Jukka Paarma Nuorten maailma tarvitsee vapaaehtoistyötä
Mahis-seminaarin avauspuheenvuoro Tampereella 25.3.2000
Viime aikoina on puhuttu paljon hyvinvointivaltiosta ja sen tulevaisuudesta. Yhtäältä on nähty, että meillä ei ole tulevaisuudessa varaa pitää yllä nykyisenkaltaista hyvinvointivaltiota sen korkeine sosiaaliturvineen. Toisaalta itse systeemiä on arvosteltu liiasta holhoamisesta. Holhoamalla ja pitämällä kaikista huolta sammutetaan omaa yritteliäisyyttä ja jokaisen vastuuta omista asioista.
Voi olla, että joissakin suhteissa holhoamissyytöksessä on perääkin. Näen kyllä paljon suurempana vaarana sen, että jotkut tukea ja kannustusta tarvitsevat ihmiset tai ryhmät jäävät tarvitsemaansa apua vaille tai peräti heitteille.
Mitä taas tulee meidän taloudellisiin mahdollisuuksiimme, niin on todettava, että tällä hetkellä maamme on vauraampi kuin koskaan ennen. Vauraus lisääntyy, mutta se ei näytä koituvan kaikkien yhteiskunnan jäsenten hyväksi, vaan sulostuttaa vain eräiden elämää. Aivan viime päivien raportit osoittavat jälleen, että tämä yhteiskuntamme mätäpaise on edelleen paisumassa. Kirkon ruokapankeista ei päästäkään eroon. Tilanne on hätähuuto, yhteisyys on vaarassa kadota yhteiskunnastamme.
Hyvinvointiyhteiskunnan vapaaehtoiset
Hyvinvointivaltion puolustaminen nousee pohjoismaisen demokratian parhaista, yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuuta korostavista perinteistä. Se on tärkeä myös kristillisen etiikan näkökulmasta. Kultainen sääntö ja yhteinen vastuu, luterilaisen sosiaalietiikan perusaatteet, voivat pohjoismaisessa mallissa toteutua ehkäpä parhaalla tavalla.
Hyvinvointivaltion rinnalla on puhuttava hyvinvointiyhteiskunnasta. Kuvaan tulevat silloin valtion ja kunnan ohella seurakunnat, palveluyrittäjät, vapaaehtoisjärjestöt ja yksityiset kansalaiset. Vastuullinen yhteiskunta tarvitseekin viime mainittujen aktiivista panosta.
Vapaaehtoistyö ei yhteiskunnassamme ole kuitenkaan mikään itsestäänselvyys. Ajassamme liikkuu ajattelu- ja asennetapoja, joiden mukaan vastuu yhteisistä asioista ja auttamista tarvitsevista lähimmäisistä sysätään yhteiskunnan ja viranomaisten, eli valtion ja kunnan harteille. Yksityinen ihminen nähdään palvelujen kuluttajana eikä tuottajana.
Onneksi tämä ei ole läheskään koko kuva ajastamme. Vapaaehtoistyöllä on tämän hetken yhteiskunnassamme vakiintunut ja vahva paikkansa. Jokin Kosovon kriisi panee ihmiset joukoittain keräämään apua ja antamaan sitä. Monet kehitysvamma-, syöpä- ja muut sairauksiin liittyvät kansalaisjärjestöt saavat ihmisiä kymmenin tuhansin jatkuvasti, ilman suurta dramatiikkaa, vapaaehtoistyöhön sairastuneiden lähimmäisten ja heidän omaistensa tukemiseksi tai sairauksien torjumiseksi. Kun hätä, avuntarve tai sairaus tulee kyllin lähelle, näkö-, kuulo- tai kosketusetäisyydelle, pilkahtaa perisuomalainen kaveria ei jätetä-mentaliteetti näkyville jopa kilpailuyhteiskunnan kasvatin kiiltävän kovan pinnan alta.
Yksi vapaaehtoistyön voimannäytteistä on vapaaehtoinen nuorisotyö, jota tehdään erilaisten nimikkeiden alla. Nuorten akatemian koordinoiman Mahis-toiminnan merkitys on tässä kentässä merkittävä ja huomion ansaitseva. Kun sen tarkoituksena on nimenomaan tukea vaikeissa elämäntilanteissa olevia 13-17-vuotiaita nuoria, ymmärtää jokainen, että siinä ollaan tekemisissä sellaisen ongelmakentän kanssa, joka on juuri nyt yksi yhteiskuntamme vaikeimpia ja tärkeimpiä. Uskon, että se yhteistyökonsepti, jossa niin nuorten, kuin heidän aikuisten ohjaajiensa, järjestöjen ja oppilaitosten muodostamassa verkostossa luodaan nuorille omaehtoisia mahdollisuuksia elämän hallintaan, on erinomainen vastaus siihen haasteeseen, jonka nuorten päihdeongelmat, väkivaltaisuus, syrjäänvetäytyminen, koululintsaus tai rikollisuus, sanalla sanoen nuorten syrjäytyminen on meille heittänyt.
