Puheenvuoro Rehtorien
syyspäivillä Helsingissä 22.11.2002
Suuret
uutiset kertovat pääasiassa sodista ja katastrofeista. Vain huonot uutiset ovat
uutisia. Ne pääsevät pinnalle. Mutta ne
antavat vääristyneen kuvan todellisuudesta.
Se joka haluaa voi Teksti-TV:n sivulta 427 lukea lentokoneista jotka
ovat laskeutuneet Helsinki-Vantaan lentokentälle. Jokainen laskeutuminen on hyvä uutinen, joka kertoo isistä, jotka
tulevat liike- ja virkamatkoiltaan
lastensa ja perheensä luo tai ihmisistä jotka palaavat onnistuneelta
lomamatkalta. Lehdissä ja televisiossa niistä ei kerrota, mutta kun joskus
jossain rysähtää, se on kaikkien huulilla ja mielessä.
Tulevaisuuteen
ei uskalla katsoa, jos mielessä on vain masentavia ja synkkiä näkymiä.
Sellaisia on meidän ajassamme ja
varsinkin arvomaailmassa yllin kyllin.
Sen sijaan tulevaisuuteen sopii katsoa ja luottaa turvalliseen
huomiseen, jos tiedossa on hyviä, toivoa herättäviä, tulevaisuudenuskoa
synnyttäviä uutisia. Niitä yritän
nostaa esille. Eikä kyse ole toiveajattelusta,
päiväunista tai unelmista. Näen ilmassa
muutoksen tuulia, haistan arvomuutoksen olevan jo meneillään. Siksi en katso tulevaisuuteen
pessimistisesti.
Meidän
maassammehan on moni asia erittäin hyvin.
Me ylpeilemme esimerkiksi edistyneestä sosiaaliturvastamme, olemme myös
tottuneet ajattelemaan että terveydenhuoltomme on korkeata tasoa. Vahva
kilpailuvalttimme on osaaminen, joka onkin nostanut meidät tekniikassa ja
taloudessa maailman kansojen etummaiseen riviin. Koulutusjärjestelmämme on huippuluokkaa. Siitä on taas kuluneenakin vuonna jaettu
kiitettäviä välitodistuksia.
Kilpailukykymme
on laadukasta, korruptiota ja epärehellisyyttä siihen sisältyy vähemmän kuin
muualla. Olemme hyvinvointivaltio ja
sitä maailman ykkösketjussa.
Kuitenkin
tässä hyvinvointivaltiossa voivat liian monet pahoin. Sen merkit näkyvät lisääntyvän. Pohjoismaisessa vertailussa me
olemme tyytymättömin kansa. Me
haikailemme ennätysmäisesti eläkkeelle varhemmin kuin muut. Työuupumus yleistyy samalla kun
työolosuhteet tulevat tekniikan edistymisen myötä entistä keveämmiksi ja
työpäivät lyhemmiksi. Mutta pahempaa kuin tyytymättömyys on paha olo.
Hälyttävintä
on nuorison ja lasten oirehtiminen.
Vaikka tiedämmekin, että suuri osa esimerkiksi koulunuorisosta voi hyvin
ja että sillä on loistavat mahdollisuudet kasvaa, hankkia tietoja, kypsyä
kansainvälisiksi, identiteetiltään vahvoiksi, turvallisiksi aikuisiksi, entistä
suurempi osa voi pahoin.
Opetushallituksen käsityksen mukaan vähintään viisitoista, ehkä 20
prosenttia peruskoululaisista on syrjäytynyt tai syrjäytymisvaarassa.
Väkivaltainen
käyttäytyminen on saanut karmeita muotoja.
Viimeiset tiedot kertovat, että neljäsosa nuorisosta ja nuorista
aikuisista kärsii mielenterveyden ongelmista, useimmiten masennuksesta. Mitä
tämä kaikki kertoo perheiden tilanteesta.
Siellähän pääasiassa ratkaistaan, kuinka tasapainoisia ja vastuullisia
ovat huomispäivän aikuiset, yhteiskuntamme tukipilarit ja päättäjät.
