Tervetuloa Turun tuomiokirkkoon, maamme kansallispyhäkköön. Tämä kirkko on maamme vanhin mantereella oleva kirkko, jonka vihkimisen 700-vuotisjuhlaa vietetään vuoden päästä kesällä. Tähän kirkkoon liittyy aimo annos kansakuntamme historiaa. Sen muistot alkavat aina ensimmäisestä piispasta, Pyhästä Henrikistä, joka on myös vanhastaan ollut tämän kirkon suojeluspyhimys. Tänne liittyvät maamme keskiaikaisten johtajien vaiheet, piispojen hautamuistomerkit, 1600-luvun 30-vuotisen sodan muistot, päällikköjen hautakappelit, yliopiston perustamisjuhlat ja sen ensimmäisten professorien hautakivet pääkuorissa, jne. Monet juhlat on täällä vietetty ja monissa kansamme ratkaisuvaiheissa on kokoonnuttu näitten ikivanhojen holvien alle.
Tämä kirkko ei kuitenkaan ole vain historiallinen nähtävyys tai museo. Se rakennettiin keskiajan vuosisatoina Jumalan kunniaksi ja sitä varten, että olisi kohtauspaikka ihmisen ja Jumalan kesken. Tänne ovat vuosisatojen aikana tuoneet ihmisiä monenlaiset askeleet. On ollut keveitä ja iloisia kulkijoita, joiden mieli on täyttynyt juhlasta, kiitoksesta ja elämänriemusta. On ollut myös niitä, joiden askeleet ovat olleet raskaat, joiden mieli on ollut täynnä surua, ikävää ja jotka ovat kantaneet mukanaan elämän monenlaisia taakkoja. Aina on ollut niitä, jotka ovat tulleet epävarmoin askelin. He ovat olleet muunmuassa niitä, jotka ovat etsineet elämänkysymyksiinsä pysyviä ja kestäviä vastauksia kysellen täällä alttarien ja pilarien välillä tai hiljaa kirkonpenkissä, löytyykö kirkon sanomasta, löytyykö Raamatusta, Jumalan kohtaamisesta, vastauksia minun elämäni pysyviin ja perimmäisiin kysymyksiin.
Monenlaiset ovat olleet myös ne rukoukset, jotka ovat täältä näiden holvien alta nousseet ylös. Kuinka paljon onkaan näitten pilarien juurilla kiitetty Jumalaa elämän lahjoista, kuinka paljon on huokailtu raskain mielin elämän tuskan alta Jumalan puoleen? Millaisia mahtavatkaan olla tämän päivän kirkkovieraiden rukoukset?
Virressä, jonka äsken lauloimme, puhuttiin leivästä. "Siis kiitos, Herra taivaan, kun lahjas meille toit ja päivän työhön, vaivaan, taas puhtaan leivän soit." Kysymys leivästä, jokapäiväisestä leivästä, on varmasti ollut yksi tavallisimpia huolen mutta myös kiitoksen aiheita täällä kirkossa. Siinä rukouksessa, joka täällä varmaan kaikkein useimmin on rukoiltu, Isä meidän -rukouksessa, on keskeisenä leipää koskeva pyyntö: "Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme."
Jokapäiväinen toimeentulo kuuluu uskonnon, kirkon, rukouksen ja kristillisen seurakunnan asioihin, huolen- ja kiinnostuksen kohteisiin. Vieläpä niin, että se on asia, jota Jumalalta pyydetään ja josta Jumalaa kiitetään. Leipäkysymys on kirkon ja uskon kysymys. Kun esi-isämme saivat kootuksi jokapäiväisen leipänsä, he kiittivät siitä Jumalaa. Silloinkin, kun leipä oli hankittu otsa hiessä ja ankarasti ahkeroiden, siitä kiitettiin Luojaa. Kun virressä kiitettiin puhtaasta leivästä, me ajattelemme entisajan oloja, jotakuta Saarijärven Paavoa ja hänen kumppaneitaan, jotka todella saivat kamppailla toimeentulosta, jolloin leipään oli usein liitettävä jatkeeksi vaikkapa petäjänkuorta. Puhtaan leivän saaminen oli saavutus ja lahja, josta osattiin kiittää ja todella iloita. Vaikka niistä ajoista on edetty, on kysymys leivästä ja puhtaasta leivästä edelleen ajankohtainen. Itse asiassa se on edelleen peruskysymys. Sillä kun me nyt puhumme leivästä, emme ajattele yksinomaan sen konkreettista sisältöä, vaan jokapäiväiseen leipään kuuluu nyt paljon muutakin. Katekismuksessa, jota kirkko on parhaillaan uudistamassa, on Isä meidän -rukouksen selitys, jossa kerrotaan, mitä kaikkea jokapäiväisellä leivällä tarkoitetaan. Martti Lutherin tuttu katkismusselitys on tällainen: "Mitä tarkoittaa jokapäiväinen leipä? Vastaus: kaikkea, mitä ruumiimme ravinnokseen ja muuten välttämättä tarvitsee. Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen."
