Jukka Paarma

LAPSEN OIKEUDET ENSISIJAISET HEDELMÖITYSHOIDOISSA

Kirkolliskokouksen avauspuhe Tutussa 9.5.2005

Koti on kasvun paikka. Näin on määritelty kirkkomme kasvatustyön ohjelma ja painopiste vuosiksi 2003-2005. Teema on johdonmukainen jatko jo aiemmin perheiden tukemiseen panostaneessa lapsi-, nuoriso- ja perhetyössämme. Seurakunnille on valmisteltu tätä varten materiaalia, ja eri hiippakunnissa on perustettu perhetyön tiimejä.

Kodin ja perheen merkitys on kirkollemme ollut keskeisen tärkeä. Kotihan ei ole eikä saisi olla vain paikka, jossa joillakin henkilöillä on yhteinen jääkaappi tai yhteinen vuode. Koti on hyvien, turvallisten ihmissuhteiden, luottamuksen ja keskinäisen huolenpidon sävyttämä yhteisö. Sellaisena se todella voi olla kasvun paikka, niin aikuisille kuin lapsillekin.

Miten perheet voivat tänään, siten huomisen yhteiskunta

Perheiden asema ja hyvinvointi on sekä kirkolle että koko yhteiskunnalle keskeinen huolenpidon aihe. Miten perheet tänään voivat, sillä tavoin voi huomisen yhteiskunta. Tähän ajatteluun on sitoutunut myös valtiovaltamme, joka omalta osaltaan on hyväksynyt YK:n Ihmisoikeuksien julistuksen, jossa todetaan, että ”perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustavaa laatua oleva ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan?” ja että ”rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvista rajoituksista riippumatta täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe”.

Näkyä perheen ja kodin tärkeydestä on puolustettava silloinkin, kun reaalimaailman todellisuus kertoo epäonnistumisista, ylivoimaisista vaikeuksista tai välinpitämättömyydestä. Perheeseen ja etenkin lapsiperheisiin kohdistuneisiin uhkatekijöihin on syytä reagoida mieluummin yliherkästi kuin olla välinpitämättömiä asiasta.

Uskon, että jokainen vanhempi haluaisi olla hyvä äiti tai isä. Monen kohdalla vain työelämän kiireet ja paineet, oman elämänhallinnan vaikeudet tai ajan henki uhkaavat lasten turvallista kasvuympäristöä kotona. Perheiden hajoamisen suuri määrä kertoo osaltaan individualismin ja yksilön vapauden kohtuuttomasta korostuksesta. Sitoutumista puolisoon ja perheeseen, uskollisuutta ja vaivannäköä perheen puolesta ei ole arvostettu kylliksi.

Uusimpien tutkimusten mukaan lasten huonovointisuuden perimmäisinä syinä ovat usein lasten yksinjääminen ja yksinäisyys. Lapsilla on liian vähän aikaa olla saman, pysyvän aikuisen kanssa. Aikuisten ajanpuute, kiire, johtuu sekä asenteista että yhteiskunnallisista tekijöistä. On hyvä, että perhe- ja työelämän yhteensovittamiseksi on yritetty tehdä uudistuksia. Näyttää kuitenkin siltä, että työelämässä vähiten joustojen mahdollisuuksia on niillä, joille se olisi tärkeintä, eli nuorilla naisilla ja yksinhuoltajavanhemmilla.

Kaikkea ei ole tehtävä mihin lääketiede pystyy

Ajankohtainen koteja, lapsia ja perhettä koskeva kysymys liittyy valmisteilla olevaan hedelmöityshoitolakiin. Kenellä ja millä tavoin on oikeus saada lääketieteellistä apua hedelmöitykseen? Kenellä on tällä tavoin oikeus tulla isäksi ja äidiksi? Biologian ja lääketieteen kehitys on tehnyt mahdolliseksi puuttua monin tavoin ihmisen syntymään ja kuolemaan. Nyt kyetään säätelemään syntymisen ajankohtaa ja olosuhteita, syntyvän lapsen ominaisuuksia, kuoleman ajankohtaa. Tiede on antanut ihmiselle entistä enemmän Luojan tehtäviä.

Kun puututaan ihmisyksilön elämänkaaren alkuun ja loppuun tai hänen geenistöönsä, nousee esille monia ihmisarvoon liittyviä vaikeita eettisiä kysymyksiä. Ei ole kyse vain siitä mikä on mahdollista, vaan myös siitä mikä on oikein tai ihmiselle hyväksi. Kaikkea, mitä tieteen avulla voidaan tehdä, ei ilman muuta ole tehtävä.

Maassamme on jo pitkään yritetty saada aikaan lakia, joka määrittelisi sen, kenelle hedelmöityshoitoa voidaan antaa. Sellaisen tarve on suuri. Esimerkiksi lapsettomuusklinikoiden päätöksentekoon tarvitaan yhteisiin arvoihin pohjaava ohjeistus. Kysehän ei ole vain lääketieteen viimeisimpien saavutusten teknisluontoisesta soveltamisesta, vaan siitä, mitä yhteiskunnassamme pidetään hyvänä, arvokkaana ja oikeana.

Kyse on ihmisen arvosta, perheestä, lapsen oikeuksista, isyydestä ja äitiydestä. Lain sisällön peruspiirteistä on myös oltu kauan yksimielisiä, vaikka parin vuoden takainen eduskuntakeskustelu johtikin umpikujaan. Kiistakysymyksiksi nousivat kenelle hoitoa voidaan antaa, onko lapsella ehdoton oikeus tietää alkuperänsä ja sallitaanko sijaissynnytys. Samat kysymykset ovat edelleen eettisesti polttavia.

