Jukka Paarma

VIESTINNÄN EETTISIÄ KYSYMYKSIÄ

Esitelmä Media&Message 2002 –tapahtumassa Turussa 7.8.2002

Viisivuotias Arttu kysyi: ” Miksei dinosauruksia ole enää olemassa?” Jouduin isoisänä kaivamaan saatavilla olevat tietolähteet kirjoista ja internetistä selvittääkseni vastauksen tuohon minulle aivan tuntemattomaan asiaan. Molempien, sekä pojanpojan että isoisän tietomäärä kasavoi. Arttu on jo jonkin aikaa elänyt kiihkeätä kysymyskautta. ”Miksi lentokoneet pysyvät ilmassa? Miksi isän on käytävä joka päivä töissä, paitsi kesälomalla? Miksi pikkuveljeä ei saa lyödä? Mitä varten hämähäkkejä on olemassa? Mistä naapurin tädin saama vauva on tullut”. Vaikka alituiset kysymykset tuottavat etenkin vanhemmille vaivaa ja kiusaantumista, joskus räjähdyspisteeseen asti, pitäisi heidän olla ylpeitä kyselevästä lapsestaan. Sehän kertoo lapsen tiedonhalusta, uteliaisuudesta, mikä on oppimisen edellytys. Kyselemällä lapsi oppii, hänen tietonsa mitä erilaisimmista maailman asioista, jokapäiväisistä ja maailmoja syleilevistä universumia koskevista, lisääntyvät. Mutta niin hän myös kasvaa ihmisenä, kyselee niitä peruskysymyksiä: ”mitä varten”, ”miksi”.

Aikuisena valitettavan monen ihmisen kysely loppuu. Asioita ei kyseenalaisteta, niitä pidetään itsestään selvinä. Kuitenkin ajattelevan, uutta oppivan, kehittyvän ja ihmisenä kasvavan aikuisenkin mielessä on kysymyksiä. Ne koskevat ihmisenä olemista, sen tarkoitusta, toiminnan ja tekemisen perusteita, päämääriä eli arvoja. ”Miksi” ja ”mitä varten” tulisikin kuulua jokaisen aikuisen jatkuvaan sanavarastoon. Ne ovat myös etiikan peruskysymyksiä. Miksi ja mitä varten.

Professori Aulis Aarnio sanoi eräässä kirjoituksessaan, että nykyään kaikkien itseään kunnioittavien ammattikuntien ja isompien yritysten koulutusseminaarien ohjelmaan tulee kuulua luento etiikasta. Se on kuin pakollinen aamuhartaus, jonka jälkeen voidaan rauhassa siirtyä varsinaisille oppitunneille. Hän lienee tarkoittanut sitä, että etiikasta, arvoista, kyllä paljon puhutaan, mutta käytännön toteuttaminen on eri asia. Toivottavasti tämä luento ei ole pakollinen aamuhartaus, vaan haluaisin kanssanne miettiä sitä tosiasiaa, että viestinnän eettiset kysymykset ovat olennainen osa viestinnän ammattilaisen jokapäiväistä elämää, ja niiden ääreen joudumme aika usein me muutkin ihmiset.

Kukaan ei voi kehittyä ja kasvaa ammatissaan ja ihmisenä, ellei usein tee kysymyksiä: miksi ja mitä varten.

Lapset ja nuoret haastavat vastuuseen

Viestintään liittyvät eettiset kysymykset ovat useammastakin syystä nousseet ajankohtaisiksi. Lasten ja nuorten väkivaltainen käyttäytyminen on huolestuttavasti lisääntynyt. Nuorten väkivaltarikoksista on maassamme viime ajoilta useitakin karmeita esimerkkejä. Se kynnys, jonka takana voi lyödä, haavoittaa tai jopa tietoisesti tappaa, näyttää tulleen entistä matalammaksi. Tästä asiasta käydyssä keskustelussa on media leimattu aika usein syylliseksi, etenkin television ja elokuvien väkivalta. Ainakin on kysyttävä, onko tässä leimaamisessa perää ja mikä on tv:n ja muun viestintäteollisuuden vastuu lasten ja nuorten arvomaailman ja käyttäytymistapojen kehittymisessä.