Ajankohtainen luettelo yhä edelleen! Me voisimme vielä jatkaa tätä luetteloa. Lisätä sellaisia asioita, jotka nyt kuuluvat ehdottomasti jokapäiväisen leivän, toimeentulon, alueelle. Leivällä tyydytetään nälkää. Minkälaista nälkää nyt nähdään? Miten paljon onkaan oikeudenmukaisuuden, rauhan, toinen toisesta välittämisen, ihanteiden nälkää? Sitä leipää, joka tämän nälän tyydyttää, sitäkin me pyydämme Jumalalta.
"Suo, että ilomielin myös jaamme leipämme." Leipäkysymykseen kuuluu luonnollisena tämä jatko. Sellainen ihminen, joka osaa kiittää saamastaan, osaa myös jakaa saamastaan. Meidän ei tarvitse ajatella vain Saarijärven Paavoa, joka puhtaan leivän ainekset saatuaan jatkoi kuitenkin leipäänsä petäjäisellä - naapurinsa tähden. Esimerkkejä löytyy lähempääkin.
Leipäkysymys on koko maailman peruskysymys. Leivän ja toimeentulon takaaminen kaikille tämän maailman ihmisille on yhä keskeneräinen ja meitä toimeen kutsuva tehtävä. Jokapäiväisen leivän, laajassa merkityksessä ymmärretyn, jakaminen oikeudenmukaisella ja kohtuullisella tavalla on edelleen yhteiskuntiemme suurin ja haastavin tehtävä.
Se, joka rukoilee Isä meidän -rukouksen, rukoilee leipää, ei itselleen, ei minulle, vaan meille. "Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme". Kun Jeesus opetti leivän jakamisesta, hän konkretisoi ne periaatteet, joilla sen tulee tapahtua. Ensinnäkin meidän on kannettava huolta kaikkein heikoimmista ja pienimmistä. Heidät on asetettava etusijalle. Ja toiseksi se periaate, joka sopii oikeaan ja kohtuulliseen jakamiseen niin tässä kuin muissakin asioissa on Vuorisaarnan kultainen sääntö: "Mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää samoin heille." (Matt. 7:12)
Mutta, hyvät kuulijat, kun esi-isämme ja nyt me olemme tulleet kirkkoon, saa kysymys leivästä vielä kolmannenkin ulottuvuuden. Sanoin, että monasti tänne on tultu ja tullaan raskain askelin. Askel on lyhyt ja vaivalloinen, kun mielen täyttävät elämän murheet ja hartioita painavat taakat. Silloin, kun on kohdattu elämän rajallisuus ja surtu poismennyttä läheistä, tai kun elämän taivaan ovat tummentaneet sairauden pilvet, tai ahdistaa elämän tyhjyys, silloin on muistettu Jeesuksen sana: "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta." (Matt. 4:4)
Silloin, kun meitä ei ahdista leivän tai elämän nälkä, vaan elämän tyhjyys tai kun kyselemme niitä perimmäisiä: sitä, mitä me oikein olemme, mistä tulemme, minne olemme menossa ja mistä saamme elämäämme tarpeellisen voiman, silloin kohdataan tämä Herran sana. Jotta me näihin perimmäisiin löytäisimme vastauksen, sitä varten rakennettiin kirkko. Siksi, että olisi paikka, jossa kohtaamme sen Jumalan, joka on kiinnostunut ihmisen toimeentulosta, leivän oikeasta jakamisesta ja ihmisen hyvästä elämästä tässä ajassa ja tulevaisuudessa. Siksi on tultu kohtaamaan tämän Jumalan lähettämää Vapahtajaa, joka sanoo: "Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan. (Joh. 6:35)
Ihmisyyteen, hyvään elämään kuuluu leivän hankkiminen ja ponnistelu sen saamiseksi meille ja kaikille ihmisille. Siihen kuuluu myös leivän oikeudenmukainen ja kiitollinen jakaminen. Mutta myös elämän syvyyden, pyhän, edessä kumartuminen ja Jumalan edessä polvistuminen.