Jukka Paarma HERRAN PELKO ON VIISAUDEN ALKU
Saarna Turun Kauppakorkeakoulun promootiossa Turun tuomiokirkossa 12.5.2000
Herran pelko on viisauden alku,
viisas se, joka hänen tahtonsa täyttää.
Kaikukoon Herran ylistys
ajasta aikaan (Ps 111:10)Kolmesataa kuusikymmentä vuotta sitten lähes tarkalleen elettiin Turussa hyvin samantapaisessa tilanteessa kuin me nyt. Silloin nimittäin kulki ensimmäinen akateeminen juhlakulkue kaupungilta tänne Tuomiokirkkoon. Toistaiseksi viimeisin päättyi hetki sitten tänne 700 vuotisjuhliaan kohta viettävän kirkon holvien alle. Silloin vietettiin ensimmäisen korkeakoulun avajaisia. Nyt juhlitaan korkeakoulun ja sen opiskelijoiden, tutkijoiden mutta myös opettajien ja tukijoiden työn tuloksia.
Takana on pitkäjänteistä työtä, ponnistelua ja vaivaa. On tehty laskelmia, aineiston keruuta ja jäsentelyä, on vertailtu tuloksia. On ollut ankaraa ajattelua ja henkisten voimavarojen keskittämistä, mutta varmasti myös iloa uudesta tiedosta, oivalluksia a tyytyväisyyttä tavoitteiden saavuttamisesta. Tänään on juhlan aika, tohtorinhatut ja miekat on luovutettu merkiksi korkeimmasta akateemisesta oppiarvosta tai arvokkaimmasta korkeakoulun antamasta tunnustuksesta.
Tänään on myös kiitoksen aika. Siinä on yksi syy kokoontua vanhaan kirkkoon, kuten sukupolvet juhliinsa ennen meitäkin. On niin, paljon, mistä tänään kumpuaa kiitos - kiitos niille, jotka ovat tukeneet ymmärtäneet ja kestäneet, läheisimmille ja ohjaajille, opettajille ja tukijoille. Kiitos hänelle, jolta meille tulevat elämän hyvät lahjat.
Tiedemaailman ja yhteiskunnan keskellä saavutuksiin yltäneet ovat kaikki etuoikeutettua joukkoa, joka on saanut mahdollisuudet ponnistella mielenkiintoisten, tärkeiden ja mielekkäiden kysymysten kanssa ja ratkoa probleemeja joiden selvittely tuottaa aitoa henkistä tyydytystä. Niiden mahdollisuuksien saaminen ei ole aina ollut läheskään kokonaan, ei edes valtaosin itsestä riippuvaista. Siksi täältä holvien alta kohoaa kiitos kohti korkeutta.
On kuitenkin myös toinen aihe kuin kiitos, joka yhdistää kirkon ja akateemisen tutkimuksen. Se liittyy siihen Raamatun sanaan, jonka luin: Herran pelko on viisauden alku. Suomalaisissa kodeissa on vanhastaan ollut tämä lause tunnuksena, usein neulottuna seinätauluna, ohjeena johon lyhyesti on koottu sukupolvien elämänkokemus viisaudesta.
Akateeminen väki tietää vielä paremmin, että viisaus on jotain muuta kuin tieto. Ja viisaus on myös jotain muuta kuin älykkyys. Opiskelemalla ja tutkimalla me kartutamme tietoa, harjaannumme ajattelussa, kehitymme ehkä ilmaisuissamme, mutta viisaus, joka vanhastaan on ollut oppineiden tärkein tuntomerkki on jotain paljon enemmän.
Siinä akateemisessa kulkueessa, joka vuonna 1640 kulki tähän samaan kirkkoon, oli yksi, jonka nimi on jäänyt tähän kirkkoon pysyvästi. Pääalttarin edessä on nimittäin ensimmäisen turkulaisen filosofian professorin hautakivi. Tämä mies, Michael Wexionius Gyldenstolpe oli yksi Turun akatemian vihkimisjuhlan professorijäseniä. Hän jo kirjoitti väitöskirjan siitä, mitä on viisaus ja miten se voidaan saavuttaa. Väitöskirjan nimi oli De Prudentia, siis Viisaudesta. Viisauden perusasia on sen mukaan se, että valitaan hyvä ja vältetään paha. Siis ei ainoastaan hyvän ja pahan tietäminen, oikean ja väärän määritteleminen, mikä sekin jo vaatii nykyaikana sekä tietoa että tervettä omaatuntoa. Viisauteen sen sijaan kuului toimiminen sen mukaan mikä on oikein. Siis elämän valintoja suuria ja pieniä tehdessä: valitaan hyvä ja vältetään paha.
