Erzbischof Jukka Paarma

BRÜCKENBAU UND GEMEINSCHAFT

Eröffnungsansprache an der Festtagung anläßlich des 50jährigen Bestehens des Nordisch-Deutschen Kirchenkonvents in Kuopio am 11.9.1999

Sehr geehrte Damen und Herren, liebe Schwestern und Brüder in Jesu Christi,

Der Nordisch-Deutsche Kirchenkonvent erfüllt in diesem Herbst das fünfzigste Jahr seines Bestehens, und wir haben die Freude, hier in Kuopio gemeinsam seine Geburtstagsfeier zu begehen. Die Absicht, die diesen Festlichkeiten, besonders dieser Festtagung, zugrunde liegt, erschöpft sich nicht im Überbringen von Glückwünschen und Komplimenten, sondern es gilt, mit Ernsthaftigkeit die historische Bedeutung des Konvents für unsere Kirchen herauszustellen sowie seine Aufgaben und Möglichkeiten in unserer eigenen Zeit wie für die Zukunft zu erklären.

Das Motto der Tagung ‘Brückenbau und Gemeinschaft' führt uns zum Kern des Konvents. Der Kirchenkonvent wurde nach dem Kriege gegründet, um die Verbindung zwischen den lutherischen Kirchen der nordischen Länder und der Evangelischen Kirche Deutschlands aufzubauen und zu pflegen. Brücken wurden gebaut, außer zwischen den nordischen Ländern und Deutschland, in bemerkenswerter Weise auch zwischen Ost- und Westdeutschland. Die jährlichen Tagungen haben eine große Zahl von Theologen und Laien zusammengeführt. Zentrales Ziel in diesen Begegnungen ist die Akzentuierung der kirchlichen Basis und des Gemeindelebens. Der Kirchenkonvent bildet eine lebendige Brücke zwischen unseren Kirchen.

Das Zerbrechen der Grenzen in Europa vor einem Jahrzehnt bedeutete auch für unsere Kirchen und den Kirchenkonvent eine neue Periode. Diese große Wende eröffnete in Europa viele neue Möglichkeiten. Die alten Institutionen hatten und haben weiterhin Schwierigkeiten bei der Bestimmung ihrer Position und Aufgaben. Viele Mauern wurden eingerissen, aber überraschend viele wirtschaftliche und politische Mauern sind bestehen geblieben, ja es wurden auch neue Gräben aufgerissen. So manche Menschen - auch Kirchen - hat das neuen Europa in die Enge getrieben. Die Kirchen haben allen Grund, geschlossen beieinander zu stehen und gegenseitig über die Anlässe für Freud und Leid Bescheid zu wissen, und bei Bedarf auch gemeinsam ihre Stimme gegen die Missstände zu erheben.

In den letzten zehn Jahren wurden zu den Tagungen des Konvents auch Teilnehmer aus den baltischen Staaten, Polen und Russland eingeladen. Die Arbeiten am Brückenschlag des Konvents haben sich auch auf die Schwesterkirchen in diesen Ländern ausgedehnt.

Die Sprachmetapher der Brücke steht uns Finnen sehr nahe. Waren wir doch durch die Jahrhunderte so etwas wie eine Brücke zwischen Ost und West. Unser Leben bezog seine Einflüsse sowohl aus dem Osten als auch aus dem Westen. Wir sind die Vertreter des lutherischen Zweiges der westlichen Kirche, aber in unserem Land, besonders im hiesigen Ostfinnland, sieht und spürt man den Einfluss  der orthodoxen Kirche, hier begegnet sich östliche und westliche Christenheit. Wir haben gelernt, dass gerade dort, wo zwei Kulturen aufeinander treffen, das Leben am fruchtbarsten sich entfaltet. Auf hervorragendste Weise kann die Wechselwirkung die eigenen Gedanken und Vorstellungen klären sowie Verständnis und Achtung dem anderen gegenüber steigen lassen.

