Kirkkohallitus on päättänyt myöntää vuoden 1997 kirkon tiedonvälityspalkinnon valokuvaaja Hans Paulille tunnustuksena kuvajournalismista, joka kunnioittaa sekä kuvattavaansa että yleisöään.

Sanomalehtien Liiton ja Suomen Lehtikuvaajien äskettäisessä tutkimuksessa kysyttiin haastateltavilta, pitäisikö lehtien julkaista sotien, rikosten ja onnettomuuksien aidoista tilanteista otettuja, sisällöltään usein raakojakin uutiskuvia. Vastaajista 52 prosenttia vastusti ja 42 prosenttia kannatti tällaisten uutiskuvien julkaisemista.

Kuvaajat, kuvatoimittajat tai toimitussihteerit eivät siis voi perustella taittopöydän tai -päätteen äärellä tekemiään ratkaisujaan viittaamalla gallupien tuloksiin. Ratkaisevaksi muodostuu päättäjän oma henkilökohtainen näkemys, taju siitä mihin hän itse kuvan käytöllään pyrkii ja mitkä arvot hänen ratkaisuihinsa vaikuttavat.

Uutistoimisto Reutersin valokuvaaja Corinne Dufka, jonka yksi palkituista kuvista esittää liberialaissotilasta teloittamassa kadulla makaavaa vastapuolen taistelijaa, kertoi haastattelussaan (HS 4.1.1998) mihin hän kuvillaan pyrkii. Hän haluaa, että parempiosaiset näkevät, kuinka onnettomammat ihmiset kärsivät. Hänen mukaansa ihmisistä on tullut piittaamattomia planeettamme ongelmia kohtaan.

Pyrkimys ja tavoitteen toteutuminen ovat usein kuitenkin eri asioita. Kärsimyksestäkin voi tulla konventio, huomauttaa uutiskuvatutkija Sami Noponen artikkelissaan Uutiskuva Röntgenissä. Näin on käynyt usein toistuvalle asetelmalle, jossa nääntyvä lapsi lepää äitinsä käsivarsilla. Alunperin shokeeraavaksi tarkoitettu nälkäkuva on estetisoitunut omaatuntoa kalvavaksi, mutta tuskin enää ketään toimintaan pakottavaksi ulkomaansivujen ikoniksi.

Raa´an uutiskuvan vaikutusta on pohtinut myös amerikkalainen kulttuurikriitikko Susan Sontag Valokuvauksesta-nimisessä esseekokoelmassaan. Hän keskustelee valokuvataiteen ja uutiskuvan suuntauksesta pyrkiä alentamaan kauhun kynnystä.

"Taide totuttaa meidät hyväksymään sen, mikä ennen oli sietämätöntä nähdä ja kuulla, koska se oli liian järkyttävää, tuskallista ja kiusallista. Siten se muuttaa myös meidän moraaliamme, henkisen tapakulttuurimme ja yhteiskunnallisten pakotteiden kokonaisuutta, joka määrittelee - emotionaalisesti ja välittömästi - siedettävän ja sietämättömän välisen hiuksenhienon eron."

Ajan mittaan tällainen taide ei vapauta vaan tukahduttaa minuutta: näennäinen kauhun sietokyky syventää vieraantuneisuutta ja vähentää edellytyksiä tulla toimeen todellisuuden kanssa, on Susan Sontagin loppupäätelmä.

Hirveyksiä kuvannut Corinne Dufkakin, jonka kuvat ovat osaltaan vaikuttaneet maamiinojen vastaiseen mielialaan maailmalla, sanoi: "Hirvittävintä on, ettei se (kauhea elämä) minua enää shokeeraa. Jotain ihmisyydestä on täytynyt lähteä pois."

Raakojen ja shokeeraavien uutiskuvien käytössä liikutaan siis hiuksenohuella rajalinjalla. Tällä rajalla liikkuvalle alan ammattilaiselle voi suosittaa samaa eettistä perusohjetta kuin kaikkien muidenkin alojen spesialisteille, ns. kultaista sääntöä: "Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille."

Kyse ei ole oman minän tekemisestä maailman keskipisteeksi vaan todellisesta asettumisesta toisen ihmisen asemaan, lähimmäisen todellisten elinehtojen alaisuuteen.

Kultaisen säännön soveltaminen merkitsee sitä, että kuvallisen viestinnän ammattilainen pitää silmiensä edessä ne ihmiset, joille hän viestinsä osoittaa, ja ne ihmiset, joita ja joiden asioita hänen kuvansa esittävät. Tänään viestimien palveluksessa olevat pääsevät tosin vain harvoin kasvokkain katsojiensa, kuulijoidensa tai lukijoittensa kanssa. Juuri tämän vuoksi on tärkeätä jatkuvasti kerrata kultaisen säännön lyhyttä etiikan oppimäärää.

Kun kirkkohallitus palkitsee juuri 50-vuotisjuhlavuottaan viettäneen Suomen Lehtikuvaajien edustajan, palkinto on samalla tunnustus suomalaisen kuvajournalismin pääsääntöisesti korkeasta eettisestä tasosta. Journalisti-lehden päätoimittaja Timo Vuortaman tekemä otos Julkisen Sanan Neuvoston käsittelemistä asioista viime vuosilta osoittaa samaa. Erityistä tarkkaavaisuutta tarvitaan kuitenkin kuvanvapauden ja yksilönsuojan raja-alueella.

Päätyessään palkitsemaan Hans Paulin kirkkohallitus totesi:

"Hans Paul on pitkän valokuvaajan uransa aikana pyrkinyt johdonmukaisesti toteuttamaan asettamiaan korkeita visuaalisia ja eettisiä tavoitteita. Paulin kuvista näkyy, että hän on tietoinen kuvien suuresta vaikutusvallasta ja vakuuttunut siitä, että valokuvaaja lähestyy kohdettaan tietystä näkökulmasta.

Paulin kuvat kertovat kuvaajasta, joka kunnioittaa kuvattavaa. Samalla kuvat nostavat ihmisistä ja tilanteista esiin olennaisia piirteitä. Hän paneutuu kohteeseensa myötäeläen ja jättää tilaa katsojan omalle oivaltamiselle. Hänen Estonia-onnettomuuteen liittyvät kuvansa ovat hyvä esimerkki eettisesti vastuullisesta ja ihmisiä kunnioittavasta kuvatyöskentelystä.

Paul on koko yli 30-vuotisen valokuvaajanuransa ajan painiskellut kuvaeettisten kysymysten kanssa osallistumalla käytyyn keskusteluun ja toimimalla keskustelun alullepanijana. Vuonna 1997 kysymys eettisesti vastuullisen kuvajournalismin rajoista oli erityisen ajankohtainen. Lukuisissa puheenvuoroissaan hän on esittänyt oman kuvafilosofiansa perusteita ja tavoitteita ja samalla hän on halunnut antaa yleisölle paremmat mahdollisuudet tulkita näkemiään kuvia. Paul on mm. kiinnittänyt huomiota siihen, että uusien kuvankäsittelymahdollisuuksien avulla voidaan myös vääristää todellisuutta.

Antaessaan kirkon tiedonvälityspalkinnon valokuvaaja Hans Paulille kirkko antaa tunnustuksensa ja tukensa kuvajournalismille, joka kunnioittaa sekä kohdettaan että yleisöään."

Takaisin