Muinainen oppinut professori jatkoikin oman aikansa filosofian tyyliin. "Jotta saisimme tämän viisauden tarvitsemme kolminkertaisen silmän: Muistin, jolla tarkastellaan mennyttä, ymmärryksen, jolla tarkastellaan nykyhetkeä ja huolenpidon, jolla tarkastellaan tulevaa."
Muistin katse historiaan, ymmärryksen katse nykyaikaan ja huolenpidon katse tulevaisuuteen, siinä 360-vuoden takainen viesti siitä, mitä on viisaus. Myös tämän päivän arvokeskustelussa tarvitaan noita viisauden katseita.
Tällä hetkellä me elämme voimakkaasti muuttuvassa, moniarvoisessa ja monikulttuurisessa maailmassa. Sellaisten asioiden määritteleminen kuin arvo tai jopa totuus on tullut entistä vaikeammaksi. On monia arvoja ja näyttää olevan niin monia totuuksia. Miten sen moninaisuuden keskellä löydetään oikea totuus, oikea tie. Onko sellaista?
Viime aikoina on maassamme viitattu eräisiin professori Edward Saidin ajatuksiin, Hän on pohtinut juuri kysymystä totuudesta ja sen etsimisestä moniarvoisessa ja muuttuvassa maailmassamme. Kirjassaan eurooppalaisten intellektuellien vastuusta Said kirjoitti muun muassa, kuinka älymystön tai oppineiston tehtävänä on moninaisuuden ja eri suuntiin risteilevien ajan aatteiden ja arvojen keskellä "tuoda viesti toisesta maailmasta."
Kirjoittaja ei tarkoittanut mitään metafysiikkaa puhuessaan tuonpuoleisesta eikä viitannut uskontoon. Hänen mielestään yhteiskunnissamme, maailmassamme tarvitaan niitä, jotka näkevät ajan ilmiöiden pintakerroksen taakse. Tarvitaan niitä, joiden silmä ei viehäty vain pinnan aaltojen kuohuihin, vaan jotka näkevät pintakerrosta syvemmälle, siellä virtaavien vesien suunnan, pitkäaikaisemmat ja kestävämmät trendit ja jotka siltä pohjalta omaavat arvostelukyvyn, jolla erottaa kestävät asiat ja arvot ohimenevistä ja hetkellisistä. Siinä tarvitaan viisautta.
Mutta ilmaisu "viesti toisesta maailmasta" tuo kyllä mieleen muutakin kuin terävän yhteiskunta-analyysin ja arvokeskustelun. Se tuo mieleen elämän kaikkein suurimmat, tärkeimmät ja vaikeimmat kysymykset. Ne, joihin ei tuo vastausta sen enemmän terävä yhteiskunnallinen näkökyky, teräväksi hiottu äly ja ajattelukyky ei edes kyky määritellä arvot taitavasti ja elämää rakentavasti. Tarkoitan niitä kysymyksiä, joissa me kyselemme omaa ja lähimpiemme paikkaa ja osaa ihmisinä, ihmiselämän komedian ja tragedian keskellä.
Me emme kysele vain mikä on ihmisen paikka luomakunnassa osana, vaan sitä mikä ja kuka minä olen, mistä tulen, minne menen. Me emme kysele vain, mikä on hyvää ja mikä pahaa, vaan sitä mistä saisin puutuvan voiman elää ihanteitteni mukaan, mistä kyvyn valita se, minkä tiedän oikeaksi. Me emme kysele ainoastaan elämän oikeudenmukaisuuden perään, tai kärsimyksen ongelman ratkaisua, vaan me kyselemme, joskus kuiskaten, joskus huutaen, miten ja minkä avulla minä jaksan ja minun lähimpäni jaksaa, voimattomuuden, mielettömyyden, tuskan tai kärsimyksen äärellä.
Tällaisiin kysymyksiin ovat ihmiset kautta aikojen etsineet vastauksia täältä, Herran huoneesta. Jumalan sana ei vain näytä tietä viisauteen ja totuuteen, vaan johdattaa ja kutsuu kohtaamaan perimmäisen totuuden Hänessä, Jeesuksessa Kristuksessa joka sanoi nuo hämmästyttävän syvälliset ja ajatuksia herättävät sanat, joiden mukaan hän itse on tie, totuus ja elämä. Viisaus on oikealla tiellä kulkemista, viisaus vastaa elämän perimmäisiin kysymyksiin ja se jothaa sellaiseen totuuteen, joka paljastaa miten kuolema ja syyllisyys, nuo meidän elämämme viimeiset ja ankarimmat viholliset, voitetaan, mistä löytyy elämä.
Juhlapäivä, kiitospäivä , kutsuu myös kuulemaan viestiä toisesta maailmasta, kutsuu viisauden tielle. Sille, jonka alkukohdassa sanottiin: Jumalan pelko on viisauden alku. Viisas on se, joka hänen tahtonsa täyttää. (Ps. 111:10)