Jukka Paarma

 

UUDEN VUOSITUHANNEN ARVOT

 

Puhe Rotaryn piirijuhlassa Valkeakoskella 13.11.2004

 

 

Suomalainen menestystarina

 

”Suomi on hyvä maa, se on meille paras maa.”  Edesmenneen kunnioitetun kenraali Aadolf Ehrnroothin usein toistamat sanat ovat tulleet tutuiksi ja niitä on moni mielellään muistellut.  Ne kertovat tietysti rakkaudesta ja kunnioituksesta isänmaahan, mutta samalla ne muistuttavat meitä näkemään oman yhteiskuntamme vahvuudet. Arkisen elämän vaivojen, ympärillämme näkemiemme epäkohtien ja monien hyvin esillä pidettyjen yhteiskunnallisten epäkohtien keskelle ne kun saattavat unohtua.

 

Maailman kilpailuissa  oma maamme on menestynyt vähintäänkin kohtuullisesti. Jos minussa olisi vähänkin pohjalaista verta, sanoisin että erinomaisesti.  Siellä nimittäin eräässä eteläpohjalaisessa seurakunnassa kerrotaan hiljan kirkossa tapahtuneen seuraavaa:.  Kirkkoherra ilmoitti saarnansa jälkeen, että seurakunta on saanut lähetys- ja diakoniatyöhön erittäin merkittävän rahalahjoituksen, josta hän nyt tahtoo julkisesti kiittää. Lahjoittaja on kuitenkin vaatimattomasti halunnut pysyä tuntemattomana.  Silloin nousi yksi isännistä takapenkissä seisomaan, rykäisi pari kertaa kuuluvasti kurkkuaan ja sanoi: ”Niin me oomma emännän kans sen aatelleet, että sillä lailla se on paree.”

 

Kansainvälisessä vertailussa ovat suomalaisten arvot ja henkinen rakenne hyvässä kunnossa. Siitä olemme saaneet lukea hiljakkoinkin useita tilastoja.  Olemme niiden mukaan sekä vähiten korruptoitunut että parhaiten ympäristöstä huolehtiva maa.  Teknologisessa kehityksessä olemme n johdossa, kilpailukyvyssäkin kärkeä.  Koululaisemme ovat Euroopan parhaita lukemisessa ja laskemisessa.  Perinteeseemme kuuluu luja luottamus julkisen vallan käyttäjiin, lakien ja auktoriteettien kunnioitus hyvine ja huonoine puolineen on osa kulttuuriamme.  Kansainvälisten tutkimusten mukaan on meille ominaiseksi arvokolmikoksi määritelty vaatimattomuus, tasa-arvo ja toisesta välittäminen.  Niiden  perustalle olemme rakentaneet nykyisen yhteiskuntamme, jota pidämme sellaisena oikeusvaltiona, jossa demokratia vahvasti toteutuu.  Ahkeruutta, rehellisyyttä ja vaatimattomuutta on täällä aina arvostettu, vaikka hyvin tiedämmekin, etteivät kaikki joukossamme ole aina jaksaneet näissä asioissa pysyä kaidalla tiellä.

 

Kristillinen arvoperusta

 

Suomalainen arvomaailma on perustunut toisaalta kristillisen uskon, toisaalta yleisen länsimaisen humanistisen sivistyksen perustalle.  Suomessa vietetään ensi vuonna juhlavuotta ”Kirkko Suomessa 850 vuotta”.  Ainakin sen ajan on kristillinen usko ja sen opetus muokannut suomalais-ugrilaista kansaa elämään rauhassa, sovussa ja ystävyydessä toinen toisensa kanssa.  Kirkkohan opetti suomalaiset lukemaan ja kirjoittamaan, perusti koulut ja opetustoimen.  Kirkko opetti näkemään mikä on oikein mikä väärin, johti meidät sekä synnin- että armon tuntoon. Oikeuslaitoksemme sai siitä virikkeensä.  Mutta kirkko opetti meidät myös, ja ennen kaikkea, välittämään toisistamme, etenkin heistä, jotka eivät kykene syystä tai toisesta pitämään itsestään huolta.  Niin syntyivät hospitaalit ja köyhäinhoito. Siitä sai alkunsa niin sosiaali- kuin terveydenhoitotoimi maassamme. Tänään näyttävät nuo kaikki arvokkailta, osaaminen ja tietotaito samoin kuin hyvinvointiyhteiskunnan perustana oleva toisesta ihmisestä välittäminen ovat vahvimmat kilpailuvalttimme maailman turuilla.