Median vaikutuksia lapsen henkiseen kehittymiseen ja hyvinvointiin on tutkittu aika paljon, mutta johtopäätösten teko on tunnetusti vaikeaa. Luotettavaa tutkimustietoa, jonka perusteella yksittäisten tekijöiden vaikutus olisi määriteltävissä, on tunnetusti tällaisessa asiassa vähän. Yhden asian suhteen tutkimus median vaikutuksesta lapseen on siinä määrin yhdenmukaista, että sen tuloksiin voidaan luottaa. Medialla, lähinnä television väkivaltaisilla elokuvilla ja sarjaohjelmilla, joita on aika paljon tutkittu, on lapsiin aggressiivista toimintaa lisäävää vaikutusta.

Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen, joka on näitä tuloksia esitellyt, on pohdiskellut median vastuuta oman ammattialansa ja lapsen kehityksen näkökulmasta: ”Itseäni mietityttää vakavasti se, että median, samoin kuin tietotekniikan suhteen me perusteettoman optimismin tai välinpitämättömyyden vuoksi näytämme ajattelevan, että asiat ovat lapselle hyviä niin kauan kunnes osoitetaan niiden haitallisuus tai vaarallisuus. Eikö vastuunkantavan aikuisen pitäisi toimia toisin päin, vasta kun jokin on todettu turvalliseksi ja lapselle hyödylliseksi, altistettaisiin lapset yleisesti ja laaja mittaisesti tällaiselle tekijälle? Nyt vain käytämme sokeaa aikuislähtöistä valtaa!”

Lasten ja nuorten näkökulma viestinnän etiikkaan on tärkeä ja hyödyllinen. Lapsella ei ole mahdollisuutta ymmärtää ja jäsentää kaikkea sitä informaatiota ja kuvatulvaa, mitä hän televisiosta, lehdistä ja mainoksista näkee. Vastaukseksi tästä nousevaan vastuukysymykseen ei riitä viittaus aikuisten eli siis vanhempien vastuuseen ja huolenpitoon lapsistaan eikä sen toteaminen, että tv-vastaanottimessa on off-nappulakin.

Viestinnän globalisaatio

Yleisempi tekijä, joka on nostanut eettiset probleemat pinnalle, on it-teknologian räjähdysmäinen kasvu sekä tiedonvälityksen ja median lisääntyminen yli maantieteellisten ja vanhojen aikaan sidottujen rajojen. Tiedonvälityksen globalisaatio on keskeinen osa maapalloistumista ja se on tehnyt taloudellisenkin globalisaation mahdolliseksi. Tietoa on nyt saatavilla erilaisten kanavien kautta kaikkialta maailmasta reaaliaikaan. Se tietomäärä, joka tavallisen ihmisen ulottuville tulee internetin kautta on huikaisevan suuri. Koko tietomäärää on mahdoton edes hahmottaa. Se on valtavan suuri kokonaisuus, johon jotenkin kiinni päästäkseen on tartuttava johonkin reunaan tai sattumoisin eteen tulevaan yksittäiseen asiaan. Informaation valinta nousee keskeiseksi asiaksi. Se, joka valitsee, on todellinen mielipiteen muokkaaja, vallankäyttäjä. Samalla huomataan, että informaation lisääntyminen ei välttämättä takaa viisauden lisääntymistä.

Viestinnän voimakas lisääntyminen ja sen globalisaatio on tuonut tavattomasti uusia mahdollisuuksia saada informaatiota tai viihdettä tai luoda yhteyksiä. Samalla se on tehnyt meidät entistä riippuvaisemmiksi mediasta. Tällä kaikella on sekä positiivisia että negatiivisia seurauksia.