Näihin
erilaisiin oireisiin me löydämme ainakin joitain selityksiä. Usein puhumme työelämän
järjestelyongelmista, kiireestä tai kovista tehokkuusvaatimuksista. Usein
viittaamme mediaan ja sen virikkeisiin lapsille ja nuorille. Puhumme itsekkäistä ja koventuneista
asenteista. Näissä kaikissa on varmasti perää.
Mutta mikä on kaiken taustalla? Mitä sanoo kristillinen usko, jonka
edustajana tai ainakin kirkon, olen tänne varmaan kutsuttu.
Kristillisen
uskon yksinkertainen selitys on katekismuksessa. Siinä puhutaan Jumalan
tahdosta eli käskyistä, siinä selvitetään mitä on usko ja siinä opastetaan
rukoilemaan, kun selitetään Isä meidän -rukous ja Herran siunaus ym. Kaikki alkaa sen kysymisestä, mikä on
Jumalan tahto, mitkä ovat elämän liikennesäännöt. Kymmenen käskyä.
Ensimmäinen niistä: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.”
Luulen,
että meillä on vääriä jumalia, vääriä arvoja, vääriä pyhiä asioita. Siksi tässä maassa voidaan huonosti. Minusta
näyttää että lähes kaiken takana on kaksi epäjumalaa, joita emme halua loukata,
kaksi arvoa. Toinen on kilpailukyky,
toinen yksilön vapaus. Nämä molemmat
ovat itse asiassa hyviä, kansakuntaa ja ihmistä auttavia, rakentavia arvoja,
mutta kun hyvä asia kasvaa mittasuhteiltaan sopimattoman suureksi, siitä
tulee kuin ympäristöään turmeleva
syöpäsolu ja ihmistä sitova kahle. Näin
on käynyt noille kahdelle hyvälle asialle.
Selitän mitä tarkoitan.
Kilpailukyky näyttää olevan pyhin arvo
tupo-neuvotteluissa. Mitään, mikä loukkaisi sitä, ei voida ottaa huomioon. Kilpailukyvyllä perustellaan mitä
merkillisimpiä asioita, koska se näyttää olevan tehokkain argumentti. Kilpailukyky vaarantuu, sanoivat sekä
ydinvoiman puolustajat että vastustajat omia kantojaan perustellessa. Kilpailukyvyn vuoksi meidän on luotava
tehokkaampi lastenhoitojärjestelmä, joka sitoo vanhempia vähemmän. Koulu- ja koulutusputkeen on saatava lisää
pituutta ja tehoa, jotta putken päästä tulisi turboahdettuja kansalaisia,
valmiina kohottamaan kansallista kilpailukykyä tulevaisuuden Suomessa.
Itse
asiassa on kyse taloudellisten arvojen ylisuuresta vallasta. Se ei koske vain firmoja tai yhteiskuntaa,
vaan se näkyy yksityisten ihmisten asenteissa.
Mekin mittaamme saamiamme lahjoja niiden rahallisen arvon mukaan.
Meidänkin keskusteluaiheinamme ovat viimeiset MTV:n talousuutiset ja Hexin
käyrät. Elämän synkistyttävimpiä asioita ovat palkat, jotka ovat aina liian
pienet.
Näyttää siltä, että me olemme uhranneet tämän epäjumalan, taloudellisten arvojen, alttarille liian paljon ja liian kalliita uhreja. Niin moni perhe ja aivan liian moni lapsi on jäänyt sen rinnalla toisarvoiseen asemaan. Kilpailu tämän jumalan miellyttämisessä on niin kovaa, että siinä hävinneet, taloudellisesti epäonnistuneet, työttömät, sairastuneet tai tehottomat vanhukset maksavat raskaasti tätä hyvinvoinnin hintaa heidän arvonsa ihmisinä on tuottamattomina kyseenalaistettu.
