Onko se Risa Elämä Rakas?
Kirkkopäivien teeman sanoja on näiden päivien aikana tutkisteltu ja selvitelty. Mitä on risa elämä, millaista meidän risaisuutemme, mitä on rakas, ja mitä on oikea elämä? Varsinainen peruskysymys on kuitenkin, onko risa eli kelvoton elämämmekin rakas. Itselle se kyllä taitaa olla, mutta onko se kenellekään muulle. Onko ketään, joka tästä ja tämmöisestä välittää?
Pohjoissuomalaisesta maaseudun kodista lähetettiin esikoispoika
opintielle etelän korkeakoulukaupunkiin. Perheessä oli kasvatettu
lapsia vanhempien uskoon, oli totutettu luottamaan ja turvautumaan Taivaalliseen
Isään, oli paljon rukoiltu sekä yhdessä että toinen
toistensa puolesta. Parin lukukauden jälkeen poika palasi kotiin kesälomalle.
Hänellä oli kerrottavanaan uutisia. Ei tämä maailma
ollutkaan sellainen kuin lapsuuden kodista käsin oli näyttänyt.
Elämään oli tullut paljon uutta, oppeja, jotka olivat panneet
pään pyörälle ja arvot uuteen järjestykseen. Järki
oli hylännyt kodista saadun perinnön, ja elämäntapaankin
oli tullut paljon sellaista, mihin Jumala ei enää sopinut. Pojalla
olikin kerrottavana uutinen. "En usko enää Jumalaan. Olen oppinut,
että tämä maailma ja sen tapahtumat ja asiat voidaan selittää
ilman Jumalauskoa." "Vai niin", vastasi yllättynyt isä. "Et usko
enää Jumalaan" ja jatkoi hetken perästä "mutta Jumala
uskoo yhä sinuun". Kuitenkin Jumala
uskoo yhä sinuun. Siinä voi olla eräs avain sekä
risan elämän ongelmaan että sen Jeesuksen puheen ymmärtämiseen,
joka sisältyi päivän evankeliumiin. Se oli osa Jeesuksen
jäähyväispuheesta. Eron hetki oli käsillä. Jeesus
oli ottamassa jäähyväisiä ystävistään,
oppilaistaan.
Ero on aina kuin pieni kuolema. Se tuo mukanaan surua, kaipauksen, yksinäisyyden ja turvattomuuden. Kaiken lisäksi Jeesus antoi vielä ymmärtää, ettei hänen oppilaillaan tule tässä maailmassa olemaan helppoa. Heitä vihataan ja vainotaan, heitä ei ymmärretä vaan halveksitaan ja pilkataan. Mutta se, mitä hän tahtoi heille eron hetkenä sanoa, oli se, etteivät he jää yksin. Vaikka Mestari lähteekin pois, he eivät jää yksin. Hänen työnsä, toimintansa ja läsnäolonsa jatkuu täällä oppilaiden, heidän seurakuntansa keskellä. Tästä työn jatkumisesta hän sanoi, että hän lähettää Pyhän Hengen. Jumalan toiminnasta meidän keskuudessamme ja Kristuksen itsensä läsnäolosta meidän seurakunnissamme me sen vuoksi käytämme nimitystä Pyhän Hengen työ. Jeesus itse käytti kuitenkin toista sanaa. Hän sanoi oppilaille, että hän lähettää heille Puolustajan. Puolustajan. Jumalan ja Kristuksen toiminta meidän keskellämme on siis Puolustajan toimintaa.
Sana puolustaja voitaisiin suomeksi kääntää myös auttaja, puolestapuhuja, kanssakulkija tai sellainen, joka välittää.
Millainen ihminen nyt sitten tarvitsee puolustajaa? Ei ainakaan se, joka pärjää yksin. Ei se, joka jaksaa ja osaa ja menestyy. Ei se, joka on ehyt, ulkonaisesti ja sisäisesti, jolla on varaa kulkea pää pystyssä ja paukutella urheasti henkseleitään.
Puolustajan tarvitsee se, joka ei jaksa eikä osaa, joka on rikki, jonka usko horjuu ja toivokin on niin ja näin.
