MINÄ EN HÄPEÄ EVANKELIUMIA
Tuomiorovasti Rauno Heikolan virkaanasettaminen Turun tuomiokirkossa 6.1.2000
Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat. (Room.1:16)
Turun tuomiokirkko ja arkkihiippakunta ovat saaneet uuden tuomiorovastin. Yli viidenkymmenen edeltäjäsi seuraajana sinä, Rauno Heikola, jatkat pitkiä perinteitä. Samalla olet ensimmäinen uuden ajan, uuden vuosituhannen viranhaltijoista. Saat olla kuin se Jeesuksen vertauksen lainopettaja, "isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa."(Matt.13:52).
Millainen on sitten uuden vuosituhannen ihminen, se, jonka parissa hoidat virkaasi ja jolle olet sanan palvelijana viestimässä evankeliumia?
Eiköhän ihminen ole pysynyt perusolemukseltaan samana. Ne kysymykset, jotka ovat aina askarruttaneet ajattelevaa ihmistä, ovat hänen perimmäisiä kysymyksiään myös nyt ja tulevaisuudessa. Mikä minä olen, mistä tulen, minne olen menossa, mistä löydän elämälleni mielekkyyden ja tarkoituksen, mistä saan voiman? Kun vuosituhannen vaihteen lähestyessä on tutkittu eurooppalaisia kansoja, myös meitä pohjoismaalaisia, on todettu, että uskonnollinen kysely ja etsintä ei ole vähentynyt. Päinvastoin tutkimukset ennustavat uskonnollisuuden nousua. Uuden ajankin ihminen haluaa tietää perimmäisiin kysymyksiin vastaukset, jotta löytäisi mielekkyyden elämäänsä ja perusturvallisuuden, jota me kaikki tarvitsemme.
Yhden uudenlaisen piirteen nuo tutkimukset kuitenkin paljastavat. Tämän päivän ja tulevien vuosien ihminen ei enää automaattisesti tee kysymyksiään oman kirkkonsa papille tai sen uskonnon edustajille, joihin on aikaisemmin totuttu. Nyt on tarjolla paljon muitakin vastaajia, monia uskontoja, aatesuuntia ja oppeja. Uudet ja oudot herättävät uteliaisuutta, ne kiinnostavat.
Tämä kaikki merkitsee, että kirkkomme ja sen palvelijat ovat tulevaisuudessa vielä enemmän kuin tähän asti kilpailutilanteessa, tarjoamassa tuotettaan monien, monien muiden tuote-esittelijöiden seassa. Siinä mitataan, onko tuotteellamme vetovoimaa, onko kristillinen usko niin houkutteleva ja vahva, että se voi menestyä uudenaikaisessa uskontojen, aatteiden ja elämänkatsomusten valintamyymälässä.
Tilanne ei kuitenkaan ole ainutlaatuinen. Kun apostoli Paavali matkoillaan lähestyi maailman suurinta sen aikaista metropolia, Roomaa, jossa eri uskonnot kilpailivat, hän oli tuomassa sinne omaa sanomaansa. Hän lähetti edellään viestin: "Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima". Hän tiesi, että hänellä on sanoma, joka on kilpailukykyinen, jota ei tarvitse hävetä. Ja vaikka hän tiesi, että hänen puhujanlahjansa ja todistelukykynsä ja nokkeluutensa ei riitäkään tämän maailman älyniekoille, sanoma kestää. Sitä sanomaa hän sanoi evankeliumiksi, iloiseksi uutiseksi.
Kaikkien aatteiden ja uskontojen joukossa Paavalin sanomalla oli erikoisluonne. Se ei ollut moraalikoodisto, jonka mukaan ihmiset tietäisivät miten elää ja käyttäytyä oikein. Se ei ollut ohjeisto, jonka mukaan järjestetään ihmisten yhteiset asiat hyvän yhteiskunnan luomiseksi. Se ei ollut myöskään opetus siitä tiestä, jota pitkin ihminen kipuaa Luojan, Kaikkivaltiaan yhteyteen tai saavuttaa elämässään rikkautta ja onnea.
Sanoma oli nimeltään evankeliumi. Se oli iloinen uutinen siitä, että Jumala tulee ihmisten luo, että Jumala välittää meistä, että hän ottaa yhteyteensä eli vanhurskauttaa senkin, joka ei ole onnistunut, joka ei ole täyttänyt mittoja, on tehnyt väärin, tai on jopa kääntänyt selkänsä Jumalalle. Evankeliumi on siinä, että tällainen ihminen kelpaa. Siitä Kristus on todisteena.
Tämän sanoman kanssa rohkenee kirkko ja sananjulistaja lähteä uuden vuosituhannen markkinoille. Sanoma armosta, anteeksiantamuksesta on jotain, jota uuden ajan ihminen tarvitsee ehkä enemmänkin kuin ennen, vaativan, stressaavan, kiireisen sekä tuloksia ja tehokkuutta odottavan ajan ihminen. Paavali ei ollut lainkaan vaatimaton kun hän sanoi, että se sanoma, evankeliumi, se on Jumalan voima. Alkukielen sana, jota hän käytti oli dynamis, voima. Dynamiitti ja dynaaminen sanovat meillekin jotain. Kun evankeliumin sanoma koskettaa ja synnytttä tai uudistaa uskon Kristukseen, se muuttaa aina jotakin. Ellei se suorastaan räjäytä elämässä asioita uuteen järjestykseen, se panee ainakin dynaamisesti jotain liikkeelle, uudistumaan ja uudistamaan.
Siksi kristillinen sanoma ei kuulu vain ihmisen sisäiseen elämään, sen mielenliikkeisiin ja tunteisiin. Kun se on aito, se muuttaa ihmistä ja hänen ympäristöään. Siitä syntyy liikettä lähimmäisvastuuseen, toisista huolehtimiseen ja yhteisestä parhaasta välittämiseen.
Sananpalvelija, tuomiorovastikin on evankeliumin viestittäjä ja todistaja, apostolin seuraaja. Sen, joka sanoi, ettei hän häpeä evankeliumia. Siinä on Jumalan voima.