Sen lisäksi, että viestintäkanavat tarjoavat mittaamattomasti informaatiota, se tuo erilaiset ja toisistaan kaukana olevat ihmiset yhteyteen toistensa kanssa. Se lähentää ihmisiä, samalla eri kansoja, kulttuureja ja erilaisia sekä erikielisiä ihmisryhmiä. Samalla se saattaa myös vieraannuttaa ihmisiä perinteisistä ja läheisistä yhteyksistä perheeseen, lähiyhteisöön, kylään, omaan kaupunki- tai kaupunginosayhteisön jne. Globaali kommunikaatio ei arvosta sellaisia perusarvoja kuin yhteisyyden tunteminen ja edistäminen. Läheiset ihmissuhteet, perhearvot ja arkisen elämän pienet ilot tuntuvat vähäpätöisiltä. Niiden perustavaa laatua oleva merkitys ihmisen hyvinvoinnille peittyy helposti globaalien ja monta kertaa meidän todellisen elämämme kannalta merkityksettömien kiinnostuksen kohteiden alle. Se usein mainittu Pihtiputaan mummo, joka päivittäin jännittyneenä seuraa ruudultaan ei vain hexin vaan nasdaqinkin heilahteluja, tai sitten tv:n saippuasarjan perin tutuiksi käyneiden, kuin ystäviksi tulleiden sankareiden tempauksia, käy esimerkistä. Tietotekniikka ja media siis sekä yhdistää että erottaa.

Globaalistuneen median esillä pitämä ja edustama arvomaailma ei ole yksiselitteinen vaan päinvastoin se ulottuu laidasta laitaan. Toisessa ääripäässä ovat avoimen rasistiset tai muukalaisvihamieliset, itsekkäästi vihaa lietsovat kanavat. Toisessa laidassa taas eettisesti korkeatasoiset humaaneja arvoja, yhteisvastuullisuutta, rauhaa ja lähimmäisestä huolehtimista arvostavat ohjelmat. Moderni media, joka on suurelta osin voittoa tavoittelevan kaupallisen yritystoiminnan hallinnassa (profit-making enterprises) on taipuvainen vetoamaan ihmisten alempiin vaistoihin. Siksi kai väkivallan, seksin, jopa pornon osuus on mediassa niin merkittävä.

Viestinnällä omat eettiset ohjeistot

Viestinnän kenttä on siis erittäin altis vääristymille ja vinoutumille. Vallankäyttäjänä media on niin huomattava, että se houkuttelee helposti kentälleen myös niitä, jotka tahtovat käyttää sitä itsekkäisiin tarkoituksiin vaikkapa totuudellisuuden kustannuksella. Siksi onkin tyydytyksellä pantava merkille, että viestinnän omassa piirissä on kiinnitetty runsaasti huomiota eettisiin kysymyksiin. Journalistin eettiset ohjeet ovat tästä erinomainen esimerkki. Ensi kertaa meillä Sanomalehtimiesten liitto laati jäsenilleen eettiset säännöt vuonna 1958 ja sen jälkeen niitä on uudistettu ja tarkennettu useita kertoja.

Toisena hyvänä esimerkkinä on mainittava Kansainvälisen kauppakamarin laatimat Mainonnan perussäännöt. Julkisen sanan neuvosto ja Mainonnan eettinen neuvosto ottavat kantaa kiistanalaisiin tapauksiin. Näin meillä on hyvä eettinen ohjeisto, jonka toteuttamista myös seurataan. Herääkin ajatus, että näitä ohjeistoja tarkkaan noudattamalla viestintäväki pysyykin kaidalla tiellä. Riittää kun aika ajoin kertaa ohjeet, palauttaa ne mieleensä, ja noiden ajo-ohjeiden mukaisesti sitten pyrkii toimimaan. Elävässä elämässä on kuitenkin toisin, se on täynnä ratkaisuja ja valintoja, joita tekee inhimillinen ihminen. Jokaisella viestijällä, jokaisella toimittajalla on omakohtainen eettinen vastuu, joka pakottaa henkilökohtaisiin eettisiin arviointeihin ja ratkaisuihin. Näissä alituisissa valinnoissa ja ratkaisuissa, joita tulee eteen kaikessa elämässä, meistä itse kukin toimii oman sisäistämänsä eettisen normistonsa ja omien arvojensa pohjalta.

