 |
PELKOA EI RAKKAUDESSA OLE Olimme vaeltaneet viikon erämaassa. Meitä oli aika iso joukko, useimmat nuoria ja ensikertalaisia. Väsymyksestä huolimatta into oli kova, kun saavuttiin viimeisen ylitettävän vesistön eteen. Leveähkön joen yli kulki riippusilta. Siitä vain yli ja sitten odottavaan linja-autoon. Toiset ryntäsivät sillalle miltei juoksujalkaa unohtaen jopa jättää riittävän välin seuraavaksi tulevaan. Rinkan painokaan ei näyttänyt enää tuntuvan missään. Mutta toiset epäröivät, sillä silta heilui ja huojui. Rohkaisin heitä järkisyillä. Näittehän te ne rajavartijoiden moottoripyörät ja mönkijät, jotka olivat tulleet tästä yli. Kyllä tämä hyvin ihmisen painon kestää. Vähitellen kaikki rohkaistuvat lähtemään yli. Minä jäin vielä. Toiset jopa ihmettelivät missä viivyn. Keräsin rohkeutta. Minua pelotti tuo huojuva silta aika korkealla. Pelkäsin huimausta, jonka korkeanpaikan kammoni toisi. Vihdoin oli vain voitettava pelkonsa ja kuljettava yli. Ja vastarannalla huokaistava huojentuneena: pääsinpäs. Tunsin itseni typeräksi, kun olin niin pelännyt. Tämän syksyn aikana monia on pelottanut maailmanlaajuinen tautiepidemia, pandemia. Muuan työtoveri kertoi pienistä lapsistaan, jotka pelkäsivät sitä, että muuttaako sikainfluenssa ihmisen sian näköiseksi. Monenlaisia asioita me pelkäämme ja olemme pelänneet. Joskus ne tuntuvat ihan typeriltä ja hassuilta peloilta jälkeenpäin, mutta silloin kun pelkää niin pelkää ja tuntuu inhottavalta. Tuntuu hyvältä, jos joskus voi kohdata pelkonsa voittajana. Saa ihan uutta rohkeutta taas kohdata uusia asioita, pelottaviakin. Kaikki me joskus pelkäämme, yksittäin ja yhdessä. Luukkaan evankeliumissa Jeesus sanoo: "Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät". Hän puhuu siitä, miten kansat ovat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Ja tiedämme sen miten tiedotusvälineet tätä tuskaa lisäävät. Isot asiat maailmassa tuntuvat kaoottisilta ja hallitsemattomilta. Ja pienen ihmisen pienet pelot ovat joskus ylipääsemättömiä riippusiltoja. Voiko niihin mitenkään vaikuttaa? Ei ainakaan jos antaa pelolle vallan. Pimeyden ja pahan vallan kasvaessa ympärillämme meille kuitenkin kuuluu Herramme kehotus: "Nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä". Adventin aikana odotamme joulun enkelilaulua: Älkää pelätkö! Mutta emme odota vain seimen lasta vaan myös kerran kirkkaudessaan kunniansa valtaistuimelle nousevaa Kristusta. Odotamme Jumalan valtakunnan toteutumista. "Sinä päivänä minä luon rauhan: Villieläimet, taivaan linnut, maan matelijat eivät enää tuota vaaraa. Minä särjen jousen ja miekan, niin ettei sotia enää käydä. Minä annan kansani asua turvassa. Minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä. Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein, ja sinä tulet tuntemaan Herran." Kaikkien mullistusten ja kaaoksen keskellä, oman tai yhteisen, meillä on toivo. Me emme vain rukoile, että Herra antaisi pelkojemme ja pimeän keskellä toivon kynttilöiden loistaa. Ei, Jumalan valtakunta on jo tullut keskellemme. Siksi on mahdollista voittaa pelko. Meitä kutsutaan keskellä maailman melskeen rakentamaan sitä valtakuntaa, jossa ilo, rauha ja vapaus asuvat. Miten voisin olla toivon kynttilä, edes pieni lepattava liekki juuri siellä, missä tänään pelätään? Täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Jumala on rakkaus, jota ei tarvitse pelätä, vaan hän antaa rakkautensa meille voimaksi taistella oikeuden ja vanhurskauden puolesta tässä maailmassa. Hän haluaa vapauttaa meidät lamaantuneina tarkkailemasta omia pelkojamme ja vikojamme, heikkouttamme ja voimattomuuttamme. Tule Kristus, ja auta meitä. Vapahtaja, vapauta pelkojemme kahleista elämään ja toimimaan. Anna armosi valo pimeyteemme, murra synnin valta. Aamen. |
||