Jukka Paarma

 

Kun Hänestä tulee Sinä

 

Saarna pääsiäispäivänä Turun tuomiokirkossa 15.4.2001

 

 

Luuk. 24:1-12

 

Kaikki neljä evankeliumia kertovat pääsiäisen tapahtumasta.  Vaikka monet muut Uuden testamentin tapahtumat ovat sellaisia, että yksi tai kaksi evankelistaa ei ole sitä maininnut, niin pääsiäisaamun ihme luovuttamaton: Sitä ei yksikään kirjoittaja voinut jättää pois.  Ilman sitä ei olisi evankeliumia eikä Uutta testamenttia.  Ilman pääsiäistä ei olisi kirkkoa ja seurakuntaa, eikä ilman Jeesuksen ylösnousemusta olisi kristinuskoa.  Koko kristillinen usko, ensimmäinen seurakuntahan syntyikin siten, että Jeesuksen ylösnousemukseen uskovat ja siihen luottamuksensa panneet ihmiset kokoontuivat yhteen ylistämään ja kiittämään Jumalaa ylösnousseesta, kuoleman voittaneesta Kristuksesta.

 

Kaikki neljä evankeliumia, samoin kuin muut Raamatun tekstit kertovat yhtäpitävästi siitä, että ylösnousemus oli ennenkuulumaton, pyörryttävän huikaiseva, odottamaton yllätys.  Yllätys se oli ennen kaikkea Jeesuksen lähimmille, jotka kyllä olivat kuulleet Mestarinsa jo etukäteen mainitsevan, kuinka Ihmisen poika kärsii ja kuolee ja kuinka hän kolmantena päivänä nousee kuolleista.  Se oli ollut kuitenkin niin käsittämättömän vierasta puhetta, että tosipaikan tullen ei sitä kukaan muistanut.  Mielessä oli vain tappio ja nöyryytys, Jeesuksen häpäiseminen, pilkka sekä katkera maanpetturin ja jumalanpilkkaajan kuolema ristillä.

 

Ne, jotka pettyneinäkin jaksoivat yhä osoittaa rakkautta, olivat  muutamat opetuslapsijoukkoon kuuluneet naiset.  He suuntasivat kulkunsa sapatin jälkeisenä aamuna Jeesuksen haudalle tehdäkseen maan tavan mukaan vielä viimeisen palveluksen vainajalle, ruumiin voitelun tuoksuvilla öljyillä.  Kuollutta, vainajaa, kohta lahoavaa ruumista, he tulivat käsittelemään.  Mitään ihmettä he eivät osanneet odottaa ja se uutinen, joka heille haudassa kerrottiin pelästytti heidät kerta kaikkiaan.  Jotain kerrassaan selittämätöntä, jotain käsittämätöntä oli tapahtunut.  Johdonmukaista oli, että kun he sitten menivät kertomaan kokemastaan niille, joiden olisi luullut olevan kaikkein uskovaisimpia, apostoleille, eivät nämä uskoneet, pitivät asiaa naisten juttuina, he puhuvat omiaan.

 

Meidän, jotka jo pääsiäiskirkkoon tullessamme tiesimme, mikä on se sanoma, josta tänään luetaan ja puhutaan, on vaikea täysin samaistua ensimmäisten pääsiäissanoman kohdanneiden tunteisiin ja hämmästykseen. Sanoma on meille niin tuttu, yllätyksetön. Siinä, yllätyksettömyydessä saattaakin olla meidän vaikeutemme oikein ymmärtää, mitä ylösnousemussanoma meille todella paljastaa Jumalasta, Kristuksesta ja elämästä.

 

Ne ensimmäisen pääsiäisaamun naiset käyttäytyivät viisaasti ja järkevästi.  Jeesuksen ruumis oli viety hautaan, hauta oli suljettu suurella kivellä, siis Jeesus löydettäisiin sieltä.  Loogista ja johdonmukaista.  Mutta nytpä ei logiikka toiminutkaan, oli tapahtunut järisyttävää.  Silmä näki ja järki ymmärsi, että hauta oli tyhjä.  Sen pidemmälle ei järki silloin eikä nytkään pääse.  Ei tiede, ei viiltävän teräväksi hiotut tieteelliset menetelmät, ei teologisen tieteen tutkimuskaan pääse pidemmälle.  Hauta oli tyhjä.  Ja kuitenkin, ensimmäisille todistajille, sitten yhä useammalle sanoman kuulleelle ja uskoneelle avautui uusi todellisuus. Luonnonlakien, logiikan, rationaalisen ajattelun rajat olivat järkkyneet ja he kuulivat sanat: “Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.”

 

Pääsiäinen kertoo meille, kuinka tavanomaisen ajattelun rajat murtuvat, kuinka se mitä me pidämme väistämättömänä, tai kohtalona kuten kuolema, saattaakin väistyä ja sen valta murtua.  Jumala on sittenkin toisenlainen, yllättävä.  Hän ei suostu sopimaan niihin karsinoihin, määritelmiin ja lakeihin, joita me ihmiset, kirkossa ja maailmassa, omilla käsityksillämme, määritelmillämme ja dogmeillamme Hänelle olemme asettaneet.  Missä Jumala toimii, siellä ihminen yllätetään.

 

Pääsiäinenkään ei ole vain yksi, tosin merkittävä kirkkovuoden juhla, jota kristikunta viettää ensimmäisenä sunnuntaina kevätpäivän tasausta seuraavan täysikuun jälkeen. Jos se olisi vain tämä juhla, niin sitä ensin odotetaan, sitten sitä vietetään ja sen jälkeen se on ohi.

