Jukka Paarma

MITÄ KIRKKO ODOTTAA YRITYKSILTÄ?

Puhe Kirkkopäivien seminaarissa Kirkko ja elinkeinoelämä hyvinvointivaltion rakentajina Helsingissä 23.5.2003

Keskisessä Italiassa, Arno-joen varrella on Firenze, kaupunki, jonka historia on eurooppalaisen kulttuurin kannalta maineikkaimpia. Taiteet ja tieteet kukoistivat aikanaan ja sellaisten nimien kuin Michelangelo, Leonardo da Vinci, Dante, Machiavelli, Medici, Galilei muisto elää vahvana  nykyisessäkin kulttuurikaupungissa.  Jokin aika sitten sen keskikaupungilla, arvokkaan, vanhan rakennuksen seinässä oli graffiti, jossa suurin kirjaimin  luki. ”Do not think, just consume”.  Älä turhaan ajattele, kunhan kulutat.

 

Vastakohtaisuus oli niin järisyttävä, että se jäi mieleen.  Luovuuden, taiteen ja ajattelun muistomerkit ja nykyajan kulutusyhteiskuntaa  karrikoiva slogan.  Ajat ovat siis muuttuneet.  Arvot niiden mukana. Tarkoitukseni ei ole nyt kuitenkaan lähteä arvostelemaan kulutusyhteiskuntaa eli markkinatalousyhteiskuntaa ja kärjistää vastakohtaisuutta sen ja henkisten tai kulttuuristen tekijöiden välillä.  Ei lainkaan.  Tarkoitukseni on pikemminkin yrittää asettaa kulutus ja markkinat, talouselämä ja yritykset kohdalleen meidän yksityisten ihmisten ja meidän yhteisömme, yhteiskunnan kokonaisuudessa.

 

Ihmistä varten

 

Mielessäni on silloin eräs Raamatun kertomus.  Juutalaisilla oli siihenkin aikaan tiukat säännöt monista asioista, muun muassa sapatin vietosta. Oli määritelty mitä saa tehdä, tai pikemminkin  mitä ei saa tehdä sapattina.  Lista oli pitkä.  Sen noudattaminen oli osoittautunut tukalaksi. Laki ja perinnäissäännöt pienensivät ja pienensivät sallitun elämän alaa.  Kaulusta varmasti ahdisti.

 

Jeesus kuitenkin oppilaineen rikkoi kerran toisensa jälkeen sapattimääräyksiä. Milloin hän katkoi tähkäpäitä pellolla saadakseen syödä, milloin hän paransi sairaita sapatinpäivänä.  Kun häntä siitä nuhdeltiin, hän sanoi: ”Ettekö tiedä että sapatti  on asetettu ihmistä varten, eikä ihminen sapattia varten” (Mk 2:27).

 

Moneen ihmisen luomaan sääntöön tai järjestelmään sopii sama.  Ne ovat olemassa ihmistä ja hänen hyvää elämäänsä varten.  Sapatti ja meidän erilaiset järjestelmämme eivät ole tarkoituksia sinänsä.  Ne ovat ihmisen elämän hyvää varten.  Niinpä ihminen ei ole firmaansa varten, vaan firma ihmistä varten.

 

Miltä  sitten näyttää ihmisen hyvä elämä.  Suomessa meillä on varsin moni asia hyvin. Me ylpeilemme esimerkiksi edistyneestä sosiaaliturvastamme, olemme myös tottuneet ajattelemaan että terveydenhuoltomme on korkeata tasoa. Vahva kilpailuvalttimme on osaaminen, joka onkin nostanut meidät tekniikassa ja taloudessa maailman kansojen etummaiseen riviin.  Koulutusjärjestelmämme on huippuluokkaa.  Siitä on taas viime vuoden aikana jaettu kiitettäviä välitodistuksia. Muistamme mainita ainakin Pisa-arvioinnin.

 

Kilpailukykymme on laadukasta, korruptiota ja epärehellisyyttä siihen sisältyy vähemmän kuin muualla.  Kilpailukykymme  puolesta kuulumme ainakin pistesijoille, viime vuosina jopa mitalikorokkeelle. Olemme hyvinvointivaltio ja sitä maailman ykkösketjussa.