Arvot kaiken pohjana

Kun pyritään eettiseen toimintaan viestinnässä onkin siis lopulta kyse, mitä arvoja media, tai oikeastaan mediaa työvälineenä käyttävät ihmiset edustavat, mitä arvoja he haluavat tässä maailmassa edistää. Tässä tullaan niihin mainitsemiini kysymyksiin ”miksi” ja mitä varten”. Miksi teen tätä työtä, mihin toiminnallani pyrin, mikä on perimmäinen tarkoitus. Tuskin monellekaan riittää vastaukseksi se, että jotain työtä on tehtävä oman ja perheen hengen pitimiksi. Mitä arvoja tahdomme tässä ihmisten maailmassa ja omassa yhteisössämme edistää?

Arvoa käytetään arkikielessä hyvin monenlaisessa merkityksessä. Vielä 1980-luvun tietosanakirjassa arvon sanottiin olevan synonyymi sanalle hinta. Jotkut ajattelevat arvoista näin vielä nytkin. Joidenkin mielestä arvoa mitataan markalla tai eurolla. Ei tarvitse kovin paljon ajatella tai saada elämänkokemusta huomatakseen tämän arvonmitan kelvottomuuden tai ainakin lyhytnäköisyyden.

Puhutaan myös esim. esteettisistä arvoista, jollainen on esimerkiksi kauneus Tavallisimmin nykyään tarkoitetaan kuitenkin moraaliarvoja, sellaisia kuin hyvyys, oikeus, totuus, rehellisyys.

Arvot ovat niitä asioita tai ihanteita, joita pidetään tavoiteltavina ja hyvinä. Ne ovat hyviä itsessään tai sitten hyviä sen vuoksi, että ne ovat välineitä johonkin muuhun tavoitteeseen pyrittäessä. Siksi arvot ovat joko itseisarvoja tai välinearvoja.

Arvot siis edustavat sitä positiivista, mitä pidetään hyvänä ja tavoiteltavana. Mediatutkimuksessa ja etenkin median etiikkaa koskevassa kirjallisuudessa on paljon pohdittu sitä, onko olemassa kaikille yhteisiä arvoja, vai ovatko ne vain subjektiivisia, siis yksilön mielteitä, tunteita, arvostuksia ja mielipiteitä. Onko olemassa eri kulttuurialueille ja eri uskonnoille ja maailmankatsomuksille yhteisiä arvoja. Arvokeskustelu yleisimmällä tasolla koskeekin juuri tätä problematiikkaa. Esimerkkinä tästä on ns. maailmanetiikka- tai globaalietiikka-hanke, jossa on etsitty yhteisiä eettisiä periaatteita, joiden takana voisivat yhteisessä rintamassa seistä eri uskontojen, ideologioiden, kansallisuuksien ja kulttuurien edustajat.

Kun siis yhteiskunnassa arvoilla tarkoitetaan asioita ja ihanteita, joita pidetään tavoiteltavina, on arvo lähes synonyymi sanalle päämäärä. Näitä ihanteita tai päämääriä ei ehkä aina tai ei koskaan saavuteta sellaisinaan, mutta niiden mukaan pyritään toimintaa arvioimaan ja kehittämään

Meidän omat arvomme, ne, jotka olemme ehkä sisäistäneet tietoisesti tai tiedostamatta, ovat vastauksia siihen, millaisessa maailmassa haluamme elää, ja millaisen jättää lapsillemme, mikä on meidän oma tehtävämme tässä maailmassa, millaisista ratkaisuista ja valinnoista oma sisimpämme tuntee kestävää tyydytystä.

Ihmisarvossa yhteinen perusta

Etsittäessä yhteisiä arvoja on löydetty ainakin yksi, joka myös eräissä moderneissa viestinnän teorian tutkimuksissa on nostettu esille (Christians et Traber). Tarkoitan ihmisen arvoa ja ihmiselämän kunnioittamista. Tältä pohjalta laadittuun YK:n ihmisoikeuksien julistukseen ovat käytännöllisesti katsoen kaikki kansakunnat sitoutuneet. Itse asiassa koko länsimainen sivistyksemmekin ja sen eettinen käsitteistö, joka pohjautuu kristillis-juutalaiseen uskonnolliseen perintöön, antiikin pohjalta nousevaan ja renessanssin sekä valistuksen korostamaan humanismiin, perustuu käsitykseen ihmisen arvosta.