Verbindung und Brückenschlag mit unseren Schwesterkirchen sind intensiv zu pflegen, während wir gleichzeitig mit unserer ökumenischen Arbeit ständig neue Brücken bauen. Gemeinsam gilt es, unsere Kraft einzusetzen für die Einheit der Kirchen. Wir sind sehr glücklich darüber, dass die lutherischen Kirchen in diesem Herbst zusammen mit der römisch-katholischen Kirche eine gemeinsame Verlautbarung zur Rechtfertigungslehre unterzeichnen werden. Die Jahre engagierten Arbeitens tragen jetzt ihre Früchte. Das Einvernehmen in den zentralen Punkten der Rechtfertigungslehre eröffnet Möglichkeiten zu einer sich weiter vertiefenden Verbindung. Vor einigen Jahren wurde das sogenannte Abkommen von Porvoo unterschrieben, welches die Schaffung einer engen kirchlichen Verbindung bedeutete, nämlich die Verknüpfung der anglikanischen Kirche der Britischen Inseln und Irlands mit der lutherischen Kirche der nordischen und baltischen Länder. Diese Kirchen erkennen gegenseitig Ämter und Sakramente an und verpflichten sich, die Mitglieder der anderen Kirche wie die eigenen zu behandeln. Das sind für unsere Kirche bedeutsame Schritte gewesen. Mit der russisch-orthodoxen Kirche wie mit der orthodoxen Kirche Finnlands stehen wir in regelmäßigen, lehrreichen Informationsgesprächen.
In all' diesen angeführten Beispielen sind wir auf sehr fruchtbare Weise gefordert, unsere eigene Identität zu prüfen und auch neue Aspekte unserer reformatorischen Tradition zu entdecken.

Der Nordisch-Deutsche Kirchenkonvent hat Brücken geschlagen mit den nahe stehenden Schwesterkirchen. Das bedeutete Wechselwirkungen, Lernen und Teilen. Auf dieser Festtagung können wir uns nun heranmachen an die Geschichte des Kirchenkonvents, an seine Bedeutung, aber auch an die Herausforderungen, die ihm die Zukunft bringen wird.

Als Gäste unserer Kirche wünsche ich Ihnen allen ein herzliches Willkommen hier in Kuopio und auf dieser Festtagung. 

*
Pohjoimais-saksalaisen kirkkokonventin 50-vuotisjuhlaseminaari Kuopiossa 11.9.1999

Arkkipiispa Jukka Paarman avauspuheenvuoro
 
Hyvä naiset ja herrat, rakkaat sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa, 


Pohjoismais-saksalainen kirkkokonventti täyttää tänä syksynä 50 vuotta, ja meillä on ilo viettää yhdessä konventin syntymäpäiväjuhlia täällä Kuopiossa. Näissä juhlissa - varsinkaan tässä juhlaseminaarissa - ei ole tarkoitus rajoittua onnentoivotuksiin ja kohteliaisuuksiin vaan vakavasti pohtia konventin historiallista merkitystä kirkoillemme ja myös konventin tehtäviä ja mahdollisuuksia omana aikanamme ja tulevaisuudessa. 


Seminaarin otsikko Brückenbau und Gemeinschaft johdattaa meidät konventin ydinalueelle. Kirkkokonventti perustettiin sodan jälkeen rakentamaan ja ylläpitämään yhteyksiä pohjoismaiden luterilaisten kirkkojen ja Saksan evankelisten kirkkon välillä. Siltoja rakennettiin paitsi pohjoismaiden ja Saksan välille, merkittävällä tavalla myös itäisen ja läntisen Saksan välille. Vuosittaiset seminaarit ovat  koonneet lukuisan joukon teologeja ja maallikoita yhteen. Yksi keskeinen tavoite on ollut korostaa kohtaamisissa kirkkojen ruohonjuuritasoa ja seurakuntaelämää. Kirkkokonventti on rakentanut elävää siltaa kirkkojemme välille.

