Puhe luovutettaessa Turun ja
Kaarinan seurakuntien ympäristödiplomia 22.1.2004
Ihmisen ja luonnon
välinen suhde on viime aikoina ollut kristillisissä kirkoissa uudella tavalla
esillä. Kristillinen ihmiskuva, jonka peruspiirteet näkyvät jo
luomiskertomuksessa Raamatun ensi lehdillä, on sen perusta. Ihmiselle annettiin
tehtäväksi viljellä ja varjella luomakuntaa. Ihminen on ainoa elävä, joka voi
luoda kulttuuria. Hän voi suunnitelmallisesti ja alati uutta keksien muokata ja
käyttää hyväkseen Jumalan luomaa materiaa, myös eläimiä. Osa tästä kulttuurista
liittyy elämisen perustarpeiden tyydyttämiseen, osa taasen on pelkästään iloksi
ja mielen virkistykseksi. Ihmisellä on valta muokata maan kasvoja, purjehtia
merillä ja merien syvyyksissä, lentää ilmassa ja tavoitella avaruuksia.
Luomiskertomus
alleviivaa sitä, että maata viljeltäessä eli kulttuuria harjoitettaessa sitä on
myös varjeltava. Ihmisen valta luonnossa on tarkoitettu lempeäksi, suojelevaksi
vallaksi. Maa on tarkoitettu työstettäväksi, ei ryöstettäväksi. Jo
luomiskertomukseen sisältyy siis erittäin vahva ekologinen ulottuvuus.
Kun ajattelemme
ihmisen ja kirkon tehtävää luonnon suhteen, huomaamme, että sen kahden eri
osan, hallitsemisen ja hoitamisen, eli viljelemisen ja varjelemisen kesken
tulee säilyttää molemmat huomioonottava tasapaino. Kumpikaan puoli ei saa
korostua toisen kustannuksella, ihmisen ylivaltaa ei saa jumalallistaa, ei
myöskään luontoa saa jumalallistaa. Tehtävä ei ole helppo vaan vaatii paitsi
järkevää harkintaa, eri vaihtoehtojen seurausten tuntemista ja siten
asiantuntemusta ja lisäksi aimo annosta nöyryyttä.
Synnin todellisuus
näkyy suhteessa luomakuntaan
Kun tällä hetkellä
elämme maailmassa, jossa nämä kysymykset ovat tulleet entistä tärkeämmiksi,
jopa ihmiskunnan ja telluksen kohtalonkysymyksiksi, ymmärrämme tehtävän
vaikeuden. Tänään ymmärrämme myös kuinka ihminen on erinomaisen hyvin hoitanut
tehtävänsä luomakunnan hallitsijana ja viljelijänä. Liiankin hyvin. Synnin
todellisuus näkyy erittäin selvästi ihmisen suhteessa luomakuntaan.
Kirkot ovat nostaneet
nämä ympäristöasiat vahvasti esille viime vuosikymmeninä. KMN:n ohjelma
Justice, Peace, Integrity of Creation on siitä hyvä esimerkki. Suomessa tänä
ohjelma sai nimen ORLE, oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheys. Nämä
kolme kärkiohjusta ovatkin olleet kristikunnan ja kirkkojen sosiaalieettisen ja
yhteiskuntaeettisen julistuksen perustana. Kirkko on meilläkin vedonnut
kansalaisiin, yhteiskunnan päättäjiin ja elinkeinoelämään. Niinpä yritysten
yhteiskuntavastuun yhdeksi keskeiseksi osaksi on jo vakiintunut kysymys
ympäristöstä, puhtaasta ilmasta, vedestä ja kasvillisuudesta.
Kun kirkko puhuu,
odotetaan siltä myös tekoja. Miten ovat omat pihamme ja takapihamme hoidetut.