Ihminen yksilönä on arvokas, ainutkertainen, korvaamaton. Ihmistä ei koskaan saa käyttää välineenä johonkin toiseen, muka parempaan arvoon pyrittäessä. Ihminen ei ole koskaan vain kohde, viestinnässäkin hän on vuorovaikutuksen osapuoli. Ihminen on itsetarkoitus, eikä hänen arvoaan mitata menestyksellä, palkalla, tehokkuudella. Myös tehoton, osaamaton, tietämätön, sairas, toisten vaivana oleva kuuluu tähän arvokkaiden joukkoon. Ihmisen arvo näyttää modernissa yhteiskunnassamme olevan jatkuvasti uhattuna ja sen puolesta on pidettävä ääntä.

Toinen perusarvo on se, että jokaisella yksilöllä on yhtäläinen arvo. Meillä on kyllä taipumus laatia mittareita, joilla saadaan aikaan eroja, mutta tällaista mittariuskoa vastaan on jatkuvasti pyristeltävä.

Kolmantena tukipilarina näen käsityksen siitä, että ihminen on yhteisöllinen olento. Hän ei ole olemassa vain itseään varten vaan hän saa täyden merkityksen elämälleen yhteydessä toiseen tai toisiin. Meksikon kansainvälinen viestintäkonferenssi totesi vuonna 1995: "Ihmisenä oleminen merkitsee yhteyttä toisiin ihmisiin. Kommunikaatio tekee tämän mahdolliseksi. Yhteisöllinen identiteetti ja tunne kuulumisesta yhteisöön ovat inhimillisen elämän kannalta välttämättömiä." Viestinnän keinoin ihmiselle voidaan tuottaa aidon osallisuuden kokemus mutta myös sulkea yhteisön ulkopuolelle.

Näistä perusarvoista nousevat sitten muut, joille yhteiskuntamme rakentuu. Sellaisia ovat vaikkapa moraaliset hyveet, sellaiset kuin oikeudenmukaisuus, rehellisyys, laupeus tai laajemmin ottaen lähimmäisenrakkaus ja siihen kuuluva vastuu toisista ja yhteisöstä.

Kultainen sääntö ja intohimo totuuteen

Luulen, että näiden ihmisarvoon ja ihmisen kunnioittamiseen liittyvien perusarvojen varaan voidaan rakentaa hyvä eettinen viestintä.. Siitä, miten ihmisen kunnioittaminen käytännössä tapahtuu, on mielestäni paras maksiimi niin sanottu kultainen sääntö, joka esiintyy eri uskonnoissa, mutta me tunnemme sen parhaiten Vuorisaarnasta: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”.

Kultainen sääntö ei tarkoita sitä, että asettaudutaan ikään kuin toisen saappaisiin ja yritetään sitten katsoa, miltä maailma minusta ja minun tarpeistani käsin näyttäisi. Kyse ei ole oman minän tekemisestä maailman keskipisteeksi vaan todellisesta asettumisesta toisen ihmisen asemaan, lähimmäisen todellisten elinehtojen alaisuuteen.

Kultaisen säännön soveltaminen merkitsee sitä, että viestinnän ammattilainen pitää silmiensä edessä ne ihmiset, joille hän viestinsä osoittaa, ja yhtä hyvin ne ihmiset, joiden asioita hän omassa työssään käsittelee. Tänään viestimien palveluksessa olevat pääsevät tosin vain harvoin kasvokkain katsojiensa, kuulijoidensa tai lukijoittensa kanssa. Juuri tämän vuoksi on tärkeätä jatkuvasti kerrata kultaisen säännön lyhyttä etiikan oppimäärää.

Välineellistynyttä viestintää uhkaa viestin lähettäjän ja vastaanottajan etääntyminen toisistaan. Kaukaa - usein anonymiteetin suojassa - voidaan tehdä sellaista, mitä ei tehtäisi jos oltaisi kasvokkain toisen ihmisen kanssa. Hollantilainen mediatutkija Cees Hamelink on kutsunut tätä pommikoneilmiöksi: on helpompi vahingoittaa toista etäältä kuin kasvokkain. (John Vikström) Tässä herää kysymys nimimerkkien suojassa tehtyjen ”paljastusten” moraalista.