Nuorten arvot ja ahdistus
Tämän päivän nuoriso elää monien elämänympäristössä meneillään olevien muutosten keskellä. Ne vaikuttavat myös kaikkeen työhön lasten ja nuorten parissa. Sellaisia ovat ikäluokan pieneneminen, rajojen avautuminen, tietoyhteiskunnan nopea kehitys ja monikulttuuristuminen. Muutokset ovat tuoneet mukanaan eräitä sangen huolestuttavia seurauksia, mutta liian usein nuoriso leimataan vain negatiivista julkisuutta saaneiden ilmiöiden perusteella.
Nuorten arvoja ja arvomaailman muutoksia on meillä tutkittu aika runsaasti. Niiden mukaan nuorten arvo- ja käyttäytymismaailma heijastelee yhteiskunnassa muutoin tapahtuvia kehitystrendejä. Nuorten käyttäytyminen on, ehkä suurenteleva ja osin vääristelevä, mutta kuitenkin herkkä peili, jonka mukaan aikuiset voivat kriittisesti tarkastella omaa käyttäytymis- ja arvomaailmaansa. Helena Helven tutkimusten mukaan suurten ideologioiden aika on jäänyt taakse. Ne aatteet, jotka saivat nykynuorten vanhemmat vielä innostumaan tai jopa lähtemään marssille tai muutoin osoittamaan mieltään, eivät enää innosta nykynuoria. Yhteiskunnallinen tasa-arvo ja solidaarisuus, kehitysmaiden tilanne, rauhanaate, kertomukset hyvästä jumalasta, tasa-arvoisesta sosialismista tai maallisen onnen tuovasta markkinataloudesta, usko tieteen ja tekniikan tuomaan ratkaisuun maailman ongelmiin eivät ole ns. suuria kertomuksia, jotka kokoaisivat ja innostaisivat. Vallitsee tietty voimattomuuden tuntu vaikuttaa suuriin asioihin.
Arvot eivät ole kuitenkaan hävinneet. Suurten ideologioiden tilalle nuoret ovat valmiita valitsemaan pieniä projekteja ja kokeilemaan erilaisia elämäntapasuuntauksia: kasvissyönti, luonnollinen ravinto, luonnonsuojelu eri muodoissaan, eläinten oikeuksien puolustaminen, kierrätys ja kirpputorit. Näiden nuorten arvomaailmaan sisältyy monien ideologioiden uskomuksia ja perinteitä, joista syntyy uudenlaista moraalia ja eettistä ajattelua.
Arvomaailma näyttää siis moninaistuneen ja pirstaloituneen. Helven tutkimuksessa 1990-luvun puolivälin jälkeen löytyi suuri määrä erilaisia ryhmiä. Oli suvaitsevia ja kristilliseen arvomaailmaan ja ideologiaan nojaavia humanistinuoria, konservatiivisia isänmaallisia traditionalisteja ja yhteiskuntaan ja sen eri instituutioihin perin kriittisesti suhtautuvia individualisteja. Näiden lisäksi oli pakolaisiin ja vierasmaalaisiin vihamielisesti suuntautuvia rasisteja ja heidän vastakohtansa, kansainväliset maailmankansalaiset. Oli koviin tieteen ja tekniikan arvoihin tukeutuvat ja heidän vastaparinaan pehmeitä ympäristöarvoja ja aatteita korostavat.
Vaikka tällaisia aatemaailmoja nuorisosta löytyykin, vain harva nuori kuuluu selkeästi yhteen tyyppiin. Suuri osa valitsee arvonsa tilanteiden mukaan eri aatteista.
Kun tutkimuksissa on kysytty, mistä nuoret, joilla ei ole yhtenäistä ja jäsentynyttä arvomaailmaa, löytävät hyvän ihmisen mallin, on siihenkin vastaus ollut hämmästyttävän moninainen, tilanteesta riippuen. Aineksia löytyy yhtä hyvin Raamatun Jeesuksesta, Kauniiden ja rohkeiden Taylorista, rock-videoiden Madonnasta, Aku Ankan Roope-sedästä, Kalkutan äiti Teresasta, voittoisasta formulakuskista tai kettutarhaan iskeneestä aktivistista.
