Jukka Paarma

KIRKASTUSVUOREN JA GOLGATAN KRISTUS

Saarna Rooman luterilaisessa Kristus- kirkossa 17.1.1999

Tämä Vanhan testamentin kohtaus Jumalan ja Mooseksen keskustelusta ja tapaamisesta oli Martti Lutherille yksi kaikkein merkittävimmistä Raamatun kohdista. Mooses halusi nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin, mutta ei saanut sitä tehdä. Jumala kulki aivan hänen lähellään, koskettikin häntä, mutta Mooses ei saanut nähdä Jumalan kasvoja. Hän näki vain Jumalan selkäpuolelta.

Martti Lutherille tämä Raamatun kohta merkitsi jumalakäsityksen uutta avautumista. Jumala nähdään takaapäin. Jumala ikään kuin kätkeytyy vastakohtaansa. Jumala ei suostu ihmisten paljastamaksi tai ihmisten selitettäväksi. Jumala on salattu Jumala ja hänen voimansa näkyy hänen heikkoudessaan, Jumalan kirkkaus pimeyden keskellä ja hänen läsnäolonsa tunnetaan poissaolon kokemuksen keskellä. Näistä merkillisistä näkökohdista käsin Luther loi oman teologiansa: Ristin teologian. Tai oikeastaan se ei ollut Lutherin teologia, se oli Paavalin teologia. Ristin teologiasta avautuu meille tärkeä näkökulma sekä Jumalaan, Kristuksen merkitykseen ja myöskin meidän ihmisten omaan elämään. Mitä kaikkea se voi merkitä, sitä yritän nyt havainnollistaa.

Minun oman tuomiokirkkoni, Suomen Turussa olevan tuomiokirkon, alttaritaulu on suurikokoinen hieno kuva Vapahtajasta. Sen aihe on sama kuin varmaan enimmässä osassa Suomen kirkkoja, Jeesus Kirkastusvuorella. Siinä Jeesus näyttäytyy kauniina, seurassaan profeetta Elia ja lakitauluja kädessään pitävä Mooses. Etualalla polvistuneina on kolme puhdaspiirteistä, vahvaa miestä: Pietari, Jaakob ja Johannes.

Samalla alttarilla kuvan alapuolella alttaripöydällä on toisenlainen kuva Jeesuksesta. Se on valkoisesta marmorilohkareesta muovailtu kärsivän Kristuksen, ristiinnaulitun kuva. Siinäkin Jeesus on Kirkastusvuorella, Golgatalla. Joskus olen miettinyt, kumpi niistä kertoo paremmin Jeesuksen kirkastumisesta tai Jumalan kirkkaudesta. Kaunis Jeesus vuorella, kuin valtaistuimella adjutanttiensa seurassa, vai runneltu, kärsivä ristiinnaulittu?

Jeesuksen kirkastuminen merkitsee Raamatussa hänen olemuksensa paljastumista. Eikä vain hänen, vaan itse Jumalan olemuksen. Kumpi paljastaa paremmin Jumalan ajatukset, Kirkastusvuori vai Golgata?

Jeesus itsekin puhui kirkastumisestaan, siitä että hänen todellinen olemuksensa näytetään ihmisille. Mutta sitä hän ei sanonut Kirkastusvuorella. Eikä hän puhunut kirkkaudesta silloin, kun kansanjoukot ihaillen ja ihmetellen tungeksivat hänen ympärillään. Ei silloin, kun hän oli tehnyt voimatekoja, eikä silloin, kun ihmiset innostuneina tahtoivat tehdä hänet kuninkaakseen.

Ei, vaan silloin Via Dolorosa, kärsimystie oli alkamassa, kun hän puhui oppilailleen edessä olevasta tuskasta ja kuolemasta, silloin hän sanoi: "Hetki on tullut, Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon." Tuskassaan hän rukoili Jumalaa: "Isä, kirkasta nimesi. Silloin kuului taivaasta ääni: Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen."

Via Dolorosan päätöksessä, kun verille ruoskittu ja runneltu, syljetty ja pilkattu Jeesus riippui ristillä, Jumalan nimi, Jumalan todellinen syvin olemus tuli näkyviin. Kärsimys ja Isän rakkaus, alennus ja pilkka sekä kaikkivaltius merkillisellä, käsittämättömällä tavalla kuuluivat ja kuuluvat yhteen.

Se rujo ristiinnaulitun kuva sittenkin taitaa kuvata kirkkaammin Jumalan ja Jeesuksen olemusta kuin Kirkastusvuoren ylväs Kristus.

Raamatussa on apostoli Paavali varmaan kaikkein selvimmin puhunut tästä Ristin teologiasta. Hän tahtoi puhua Kristuksesta vain ristiinnaulittuna, vaikka tiesikin, että se on monille hullutusta. Sopusuhtaisuutta, terveyttä, kauneutta ja menestystä palvovalle maailmalle sana kärsimyksestä ja rististä ei ole vain hullutusta vaan merkki Jumalan rakkaudesta. Kuitenkin se oli ainoa asia, joka antoi hänelle elämään rohkeutta, voimaa ja toivoa. Kyllä hänkin oli kokenut joskus ihania kirkastusvuorihetkiä, mutta jottei hän rakentaisi niiden varaan, hän sanoi: "Olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni." Hän tarkoitti sairautta tai muuta vaivaa, josta hän kerran toisensa jälkeen oli rukoillut vapautusta. Jumalan vastaus oli kuitenkin tämä: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa."

Merkillinen oli tämä vastaus, joka osoittaa, että ristin tie ei ollut vain Jeesuksen, vaan hänen seuraajiensakin tie. Pistävät piikit ruumiissamme tai elämässämme, mitä ne sitten ovatkin, jäävät vaivaamaan, mutta niiden vaivaamille tarjotaan armo, ilmaiseksi saatu anteeksiantamuksen lahja ja siinä on meille kylliksi.

Vaikka Jumala näyttääkin salaavan kasvonsa, on hän aivan lähellä. Sen sai aikanaan Mooseskin kokea. Jumalan kasvot ovat kyllä lempeät, ne ovat armollisen Isän kasvot, mutta usein emme saa niitä nähdä vaikka haluaisimme. Pyydämme "Herra käännä kasvosi meidän puoleemme" ja iloitsemme jos niin tapahtuu.

Tavallisesti me kuitenkin näemme Jumalan ikään kuin takaapäin, selkäpuolelta. Moni muukin kuin Mooses tai Paavali tai Luther on sen kokenut, kun rukouksiin ei tule sitä vastausta, jota itse odotamme tai kun elämämme pistäviä piikkejä ei otetakkaan pois. Siksi risti, pilkan, kärsimyksen ja kuoleman merkki on väkevin Jumalan rakkauden merkki. Siinä, missä ei luulisi, missä Jumala näyttää hylänneen omansa, juuri siinä hän on aivan lähellä. Merkillinen asia: kärsimyksessä ilmenee Jumalan rakkaus. Tätä me katsomme täällä elämässämme nyt kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin, mutta kerran kasvoista kasvoihin, kun Herra kirkastaa meille kasvonsa ja kääntää kasvonsa meidän puoleemme.