Pari
vuotta sitten maassamme vieraili Hannoverin yliopiston sosiologian professori Oscar
Negt. Hän hahmotteli
kansainvälisessä aikuiskasvatuksen seminaarissa niitä kriisejä, joiden keskellä
eurooppalaiset ihmiset, sen mukana me suomalaiset, elävät nyt ja
lähitulevaisuudessa. Hän sanoi, että
elämme nyt ja tulevaisuudessa talouden terrorin vallassa. Ilmaisu oli aika hätkähdyttävä. Hänellä oli perustelunaan aatehistoriallinen
katsaus, joka lähti siitä, että eurooppalaisen ihmisen identiteetin etsintä on
lähtenyt uudella tavalla liikkeelle sosialismin romahtamisesta ja
kapitalistisen arvojärjestelmän hallitsevasta asemasta. Nyt taloudellisten ongelmien ympärillä
pyörii ihmisten ajatusmaailma. Kun katselemme
oman maamme mediaa ja seuraamme vaikkapa ihmisten kahvipöytäkeskusteluja. Ei
tuo näkemys ole kovin, kaukaa haettu.
Tarkkasilmäinen profeetta voi nähdä taloudessa, taloudellisten arvojen
ylivallassa terrorismin, joka tuhoaa ympäriltään terveitä arvoja.
Suomessa
samoista ongelmista on puhunut mm. professori Juha Siltala, psykohistorioitsija. Hän mainitsee eräässä puheessaan, että
maassamme ovat talouselämän arvot voimakkaasti muuttuneet. Talouden laki näyttää nyt olevan sellainen,
että voitot privatisoidaan ja tappiot sosialisoidaan. Arvot ovat kääntyneet nyt niin täysin, että pörssi luottaa eniten
yritykseen, joka saneeraa eniten väkeä ulos.
Siltala vaatikin talouden palauttamista reaalitodellisuuteen,
inhimillisen elämän palvelukseen ja moraalisen vastavuoroisuuden piiriin.
Toinen
pyhä asia meille on yksilön vapaus. Sekin
on sinänsä arvokas, itse asiassa
kaikkein tärkeimpiä arvoja. Vääräksi se
muuttuu, kun se saa ylivallan. Kun
ihmisen arvomaailmassa kaikki muu, kuin minä itse saa väistyä taka-alalle, on
seurauksena itseriittoisuus ja kyyninen välinpitämättömyys toisista,
ympäristöstä ja yhteisistä
asioista. Sen johdannaisia taitaa olla
kaikenlainen sitoutumattomuus, politiikkaan, yhdistystoimintaan, avioliittoon.
perheeseen . Toisen ihmisen huomioonottaminen, jopa toisen ihmisen henki on halpaa
tavaraa. Kun elämässä tulee vastaan
vastoinkäymisiä, puhumattakaan kärsimyksestä, on se katastrofi . Sellainen ei kuulu onnelliseen, hyvään elämään,
jossa ei kuulu olla rosoja eikä ryppyjä.
Nyt on tullut niitä
negatiivisia asioita jo riittävästi.
Lupasin iloisempaa. Positiivista on se, että entistä useampi näyttää
heränneen. Uusien arvojen esiinmarssi
on tulollaan. Muutoksen merkit ovat
ilmassa. Ne eivät ole vielä vahvoja, ne
ovat aika ohuita, mutta ne voidaan
kyllä nähdä. Positiivisten arvojen tavoittelu on lähtenyt liikkeelle. Yhä useampi huomaa, ettei taloudellisilla
mittareilla arvioidakaan elämän sisältöä. Henkisten arvojen, ihmisen
elämään todellista rikkautta ja
tyydytystä tuovien, tavoittelu on nostamassa päätään. Kuka tahansa tajuaa, että kaikkein tärkeimmät ja arvokkaimmat
asiat omassa elämässä ovat sellaisia, joita ei rahalla saa. Terveys, ystävyys,
perhe, rakkaus, puhdas ja vapa luonto.
Uskonnollinen etsintä ja
kysely on nousussa. Euroopassa tilastot
kertovat siitä. Etsintä suuntautuu kuitenkin myös perinteisten kirkkojen
ulkopuolelle. Hiljentymisen tarve,
retriitit, rukouskynttilät kertovat tästä etsinnästä ja kyselystä.
