Jukka Paarma

 

MUUTTOLIIKE JA KIRKKO

 

Avauspuheenvuoro Muuttoliike ja kirkko –symposiumissa Espoossa 26.8.2002

 

 

Kirkossamme on jo melko pitkään seurattu huolestuneena kiihtyvän muuttoliikkeen kielteisiä vaikutuksia maassamme.  Sellaisia on ollut nähtävissä yhteiskunnan toimivuuden ja sen palveluiden osalta.  Ne ovat vaikuttaneet melko suoraviivaisesti ihmisten hyvinvointiin, sekä aineelliseen että henkiseen, mutta myös hengelliseen.  On huomattava, että muuttoliikkeen vaikutusalue on monitahoinen.  Useimmiten kiinnitetään huomiota muuttotappioalueelle, missä muuttoliikkeestä aiheutuvat syy- ja seuraussuhteet useimmiten näyttäytyvätkin kaikkein selvimpinä. 

 

Muuttovoittoalueen kunnat, asuma-alueet ja siellä ennestään olevat ja sinne tungeksivat uudet ihmiset ovat niinikään juuri muuttamisesta aiheutuvien usein negatiivisten muutosten kohteena. Jos toisaalla yhteiskunnan palvelut, työpaikat, koulutusmahdollisuudet huimasti vähenevät ja luovat todella voimakasta tappiomielialaa, on toisaalla palvelujen  kysyntä, asuntopula ym. niin vaikeita ongelmia, että sosiaalinen pahoinvointi usein jopa keskittyy muuttovoittoalueille. 

 

Kuva, etenkään kuva voittajista ja häviäjistä ei tietenkään ole yksi- eikä kaksiulotteinen.  Eri alueilla ilmenevät plussat ja miinukset saattavat hyvinkin muuttua päinvastaisiksi, kun ajatellaan vaikutuksia lyhyellä tai pitkällä tähtäyksellä.

 

Kirkon erityinen huoli ja kutsumus on ollut huolehtia muuttoliikkeen kourissa elävien ihmisten asioista. Jokaisen muuttotapahtuman taustalta löytyy syviä ihmisen ja perheen elämäntilanteeseen liittyviä vaiheita, päätöksiä, sopeutumisia ja sopeutumattomuuksia. Ei vain aineellinen vaan myös henkinen kestävyys ja hyvinvointi on usein kovilla.  Kirkon työn sekä hengellinen että diakoninen tarve näyttäytyy usein suurimpana tyhjenevän Pohjois- ja Itä-Suomen syrjäisimmillä seuduilla mutta myös suurimpien asutuskeskusten liepeillä kasvavilla uusilla asuntoalueilla, joissa  juuriltaan irti reväistyjen ihmisten on etsittävä oma uusi kasvualustansa vieraasta maaperästä ja ilman lähiyhteisön kannustavaa ja auttavaa tukea.  Muuttoliikkeen saldona onkin usein  liian suuri joukko juurettomia ihmisiä, joiden elämänhallinta joutuu toisinaan liiankin kovalle koetukselle.

 

Kirkossamme on koetettu kantaa vastuuta  muuttoliikkeen seurauksista kärsivistä ihmisistä.  Seurakuntatyötä taloudellisesti heikkenevillä alueilla on tuettu kirkon yhteisin varoin, toisin sanoen rikkaimpien seurakuntien Kirkon keskusrahastoon maksamin osuuksin, joista Kirkkohallitus on vuosittain jakanut  iin palkkaukseen, toimintaan kuin investointeihin avustuksia, jotta seurakunta voisi toimia sielläkin, mistä muita palveluita on viety kiihtyvällä tahdilla pois.  Seurakunnat ovat avanneet uusia työmuotoja, apua on annettu velkaneuvonnan, tukihenkilöiden, ruokapankkien ja taloudellisen ensiavun muodossa.  Viimeksi on tietoomme tullut Oulun ja Kuopion hiippakunnissa perustetut akordirahastot.

 

On kuitenkin muistettava, että kirkon työn kannalta yhtä haasteellisia ovat muuttovoittoalueet.  Juuriltaan irrotetut ihmiset ovat herkimpiä katkomaan siteensä myös kotien ja kasvuympäristön hengelliseen perintöön.  Yhteisön tuen ja totuttujen elämänmuotojen hävitessä, myös hengellinen irrallisuus valtaa helposti mielialat.  Muun  muassa eräiden pääkaupunkiseudun alueiden ennätysmäisen alhaiset kirkkoonkuulumisluvut kertovat siitä, missä  seurakuntatoiminnan, kristillisen kasvatuksen ja evankelioimisen suurimmat haasteet tällä hetkellä ovat.  Inhimillisesti katsoen ei liene väärin sanoa, että kristillisen uskon tulevaisuuden ratkaisut tapahtuvat ruuhkasuomen asumalähiöissä.

 

On kuitenkin muistettava, että muuttoliikkeen seurauksissa ei ole kyse yksi- eikä kaksi- eikä edes kolmiulotteisesta ilmiöstä.  Kaikki lähiöt eivät tietenkään ole ruuhkaisia ja sosiaalisesti ongelmaisia.  Maaseutu ei ole vain luusereiden.   Kuva on paljon moniulotteisempi.

 

Tuore Stakesin tutkimus  kertoo, että maaseutu jakautuu.  Kasvukeskusten liepeillä olevissa maalaiskunnissa voidaan hyvin, jopa paremmin kuin kasvukeskuksissa  Harvaanasutuilla seuduilla olosuhteet heikkenevät ja epätoivo lisääntyy.  Selvillä muuttotappioalueilla on kuva paikoitellen lohduton. Luottamus valtakunnan päättäjiin on siellä lievästi sanottuna alamaissa.

 

Monessa kunnassa ja seurakunnassa kieltäydytään kuitenkin heittämästä hanskoja tiskiin.  Vieraillessani vastikään aivan pohjoisimmissa kunnissa ja seurakunnissa, huomasin tämän.  Elämänuskoa, yrittämisen mieltä ja innovaatiokykyä kyllä löytyy.  Tukea kuitenkin tarvitaan ja sitä tukea odotetaan sekä poliittisilta päättäjiltä uudenlaisen aluepolitiikan muodossa että varmasti myös kirkolta, jonka omaa avustusjärjestelmää on jo lähdettykin entisestään tehostamaan. Tulevissa neuvotteluissa kirkon yhteisövero-osuuden tai valtionavustuksen tulevaisuudesta on kyse myös siitä, kykeneekö kirkko ylläpitämään toivoa siellä, missä muuten toivottomuus hiipii jo uhkaavan lähellä.