 

Eurooppalaisessa kulttuurissamme olemme ammentaneet yhteiset arvomme Jerusalemin, Ateenan ja Rooman kolminaisesta perinnöstä. Juutalais-kristillinen uskonto ja eettiset periaatteet, helleeninen demokratiakäsitys sekä roomalainen oikeus ovat vankat pohjapilarit.  Ranskan vallankumouksen kolminainen iskulause ”vapaus, veljeys ja tasa-arvo” on käypää tavaraa edelleen etsittäessä laajaa yhteistä arvopohjaa.

 

Vanhat arvot puristuksessa

 

Samalla kun iloitsemme maamme hyvinvoinnista ja korkeasta osaamisesta, näemme muutoksen merkkejä.  Ne muutokset eivät ole kovin rohkaisevia  Tässä hyvinvointivaltiossa voivat liian monet pahoin.  Sen merkit näyttävät lisääntyvän. Pohjoismaisessa vertailussa me olemme tyytymättömin kansa.  Työuupumus yleistyy samalla kun työolosuhteet tulevat fyysisesti entistä keveämmiksi ja työpäivät lyhemmiksi. Me haikailemme ennätysmäisesti ennenaikaiselle eläkkeelle.  Mutta pahempaa kuin tyytymättömyys on paha olo.  Hälyttävintä on nuorison ja lasten oirehtiminen, josta on paljon esimerkkejä.

 

Tämän hetkisessä arvomurroksessa, globalisaation ja kilpailuyhteiskunnan ilmapirissä ovat perinteiset hyvät arvot kovassa puristuksessa. Niitä ovat työntämässä syrjään uudet, jotka ovat huonompia.  Minusta ne näyttävät jopa tuhoisilta.  Taloudellisesta vaurastumisesta, tekniikan huikeasta kehityksestä ja vapaasta kaupasta huolimatta ihmisen hyvä elämä, jota varten muuten nuo mainitsemani asiat on kehitetty, on karkaamassa yhä useampien ulottuvilta.

 

Arvomaailman uhkatekijöinä näen erityisesti kaksi ajattelutapaa. Kirkonmiehenä ja teologina sanoisin mielelläni: kaksi epäjumalaa. Toinen on individualismin suhteeton korostuminen, toinen kilpailukyvyn muuttuminen välineestä arvoksi, itsetarkoitukseksi. Taas teologi käyttäisi vähemmän hienostuneelta kuulostavia termejä: itsekkyys ja mammona.

 

Individualismin ja talouden ylikorostus

 

On sanottu, että nimenomaan postmodernin ajan tyypillinen kysymys nousee yksilön tarpeista: Mikä on minulle hyvää.  Usein se hyvä on sitä, missä yksilö kokee onnistumista, missä hän tavoittelee mielihyvää ja - kuten hyvin tiedämme - erittäin usein taloudellista hyötyä. Päämääriä ja tavoitteita kyllä nykyihmiselläkin on,  ja niitä halutaan saavuttaa nopeasti.  Nopea rikastuminen, nopea tyydytys, nopea menestys!   Tärkeää on, että tavoite saavutetaan, ei niinkään se, millä keinoilla se tapahtuu.

 

Vakavampi arvokeskustelu syntyy kuitenkin silloin, kun emme kysele, mikä on hyvää ja pahaa vaan mikä on oikein ja mikä väärin. Onko mielihyvää tuottava sama kuin hyvä, onko edullinen sama kuin oikea, onko hyvä yhtä kuin oikea?

 

Minusta näyttää siltä, että meidän aikanamme on paljon yleisempää tehdä kysymykset akselilla hyvä - paha kuin akselilla oikea - väärä.   Hyvät päämäärät voidaan saavuttaa oikeilla tai väärillä keinoilla.  On paljon sellaista eettistä relativismia, jopa arvonihilismiä, joka ei paljon piittaa tästä oikeasta, siitä mikä on oikein kunhan vain se on hyvää.

 

Kun oma hyvä, tai oma paras nousee etusijalle, toisen ihmisen etu tai yhteinen hyvä jää pakostakin, jos ei kokonaan unohduksiin niin ainakin taka-alalle.  Silloin vanhoista perusarvoistamme keskeisin, välittäminen, toisesta huolehtiminen, vastuu yhteisestä parhaasta hiljalleen väistyy. Silloin on helppo purkaa hyvinvointiyhteiskunnan kantavia rakenteita, silloin on ihmisen suhde toiseen enemmän liikesuhde kuin inhimillisen lämmön ja huolehtivan vuorovaikutuksen suhde.

