen median
esittämislogiikan. Kuitenkin painettu teksti antaa edelleen mahdollisuuden
taustoittamiseen, asioiden kytkemiseen toisiinsa, filosofiseen ja
teologiseenkin pohdiskeluun. Lukija kun voi käydä vuoropuhelua tekstin kanssa
pitämällä omia miettimistaukoja.
Vaikka tässä keskitynkin
mediaviestintään haluan välihuomautuksena todeta, että vaikeiden asioiden
pohdiskelu edelleen onnistuu kaikkein parhaiten henkilökohtaisen vuoropuhelun
muodossa – niin kuin Vuoropuhelun kirkko –mietinnössäkin todetaan. Mutta
aineksia henkilökohtaiseen pohdiskeluun ja käytäviin vuoropuheluihin odotan mm.
mediaviestinnän välityksellä.
Painetun median vahvuuksiin
kuuluu siis se, että siinä voidaan antaa sijaa asioille, jotka eivät ole
luonteensa vuoksi käsiteltävissä nopeasti tai kevyesti. Tällaisia asioita ovat
muun muassa monimutkaiset eettiset
kysymykset, aatevirtausten tunnistaminen, elämänkatsomuksellinen pohdinta ja
asioiden syiden ja vaikutusten tarkastelu pitkällä tähtäimellä.
Painetun ja sähköisen median
vahvuudet ovat erilaisia. Kaikilta medioilta odotamme kuitenkin oikeata ja
monipuolista tietoa. Suomessa tiedotusvälineet
ovat yleensä tunteneet yhteiskunnallisen vastuunsa ja tarjonneet
yleisölle varsin monipuolisesti tietoa ympäröivästä maailmasta. Merkittävä
tekijä tässä kansallisessa kokonaisuudessa on Suomen Tietotoimisto, jonka
palvelu kattaa laajasti maamme lehdistön ja sähköiset viestimet. STT:n uutiset
tulevat vastaan myös verkkopalveluissa ja laajasti luetuissa
ilmaisjakelulehdissä.
Vaikka merkittävä osa
saamastamme ajankohtaistiedosta välittyy uutistoimiston kautta, niissä tehty
journalistinen työ saattaa olla tavalliselle kansalaiselle näkymätöntä eikä se
useinkaan henkilöidy tiettyyn toimittajaan.
Kirkossa iloitsemme, kun
toimittaja hyödyntää kirjoitetun tekstin vahvoja puolia ja tuottaa
taustoittavia, ymmärtämistä ja tietoutta lisääviä kokonaisuuksia. Yksi
tällainen ilonaihe on ollut STT:n toimittaja Eeva Nikkilä-Kiipula.
Uutissähkeiden lisäksi hän on laatinut laajoja ja perusteellisia artikkeleita,
joissa hän on käsitellyt mm. kirkkoa ja uskontoa. Juttujen aiheet ovat
vaihdelleet pyhäpäivistä kristilliseen symboliikkaan, noituudesta ja vanhoista
kivikirkoista pyhimyksiin ja naisen asemaan kirkossa. Erityisesti vuonna 2003
suomalaiset ovat saaneet tutustua juhlavuottaan viettävän pyhän Birgitan
elämään, merkitykseen ja ajatuksiin Nikkilä-Kiipulan artikkelien välityksellä.
Eeva Nikkilä-Kiipulan jutuista
näkyy toimittajan perehtyminen historiaan, kirjallisuuteen ja tutkimukseen:
ajankohtaiset ilmiöt on perusteellisesti taustoitettu. Hän käsittelee aiheitaan
mielenkiintoisesti ja monipuolisesti. Kirjoittajan innostus välittyy myös
lukijalle.
Jakaessaan vuoden 2003 kirkon
tiedonvälityspalkinnon kirkkohallitus palkitsee Suomen Tietotoimiston
toimittaja Eeva Nikkilä-Kiipulan kirkkoa, kristinuskoa ja kristillistä
perinnettä koskevan tiedon ansiokkaasta välittämisestä