                 

Kuitenkin tässä hyvinvointivaltiossa voivat liian monet pahoin.  Sen merkit näkyvät lisääntyvän. Pohjoismaisessa vertailussa me olemme tyytymättömin kansa.  Me haikailemme ennätysmäisesti ennenaikaiselle eläkkeelle varhemmin kuin muut.  Työuupumus yleistyy samalla kun työolosuhteet tulevat tekniikan edistymisen myötä fyysisesti entistä keveämmiksi ja työpäivät lyhemmiksi. Mutta pahempaa kuin tyytymättömyys on paha olo.  Hälyttävintä on nuorison ja lasten oirehtiminen, josta on paljon esimerkkejä.

 

Talouden ylipaino

 

Missä vika?  En voi tässä lähteä  laajemmin käsittelemään tätä kysymystä eikä se kuulu aiheeseemmekaan. Viittaan vain yhteen seikkaan, johon liittyi alussa mainitsemani kuva Firenzestä.  Onnellisen elämän edellytys on tavallisesti elämän eri osa-alueiden harmoninen tasapaino ja kohtuullisuus.  Mikä tahansa hyvä asia, jos se paisuu kohtuuttomaksi, muuttuu tuhovoimaksi ja elämään turmelevaksi asiaksi.  Monet hyvät ja kauniit Jumalan lahjat ovat sellaisia - viini, seksi, raha, valta.  Kaikki hyviä ja tarpeellisia, mutta liian suuriksi ja mahtaviksi ja ihmisen valtiaiksi kasvaneina vahingollisia.

 

Minusta näyttää siltä, että yksi ylisuuren painoarvon saanut asia on se, mitä voitaisiin yksinkertaisesti ilmaista sanalla kilpailukyky.  Sehän on tietysti pyhin arvo esimerkiksi tupo-neuvotteluissa. Mitään, mikä loukkaisi sitä, ei voida ottaa huomioon. Mutta kilpailukyvyllä perustellaan myös muita mitä moninaisimpia aloitteita ja pyrkimyksiä, koska se näyttää olevan tehokas argumentti.  Kilpailukyky vaarantuu, sanoivat sekä ydinvoiman puolustajat että vastustajat omia kantojaan perustellessaan.  Kilpailukyvyn vuoksi meidän on luotava tehokkaampi lastenhoitojärjestelmä, joka sitoo vanhempia vähemmän.  Koulu- ja koulutusputkeen on saatava lisää tehoa ja pituutta, jotta putken päästä tulisi turboahdettuja kansalaisia, valmiina kohottamaan kansallista kilpailukykyä tulevaisuuden Suomessa.

 

Itse asiassa on kyse taloudellisten arvojen ylisuuresta vallasta.  Se ei koske vain firmoja tai yhteiskuntaa, talouselämää, jossa sen tietysti tuleekin olla merkittävä arvo. Se näkyy myös monella muulla alalla, ja siinä on sen ongelma. Se tulee ilmi yksityisten ihmisten asenteissa.  Mekin mittaamme saamiamme lahjoja niiden rahallisen arvon mukaan.

 

Näyttää siltä, että me olemme uhranneet kilpailukyvyn, taloudellisten arvojen alttarille liian paljon ja liian kalliita uhreja.  Niin moni perhe ja aivan liian moni lapsi on jäänyt sen rinnalla toisarvoiseen asemaan.  Kilpailu tämän jumalan miellyttämisessä on niin kovaa, että siinä hävinneet, taloudellisesti epäonnistuneet, työttömät, sairastuneet tai tehottomat vanhukset maksavat raskaasti  yhteiskunnan hyvinvoinnin hintaa. Heidän arvonsa ihmisinä on tuottamattomina kyseenalaistettu.

 

Talous ja yritys on väline

 

Tällä kaikella edellä sanotulla olen tahtonut tuoda esiin sen näkökulman, josta kirkon odotukset yrityksille nousevat. Eli: yritys ei ole itsetarkoitus vaan väline.  Tämän vuoksi yrityksiltäkin tulee edellyttää sekä eettisesti hyväksyttäviä ja vastuullisia toimintaperiaatteita omassa bisneksessään että niin sanottua yhteiskuntavastuuta.  Eettiseltä kannalta on toimintaperiaatteissa erityisesti kaksi asiaa noussut viime aikoina esille.