Toinen korostus, joka nousee ihmisen arvostamisesta on ehdottoman totuudellisuuden vaatimus. Se on aika kova vaatimus etenkin niissä tiedotusvälineissä, jotka välittävät uutisluontoista materiaalia, maailman ja ihmisten tilannetta koskevia raportteja. Lyhennetty ilmaisu vääristää helposti kokonaiskuvan. Jokainen uutisvalinta on vallan käyttöä, päätöksentekoa toisten puolesta, sen päättämistä mikä on lukijoille, kuulijoille tai katselijoille hyväksi ja tarpeellista. Esimerkiksi riittää joka-aamuinen sanomalehti, jonka uutistarjonta on useiden valintojen lopputulos.

Sanomalehti ja jokainen uutislähetys ovat tulos pitkästä prosessista, jonka eri vaiheissa uutistoimistojen kirjeenvaihtajat, uutistoimistot, toimittajat ja toimitussihteerit ovat tehneet valintoja. Uutisten välittäjät ovat jo valinneet puolestamme, miltä illan uutislähetys tai aamuinen lehtemme näyttää.

Journalistin ohjeet alkavat näin: ”Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.” Tässä on vastuullisen viestinnän a ja o. Antaa oikea ja totuudenmukainen kuva maailmasta. Mitä ammattitaitoisempi toimittaja on, sitä paremmin tämä toteutuu. Ihmisen kunnioittaminen merkitsee totuuden välittämistä, koko totuuden sillä osatotuus on kokonaiskuvan vääristelyä. Eettisen, hyvän viestinnän ammattilaisen ominaisuuksiin täytynee kuulua rakkaus, etten sanoisi intohimo totuuteen.

Noissa journalistin ohjeissa viitataan myös muuten ihmisarvon kunnioittamiseen.

”Journalistin ammattietiikkaan kuuluu kunnioittaa inhimillisiä perusarvoja, kuten ihmisoikeuksia, demokratiaa, rauhaa ja kansainvälistä yhteisymmärrystä. Journalistin on tunnettava vastuunsa luonnosta ja nähtävä käsittelemiinsä asioihin liittyvät ympäristövaikutukset.
Hyvä journalistinen tapa ei rajoita mielipiteen ilmaisemisen vapautta. Siihen sisältyy pyrkimys edistää keskustelua ja tiedonkulkua, mutta myös vastuu tiedonvälityksessä noudatettavista periaatteista ja menettelytavoista”

Valta ja vastuu kuuluvat yhteen

Viestinnän etiikassa on siis eräitä omia erityiskysymyksiä. Viestinnän ja median asema eräänä suurimmista vallankäyttäjistä ja mielipiteenmuokkaajista antaa sille erityisen suuren vastuun. Valta ja vastuu kuuluvat aina yhteen. Olennaista on ihmisarvon ja ihmisen oikeuksien tinkimätön kunnioittaminen ja pyrkimys ehdottomaan totuudellisuuteen. Ammattitaitoa vaatii oikeiden ja olennaisten tietojen jakaminen.

Kuitenkin väittäisin, ettei ole olemassa mitään erityistä viestinnän etiikkaa. Ei ole myöskään mitään erityistä terveydenhuollon, liikkeenjohdon, lainkäytön tai politiikan etiikkaa. Kaikilla elämänalueilla on etiikan perusta yhteinen ja sama. Aivan samat käytännön eettiset soveltamisohjeet kuin noille edellä mainituille aloille, sopivat myös viestintään. Senkin tulee olla kultaisen säännön etiikka, ihmistä kunnioittavaa ja totuuden ihannetta tavoittelevaa. Viestinnän ihmisille en ainakaan minä osaa esittää parempaa ohjetta kuin kultaisen säännön, ehkäpä lisättynä Immanuel Kantin tunnetulla maksiimilla: ”Toimi niin, että voit toivoa kaikkien toistenkin toimivan samalla tavalla.”