Arvot eivät siis ole nuorten maailmasta hävinneet. Ne ovat saaneet uuden muodon, joka heijastelee aikuisten maailman muutoksia kohti suurempaa moniarvoisuutta. Itse asiassa aivan viimeisimmät tutkimukset, mm. viime vuonna Turun yliopistossa julkaistu tohtori Heikki Ervastin selvitys nuorten asenteista ja vuoden lopulla ilmestynyt nuorisobarometri osoittavat, että valtaosalla nuorista arvot ja elämäntavat ovat kohdallaan Isänmaallisuus, työn arvostaminen, uskonnon kunnioittaminen, luonnon ja eläinten suojeleminen ovat turkulaisten 14-18- vuotiaiden nuorten elämässä tärkeitä asioita.
Tämä suhteellisen myönteinen käsitys, jonka tutkimukset antavat nuorison arvomaailmasta, ei ole kuitenkaan koko kuva Toinen puoli asiasta on se, minkä tapaamme hälyttävinä uutisina huumekuolemista, lasten juopottelusta, ajelehtimisesta ja tarkoituksettomasta väkivallasta. Vaikka nämä ilmiöt koskivisvatkin selvää vähemmistöä, voimme niiden laajuuden havaita kaupunkiemme kaduilla ja kortteleissa viikonlopun iltoina. Huolestuttavinta on niiden selvästi kasvava trendi. Ne eivät koske vain niitä nuoria, jotka eivät pärjää vahvojen maailmassa, joiden elämän eväät ovat muita heikompia ja joiden mahdollisuudet menestyä koulussa tai työelämässä ovat muita vähäisemmät.
Tiedot koulumaailmasta kertovat nuorten pahoinvoinnista. Masennus on kasvanut, nuorten psykiatrisen hoidon tarve lisääntynyt tuntuvasti, syömishäiriöt yleistyneet myös poikien keskuudessa, univaikeudet kasvavat, alkoholin ja huumeiden käyttö on osin jo riistäytynyt hallinnasta. Mitä tämä kertoo meistä aikuisista, meidän yhteiskunnastamme, arvoistamme ja kodeistamme?
Viime kuussa Nuorten tulevaisuudenkuvista tohtoriksi väitellyt Anita Rubin sanoi tästä nuorison käyttäytymisestä: "Monen nuoren kuva maailman tulevaisuudesta on ahdistava ja täynnä uhkakuvia. Koska kaikki tuntuu hahmottomalta ja epämääräiseltä, nuoret takertuvat tiukasti kiinni nykyhetkeen, he elävät kuin viimeistä päivää. Huomisesta ei tarvitse piitata, kun siitä ei muutenkaan tiedä mitään."
Ahdistukseensa jotkut nuoret reagoivat psyykellään, toiset ruumiillaan. Jotkut hakevat turvaa voimakkaiden asenteiden ääriliikkeistä tai vahvoista johtajista. Jotkut etsivät pakoa todellisuudesta kemiallisten ärsykkeiden tuomista keinoelämyksistä.
Kodin puolustusNäiden nuorten rinnalle tarvitaan aikuisia ihmisiä, ei niinkään viranomaisia ja auttamiseen tarkoitettuja instituutioita vaan ihmisiä, lähimmäisiä. On kuitenkin selvää, että mieleemme nousee kysymys, voidaanko tehdä jotain jo ennen syrjäytymiseen ajautumista. Mikä tässä maailmassamme, mikä yhteiskunnassamme on sellaista, joka synnyttää niin näyttävää lasten ja nuorten pahoinvointia. Syitä on tietenkin monia. On kuitenkin merkillistä, että eräästä nuorten pahoinvoinnin ilmeisestä syystä ei rohjeta paljon puhua.
Harvasta asiasta on niin paljon tutkimuksellista näyttöä, kuin kotien rikkoutumisen ja vanhempien parisuhteen hajoamisen onnettomista vaikutuksista lasten ja nuorten fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Ja nyt en mene moralismin puolelle! Veikko Aalberg kirjoitti Duodecimin pääkirjoituksessa pari vuotta sitten: "Suomalaisissa nuorisopsykiatrisissa väitöskirjoissa on toistuvana havaintona todettu psyykkisten häiriöiden tai oireiden kasaantuminen rikkoutuneiden perheiden nuorten osalle: psykosomaattisia oireita, seksuaalisen identiteetin ja itsetunnon häiriöitä ja psyykkistä häiriintyneisyyttä esiintyy enemmän rikkoutuneiden kuin ehjien perheiden nuorilla." Niin Suomessa Stakesin tuottama laaja kouluterveyskysely kuin Ruotsissa tehdyt tutkimukset vahvistavat tämän havainnon myös muun terveyden kuin psyykkisen osalta. Rikkoutuneesta kodista lapsena kärsineet ovat Ruotsin tutkimuksen mukaan myös aikuisiässä muita taipuvaisempia masennukseen ja muuhun oireiluun. Koulutulokkaiden terveyttä tutkiva Seija Sihvola kirjoittaa. "Näyttää siltä, että yksi keino lasten terveyden edistämiseksi olisi tukea koteja pysymään ehjinä. Keino on välillinen mutta sitäkin tärkeämpi. Parisuhteen pysyvyyttä ei terveyden edistämistyössä tarpeeksi korosteta, pikemminkin siihen meillä suhtaudutaan pessimistisen passiivisesti."