 

Entistä tiheämpi tulosseuranta, neljännesvuosittain julkistettavat osavuosikatsaukset pörssiyhtiöissä ohjaavat toimintaa ja yritysten johtoa lyhytjänteiseen taloudellisen voiton tavoitteluun tai vähintään sen näyttämiseen. Pitkäjänteinen vastuullinen kehitystyö on vaarassa.

Optiot ovat julkisuudessa herkullinen puheenaihe. Tämänkaltaista palkitsemis- tai kannustinjärjestelmää sinänsä en osaa pitää vääränä. Kyse on enemmänkin siitä, miten sitä toteutetaan.  On tunnettuja esimerkkejä, kuinka tässä asiassa on epäonnistuttu.  Kohtuuttoman suuriksi paisuneet optiot rapauttavat yrityksen koheesiota eivätkä ole oikeudenmukaisia.  Samaa on sanottava niistä optiojärjestelyistä, joissa palkinto ei asiallisesti ole lainkaan sidottu tulokseen vaan on luonteeltaan vain selvä lisäpalkka.

 

Yritysmaailmassa on kohtuullisen paljon kiinnitetty huomiota viime vuosina yhteiskuntavastuuseen. On myös laadittu yrityksen omia eettisiä ohjeita ja arvokarttoja, jotka ovat aika kauniita papereita.  Kyllähän meillä Suomessa arvot yleensä ovat aikalailla kohdallaan, meillä arvostetaan rehellisyyttä, ihmisen kunnioittamista, ahkeruutta ja kuuluuhan maamme kaikkein vähiten korruptoituneisiin.  Toki surullisiakin esimerkkejä on, mutta yleiskuva ei ole paha, kun vertailukohtana ovat toiset maat.

 

Yritysten yhteiskuntavastuun on yleensä katsottu rakentuvan kolmesta alueesta: hyvästä taloudellisesta kunnosta, henkilöstöön ja laajemmin sosiaaliseen ympäristöön kohdistuvasta vastuusta, sekä huolenpidosta ympäristöstä, ympäröivästä luonnosta.

 

Kiinnittäisin huomiota siihen, että yhteiskuntavastuun yksi keskeinen tukijalka on taloudellinen kunto.  Vain suorittamalla oman perustehtävänsä mallikkaasti ja tuloksellisesti, yritys voi kantaa sille kuuluvan tehtävän yhteiskunnassa.  Yhteiskuntavastuusta puhuminen ei siis väheksy lainkaan pyrkimystä hyvään taloudelliseen tulokseen ja voittoon, päinvastoin.  Hyvin menestyvä yritys tuottaa yhteiskunnalle hyvää maksamalla voitostaan säädetyn veron ja siten kantaen koko yhteiskunnasta vastuuta.  Työllistämällä henkilökuntaansa se takaa osaltaan hyvät elinmahdollisuudet työntekijäkunnalleen, heidän perheilleen ja myös laajemmalle joukolle esim. palveluelinkeinojen harjoittajia ym.  (Yritykset eivät maksa enää meillä kirkollisveroa).

 

Yhteiskuntavastuuta pohdittaessa on noussut esille erilaisia ideologioita. Kirkkomme piirissä on hahmoteltu ainakin kolme mallia. Käytän niistä nyt nimityksiä ”Omistajalähtöinen  malli”, ”Sidosryhmälähtöinen malli” ja ”Laajan vastuun malli”. (Näitä hahmoteltu mm. raportissa Kirkon sijoitustoiminnan eettiset periaatteet).

Omistajalähtöinen yhteiskuntavastuun malli

Omistajalähtöinen näkemyksen taustana on  vapaaseen kilpailuun perustuva markkinatalousajattelu. Sen mukaan jokainen yhteiskunnan yksikkö (yksilö tai yhteisö) tekee ikään kuin sopimuksen muiden yhteiskunnan osapuolien kanssa. Yritys sitoutuu tuottamaan palveluja ja tuotteita muille yhteiskunnan jäsenille siten, että kukin sopimusosapuoli saa parhaan mahdollisen hyödyn vaihdannan kautta.

 

Yrityksen ainoa yhteiskunnallinen tehtävä on tuotannosta huolehtiminen maksimaalista voittoa tavoitellen. Muu yhteiskunnallisesti vastuullinen toiminta ei kuulu yrityksen tehtäviin. Yritys toimii siis vastuullisesti, kun se tyydyttää tehokkaasti omistajien tuottoa koskevat odotukset. Voiton maksimointi takaa myös muiden markkinaosapuolien hyvinvoinnin pitkällä tähtäyksellä. Yritys voidaan katsoa jopa vastuuttomaksi, jos se hyväksyy voiton hankintaa vaikeuttavia yhteiskunnallisia tehtäviä.