Sellaisia ne olivat ne ensimmäiset oppilaat, Pietarit ja muut, vihamielisen ja ymmärtämättömän maailman keskelle jätetyt, uskossaan ailahtelevaiset ja epäilyjen saartamat.
Puolustajaa ovat tarvinneet ja yhä tarvitsevat ne, joiden oman elämän ehkä hyvinkin siloisen ja kiiltävän kuoren alla on kuitenkin ahdistavan rikkinäinen tai kipeitä haavoja kantava ihminen.
Puolustaja todistaa ja kertoo Kristuksesta, siitä mitä hän on tehnyt eheyttääkseen rikkinäisen syntien anteeksiantamuksella ja korjatakseen yhteyden elämän perustaan, Jumalaan. Puolustaja vie Kristuksen luo. Siksi Apostoli kirjoittaessaan seurakunnalle kirjettä pani sen alkuun nämä sanat: "Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona Puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman." (1 Joh. 2:1- 2)
Kristuksen työ ja Jumalan työ tässä meidän maailmassamme on siis puolustajan työtä. Hänen ominta työkenttäänsä ovat ne ihmiset, jotka eri syistä tarvitsevat puolustusta, apua, välittämistä. Heidän rinnalleen asettuu puolustaja. Heidän tuekseen asettuvat myös ne ihmiset, jotka ovat ja tahtovat olla Kristuksen kanssa samalla puolella. Sillä hänen ja puolustajan työ tapahtuu hänen omiensa elämän ja toiminnan kautta.
He eivät siis ole siellä, missä hyökätään tai missä syytetään, tai missä viskellään tuomion ja oikeassa olemisen kiviä. Herran kansa on siellä, missä tarvitaan puolustajaa. Ja tämä puolustajan työ ei ollenkaan aina tapahdu siellä, missä ladellaan - ehkä aivan hyvässä tarkoituksessa - hyviä elämänohjeita tai moraalisäännöksiä tai uskontotuuksia. Sen sijaan siellä on puolustaja toimessaan, missä haavoittunut tai syrjäytynyt, tai uskonsa sekä ihmisiin että Jumalaan menettänyt saa kokea, että minusta välitetään, että on joku, jolle ei ole yhdentekevää, mitä minulle kuuluu ja miten minun käy. Siellä on puolustaja toimessaan, siellä on jo Vapahtaja.
Puolustaja, Pyhä Henki, on myös Totuuden Henki. Totuuden paljastuminen on synnin paljastumista. Synti on tietenkin kovin usein välittämisen ja puolustamisen vastakohta, ei-välittäminen, välinpitämättömyys. Se taitaakin olla juuri meidän aikamme synti. Näyttää siltä, että välinpitämättömyys toisesta pesiytyy perin helposti sekä yksityiseen elämään että yhteisöihimme.
Kun nuorisomme ja vanhemmankin väen keskuudessa lisääntynyt turvautuminen päihteisiin, silmittömät ja järjettömät väkivaltaiset teot, kotien rikkinäisyys ja yhä useampien ihmisten yksinäisyys huutavat meidän huomiotamme, on kyseltävä tämän välinpitämättömyyden perään. Sen ensimmäinen esimerkki löytyy Raamatun alkulehdiltä. Siellä kerrotun veljesparin toinen, Kain, vastasi kohtikäyvään kysymykseen: "Missä on veljesi?" ikään kuin se ei häntä koskisikaan: "Olenko minä muka veljeni vartija?" Ja onko meidän työelämässämme tai ihmissuhteissamme kaikenlainen tulosvastuu tullut niin tärkeäksi, että sen alle hautautuvat kaikki muut vastuut, myös vastuu olla veljeni vartija eli puolustaja.
Rakkaat kristityt, ehjät ja risat, kelpaavat ja kelvottomat. Kun meidän ilomme aihe ja turvamme tänään on siinä, että meillä on Puolustaja Isän tykönä ja täällä lähellä, kun siitä kiitämme, niin samalla kyselemme, näkyykö se kiitos myös elämässämme. Näkyykö se siinä, että me täällä kuljemme puolustajan ja veljestämme ja sisarestamme välittäjän askelissa. Sinne risojen ja epäilyjen keskelle saamme kuulla: þkuitenkin Jumala uskoo sinuunþ, sillä meillä on Puolustaja sekä Isän tykönä että täällä.