Vuosikymmenen takainen Euroopan rajojen murtuminen merkitsi uutta vaihetta kirkoillemme ja myös kirkkokonventille. Tämä suuri käänne avasi Euroopassa monia uusia mahdollisuuksia. Vanhat instituutiot joutuivat ja joutuvat yhä arvioimaan tehtäviään ja asemaansa. Monet muurit ovat kaatuneet, mutta yllättävän monet taloudelliset ja poliittiset muurit ovat yhä pystyssä, ja uusiakin linnakkeita rakennetaan. Monet ihmiset - kirkotkin - ovat tiukoilla tässä uudessa Euroopassa. Kirkkojen on syytä pitää tiiviisti yhteyttä ja tuntea toinen toisensa ilon- ja huolenaiheet sekä tarvittaessa myös korottaa yhdessä äänensä epäkohtia vastaan.
Viimeisen vuosikymmenen aikana konventin seminaareihin on kutsuttu osallistujia myös Baltiasta, Puolasta ja Venäjältä. Kirkkokonventin sillanrakennustyö on laajentunut näiden maiden sisarkirkkojen suuntaan.

Silta on meille suomalaisille läheinen kielikuva. Vuosisatojen ajan olemme olleet eräänlaisena siltana idän ja lännen välillä. Olemme saaneet elämäämme vaikutteita niin idästä kuin lännestä. Edustamme läntisen kirkon luterilaista haaraa, mutta maassamme, erityisesti täällä Itä-Suomessa näkyy ja tuntuu ortodoksisen kirkon vaikutus, itäinen ja läntinen kristikunta kohtaavat täällä.  Olemme saaneet oppia, että rajalla eläminen on hedelmällistä.  Parhaimmillaan vuorovaikutus kirkastaa omia ajatuksia ja käsityksiä sekä  ymmärrys ja kunnioitus toista kohtaan lisääntyvät.

Yhteyttä, sillanrakentamista sisarkirkkojen kanssa on vaalittava tiiviisti samalla kun siltoja rakennetaan ekumeenisesti laajemminkin. Yhdessä meidän on ponnisteltava kohti kirkkojen ykseyttä. Olemme hyvin iloisia siitä, että luterilaiset kirkot voivat tänä syksynä allekirjoittaa roomalaiskatolisen kirkon kanssa yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista. Vuosien tiivis työskentely kantaa nyt hedelmää.  Yhteisymmärrys vanhurskauttamisopin keskeisestä sisällöstä avaa mahdollisuuksia yhä syvemmälle yhteydelle. Muutama vuosi sitten allekirjoitettiin ns. Porvoon sopimus, joka merkitsi läheisen kirkollisen yhteyden solmiutumista Brittein saarten ja Irlannin anglikaanisten kirkkojen sekä Pohjolan ja Baltian luterilaisten kirkkojen välille. Nämä kirkot tunnustavat toistensa virat ja sakramentit ja sitoutuvat kohtelemaan toistensa jäseniä kuin omiaan. Nämä ovat olleet kirkollemme merkittäviä askelia. Venäjän ortodoksisen kirkon kuten myös Suomen ortodoksisen kirkon kanssa käymme säännöllisiä oppikeskusteluja. Kaikissa näissä esimerkkitapauksissa joudumme hedelmällisellä tavalla tutkimaan identiteettiämme ja myös löytämään uusia aspekteja omasta reformatorisesta traditiostamme.

Pohjoismais-saksalaisessa kirkkokonventissa on rakennettu siltoja läheisten sisarkirkkojen kanssa. Tämä on merkinnyt vuorovaikutusta, oppimista ja jakamista. Tässä juhlaseminaarissa saamme nyt paneutua kirkkokonventin historiaan, sen merkitykseen  ja myös sen tuleviin haasteisiin.

Toivotan teidät kaikki sydämellisesti tervetulleiksi kirkkomme vieraiksi tänne Kuopioon ja tähän juhlaseminaariin.
 

 Takaisin