 

Nykyajan talousteoreetikoista Milton Friedman mainitaan useimmiten omistajalähtöisen ajattelutavan voimakkaaksi puolustajaksi. Hänen sanontansa "yrityksen sosiaalisena vastuuna tulee olla voiton maksimointi" on tullut klassikoksi. Eettinen vastuu on valtiovallalla, jonka tulee lainsäädännön kautta ohjata yritystoimintaa. Omistajalähtöisessä näkemyksessä korostetaankin toiminnan laillisuuden merkitystä.

 

Ajattelutavan edustajat eivät kuitenkaan vastusta sellaista yrityksen sosiaalista osallistumista, joka hyödyttää täysin varmasti osakkeenomistajia. Esimerkkeinä on mainittu yrityksen ylläpitämä ammattikoulu, josta valmistuu am mattitaitoisia työntekijöitä yrityksen käyttöön, tai rahalliset avustukset sellaisille tahoille, jotka vaikuttavat välittömästi yritysten omiin etuihin. Tällöinkin on pääpaino annettava yrityksen edulle, ja kaikki voiton tavoittelua uhkaava toiminta on lopetettava

Itse yritykselle ja sen henkilöstölle ei voida eikä pidäkään osoittaa mitään eettistä vastuuta. Niitä ei myöskään voida arvostella eettisten kriteerien perusteella, sillä yritystoimintaa pidetään kokonaisuudessaan amoraalisena, moraalisen arvostelun ulkopuolella olevana. Tehokkaaseen markkinamekanismiin perustuva talous ei tarvitse moraalia, koska yhteiskunnallinen hyvinvointi toteutuu taloudellisen prosessin sivutuotteena.

 

Sidosryhmälähtöinen malli

 

Tässä, kuten nimikin antaa ymmärtää vastuu ymmärretään edellistä laajemmin. Yritys ei toimi pelkästään taloudellisena instituutiona ja tarpeiden tyydyttäjänä, vaan on myös tarpeiden luoja ja vaikuttaa omalla toiminnallaan markkinoihin. Koska yritys vaikuttaa ja käyttää valtaa myös markkinamekanismin ulkopuolella, seuraa tästä vallasta myös vastuu: yrityksellä on väistämättä muitakin velvoitteita kuin voiton maksimointi. Yhteiskunnallisen hyvinvoinnin takaamiseksi taloudelliseen päätöksentekoprosessiin on liitettävä myös moraalista harkintaa. Yrityksen tulee hoitaa tehtävänsä yhteiskunnan määrittämissä sosiaalisissa ja eettisissä puitteissa. Yritystoimintaa voidaan arvostella myös eettisin kriteerein, ja yritysten tulee ottaa huomioon yhteiskunnassa vallitsevat eettiset normit päätöksenteossaan.

 

Vastuullisen yrityksen velvollisuus on huolehtia siitä, etteivät sen toiminnan aiheuttamat haitat yhteiskunnalle ole taloudellisesta toiminnasta saatavia hyötyjä suurempia. Vastuulliseksi nähdään sellainen yritys, joka omaehtoisesti ja itsenäisesti vastaa toimintojensa seurauksista ja tuntee ja tiedostaa velvollisuutensa toimintaympäristöään kohtaan.

 

Yhteiskunnallinen vastuu merkitsee eettisen näkökulman mukaanottoa yrityksen päätöksentekoon. Toimintojen taloudellisten vaikutusten lisäksi tulee ottaa huomioon myös muut vaikutukset yrityksen toimintaympäristöön. Eettisiä näkökantoja voidaan päätöksenteossa painottaa, mutta kuitenkin vain silloin, kun tämä ei vaaranna kannattavuustavoitetta. Yrityksen kannattavan toiminnan ja sosiaalisesti vastuullisen toiminnan välinen ristiriita on kuitenkin tiedostettu. Tämän ratkaisemiseksi on tarjottu käsitettä yrityksen valistunut itsekkyys. Yrityksen kannattaa rajoittaa oman edun tavoittelua ja toimia joskus vastuullisesti jopa voiton kustannuksella, sillä siten taataan yritystoiminnan yhteiskunnallinen hyväksyttävyys.

