Kirkon edustajat ovat viime vuosina olleet kysyttyjä vieraita seminaareissa, joissa aiheina ovat olleet mitä erilaisimpien elämänalueitten eettiset kysymykset. Mutta onko jokaisella elämänalueella oma etiikkansa? Tietysti siinä mielessä, että jokaisella alueella on omat erityiskysymyksensä. Kuitenkin väittäisin, ettei ole olemassa mitään erityistä viestinnän, kuten ei ole erityistä liikkeenjohdon, terveydenhuollon tai politiikankaan etiikkaa. Etiikan perustan tulee olla yhteistä ja samaa kaikilla elämänalueilla.
Viestinnän ammattilaisille ja sellaisiksi opiskeleville voi suosittaa samaa eettistä perusohjetta kuin kaikkien muidenkin alojen spesialisteille, ns. kultaista sääntöä: "Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille." Tämän yhden ja muut periaatteet ylittävän ohjeen soveltamisesta on kyse niin viestinnän kuin politiikankin etiikassa, joille on yhteistä vallan ja vastuun erottamattomuus.
Kultainen sääntö ei tarkoita sitä, että asettaudun ikään kuin toisen saappaisiin ja yritän sitten katsoa, miltä maailma minusta ja minun tarpeistani käsin näyttäisi. Kyse ei ole oman minän tekemisestä maailman keskipisteeksi vaan todellisesta asettumisesta toisen ihmisen asemaan, lähimmäisen todellisten elinehtojen alaisuuteen.
Kultaisen säännön soveltaminen merkitsee sitä, että viestinnän ammattilainen pitää silmiensä edessä ne ihmiset, joille hän viestinsä osoittaa, ja yhtä hyvin ne ihmiset, joiden asioita hän omassa työssään käsittelee. Tänään viestimien palveluksessa olevat pääsevät tosin vain harvoin kasvokkain katsojiensa, kuulijoidensa tai lukijoittensa kanssa. Juuri tämän vuoksi on tärkeätä jatkuvasti kerrata kultaisen säännön lyhyttä etiikan oppimäärää.
Välineellistynyttä viestintää uhkaa viestin lähettäjän ja vastaanottajan etääntyminen toisistaan. Kaukaa - usein anonymiteetin suojassa - voidaan tehdä sellaista, mitä ei tehtäisi jos oltaisi kasvokkain toisen ihmisen kanssa. Hollantilainen mediatutkija Caes Hamelink on kutsunut tätä pommikoneilmiöksi: on helpompi vahingoittaa toista etäältä kuin kasvokkain.
Joku voi kokea ristiriidan siinä, että viestinnän ammattilainen on enemmän työnantajansa kuin viestiensä vastaanottajan palveluksessa. Tiettyyn rajaan asti pitää paikkansa: "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat." Sananvapauslainsäädännössä, sananvapaustoimikunnankin ehdotuksessa, painottuvat joukkoviestinten ja perimmältään niiden omistajien oikeudet ja vapaudet, kuten päätoimittaja Jaakko Elenius on oikein huomauttanut (Kotimaa 19.2.1997). Mutta kuitenkin on pidettävä mielessä, ettei viestintä, kommunikaatio, ole manipulaatiota vaan todellisen vuorovaikutuksen verkon heittämistä yhteiskunnan eri sektoreille.
Kun tutustuu ns. Journalistin ohjeisiin herää kaunis ajatus, että jo pelkästään niitä noudattamalla viestinnän ilmeisimmät epäkohdat poistuisivat. Näin ei tietysti ole. Jokaisella toimittajalla on omakohtainen eettinen vastuu, joka pakottaa henkilökohtaisiin eettisiin arviointeihin ja ratkaisuihin. Mutta on tärkeää, että tällaisia ratkaisuja tukemassa on yhteisiä periaatteita ja normeja. On vaikea elää ihanteiden mukaisesti, jos ympäröivä maailma ei tue niiden mukaista toimintaa.
Haluan konkretisoida tätä ajatuksella markasta parhaana konsulttina. Onko jokaisen viestintävälineen tehtävä juttu jokaisesta asiasta, jota kaikki muut ovat jo käsitelleet tai kaikkien ajatellaan käsittelevän? Riittääkö uutiskriteeriksi se, että "se ja sekin on siitä jo kirjoittanut"?