 

Globalisaatiota sinänsä minä pidän eettisesti neutraalina ilmiönä. Olennaista on, miten sen mahdollisuuksia käytetään, mitkä arvot ohjaavat globaalia päätöksentekoa. Näyttää siltä, että globalisaation vaikutus arvomaailmaan  on johtanut tietynlaiseen epäbalanssiin. Ylisuuren painoarvon on saanut se, mikä usein  verhotaan kauniisti tärkeään ilmaisuun: kilpailukyky. Kilpailukykyhän on tärkeä asia ja siihen perustuu sen yhteisen kakun suuruus, jota me yritämme jakaa maassamme mahdollisimman oikein ja oikeudenmukaisesti. Meidän suomalaisten heikkoutenahan on tunnetusti ollut se, että varovainen kansaluonteemme ei ota helposti riskejä, eikä yrittäminen houkuttele niin paljon kuin toivoisimme.

Mutta kilpailukyvyllä perustellaan nykyään mitä moninaisimpia aloitteita ja pyrkimyksiä, koska se näyttää olevan tehokas argumentti. Kilpailukyvyn vuoksi meidän on luotava tehokkaampi lastenhoitojärjestelmä, joka sitoo vanhempia vähemmän.  Koulu- ja koulutusputkeen on saatava lisää tehoa ja pituutta, jotta putken päästä tulisi tehokkaita kansalaisia, valmiina kohottamaan kansallista kilpailukykyä tulevaisuuden Suomessa.  Kilpailukyvyn vuoksi on siirrettävä joko työpaikkoja tai työntekijöitä mahdollisimman edulliseen sijaintipaikkaan.

Itse asiassa on kyse taloudellisten arvojen ylisuuresta vallasta.  Olisi selvästi sanouduttava irti meidän alitajuntaamme hallitsevasta ja päätöksentekoa ohjaavasta aksioomasta, että taloudellisesti korkeampi elintaso tuottaa automaattisesti paremman elämän.  Kun näin ei ole, olisi lakattava tavoittelemasta henkeen ja vereen, muut arvot unohtamalla, tällä tavoin ymmärrettyä parempaa elämää.

Näyttää siltä, että me olemme uhranneet kilpailukyvyn, taloudellisten arvojen alttarille liian paljon ja liian kalliita uhreja.  Niin moni perhe ja aivan liian moni lapsi on jäänyt sen rinnalla toisarvoiseen asemaan.  Kilpailu tämän jumalan miellyttämisessä on niin kovaa, että siinä hävinneet, taloudellisesti epäonnistuneet, työttömät, sairastuneet tai tehottomat vanhukset maksavat raskaasti  yhteiskunnan hyvinvoinnin hintaa. Heidän arvonsa ihmisinä on tuottamattomina kyseenalaistettu.

 

Ihmisen arvostus ja toisesta välittäminen

 

Kun etsitään yhteisiä, lujia ja kestäviä arvoja tälle kolmannelle vuosituhannelle, on yksi mielenkiintoisimpia yrityksiä on ollut ns. globaalietiikka-hanke. Tarkoituksena on ollut löytää yhteinen eettinen pohja maailman erilaisille uskonnoille ja suurille ideologioille.  Näyttävä hanke lähti liikkeelle kymmenen vuotta sitten Chicagossa. Niitä yhteisiä perusarvoja, joita tämä  globaalietiikka-hanke on löytänyt ja nostanut esiin, ovat YK:n ihmisoikeuksien julistuksen periaatteet Raamatun kymmenen käskyä sekä Vuorisaarnan ns. kultainen sääntö. Suvaitsevuus, solidaarisuus, oikeudenmukaisuus, väkivallattomuus ja elämän kunnioittaminen ovat niinikään kaikkien yhteistä  arvo-omaisuutta.

 

Mielenkiintoista on, että yhteisiä arvoja määriteltäessä ilmeni läheinen yhteys Raamatun ja katekismuksemmekin kymmeneen käskyyn. Kun meillä on puhuttu näistä käskyistä ”elämän  omana lakina”,  tarkoittaa se, että niissä on koottuna ihmiskunnan yhteistä moraalista pääomaa.  Ne vastaavat yleistä oikeustajua ja suojelevat elämää.

 

Jos joku on turtunut niiden arkaaiseen sanamuotoon ja kielteiseen ilmaisuun, joka alkaa sanalla ”älä”, niin hän voisi kääntää ne positiiviseen muotoon. Esimerkkinä vaikkapa viides käsky: Kunnioita elämää, suojele ja varjele sitä ja toimi hyvän elämän puolesta. Tai kuudes: ole uskollinen ja reilu, noudata yhteiselämän pelisääntöjä ja pidä lupauksesi. Varjele avioliittoa ja perhettä. Seitsemäs: älä varasta, eli kunnioita toisen omaa.  Kahdeksas: älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi, eli puhu totta, ole reilu osoittaudu luotettavaksi. Ja niin edelleen.