 

Se vahvistaa ympäristön myönteistä asennoitumista toimintaansa kohtaan ja samalla turvaa omien tuotannontekijöidensä saatavuuden. Yritys voi esimerkiksi turvata työvoiman saantia tarjoamalla työsuhdeasuntoja, joiden vuokratuotot eivät useinkaan ole yrityksen kannalta maksimaalisia.

"Valistuneen itsekkyyden" ja "kansalaisroolin" periaatteet pohjautuvat rajoitettuun egoismiin. Kun yritys ajaa omaa etuaan ottamalla huomioon myös yleisen edun, sen toiminta on sosiaalisesti vastuullista.

 

Laajan vastuun malli

 

Kirkon sijoitustoiminnan eettiset periaatteet -työryhmä määritteli (1999):

 

”Laajan sosiaalisen vastuun ideologian mukaan yritys toimii taloudellisessa ja moraalisessa vastuusuhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Yritys on ensisijaisessa vastuussa juuri yhteiskunnalle, jonka hyvinvointia ja elämänlaatua yrityksen tulee toiminnallaan edistää. Yrityksen tulee kuitenkin huolehtia tuotantotehtävänsä hoidosta kannattavasti, jotta se selviäisi taloudellisessa kilpailussa. Voittoa ei silti pidetä yritystoiminnan ensisijaisena päämääränä, vaan toiminnan reunaehtona ja eräänä päätöksenteon kriteereistä. Tavoitteena ei ole voiton maksimointi, vaan liiketoiminnallisen riskin kattamiseen tarvittavan voiton saavuttaminen. Vastuullisessa ideologiassa voiton tuottamisperiaatteella on vain välinearvoa suhteessa yrityksen peruspäämäärään, koko yhteiskunnan hyvinvointiin ja elämänlaadun ylläpitämiseen.”

 

Monet yritykset meillä ovat lähteneet ainakin osittain toteuttamaan tällaista mallia laatiessaan omia eettisiä ohjeitaan.  Se merkitsee, että sellaiset arvot kuin yhteiskunnan sosiaalisten epäkohtien lieventäminen, työllisyyden hoito, tasa-arvon lisääminen, ihmisoikeuksien edistäminen, lasten ja perheiden hyvinvointi, kuuluvat myös vastuullisen yrityksen johdon intressipiiriin.  Oleellista on, että eettiset periaatteet konkretisoituvat ja että yhteiskunnallinen vastuu otetaan keskeiseksi osaksi yrityksen toimintastrategiaa, ei vain erilliseksi politiikaksi tai ohjelmaksi, jolla oikeutetaan jo tehtyjä päätöksiä.

 

Arvot mitataan käytännöllä

 

On selvää, että tällaisten arvojen toteuttaminen on joskus monimutkaista. Yrityksen toiminnassa mukana olevien ryhmien päämäärät ovat usein keskenään ristiriitaisia ja niitä joudutaan eri tavoin sovittamaan yhteen.  Siksi eettinen arvokeskustelu kuuluu ei vain yrityksen johdolle vaan koko henkilökunnalle ja eri henkilöstöryhmille.  Eettinen vastuu on yksilöillä ja yrityksessä toimivaa henkilöä, johtajaa tai muuta koskevat tietenkin yksilöeettiset velvoitteet.  Kantin kategorinen imperatiivi sopii hyvin myös yritykselle ohjeeksi   Sen mukaan tulee toimia niin, että toiminnan periaatteesta voidaan tehdä yleinen laki.  Toinen perusohje löytyy Vuorisaarnasta, sen  kultaisesta säännöstä: "Kaikki mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." (Matt. 7:12)

 

Sanoin aiemmin, että meillä yleensä arvot ovat kohdallaan ja yritysten eettinen ohjeisto pitkälle kehitettyä.  Ongelma on yleensä sama kuin meillä yksilöilläkin, jotka kyllä tiedämme mikä on hyvää, kaunista ja oikeaa, mutta joiden toiminta käytännössä on toista.  Yritystenkin kohdalla peruskysymys on se, mikä on tiukan paikan tullen paras konsultti ja kaikkein kumarrettavin arvo: euro vai ihmisten hyvä elämä.