 

Pääsiäinen ei sijoitu tällaisten rajapyykkien sisälle.  Se on läsnä kaikkialla.  Se on juuri rajojen murtumista.  Se on elämää vastoin kuolemaa.  Se on totuuden liikkeellä oloa yli valheen.  Se on yllätyksiä, tapahtumia vastoin odotuksia. “Miksi te etsitte elävää kuolleitten joukosta.  Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista”.

 

Upeassa romaanissaan Valtakunnan salaisuus Mika Waltari päätti kuvauksensa Kristuksen historiasta siihen, että kirjan päähenkilö vielä kerran palaa siihen puutarhaan ja sen haudan äärelle, mihin ristiinnaulittu oli haudattu ja mistä hän nousi ylös maan järistessä.  Kuvaus päättyi sanoihin: “Mutta hänen valtakuntansa ei enää ollut siellä.”

 

Ei todellakaan.  Yhä useammalla on ollut mahdollisuus tehdä matka Pyhään maahan Jeesuksen jalanjäljille.   Meistä monille se on ollut hieno mahdollisuus kulkea niitä seutuja, joita Jeesuskin kulki ja muistella hänen elämäänsä Galilean kumpujen ja punavuokkojen tai Jerusalemin vanhojen kirkkojen tunnelmissa.  Mutta se, mikä meille ihmisinä ja meidän elämällemme on tärkeää ja olennaisinta, ei ole löydettävissä siellä.  Valtakunta ei ole siellä, Herra on noussut ylös, Hän elää..

 

Ihmiselämän suurin ja tärkein asia on löytää tämä valtakunta.  Tai me voisimme sanoa sen toisellakin tavalla.  Se on samaa kuin kohdata ylösnoussut Kristus. Ensimmäisille kristityille, niille muutamille naisille, Marialle ja muille, apostoleille ja heidän tovereilleen  Jumalan valtakunnan todellisuus kirkastui kun he kohtasivat ylösnousseen.  Kohtaaminen oli aina yllätys.  Joku luuli Jeesusta puutarhuriksi, joka hoiti hautausmaata.  Joku arveli häntä satunnaiseksi kulkijaksi, joka oli lyöttäytynyt matkaa tekevien opetuslasten seuraan.  Apostolien joukko yllättyi, kun Jeesus yhtäkkiä ilmestyi heidän joukkoonsa, heidän, jotka peloissaan olivat menneet piiloon lukittujen ovien taakse vapistessaan ajatuksesta, että heidätkin surmattaisiin kuten heidän Mestarinsa.

 

Elävän Kristuksen kohtaaminen on siis koko kristittynä olemisen ja elämisen ydin.  Miten se voi tapahtua?   Sanoin jo, että kaikki määritelmät ovat puutteellisia.  Jumalalla on varmasti yllätys jokaista varten.  Valtakuntaa ovat monet ihmiset etsineet koko elämänsä ajan.  Filosofit ja teologit ovat tutkineet kirjoituksia ja pyrkineet ajatuksen terävyyttä harjoittamalla ja kehittämällä löytämään perimmäisen totuuden.  Uskonnollisemmat tyypit ovat lähteneet erilaisten hengellisten harjoitusten tielle. Vanhat luostarikilvoittelijat ovat siitä esimerkkejä, ovat uhranneet koko elämänsä jumalisuuden harjoittamiseen. Jotkut ovat löytäneet sellaisella tiellä rauhan, jotkut eivät. Ylösnousseen kohtaaminen on aina lahja, odottamaton tapaus silloinkin kun se tapahtuu odotusten ja monien rukousten ja etsinnän jälkeen.

 

Ensimmäinen askel tällaisella yllätysten tiellä on se, että Jumala ei ole enää “se” taikka “hän”.  Kun ihmisen ja Jumalan suhde muuttuu sinä - minä -suhteeksi.  Kun kaikkivaltias Jumala onkin minulle ja sinulle “Sinä” ja rukoilen Jumala puhuttelemalla “Sinä Jumalani, Taivaallinen isäni.”

 

Toinen askel tällä tiellä on se, mitä olen tavannut sanoa uskossa olemisen tuntomerkiksi. Kun sydämessäsi sanot: Jeesus Kristus on minun Herrani ja Vapahtajani, siis ei maailman Vapahtaja vaan minun.  Sen voi sanoa tosissaan ja sydämessään vain se, joka on jo kohdannut valtakunnan, ylösnousseen, joka on häntä koskettanut. 

 

Vaikka Jumala toimii yllättäen, on meille annettu apuneuvoja, viitteitä siitä, mistä Hänet löydetään kohdattavaksi.  On rukous, on jumalanpalvelus niille, joilla on halua kohdata syvempi todellisuus, Jumala.

 

On ehtoollinen, kiitoksen ja anteeksiantamuksen ateria, jossa Kristus itse on luvannut olla läsnä. Siinä hän tarjoaa anteeksiantamuksensa.  Ymmärrämme, että syntinsä tunnistaminen ja tunnustaminen edellyttää tiettyä moraalista halua ja tietoisuutta.

 

Tällaisella tiellä,  kun Jumala muuttuu sinuksi ja Kristus minun eläväksi Vapahtajakseni on löydetty elämän syvin totuus, elävä ylösnoussut Kristus. Hän josta pääsiäisenä viritämme kiitoksen ja ylistyksen: “ Kristus elää Herrani”.

 

Mutta sillä, että Kristus todella on voittanut kuoleman ja että hän on noussut esikoisena kuolleista, sillä on seurauksena tuon tien kolmaskin askel.  Se liittyy siihen, mikä on elämän suurin uhka, kuolema. Todellinen ylistyksen ja kiitoksen päivä on se, kun meille, sinulle ja minulle sanotaan:” Maasta olet sinä tullut, mutta Jeesus Kristus on sinut herättävä”.