Jukka Paarma
YHTEISEN HYVÄN ELÄMÄN PUOLESTA
Tänään saa Suomen poliisi oman,
valtakunnallisen lipun. Lippu edustaa aina sen taakse ja ympärille
kokoontuville ihmisille tärkeää ja kallista, uskaltaisinko sanoa pyhää asiaa.
Lippu on symboli, niiden aatteiden ja arvojen näkyvä tunnus, joita sen
omistajat ja käyttäjät tahtovat vaalia elämässään ja työssään.
Oman isänmaamme lippu kertoo
rakkaudesta synnyinseutuun. Sen värit kertovat, kuten olemme tottuneet ajattelemaan,
sinisistä järvistä ja valkoisista hangista. Sen ristinmerkki kertoo niistä
arvoista, joita tässä maassa, sukupolvesta toiseen on vaalittu pyhinä arvoina.
Se kertoo vapaudesta ja sen vaatimista ponnisteluista ja uhreista.
Myös poliisin lipussa ovat
Suomen värit. Ne yhdessä tutun poliisin tunnuksen kanssa kertovat siitä, mikä
asema ja mikä tehtävä poliisilla tässä maassa on. Vanhastaan me olemme
määritelleet sitä sanalla esivalta. Poliisi on yksi tärkeä osa esivaltaa.
Esivallan tehtävä ei ensisijaisesti kuitenkaan ole käyttää valtaa vaan
palvella. Poliisin kohdalla se tarkoittaa, että sen tehtävänä on pitää huolta
siitä, että tässä maassa asuvilla ihmisillä on hyvä elää, että he voivat
vapaasti käyttää heille kuuluvia oikeuksia ja täyttää velvollisuutensa, että he
elävät turvassa ja että heitä tarvittaessa suojellaan. Erityisesti heikoimmat
joukossamme tarvitsevat suojelua ja turvaa.
Me olemme kokoontuneet kirkkoon, alttarin eteen vihkimään ja luovuttamaan tätä lippua. Tämä osoittaa, että mielestämme lippu on sen kantajille ja sen yhdistämille ihmisille pyhä asia. Eikä niinkään lippu esineenä, vaan se yhteinen tehtävä, yhteiskunnan palvelemisen ja suojelemisen tehtävä, on sitä, ja sen symbolina liehuu lippu.
Pyhässä Raamatussa on juuri tämä
ilmaisu esivallan varsinaiseksi tehtäväksi. Ja palvelemisen tehtävää toteuttaessaan
esivalta on – ei vain yhteiskunnan vaan – Jumalan palvelija.
Apostoli kehottaa uskollisesti
rukoilemaan esivallan puolesta: ”Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan,
pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja
kaiken esivallan puolesta, jota saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää,
kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti.” (1. Tim. 2:1-2)
Olkoon siis tämä lippu
yhdistämässä maamme poliisia, sen koko henkilökuntaa ja kannustamassa sitä
tehtävissään toimimaan jalon ja arvokkaan päämäärän, kansakuntamme jäsenten
yhteisen hyvän ja turvallisen elämän puolesta.
Vihkikäämme poliisin lippu jaloon
tehtäväänsä.
Vihin nyt tämän lipun poliisin
lipuksi. Antakoon kaikkivaltias, kolmiyhteinen Jumala siunauksensa sen
käyttäjille palvelutyössä kansalaisten yhteisen hyvän elämän puolesta.