Kirkko on antanut asiasta lausuntoja jo parinkymmenen vuoden ajan, viimeksi 1997. Myös sen jälkeen kirkon yksittäiset asiantuntijat ovat olleet eduskunnan kuultavina. Kirkkohallituksessa, sen sairaalasielunhoidon yksikössä on toiminnassa asiantuntijatyöryhmä sekä tätä kysymyskokonaisuutta että yleisemmin bio- ja lääketieteen etiikkaa varten. Kirkkohallitus tullee vielä antamaan hedelmöityshoitolaista oman lausuntonsa kunhan lakiesitys saadaan valmiiksi ja uudelleen eduskuntaan, mikä tapahtunee julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ensi syksynä.

Kirkon taholta annetut lausunnot ovat vaihdelleet jonkin verran, kun tietämys ja olosuhteet ovat muuttuneet. Ennen kaikkea kanta siihen, voidaanko keinohedelmöityksessä käyttää muun kuin perheen isän sukusoluja on muuttunut kielteisestä positiiviseksi. Korostus on vaihtunut biologisen isän merkityksestä sosiaalisen isyyden korostamiseen.

Eettiset peruslinjaukset

Vaikka lausuntojen yksityiskohdissa on tapahtunut vaihtelua, on peruslinjaus pysynyt samana. Ne periaatteet, joista käsin tätä vaikeaa ongelmaryhmää on käsitelty, ovat koko ajan olleet lausuntojen punaisena lankana. Mainitsen niistä kolme.

Ihmisarvon esillä pitäminen on oltava lähtökohtana. Silloin hedelmöitymiseen, lapsen perimään ja syntymiseen puuttuminen on mahdollista vain nöyrällä ja aralla, jokaista yksilöä kunnioittavalla tavalla. Jumalan työtoverina ihmisellä on oikeus vaikuttaa niihin sairauksiin ja häiriöihin, jotka tuottavat inhimillistä kärsimystä.

Lapsen oikeudet ovat ensisijaiset. Lakia ja keinohedelmöitystä on aina tarkasteltava ensisijaisesti lapsen hyvän elämän kannalta. Vanhempien toiveet ja tarpeet, jos ne ovat edellisen kanssa ristiriidassa, ovat toissijaisia.

Lapsen saaminen ei ole subjektiivinen oikeus eikä ihmisoikeus, vaikka keskustelussa maassamme on niinkin väitetty. Mikään ihmisoikeus- tai perusoikeussopimus ei anna katetta sellaiselle väitteelle. Se olisi myös ristiriidassa lapsen oikeuksien kanssa.

Minä pidän oikeana ja siunauksellisena sitä, että lapsettomille tai muille aviopareille voidaan nykyisin antaa sellaista hedelmöityshoitoa, että he saavat odottamansa ja toivomansa lapsen. Turvallinen ja vakiintunut, toisiinsa sitoutuneiden isän ja äidin suhde takaa syntyvälle lapselle inhimillisesti katsoen parhaan kasvun paikan, kodin. Kirkon opetuksen mukaan ihanteena on
naisen ja miehen välinen elinikäinen avioliitto, julkinen ja laillinen sopimus yhteiselämästä. Se on turvallisin ja siten suositeltavin ratkaisu parisuhteelle niin puolisoiden kuin etenkin lapsen kannalta.

Lapsella oikeus sekä äitiin että isään

Ainakin lähtökohtaisesti lapsella on oikeus vanhempiinsa, isään ja äitiin. Lapsi tarvitsee isää, kuten kasvattajat ja lapsipsykologit korostavat. Ei ole mitenkään toivottavaa, että lain turvin saatettaisiin maailmaan lapsia, joilla ei ole isää. Tämän vuoksi en osaa puoltaa sitä, että hedelmöityshoitoja sallittaisiin yksin eläville naisille tai naispareille, niin hyviä kasvattajia kuin he saattavatkin olla. En siten näe syytä, että Suomi poikkeaisi lainsäädännössään tässä kohden muiden pohjoismaiden linjasta.

Hedelmöityshoitoja voidaan siis antaa sellaisille heteropareille, jotka sitoutuvat hoitojen avulla mahdollisesti syntyvän lapsen vanhemmiksi. Näkisin, että jokainen perhe ratkaisee, kertooko se lapselle tämän alkuperästä. Aikuisen tulisi kuitenkin saada halutessaan tieto biologisesta alkuperästään.

Sijaissynnyttäjän käyttöön liittyy niin monia ongelmia, etten näe mahdolliseksi sen sallimista. Tämän kannan ilmaisi kirkkohallituskin vuonna 1997 antamassaan lausunnossa. Kun miehestä ei tulisi tehdä vain sukusolupankkia ei myöskään naisesta kohdunvuokraajaa.

Elämä ei suo kaikille lapsia, joidenkin osana on lapsettomuus. Se on monille kipeä asia. Tyhjän sylin messut ovat riipaisevia, mutta samalla osoitus, kuinka kirkko tahtoo tukea myös lapsettomiksi jääneitä ja etsiä muitakin auttamis- ja tukemismahdollisuuksia. Joidenkin vaihtoehto on adoptiomahdollisuus, jota voi suositella. Sellainen on tässä globaalissa maailmassa entistä tärkeämpää. Siinähän orpo tai koditon lapsi, voi saada perheen, perhe kaipaamansa lapsen.

Kirkossa, jossa voimakkaasti korostamme perheen merkitystä ja sen hoitamisen tärkeyttä, on muistettava myös yksinäisten ja lapsettomien osaa. Niin sinkut kuin lapsettomat parit ovat yhtä lailla kirkon tuen tarvitsijoita, jotta heillekin koti voisi olla kasvun paikka.