Jukka Paarma

ONKO KIRKON VIESTEILLÄ TILAA MEDIOISSA?

Kirkon vuoden 2000 tiedonvälityspalkinnon luovutuspuhe 15.1.2001 Helsingissä

Kirkon tiedonvälityspalkinnon jakotilaisuudessa on mielessä monta kysymystä, jotka koskevat kirkon viestintää sekä kirkon ja tiedotusvälineiden suhdetta.  Kun kirkko itsessään on perusluonteeltaan eräänlainen media, toisin sanoen viestin välittäjä, ja sen perustehtävä on juuri viestintää, ovat tällaiset kysymykset keskeisen tärkeitä.  Tämän päivän maailmassa ei kirkko kykene kunnolla hoitamaan perustehtäväänsä ilman nykyaikaisten viestintävälineiden käyttämistä. Suhde olemassaoleviin medioihin, niihin jotka tavoittavat nekin ihmiset, joita kirkko perinteisellä toiminnallaan ja olemassaolevilla omilla kanavillaan ei tavoita, nousee elintärkeäksi kysymykseksi kirkolle.  Se panee meidät  kyselemään, onko kirkon viesteillä tilaa medioissa.

Kun olen kiinnittänyt huomiota siihen tapaan, jolla kirkon edustajien puheenvuorot ja kannanotot saavat julkisuutta, on  tarkoituksena ollut panna meidät itsemme kyselemään lähettämiemme viestien laatua ja sisältöä.  Se mikä tiedotusvälineissä menee läpi, ei useinkaan ole se, minkä itse koemme keskeisimmäksi viestiksemme.  On selvää, että media omia kriteereitään käyttäen valikoi uutistensa ja keskustelujensa aiheet. Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja puuttuikin tähän kysymykseen ja käsitteli kirkon viestinnän  ja median suhdetta ajatuksia herättävästi:
 

"Kirkkokin on laajasti tulkittuna media. Selkeänä erotuksena on se, että kirkon ydintehtävänä on sen missio, hengellinen sanoma.  Tiedotusvälineitten tehtävämäärittely puolestaan tulee journalismista. Varjelemme huolellisesti sitä, että emme asettuisi tieten tahtoen kenenkään toisen viestien viejäksi. Riippumattomina emme halua asettua sen enempää hallituksen kuin oppositionkaan käytettäväksi, emmekä suostu yritysten, puolueiden, järjestöjen tai kirkon äänenkannattajaksi. Me olemme luvanneet sen lukijoillemme. Tiedämme, että tässä tehtävässä emme suinkaan aina onnistu niin hyvin kuin haluaisimme. Sen vuoksi kirkon ydinsanoma ei kantaudu kovinkaan hyvin tiedotusvälineitten kautta. Sen vuoksi kirkollisista puheista poimimme usein aiheemme sivulauseista, sieltä, missä ydinsisältö kohtaa meidän rajallisen todellisuutemme. Silloin, kun tätä yhteyttä emme osaa löytää, vaikenemme." (E-SS 13.1.2001)

Median suorittamat valinnat siitä, mikä meidän toiminnassamme, julistuksessamme, sanomassamme on uutisarvoista ja mikä ei, antaa meille itsellemme kirkossa vakavan aiheen pohtia sitä, mikä todella on sanomamme,  millaisella kielellä ja millä tavoin sitä julistamme ja miten sitä konkreettisesti sovellamme.  Onko puheemme synnistä ja siitä vapautumisesta armon ja anteeksiantamuksen kautta tai puhe iankaikkisesta autuudesta vain hurskasta hyminää, sellaista, jolla ei ole uutisarvoa ja siten todellista merkitystä tavallisen kansalaisen elämässä?  Onko sanomaamme ehkä nykyaikaistettava tai olisiko kyseessä vain kielellinen ja terminologinen uudelleen ajattelu? Tällaiseen itsekritiikkiin on todella kirkossa aihetta. Meillä on paljon opittavaa siitä, miten esim. viime aikojen arvokeskustelu on välillä läpäissyt median kautta linjan, välillä se on jämähtänyt kuin läpipääsemättömän panssarin eteen.

Maakuntalehden päätoimittaja totesi, ettei kirkon ydinsanoma kantaudu kovinkaan hyvin tiedotusvälineiden kautta. Kun näin on, meille on tärkeää, että on sellaisia medioita, joiden kautta kirkon hengelliselle sanomalle, uskonnollisille kysymyksille ja ihmisen ajallista ja iankaikkista hyvää pohtiville ohjelmille löytyy riittävästi mahdollisuuksia tulla esille.

Viitisentoista vuotta sitten valmisteltiin suomalaista paikallisradiotoimintaa. Silloin päättäjät halusivat varmistaa, että paikallisradioissa olisi tilaa eri yhteiskuntatahojen viesteille. Oletus oli, että paikallisradiot täyttäisivät vain osan vuorokauden tunneista omalla ohjelmatoiminnallaan. Muu aika oli periaatteessa myytävä tai annettava mm. kunnille tai seurakunnille. Hyvin pian tekninen kehitys muutti kaiken. Paikallisradio kuin paikallisradio saattoi täyttää muuten ilman ohjelmaa jääneet yötunnitkin. Ne täytettiin miehittämättömällä digitaalisesti ohjelmoidulla non-stop musiikkiohjelmalla. Näin  oli mahdollista sanoa 'ei' kaikelle ulkopuoliselle ohjelmatuotannolle.

Helsingissä tilanne muuttui vähitellen sellaiseksi, ettei seurakunnilla ollut enää juurikaan pääsyä paikallisradioihin. Siinä vaiheessa erään päättäväisen naisen visio oli kypsynyt. Hän halusi varmistaa, että seurakunnilla ja muilla kristillisillä tahoilla edelleen olisi foorumi sanomalleen myös paikallisradiossa. Näin syntyi paikallisradio nimeltä Radio Dei runsas kolme vuotta sitten.

Kirkkomme haluaa tänään palkita vision nähneen naisen, Radio Dein päätoimittajan ja toimitusjohtajan Kirsi Rostamon. Kirkkohallitus perustelee valintansa mm. näin:

Kirsi Rostamo on toteuttanut näkyään rohkeasti, ennakkoluulottomasti ja kokosydämisesti. Radio Dein perustaminen on vaatinut häneltä myös huomattavaa henkilökohtaista riskin ottamista.

Kirsi Rostamo tarttui muuttuvaan mediatilanteeseen ja raivasi tilaa kristilliselle sanomalle paikallisradiokentässä, jossa kilpailu on kovaa. Vuoden 2000  aikana Radio Dei on laajentunut pääkaupunkiseudulta useille paikkakunnille eri puolille maata siten, että lähes puolet maamme väestöstä on sen kuuluvuusalueella.

Kirsi Rostamon toimintastrategian mukaan radioaseman tavoitteena on "lohduttaa yksinäisiä ja sairaita, kertoa evankeliumia etsikossa oleville, antaa rakennuspalikoita oman elämän rakentamiseen sekä edistää kristittyjen yhteyttä". Kristillisen radioaseman ympärille onkin syntynyt merkittävää vapaaehtoistoimintaa sekä seurakuntien ja kristillisten yhteisöjen käytännön yhteistyötä.

*

Kirkkohallitus myöntää vuoden 2000 kirkon tiedonvälityspalkinnon päätoimittaja, toimitusjohtaja Kirsti Rostamolle uraauurtavasta ja peräänantamattomasta toiminnasta kristillisen sanoman ja kristillisen tiedon välittämiseksi.