Tiedotusvälineiden orientoituminen markan mukaan näkyi mm. siinä kuinka ne liki yksituumaisesti asettautuivat kauppojen sunnuntaiaukiolon asianajajiksi. Kävipä niinkin, että joulukuisen äänestyksen jälkeen yksissä televisiouutisissa ei haastateltu yhtäkään sunnuntaiaukioloa vastustanutta kansanedustajaa, vaikka kielteinen kanta sentään oli voittanut. Jo tämä esimerkki osoittaa sen, että viestinnän ammattilaiset ovat tahtoen tai tahtomattaan myös vallan palveluksessa.
Jokainen uutisvalinta on vallan käyttöä, päätöksentekoa toisten puolesta, sen päättämistä mikä on lukijoille, kuulijoille tai katselijoille hyväksi ja tarpeellista. Esimerkiksi riittää joka-aamuinen sanomalehti, jonka uutistarjonta on useiden valintojen lopputulos.
Sanomalehti ja jokainen uutislähetys ovat tulos pitkästä prosessista, jonka eri vaiheissa uutistoimistojen kirjeenvaihtajat, uutistoimistot, toimittajat ja toimitussihteerit ovat tehneet valintoja. Uutisten välittäjät ovat jo valinneet puolestamme, miltä aamuinen lehtemme näyttää. He ovat olleet tuomareina niin alkuerissä, välierissä, semifinaaleissa kuin finaalissakin!
Jos paikkansa pitää epäily, että markasta on tulossa liki ainoa tiedonvälityksen konsultti, meillä on todella syytä huoleen. Tiedonvälitys ei voi olla vastuussa vain kasvottomille markkinavoimille. Tiedonvälityksen tulee ensi sijassa olla vastuussa viestien vastaanottajille, joilla lähempää tarkasteltuina on myös kasvot. He eivät ole vain pommikoneen lentäjän tutkassaan näkemiä kaukaisia kohteita Caes Hamelinkin kuvaa käyttääkseni.
Tiedonvälityksen ammattilaisilta edellytetään erityisen vahvaa yksilöllistä eettistä vakaumusta ja riippumattomuutta ulkopuolisista vaikuttajista. Journalistin ohjeetkin sanovat, ettei sisältöä koskevia ratkaisuja saa missään muodossa luovuttaa toimituksen ulkopuolelle. Toisaalta tiedotuksen ammattilaiset tarvitsevat sellaiset puitteet ja rakenteet työlleen, jotka takaavat tämän riippumattomuuden.
Uutisvälityksellä on myös tiettyjä yhteiskunnallisia velvollisuuksia kannettavinaan, eivätkä nämä ole aina yhdensuuntaisia taloudellisen tuottavuuden kanssa. Tämän vuoksi on perusteltua, että kaikilla merkittävimmillä tiedotusvälineillä on myös omat public service -velvoitteensa. Niillä on paitsi valtaa myös vastuuta yhteisen hyvän toteutumisesta yhteiskunnassa.
Meksikossa todettiin kansainvälisessä viestintäkonferenssissa lokakuussa 1995: "Ihmisenä oleminen merkitsee yhteyttä toisiin ihmisiin. Kommunikaatio tekee tämän mahdolliseksi. Yhteisöllinen identiteetti ja tunne kuulumisesta yhteisöön ovat inhimillisen elämän kannalta välttämättömiä."
Viestinnän ammattilaiset ovat ihmisyyden palveluksessa, kun he toiminnallaan luovat edellytyksiä sille, että tämä ihmisenä olemisen välttämätön edellytys voisi toteutua mahdollisimman monen kohdalla. Viestinnän keinoin ihmiselle voidaan tuottaa aidon osallisuuden kokemus mutta myös sulkea yhteisön ulkopuolelle.
Näillä vallan ja vastuun näkökohdilla haluan avata tämän medianomikoulutuksen avajaisseminaarin. Haluan myös toivottaa uuden opintolinjan opiskelijoille ja opettajille Jumalan siunausta työssänne ihmisyyden palveluksessa.