Jukka Paarma

Riemuvuosi - toivon vuosi

Puhe riemuvuoden adventtivesperissä Mikaelin kirkossa Turussa 27.11.1999


On adventti, Hoosiannan aika.

On uuden kirkkovuoden alku.  Tänä alkavana kirkkovuonna vietämme ajanlaskumme mukaisesti Kristuksen, Vapahtajan syntymän juhlavuotta.  Siksi tälle vuodelle on annettu nimi Riemuvuosi ja sen aiheeksi Toivon vuosi.

Mitä se toivo oikein tarkoittaa?  Toivo on jotain sellaista, jota tarvitsemme astuessamme uuteen vuoteen ja uudelle vuosituhannelle.

Toivo on sen tietämistä tai tuntemista, että elämämme on hallinnassa; se ei ole vain sattuman oikkujen viskeltävänä olemista.

Toivo on aavistus siitä, että, että elämälläni on mieli ja tarkoitus, että myös minun elämälläni on päämäärä.

Toivo on sen odottamista, että jaksaa, onpa edessä valoisaa tai pimeää, helppoja tai vaikeita aikoja.

Toivo on sen unelmoimista ja kaipausta, että joku välittää, välittää minusta ja että minun elämäni on jollekulle tai joillekin tärkeä ja merkityksellinen.

*

Riemuvuosi ja toivo on yhdistetty Vapahtajan, Kristuksen syntymään.  Koko Riemuvuoden sisältö nousee siitä, että tälle maailmalle ja sen mukana meille, kuuluu toivo.  Adventista se sanoma alkaa ja huipentuu jouluna: Teille on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa."

Lähes tuhat vuotta ennen Kristuksen syntymää, siis melkein kolme tuhatta vuotta sitten, näki profeetta, mistä Kristuksen syntymässä on perimmältään kysymys: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.  Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus."

Jotka vaeltavat pimeydessä.  Tänä päivänä he taitavat olla niitä, jotka ovat murheellisia, onnettomia, väsyneitä, toivottomia, jotka eivät rohkene katsoa eteenpäin, koska luulevat että siellä on vain pelkkää pimeää.

Kristuksen syntymä 2000 vuotta sitten toi valon ja toivon.  Niille, jotka kyselevät elämän tarkoitusta ja päämäärää, kipuilevat sen kanssa, että jaksaako, tai ovat huolissaan tulevaisuudesta.

Huomatkaa, että Jeesuksesta käytetty nimi, Vapahtaja, tarkoittaa vapauttajaa, siis kahleitten katkaisijaa  taakkojen poistajaa ja ovien aukaisijaa.  Ja hän sanoo: "Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."

Tähän perustuu riemuvuosi. Tätä vapautuksen viestiä ovat kirkot maassamme valmistautuneet kertomaan tämän vuoden aikana.  Viestiä Kristuksen tuomasta vapaudesta, joka voi tuoda riemun.  Häntä, juhlavuoden sankaria, me tervehdimme sanalla Hoosianna.

Hoosianna merkitsee kahta asiaa. Se on nöyrä pyyntö, joka tarkoittaa suomeksi: Tule Herra ja armahda.
Samalla se tarkoittaa kiitosta ja ylistystä: Kiitos Sinulle Vapahtaja,  kiitos että olet tullut.

*

Mutta toivo ei ole ainoastaan puhetta ja julistusta. Ei se aina vain sillä tavalla toteudu.  Toivo on jotain muutakin.  Toivon merkkejä ja pilkahduksia rohkeutensa ja tulevaisuudenuskonsa menettänyt ihminen kokee yksinkertaisissa, konkreettisissa teoissa.  Siis kun on toinen ihminen, joka asettuu rinnalle tai tarttuu kädestä tai muulla tavalla tuo rohkaisua, ystävyyttä tai kokemuksen siitä, että minusta välitetään.

Sinne missä todella tapahtuu tällaisia pieniä mutta tärkeitä tekoja, sinne tulee toivo.

Me aloitamme nyt Riemuvuotta, mutta tuleeko siitä toivon vuosi. Kirkot ja seurakunnat ja monet ihmiset ovat jo lähteneet toivon tekojen tielle.  Kaikkein köyhimpien kehitysmaiden asia on nostettu esiin. On vedottu, että ne voisivat saada pimeyteensä valon, valtavat ja ylivoimaiset velkansa anteeksi rikkaimmilta mailta.

Kirkot ja seurakunnat ovat varanneet avustusvaroja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja köyhimpien perheiden auttamiseksi omassa maassamme.

Kirkot, seurakunnat, kansalaisjärjestöt ovat jo lähteneet liikkeelle. Nyt haastetaan meidätkin kaikki mukaan.  Tämä vuosi kutsuu meidät kokeilemaan, pitääkö se paikkansa, että antaessaan saa, että jakaessaan rikastuu, ja voidessaan välittää toiselle toivon kokemuksen, löytää itse riemun.

Aloitamme nyt Riemuvuoden.  Juhlimme, iloitsemme Kristuksen syntymästä ja kuulemme haasteen tehdä tästä toivon vuosi. Se haaste kutsuu meitä toivon tekoihin.

Meillä on siis tänään alkanut Riemuvuosi.  Tehkäämme siitä yhdessä myös toivon vuosi.  Itsellemme ja muille.



 Takaisin