Nuorten häiriökäyttäytymisen, päihderiippuvuuden ja rikollisuuden korrelaatio kotioloihin on useissa selvityksissä tullut esille. Miksi tästä asiasta ei rohjeta puhua paljonkaan? Siihen on ymmärrettävät syyt. Tällaisten näkökohtien esittäjä leimataan meillä vanhoilliseksi, suvaitsemattomaksi tai moralistiksi. Yksityisyyden korostaminen on meillä niin korkeassa kurssissa, että koti- ja parisuhdeasioista puhuminen leimataan sopimattomaksi tunkeiluksi. Monen omat kokemukset ovat nekin pitämässä sordiinoa päällä. Kun kasvattajien, päättäjien ja vaikuttajien omasta menneisyydestä löytyy rikkinäisiä ihmissuhteita, epäonnistumisia parisuhteisissa, huonoa omaatuntoa lasten vuoksi tai niin kuin melkein kaikilla meillä, monenlaisia vaikeuksia ja vastoinkäymisiä omien elämänihanteiden kanssa, tuntuu ettei ole varaa puhua parisuhteen kunnioittamisen, säilyttämisen ja vaalimisen puolesta , se kun on kivuliasta haavojen hoitamista.
Näkisin kuitenkin, että yhteiskunnassamme tulisi tähän asiaan tarttua, ei tuomiten eikä moralisoiden, vaan tutkimusten vankalta pohjalta lastemme ja nuortemme ja heidän hyvän tulevaisuutensa vuoksi kristillinen avioliittonäkemys joka merkitsee avointa ja julkista tunnustamista sekä myös ponnistelua ja vastuun kantamista toisista perheen jäsenistä näyttää olevan sittenkin paras suoja, kun ajattelemme lasten ja nuorten kasvuympäristöä.
Vapaaehtoistoiminta luo yhteiskuntamme inhimilliset kasvot
Kaikessa nuorisotyössä joudutaan kyselemään vaikeuksien ja kriisien syitä. Kentän tasolta voidaan vedota yhteiskunnan päätöksentekijöihin ja puolustaa niitä arvoja, jotka rakentavat hyvää elämää. Mahis-projektin pääpainopiste on kuitenkin ruohonjuuritason työssä, ja niin pitää ollakin. Olen iloinen siitä., että kirkkomme Yhteisvastuu-keräys otti vuonna 1998 Mahiksen kotimaiseksi pääkohteekseen ja oli sitten mukana auttamassa koko hankkeen aloittamista ja vauhtiin pääsyä. Vielä enemmän iloitsen siitä, että Mahis-toiminta on saanut mukaan niin monia vapaaehtoisia, niitä jotka vapaaehtoisina aikuisina toimivat vaikeassa elämäntilanteessa olevien nuorten omaehtoisten projektien tukijoina ja innostajina. Ilman tätä joukkoa ei Mahis-toiminta olisi mahdollista. Tiedämme kaikki, kuinka vaikeimpina hetkinä ylivoimaisesti paras tuki on toinen ihminen, josta heijastuu toisesta ihmisestä välittämisen mieli. Näin on erityisesti herkässä iässä olevan nuoren kohdalla. Toivon, että keskellämme löytyy edelleen niitä, jotka ovat valmiita antamaan palan omasta elämästään nuorille ja sillä tavalla kokemaan ei vain antamisen iloa vaan myös yhteisen kanssakäymisen rikkautta.
Hyvinvointiyhteiskuntamme tarvitsee vapaaehtoistoimintaa. Sillä ei voi eikä saa korvata yhteiskunnan virallisen auttamistoimen mahdollisia puutteita. Eikä yksityisten ihmisten vapaaehtoisuuteen perustuvalla toiminnalla lähimmäisten hyväksi ajatella poistettavan yhteiskunnallisia epäkohtia. Vapaaehtoistoiminnan avulla yhteiskuntamme tulee enemmän yhteiseksi, se saa inhimilliset kasvot.