Jukka
Paarma
Saarna
pääsiäispäivänä Turun tuomiokirkossa 15.4.2001
Kaikki
neljä evankeliumia kertovat pääsiäisen tapahtumasta. Vaikka monet muut Uuden testamentin tapahtumat ovat sellaisia,
että yksi tai kaksi evankelistaa ei ole sitä maininnut, niin pääsiäisaamun ihme
luovuttamaton: Sitä ei yksikään kirjoittaja voinut jättää pois. Ilman sitä ei olisi evankeliumia eikä Uutta
testamenttia. Ilman pääsiäistä ei olisi
kirkkoa ja seurakuntaa, eikä ilman Jeesuksen ylösnousemusta olisi
kristinuskoa. Koko kristillinen usko,
ensimmäinen seurakuntahan syntyikin siten, että Jeesuksen ylösnousemukseen
uskovat ja siihen luottamuksensa panneet ihmiset kokoontuivat yhteen ylistämään
ja kiittämään Jumalaa ylösnousseesta, kuoleman voittaneesta Kristuksesta.
Kaikki neljä evankeliumia, samoin kuin muut
Raamatun tekstit kertovat yhtäpitävästi siitä, että ylösnousemus oli
ennenkuulumaton, pyörryttävän huikaiseva, odottamaton yllätys. Yllätys se oli ennen kaikkea Jeesuksen
lähimmille, jotka kyllä olivat kuulleet Mestarinsa jo etukäteen mainitsevan,
kuinka Ihmisen poika kärsii ja kuolee ja kuinka hän kolmantena päivänä nousee
kuolleista. Se oli ollut kuitenkin niin
käsittämättömän vierasta puhetta, että tosipaikan tullen ei sitä kukaan
muistanut. Mielessä oli vain tappio ja
nöyryytys, Jeesuksen häpäiseminen, pilkka sekä katkera maanpetturin ja
jumalanpilkkaajan kuolema ristillä.
Ne,
jotka pettyneinäkin jaksoivat yhä osoittaa rakkautta, olivat muutamat opetuslapsijoukkoon kuuluneet
naiset. He suuntasivat kulkunsa sapatin
jälkeisenä aamuna Jeesuksen haudalle tehdäkseen maan tavan mukaan vielä viimeisen
palveluksen vainajalle, ruumiin voitelun tuoksuvilla öljyillä. Kuollutta, vainajaa, kohta lahoavaa
ruumista, he tulivat käsittelemään.
Mitään ihmettä he eivät osanneet odottaa ja se uutinen, joka heille
haudassa kerrottiin pelästytti heidät kerta kaikkiaan. Jotain kerrassaan selittämätöntä, jotain
käsittämätöntä oli tapahtunut.
Johdonmukaista oli, että kun he sitten menivät kertomaan kokemastaan
niille, joiden olisi luullut olevan kaikkein uskovaisimpia, apostoleille, eivät
nämä uskoneet, pitivät asiaa naisten juttuina, he puhuvat omiaan.
Meidän,
jotka jo pääsiäiskirkkoon tullessamme tiesimme, mikä on se sanoma, josta tänään
luetaan ja puhutaan, on vaikea täysin samaistua ensimmäisten pääsiäissanoman
kohdanneiden tunteisiin ja hämmästykseen. Sanoma on meille niin tuttu,
yllätyksetön. Siinä, yllätyksettömyydessä saattaakin olla meidän vaikeutemme
oikein ymmärtää, mitä ylösnousemussanoma meille todella paljastaa Jumalasta,
Kristuksesta ja elämästä.
Ne
ensimmäisen pääsiäisaamun naiset käyttäytyivät viisaasti ja järkevästi. Jeesuksen ruumis oli viety hautaan, hauta
oli suljettu suurella kivellä, siis Jeesus löydettäisiin sieltä. Loogista ja johdonmukaista. Mutta nytpä ei logiikka toiminutkaan, oli
tapahtunut järisyttävää. Silmä näki ja
järki ymmärsi, että hauta oli tyhjä. Sen
pidemmälle ei järki silloin eikä nytkään pääse. Ei tiede, ei viiltävän teräväksi hiotut tieteelliset menetelmät,
ei teologisen tieteen tutkimuskaan pääse pidemmälle. Hauta oli tyhjä. Ja
kuitenkin, ensimmäisille todistajille, sitten yhä useammalle sanoman kuulleelle
ja uskoneelle avautui uusi todellisuus. Luonnonlakien, logiikan, rationaalisen
ajattelun rajat olivat järkkyneet ja he kuulivat sanat: “Miksi etsitte elävää
kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.”
Pääsiäinen
kertoo meille, kuinka tavanomaisen ajattelun rajat murtuvat, kuinka se mitä me
pidämme väistämättömänä, tai kohtalona kuten kuolema, saattaakin väistyä ja sen
valta murtua. Jumala on sittenkin
toisenlainen, yllättävä. Hän ei suostu
sopimaan niihin karsinoihin, määritelmiin ja lakeihin, joita me ihmiset,
kirkossa ja maailmassa, omilla käsityksillämme, määritelmillämme ja
dogmeillamme Hänelle olemme asettaneet.
Missä Jumala toimii, siellä ihminen yllätetään.
Pääsiäinenkään
ei ole vain yksi, tosin merkittävä kirkkovuoden juhla, jota kristikunta viettää
ensimmäisenä sunnuntaina kevätpäivän tasausta seuraavan täysikuun jälkeen. Jos
se olisi vain tämä juhla, niin sitä ensin odotetaan, sitten sitä vietetään ja
sen jälkeen se on ohi.
Pääsiäinen
ei sijoitu tällaisten rajapyykkien sisälle.
