Jukka Paarma

 

KRISTILLINEN IHMISKÄSITYS NYKYPÄIVÄN EUROOPASSA

 

Puhe Suomen evankelis-luterilaisen ja Venäjän ortodoksisen kirkon 13. oppikeskustelujen avajaisissa Turun Kakskerran Sinapissa 20.9.2005

 

 

                Korkeasti Pyhitetty Metropoliitta Vladimir!

Kunnioitetut piispat!

Isät ja Veljet ja Sisaret Jeesuksessa Kristuksessa!

 

Olemme aloittamassa kirkkojemme välisiä 13. oppikeskusteluja muistorikkaalla ja historiallisella paikalla. Täällä Turun Sinapissa käytiin ensimmäiset neuvottelut 35 vuotta sitten hiljaisella viikolla ja pääsiäisen aikaan. Venäjän ortodoksisen kirkon valtuuskuntaa johti silloin piispa Filaret, joka nyt on Minskin ja Valko-Venäjän metropoliitta. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon valtuuskunnan johtajana oli Turun ja Suomen arkkipiispa Martti Simojoki.

 

Oppikeskustelujen sarja alkoi vuonna 1970, mutta aloite niiden käynnistämisestä tehtiin jo aiemmin. Arkkipiispa Martti Simojoki ehdotti vierailullaan Moskovassa 1967 patriarkka Aleksi I:n luona, että kirkkomme ryhtyisivät käymään dialogia ”pyhän uskomme salaisuuksista”. Arkkipiispan ajatuksena oli, että kirkkojen kohtaamisen ei tulisi olla vain kohteliasta diplomatiaa, vierailuja toisten luona vaan jotakin muuta ja vieläkin tärkeämpää: yhteistä syventymistä kristilliseen uskoon. Hänen Pyhyytensä Moskovan ja koko Venäjän Patriarkka ilmaisi heti suostuvansa ehdotukseen.

 

Ehdotuksen taustalla olivat arkkipiispa Simojoen ja metropolitta Nikodimin useiden vuosien aikana käymät monet keskustelut. Nämä kirkonjohtajat olivat oppineet tuntemaan toisensa, kunnioittivat toisiaan ja tahtoivat yhdessä rakentaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon yhteydet vankalle pohjalle. He tekivät – kenties itse sitä täysin tietämättäänkin – kirkkohistoriaa suunnitellessaan näitä neuvotteluja ja antaessaan niille ratkaisevat virikkeet.

 

Kiitollisina heidän työlleen me voimme yhtyä Pyhän Raamatun kehotukseen: ”

”Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti” (Hepr. 13: 7-8).

 

Neuvottelut aloitettiin patriarkka Aleksi I:n aikana ja hänen siunauksellaan. Nyt me käymme täällä Turun Sinapissa oppikeskusteluihin 13. kerran ja astumme yhteiseen keskustelupöytään Hänen Pyhyytensä Patriarkka Aleksi II:n siunauksen saattelemana.

 

Te Korkeasti Pyhitetty Metropoliitta Vladimir, Rakas Veli Kristuksessa, olette meille jo vanha tuttu. Jo vuonna 1989 Pyhtitsan luostarissa pidetyissä neuvotteluissa Te olitte  mukana. Vuonna 1998 Lappeenrannassa Te johditte Venäjän kirkon valtuuskuntaa, samoin kuin kolme vuotta sitten 2002 Moskovassa. Meille on suuri ilo, että myös tänne Sinappiin kirkkonne valtuuskunta on saapunut Teidän johdollanne. Se luo turvallisuuden tunnetta ja vahvistaa jatkuvuutta. Me saamme käydä keskusteluihin ystävien kesken.

 

Tämän nyt alkavan neuvottelun yleisaiheeksi on sovittu ”Kristillinen ihmiskäsitys nykypäivän Euroopassa.  Pelastus, usko ja moderni yhteiskunta”.  Tämä aihepiiri pohjautuu edellisen  Moskovassa pidetyn neuvottelun loppukommunikeaan.  Huomamme, miten viisaan päätöksen silloin teimme.  Kysymys antropologiasta, ihmiskäsityksestä on tämän hetken Euroopan arvo- ja eettisen keskustelun polttopisteessä.  Yksilöllisyyden voimakas korostuminen on helposti ohjaamassa yhteiskuntienkin päätöksentekoa suuntaan, joka on kristilliselle näkemykselle vieras. Erityisesti kysymys tahdon vapaudesta yhdistää ihmiskäsityskeskustelun uskon ja pelastuksen alueeseen.

 

Neuvotteluteemojemme äärellä olemme kyselemässä sitä, mikä kirkoillemme tänä aikana on keskeinen haaste: Mitä merkitsee 2000-luvun ihmiselle kirkon julistus ja sanoma pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa?  Miten osaamme sen oikealla tavalla saattaa 2000-luvun ihmisen tavoitettavaksi?

 

Me aloitamme nyt oppikeskustelujemme uusimman vaiheen kiitollisina muistaen meitä ennen yhteyksiä rakentaneita kirkonjohtajia ja teologeja. Samalla me katsomme luottavaisina tulevaisuuteen muistaen, että kristittyjen parhaat päivät ovat aina edessäpäin. Voimme turvautua siihen Pyhän Raamatun lupaukseen, joka on tallennettuna Filippiläiskirjeen 1. luvussa: ”Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä” (Fil. 1: 6)

 

Kunnia olkoon Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen niin kuin alussa ollut on, nyt on ja aina iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.