Jukka Paarma

KATSE KRISTUKSEEN JA LÄHIMMÄISEEN

Puhe diakonian virkaan vihkimisessä Porin Teljän kirkossa 19.5.2003

Rakkaat vihittävät

Te seisotte täällä Teljän kirkon alttarilla juhlassa, joka on oppilaitoksenne juhla, teidän oma juhlanne ja kirkon juhla.  Kaikilla on syytä iloon ja tyytyväisyyteen.  Oppilaitos on onnistunut valmistamaan teidät ammattiinne päteviksi työntekijöiksi.  Te olette elämänne merkkipaalulla.  Teillä itsellänne on takana pitkät opiskelut, monilla myös työelämää, ja nyt on avautumassa uusi vaihe omassa elämässänne.  Kirkko puolestaan on saamassa uusia kirkon viranhaltijoita, Kristuksen valtakunnan palveluksen työhön.  Iloon ja kiitokseen on todella aihetta.

Apostolien ajoilta saakka kirkon työntekijät on erotettu, vihitty ja lähetetty virkaansa samalla tavalla. Siihen kuuluu evästäminen Jumalan sanalla, yhteinen rukous, kätten päälle panemisen siunaus ja matkaan lähettäminen rukousten ja siunausten saattelemana.  Tähän Kristuksen kirkon työntekijäin suureen joukkoon, vuosisataiseen ketjuun asetetaan nyt teidät. Kirkon työntekijöinä te olette edustamassa Kristusta siellä missä toimitte, olettepa sitten seurakuntien, yhteiskunnan tai jonkun muun työnantajan palveluksessa.  Te edustatte Kristusta – toivon että myös viette Kristuksen ja hänen palvelevan rakkautensa sinne missä te vuorollanne palvelette.

Se Jumalan sanan kohta, jonka tahdon antaa teille matkaevääksi työhönne ja elämäänne, on aivan Johanneksen evankeliumin alusta, ensimmäisestä luvusta.  Johannes Kastaja, tienraivaaja Jeesukselle, edelläkävijä, osoittaa luokseen kokoontuneille ihmisille paikalle saapunutta Jeesusta ja sanoo: ” "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin". Jokainen Kristuksen opetuslapsi on saanut Johanneksen tehtävän, todistaa Herrastaan ja osoittaa ihmisille oikea katseen suunta: Katso Kristusta.

                 Kristillinen kirkko on opettanut ja puhutellut ihmisiä vuosisatojen aikana erilaisten symbolien ja kirkkotaiteen avulla.  Tekin tunnette monia Raamatun ihmisten tai vanahan ajan opettajien symboleja. Oman oppilaitoksenne piirissä on tuttu Pyhä Martinus, ratsastaja, joka antaa viittansa köyhälle, palelevalle kerjäläiselle.

                 Pietarin tunnusmerkkinä on avain, Jaakobilla miekka, Andreaalla vinoristi, Pyhällä Laurentiuksella parila ja meidän omalla Pyhällä Henrikillämme jalkojen alla Lalli.  Johannes Kastajalla on eräissä maalauksissa oma tuntomerkkinsä, josta hänet on helppo tunnistaa. Hänellä on suhteettoman pitkä etusormi, joka vielä usein on ojennettuna suoraksi eteen tai yläviistoon. Tällä taiteilijat ovat kuvanneet Johanneksen tehtävää ja sanomaa,  Johanneksen tehtävä oli kääntää ihmisten katseet Kristukseen. Katseet pois omasta itsestä ja sen viheliäisyydestä, katseet pois toisista ihmisistä ja vertailuista, katseet pois maailman murheista, katseet yksin Kristukseen.

Tämä on kristittynä elämisen ja diakonian,  kristillisen  palvelun ensimmäinen käsky. Katseet Kristukseen.  Hänessä on uskon alku ja perustus, anteeksiantava rakkaus, josta me saamme elää ja josta saamme voiman palvella.  Motivaation antaa se, että itse on saanut kokea suuren anteeksiannon ja Jumalan hyvyyden.