Yhteiskunnassamme
näen samansuuntaisen trendin kohti uudenlaisia arvostuksia. Eri poliittiset
ryhmät, työmarkkinajärjestöt ja yritykset perustelevat ohjelmiaan entistä
enemmän eettisin argumentein ja luovat eettisiä ohjeistoja. Tavallisen ihmisen
hyvinvointiin läheisesti liittyvät perhe- ja ympäristöarvot nousevat niissä yhä
useammin esiin. Valtaosa kansalaisistamme on
viimeisten tutkimusten mukaan halukas lisäämään vastuutaan kaukaisesta
lähimmäisestä kehitysapua tehostamalla.
Mille arvoille sitten tulevaisuus voi
rakentua. Yksinkertaistaen sanoisin
ihmisen arvolle. Se on sekä länsimaisen kulttuurin että kristillisen uskon yhteinen perintö.
Koko eettinen
käsitteistömme ja siten kasvatuksemme perustuu käsitykseen ihmisen
arvosta. Ihminen yksilönä on arvokas,
ainutkertainen, korvaamaton. Ihmistä ei
koskaan saa käyttää välineenä johonkin toiseen, muka parempaan arvoon
pyrittäessä. Ihminen on itsetarkoitus,
eikä hänen arvoaan mitata menestyksellä, palkalla, tehokkuudella. Myös tehoton, osaamaton, sairas, toisten
vaivana oleva kuluu tähän arvokkaiden joukkoon. Ihmisen arvo näyttää modernissa yhteiskunnassamme olevan
jatkuvasti uhattuna. On jatkuvasti muistutettava esimerkiksi siitä, että työ ja
firma ovat ihmisiä varten eikä ihminen niitä varten.
Toinen perusarvo on se,
että jokaisella yksilöllä on yhtäläinen arvo.
Meillä on kyllä taipumus laatia mittareita, joilla saadaan aikaan eroja,
mutta tällaista mittariuskoa vastaan on jatkuvasti pyristeltävä.
Kolmantena tukipilarina
näen käsityksen siitä, että ihminen on yhteisöllinen olento. Hän ei ole
olemassa vain itseään varten vaan hän saa täyden merkityksen elämälleen
yhteydessä toiseen tai toisiin.
Näistä perusarvoista
nousevat sitten muut, joille yhteiskuntamme rakentuu ja joiden omaksumiseen
eettisellä kasvatuksella pyritään. Sellaisia ovat vaikkapa moraaliset hyveet,
sellaiset kuin oikeudenmukaisuus, rehellisyys, laupeus tai laajemmin ottaen
lähimmäisenrakkaus ja siihen kuuluva vastuu toisista ja yhteisöstä.
Minä sanoisin, että nämä yksinkertaiset ohjeet,
turvallisen tulevaisuuden arvoperusta on kirjattu kahdessa Jeesuksen
ohjeessa. Rakkauden kaksoiskäsky.
”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi”
(Matt.22:37-40). Sekä kultainen sääntö:
”Kaiken, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt.
7:12).
Tässä on mielestäni viitta turvalliseen
tulevaisuuteen, muutoksen merkit ovat olemassa, meistä riippuu vahvistuvatko
ja toteutuvatko ne.
Pedagogit tietävät, että muutokseen ja oppimiseen
ei riitä oikean mallin kertominen tai tienviitan osoittaminen. Milanolainen
kardinaali Martini kirjoitti: ”Yhteiskunnan ja politiikan muutos ei tapahdu,
ellei muutos tapahdu ihmisissä ja heidän sydämissään. Ja sitä muutosta ei voi tapahtua, ellei sille ole kaikupohjaa
yhteiskunnassa yleisesti”.
Meillä tarvitaan esikuvia, moraalisia esimerkkejä,
jotka näyttävät tietä ja menevät edellä.
Tarvitaan niitä, jotka omilla ratkaisuillaan ja toimillaan näyttävät suuntaa. Jotka osoittavat, etteivät oikeudenmukaisuus, laupeus ja omantunnon mukaan toimiminen, toisen ihmisen huomioonottaminen, epäitsekkyys ole kuivaa ihanteellista oppia. Että täällä elää ja voi menestyäkin se, joka on empaattinen, epäitsekäs, omantunnon ihminen. Mitä enemmän tänään löytyy moraalisia esikuvia, sitä turvallisemmin käymme huomiseen.