Se on läsnä kaikkialla. Se on
juuri rajojen murtumista. Se on elämää
vastoin kuolemaa. Se on totuuden
liikkeellä oloa yli valheen. Se on
yllätyksiä, tapahtumia vastoin odotuksia. “Miksi te etsitte elävää kuolleitten
joukosta. Ei hän ole täällä, hän on
noussut kuolleista”.
Upeassa
romaanissaan Valtakunnan salaisuus Mika Waltari päätti kuvauksensa Kristuksen
historiasta siihen, että kirjan päähenkilö vielä kerran palaa siihen puutarhaan
ja sen haudan äärelle, mihin ristiinnaulittu oli haudattu ja mistä hän nousi
ylös maan järistessä. Kuvaus päättyi
sanoihin: “Mutta hänen valtakuntansa ei enää ollut siellä.”
Ei
todellakaan. Yhä useammalla on ollut
mahdollisuus tehdä matka Pyhään maahan Jeesuksen jalanjäljille. Meistä monille se on ollut hieno
mahdollisuus kulkea niitä seutuja, joita Jeesuskin kulki ja muistella hänen
elämäänsä Galilean kumpujen ja punavuokkojen tai Jerusalemin vanhojen kirkkojen
tunnelmissa. Mutta se, mikä meille ihmisinä
ja meidän elämällemme on tärkeää ja olennaisinta, ei ole löydettävissä
siellä. Valtakunta ei ole siellä, Herra
on noussut ylös, Hän elää..
Ihmiselämän
suurin ja tärkein asia on löytää tämä valtakunta. Tai me voisimme sanoa sen toisellakin tavalla. Se on samaa kuin kohdata ylösnoussut
Kristus. Ensimmäisille kristityille, niille muutamille naisille, Marialle ja
muille, apostoleille ja heidän tovereilleen
Jumalan valtakunnan todellisuus kirkastui kun he kohtasivat
ylösnousseen. Kohtaaminen oli aina
yllätys. Joku luuli Jeesusta
puutarhuriksi, joka hoiti hautausmaata.
Joku arveli häntä satunnaiseksi kulkijaksi, joka oli lyöttäytynyt matkaa
tekevien opetuslasten seuraan.
Apostolien joukko yllättyi, kun Jeesus yhtäkkiä ilmestyi heidän
joukkoonsa, heidän, jotka peloissaan olivat menneet piiloon lukittujen ovien
taakse vapistessaan ajatuksesta, että heidätkin surmattaisiin kuten heidän
Mestarinsa.
Elävän
Kristuksen kohtaaminen on siis koko kristittynä olemisen ja elämisen ydin. Miten se voi tapahtua? Sanoin jo, että kaikki määritelmät ovat
puutteellisia. Jumalalla on varmasti
yllätys jokaista varten. Valtakuntaa
ovat monet ihmiset etsineet koko elämänsä ajan. Filosofit ja teologit ovat tutkineet kirjoituksia ja pyrkineet
ajatuksen terävyyttä harjoittamalla ja kehittämällä löytämään perimmäisen
totuuden. Uskonnollisemmat tyypit ovat
lähteneet erilaisten hengellisten harjoitusten tielle. Vanhat
luostarikilvoittelijat ovat siitä esimerkkejä, ovat uhranneet koko elämänsä
jumalisuuden harjoittamiseen. Jotkut ovat löytäneet sellaisella tiellä rauhan,
jotkut eivät. Ylösnousseen kohtaaminen on aina lahja, odottamaton tapaus
silloinkin kun se tapahtuu odotusten ja monien rukousten ja etsinnän jälkeen.
Ensimmäinen
askel tällaisella yllätysten tiellä on se, että Jumala ei ole enää “se” taikka
“hän”. Kun ihmisen ja Jumalan suhde
muuttuu sinä - minä -suhteeksi. Kun
kaikkivaltias Jumala onkin minulle ja sinulle “Sinä” ja rukoilen Jumala
puhuttelemalla “Sinä Jumalani, Taivaallinen isäni.”
Toinen
askel tällä tiellä on se, mitä olen tavannut sanoa uskossa olemisen
tuntomerkiksi. Kun sydämessäsi sanot: Jeesus Kristus on minun Herrani ja
Vapahtajani, siis ei maailman Vapahtaja vaan minun. Sen voi sanoa tosissaan ja sydämessään vain
se, joka on jo kohdannut valtakunnan, ylösnousseen, joka on häntä
koskettanut.
Vaikka
Jumala toimii yllättäen, on meille annettu apuneuvoja, viitteitä siitä, mistä
Hänet löydetään kohdattavaksi. On
rukous, on jumalanpalvelus niille, joilla on halua kohdata syvempi todellisuus,
Jumala.
On
ehtoollinen, kiitoksen ja anteeksiantamuksen ateria, jossa Kristus itse on
luvannut olla läsnä. Siinä hän tarjoaa anteeksiantamuksensa. Ymmärrämme, että syntinsä tunnistaminen ja
tunnustaminen edellyttää tiettyä moraalista halua ja tietoisuutta.
Tällaisella
tiellä, kun Jumala muuttuu sinuksi ja
Kristus minun eläväksi Vapahtajakseni on löydetty elämän syvin totuus, elävä
ylösnoussut Kristus. Hän josta pääsiäisenä viritämme kiitoksen ja ylistyksen: “
Kristus elää Herrani”.
Mutta
sillä, että Kristus todella on voittanut kuoleman ja että hän on noussut
esikoisena kuolleista, sillä on seurauksena tuon tien kolmaskin askel. Se liittyy siihen, mikä on elämän suurin
uhka, kuolema. Todellinen ylistyksen ja kiitoksen päivä on se, kun meille,
sinulle ja minulle sanotaan:” Maasta olet sinä tullut, mutta Jeesus Kristus on
sinut herättävä”.