Johannes Kastajan esimerkkiä on kirkko julistuksessaan ja opetuksessaan kutsuttu noudattamaan. Sen tunnusmerkkinä on tiukka Jumala-keskeisyys ja Kristus-keskeisyys. Sormen on osoitettava selvä suunta, Jumalaan ja Kristukseen.

Luterilaisessa kirkossa on aina tahdottu pitää tarkkaan erossa toisistaan sellaiset asiat, joita ei pidä sekoittaa keskenään. Luther opetti, että lain ja evankeliumin erottaminen on teologin ammattitaidon osoitus, samoin on erotettava jumalakeskeisyys ja ihmiskeskeisyys. Se, mitä kirkolla on sanottavaa ihmisen pelastuksesta, hänen elämänsä onnesta ja ikuisesta autuudesta, elämän tarkoituksesta, elämän voimavaroista ja suhteesta kuolemaan, on kertakaikkisesti jumalakeskeistä. Kaikki julistus ja sielunhoito tähtää siihen, että katseet suunnattaisiin pois omasta itsestä, ihmisen uskosta tai uskonpuutteesta, suorituksista tai suorittamattomuuksista, ja että katseet käännetään Jumalaan ja hänen tekoonsa Kristuksessa. Se, mitä evankeliumi antaa, on yksin Jumalan tekoa, Jumalan lahjaa. Kaikki annetaan lahjaksi armosta, siksi julistuksen on oltava kertakaikkisen jumalakeskeistä. Ei pidä vilkuilla ihmisiin ja ihmisen ominaisuuksiin, vain Jumalaan, hänen lahjaansa, armoonsa ja rakkauteensa.

Tämä sama Johanneksen sana kuuluu myös sinulle itsellesi. Muista katsoa Kristukseen elämäsi hyvinä päivinä ja vastoinkäymisissä. Hän on Vapahtajasi.

Kun siten ajattelemme palvelutehtävää, diakoniaa, tulee katseelle toinenkin suunta.  Siinä käännetäänkin katseet vain ihmiseen, vilkuilematta muualle. Diakonian lähtökohta on siinä, että me noudatamme Johannes Kastajan kehotusta ja katsomme Jumalan Karitsaa, Häntä, joka kärsi ristillä meidän puolestamme. Mitä hän sanoikaan ristillä? Hän puhui omilleen, osoitti heille tehtäviä, huolenpitoa ja vastuunkantamista toinen toisistaan. "Äiti, katso poikasi" ja "Poika, katso äitisi". Diakonian ainutlaatuisuus, sen ominaislaatu, on hellittämätön ihmiskeskeisyys. Kun kohtaamme apua tai tukea kaipaavan ihmisen kasvoista kasvoihin, ihmisen, joka tarvitsee toista ihmistä, niin siinä ei kysellä edustamamme instituution tai yhteisön nimeä eikä ihmisen uskon laatua tai määrää. Siinä ei kysellä, mitä tekisin, jotta edustamani yhteisö saisi kilpeään kiillotettua eikä auttamisen ehdoksi aseteta sitä, että ajatellaan ja uskotaan samalla tavoin.

Kun teidät lähetetään Kristuksen seuraajina  palvelemaan lähimmäisiänne, niin muistakaa kahdenlainen katseen suunta.  Omaa kilvoitustanne varten apostoli sanoo: ”Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme,  katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään.” (Hepr.12:1-2)

Kun sitten teette työtänne palvelun virassa, olkaa hellittämättömän ihmiskeskeisiä, kysyen ihmisen avuntarpeita. Sellaisen esikuvan antoi Vapahtaja itse. Hän siunatkoon ja varjelkoon teitä elämässänne ja työssänne.  Pyrkikää uudestaan ja uudestaan lähelle häntä, Hän on teidän kanssanne.