On myönnettävä, että kirkon piiristä löytyy monia esimerkkejä kehittymättömästä
ympäristövastuusta. Liian paljon on vielä välinpitämättömyyttä ja
ymmärtämättömyyttä. Kuitenkin kirkolta odotetaan vähintään samaa kuin vastuunsa
tuntevilta yrityksiltä, ja ehkä vielä enemmän. Sellaisen tason saavuttaminen ei
ole kuitenkaan itsestään selvää eikä siihen päästä ponnisteluitta. Jo lain
noudattaminen vaatii nykyaikana aktiivisuutta.
Siksi kirkkohallitus
päätti rakentaa kirkolle oman ympäristöjärjestelmän. Seurakunnille haluttiin
tehdä toimiva työkalu, joka auttaa niitä kantamaan kunnolla ympäristövastuunsa.
Kirkko perusti viime helmikuun lopussa oman ympäristödiplomin, joka noudattaa
virallisten laatujärjestelmien periaatteita: Suunnittele, tee, tarkista,
korjaa. Rakenne mukailee kansainvälisten ympäristöjärjestelmien ISO 14 001 ja
EMAS rakennetta, mutta vaatimukset on sovellettu seurakuntien olosuhteisiin.
Seurakunnissa
työskennellään ympäristödiplomin saamiseksi
Kirkkohallitus
perusti kirkon ympäristödiplomin kokouksessaan 27.2.2001 ja ensimmäiset
diplomit jaettiin elokuussa 2001 Kuhmon kirkkopäivien yhteydessä.
Ympäristödiplomi on kirkon oma ympäristöasioiden hallintaa varten laadittu
työkalu, jonka käyttöönotto on seurakunnille vapaaehtoista. Diplomi tarjoaa seurakunnalle
avun ympäristöajattelun huomioon ottamiseksi kaikessa toiminnassa.
Diplomin saa
seurakunta, joka ottaa käyttöön kirkon toimintoja varten laaditun
ympäristöjärjestelmän ja täyttää ympäristödiplomin kriteerit. Asian varmentaa
hiippakunnan valtuuttama arvioija. Ympäristödiplomin myöntää kirkkohallitus.
Diplomi merkitsee paitsi seurakuntien omaa toimintaa, myös asennekasvatusta ja
tiedotusta. Tällä tavoin seurakunnat voivat olla levittämässä ympäristövastuuta
koko yhteiskuntamme piirissä.
Diplomin nykytilanne:
Diplomin saaneet seurakunnat ja sen kanssa työskenteleviä: Tähän mennessä
diplomin on saanut yhdeksän hakijaa: Orimattilan seurakunta, Lahden
seurakuntayhtymä (neljä seurakuntaa), Savonlinna-Säämingin, Muhoksen ja
Limingan seurakunnat sekä Tampereen, Turun ja Kaarinan ja Mikkelin
seurakuntayhtymät. Monessa seurakunnassa ja seurakuntayhtymässä työskennellään
diplomin saamiseksi.
Minulla on ilo tänään
luovuttaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymälle Arkkihiippakunnan ensimmäinen
ympäristödiplomi. Seurakuntayhtymä on asettanut tätä toimintaa varten oman
toimikunnan joka on aktiivisesti huolehtinut kehityksestä kohti diplomin
vaatimaa pistemäärää. Yhtymän hallinto on hyväksynyt oman ympäristöohjelman
seurakunnille, ja asiaa pidetty julkisuudessa kiitettävästi esillä. Tahtoisin
tässä yhteydessä erikseen mainita sen tiedotukseen liittyvän taitavuuden jolla
ympäristökysymyksiä on Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä hoidettu, ja jonka
osoituksena ovat sekä lukuisat asiaa koskevat jutut seurakuntalehdessä sekä
hienosti rakennetut ja ylläpidetyt nettisivut. Niiden avulla olemme me
turkulaiset ja kaarinalaiset ja ehkä muutkin saaneet aimo annoksen hyvää
ympäristökasvatusta.
Kirkkohallituksen ja
tietysti oman hiippakuntamme ja sen tuomiokapitulin puolesta onnittelen
seurakuntayhtymää ja toivon, että tämä diplomiseurakunnan asema innostaa
jatkuviin toimiin tärkeän yhteiskuntavastuun saralla.