 

Kristillisen etiikan peruslauselmaksi on ymmärretty Vuorisaarnan kultainen sääntö, johon jo edellä viittasin. "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.”(Matt.7:12). Sehän on  Jeesuksen  eettisen opetuksen tiivistelmä ja se löytyy muidenkin uskontojen pyhistä kirjoista.

Kultaiseksi säännöksi sitä sanotaan juuri sen universaalisuuden  ja perustavan laatunsa vuoksi.  Sen noudattaminen merkitsee asettumista toisen ihmisen asemaan  Sen kyselemistä, mitä minä tuon toisen asemassa tahtoisin, miten haluaisin minua siinä kohdeltavan.  Päättäjänä on minun asetuttava mielessäni päätöksen kohteiden asemaan voidakseni tehdä hyviä ja oikeita päätöksiä.  Tässä tarvitaan ennen kaikkea tervettä järkeä, viisasta harkintaa, mutta myös kykyä empatiaan.

 

Kultainen sääntö korostaa jokaisen ihmisen arvoa. Ihmisarvo on oikeastaan länsimaisen kulttuurimme eettinen peruskivi. Siihen liittyy toinen periaate: jokaisella yksilöllä on yhtäläinen, sama  arvo.  Meillä on kyllä taipumus laatia mittareita, joilla saadaan toinen mitatuksi toista arvokkaammaksi, tavallisesti hyödyn ja saavutusten perusteella. Mutta kuten me jokainen pidämme tärkeänä omaa ihmisyyttämme ja ihmisarvoamme, on pidettävä kiinni siitä, että vaikka toinen on menestyksekkäämpi ja ehkä hyödyllisempi meille muille kuin joku toinen, on molempien ihmisyys ainutkertaista ja molemmat ihmisarvoltaan yhtäläisiä.  Kummankin asemaan on asettauduttava kultaisen säännön ohjeen mukaan, kummankin ihmisyyttä kunnioitettava. 

 

Hyvät kuulijat. Huomaatte kuinka lähelle näissä pohdinnoissa tulen Rotaryn aatepohjaa.  Kun Rotary-liikkeen tavoitteena on  innostaa jokaista rotaria toteuttamaan palvelemisen ihannetta omassa työssään ja muussa elämässä, osutaan aivan ytimeen.  en usko, että tässä maailmassa arvomaailma, moraali ja palvelemisen henki paljonkaan parantuvat puhumalla ja luennoimalla. Mutta varmasti se muuttuu paremmaksi, jos täällä on esimerkiksi kelpaavia yksilöitä, joiden valinnat ja ratkaisut henkivät palvelemisen mieltä, ihmisen kunnioittamista ja toisesta välittämistä.  Arvomurroksen maailma kaipaa esikuvia. Neljän kysymyksen koe on erinomaisen käyttökelpoinen jokapäiväinen testi juuri tämän toteuttamiseksi.

 

Moraalin toteuttamiseksi tarvitaan siis kunnolliset arvot, tervettä järkeä ja empatiaa. Moraali, ei kultaisen säännön toteuttaminenkaan, ole pelkästään syy- ja seuraussuhteiden järkiperäistä selvittelyä ja laskelmointia.  Moraali on myötäelämisen kykyä.  Moraalinen oivallus ja teko syntyvät siitä, että ihminen katsoo hetken maailmaa toisen silmillä, kuulee toisen korvilla ja kokee toisen tunteita.  Kun toinen ihminen kokee omalla kohdallaan tämän myötäelämisen, empatian ja ihmisen arvostamisen, on se yleensä sisikuntaa myllertävä juhlahetki.  Minut kohdataan ihmisenä, minut otetaan todesta, minäkin olen arvokas!. Sitä globaalin ja postmodernin ajan ihminenkin  tarvitsee kaikkein eniten, välittämistä ja  ihmisyytensä arvostamista. Sellaisena hän voi toteuttaa länsimaisen etiikan perusaksioomaa, ns. Kantin maksiimia: Toimi niin, että voit pitää toimiasi esimerkkinä muillekin.

 

Kun olen tässä puheessa korostanut ihmisen arvoa ja toisesta välittämistä itsekkyyttä ja taloudellisten arvojen ylivaltaa vastaan, en malta olla päätökseksi lainaamatta Aaro Hellaakoskea. Hän, sitkeä totuuden etsijä ja epäilijä, puhuttelee runossaan (Hengen manaus) Jumalaa:

                               

                                 Jumala, henki, jos olen kiistellyt

                                  kanssasi, katso uhkani haipuu

                                  Tosin ei vielä liene selvinnyt

                                 sinäkö loit mun, vai sinut ihmisen kaipuu,

                                 Mutta sen tiennen ja osannen ottaa lukuun

                                  sinua vailla kuulumme susien sukuun.