 |
pastori, Ortodoksinen kirkko Lappeenranta Isän ja Pojan ja Pyhän nimeen! Elämme ortodoksisessa kirkossa suureen paastoon valmistautumisen aikaa. Toisen valmistusviikon viikon päättää tänään sielujen lauantaiksi kutsuttu vainajien muistelupäivä, jolloin muistellaan kaikkia uskossa ja ylösnousemuksen toivossa kuolleita kristittyjä. Kristillisen uskomme mukaan kuoleman jälkeen ihmisen sielu jää elämään tietoisena olentona ja jatkaa kehittymistään Jumalan tuntemisessa. Kirkko opettaa meitä rukoilemaan kuolleiden puolesta yhtä lailla kuin elävien puolesta. On oikein ja ymmärrettävää, että muistamme rukouksin edesmenneitä läheisiämme. Rukouksemme ovat luonnollisia ilmauksia siitä keskinäisestä rakkaudesta, jota tunnemme kuoleman jälkeiseen todellisuuteen siirtyneitä sukulaisiamme ja ystäviämme kohtaan. Jumala sallii armossaan meidän osoittaa rukouksillamme rakkauttamme heitä kohtaan myös silloin, kun emme voi enää mitään muuta tehdä heidän hyväksensä. Rakkauden voima on niin suuri, ettei edes kuoleman raja voi olla sille esteenä. Kristillinen rakkaus ulottuu kuitenkin myös niihin ihmisiin, joita emme ole henkilökohtaisesti koskaan tunteneet. Sielujen lauantai onkin omistettu erityisesti kaikille niille ikuisen elämän toivossa nukkuneille, joiden nimet ja elämänvaiheet eivät ole tiedossamme. Lukemattomat kristityt ovat kuolleet ilman, että heille on voitu toimittaa hautaus- ja muistopalveluksia. Kaikilla heillä ole sukulaisia, jotka heitä muistaisivat, mutta kirkon jäseninä he ovat meidän hengellisiä veljiämme ja sisariamme. Siksi kirkko on säätänyt näille vainajille muistopäivän, jolloin heidän puolestaan rukoillaan kaikkialla ortodoksisessa maailmassa. Vainajien muisteleminen tänä lauantaina liittyy erityisesti siihen, että tänään on tuomiosunnuntain eli Kristuksen toiselle tulemiselle omistetun päivän aatto. Rukoilemme, että Kristus olisi heille armollinen, kun he joutuvat hänen tuomioistuimensa eteen. Vainajien puolesta rukoileminen on myös meille itsellemme muistutus kuolevaisuudestamme ja viimeisen tuomion todellisuudesta. Perimmiltään meille ihmisille jää aina salaisuudeksi rukouksen vaikutus, olipa se kannettu elävien tai poisnukkuneiden puolesta. Saamme kuitenkin uskoa ja luottaa siihen, ettei yksikään rakkaudessa kannettu rukous mene hukkaan, sillä Jumala on rakkaus eikä edes kuolema sen tähden voi katkaista sidettä Jumalaan uskovien ihmisten välillä. Siksi kirkossamme on vuosisadasta toiseen säilynyt vahvana liturgisena perinteenä toimittaa palveluksia, joissa muistetaan edesmenneitä ja lohdutetaan ylösnousemuksen toivolla heidän omaisiaan ja ystäviään. Vainajien puolesta kannettavien rukousten keskeisenä sanomana on lohduttava ja kirkas toivo siitä, että hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala pitää huolen häneen turvautuvista ihmisistä myös kuoleman jälkeen. Muistopalveluksen veisun sanoin saamme luottavaisina pyytää Vapahtajaltamme: ”Saata, oi Kristus Sinun palvelijaisi sielut lepoon pyhien joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä.” Ortodoksinen kirkko korostaa taivaallisen eli riemuitsevan seurakunnan ja maanpäällisen eli taistelevan seurakunnan välistä yhteyttä. Yhtä lailla kuin me rukoilemme edesmenneiden puolesta, voimme myös uskoa siihen, että he rukoilevat meidän puolestamme. Siksi on hyvin luonnollista, että pyydämme pyhiä ihmisiä rukoilemaan Jumalaa edestämme. ”Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan”, opettaa pyhä apostoli Jaakob. Taivaallisen ja maanpäällisen seurakunnan välinen yhteys ilmaistaan hyvin syvällisellä tavalla jokaista liturgiaa edeltävässä proskomidissa, jossa valmistetaan ehtoollisaineet liturgiaa varten. Eh-toollislautaselle eli diskokselle asetetun Kristusta kuvaavan leivän ympärille laitetaan palasia toisista kirkkoleivistä ja samalla muistellaan nimeltä mainiten ensin pyhiä ihmisiä sekä kaikkia niitä eläviä ja kuolleita, joiden puolesta papistoa on pyydetty rukoilemaan. Näin Kristuksen ympärille, hänen pelastavaan yhteyteensä, kokoontuu koko kirkko. Siksi olisi hyvä, että jokaisella kirkon jäsenellä olisi oma muistelukirjansa, jossa olisi niiden elävien ja edesmenneiden ihmisten nimet, joita hän toivoo kirkon yhteisissä rukouksissa muisteltavan. Poisnukkuneiden puolesta rukoileminen perustuu uskoomme, että Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut kuoleman. Kaikkia niitä, jotka ovat elämässään panneet toivonsa Jumalaan ja eläneet hänen yhteydessään, odottaa kuoleman jälkeen iankaikkinen elämä ja rauha sellaisessa todellisuudessa, josta voimme ymmärtää vain hyvin vähän. Se on apostoli Paavalin sanoin sellaista todellisuutta ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.” Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesti. Aamen. |
||