Suomi on sukututkijoiden luvattu maa "Sukututkimuksen tekeminen on kuin hyvän salapoliisiromaanin lukemista. Tehtävää ei millään malttaisi jättää kesken", sanoo Suomen Sukututkimusseuran asiamies Pertti Vuorinen. Työkseen Pertti Vuorinen ohjaa mm. sukututkijoita Kansallisarkistossa. Aloitteleva sukututkija käy varmasti ensin haastattelemassa sukunsa "vanhimpia". Kokemus osoittaa, että yleensä ihmiset muistavat vain kaksi sukupolvea taaksepäin. Perustietoa voi saada omilta lähisukulaisilta siitä, mistä päin suvun juuria on lähdettävä etsimään. Työnsä aluksi sukututkija tilaa kirkkoherranvirastosta virkatodistuksen sukuselvitystä varten. Kirkkoherranvirastossa tiedot kerätään tutkijalle siihen vuoteen saakka kuin kirkonkirjoissa suvusta on tietoa. Työstä kirkkoherranvirastot perivät maksua 100 markkaa tunnilta. Jos sukuaan tutkiva tekee selvitystyön kirkkoherranvirastossa itse, häneltä ei peritä maksua. Tutkimusta varten on kuitenkin syytä sopia ajankohdasta kirkkoherranviraston työntekijöiden kanssa. Sukututkijaa pyydetään myös antamaan vakuutus, että hän ei käytä saamiaan tietoja väärin. Kirkonkirjat seuraavat ihmistä aina uuteen seurakuntaan. Tiedot edellisistä sukupolvista ovat niiden seurakuntien kirkonkirjoissa, joissa he ovat eläneet. Suuri osa seurakunnista on siirtänyt 120 vuotta vanhemmat kirjat maakunta-arkistoihin. Aikanaan Neuvostoliitolle luovutettujen Karjalan ja Petsamon alueiden lakkautettujen seurakuntien tiedot ovat Mikkelin maakunta-arkistossa. Aloittelevalle sukututkijalle Pertti Vuorinen suosittelee myös, että hän tutustuu suomalaiseen, melko runsaaseen sukututkimusta käsittelevään kirjallisuuteen. Hyvänä oppaana sukututkijan työssä on kansalais- tai työväenopiston järjestämä sukututkimuksen kurssi. Matkalla sukututkimuksen saloihin auttajana voivat olla myös pitäjänhistoriat, joita Suomessa on julkaistu runsaasti. Rippikirjat tärkeimpänä lähteenä Jotta sukututkija välttäisi päällekkäisen työn, hänen kannattaa tutustua jo kirjoitettuihin sukututkimuksiin ja - hakemistoihin. Sukututkimushakemisto vuodelta 1992 sisältää tietoja noin 3500 teoksesta ja maininnat 25 000 sukunimestä. Sukututkijaluettelossa vuodelta 1996 on ilmoitettu 1900 sukututkijan nimet ja tutkimuksen kohteet. - Kaiken kaikkiaan Pertti Vuorinen arvelee Suomessa olevan 7000 aktiivista sukututkijaa. Kun virkatodistukset kirkkoherranvirastosta on saatu, alkaa tutustuminen Kansallisarkiston ja maakunta-arkistojen tietolähteisiin. Kirkkoherranvirastojen kautta tietoja saa vuoteen 1850 asti. Sitä varhaisemmat kirkonkirjat on tallennettu mikrofilmeinä Kansallisarkistoon, jossa innokkaat sukututkijat jonottavat lukulaitteisiin. Suomen Sukututkimusseura tallensi kaikkien seurakuntien historiakirjat nykyisillä käsialoilla 1920-1940-luvuilla. Suomessa väestökirjanpito aloitettiin jo 1600-luvulla. Pertti Vuorisen mukaan luotettaviksi tutkijoiden lähteiksi kirkonkirjat muuttuivat 1730-luvulla. Rippikirjaan pappi kirjasi talojen nimet, asukkaiden syntymäajat ja myös sen, miten hyvin talon asukkaat lukivat ja ymmärsivät lukemansa. "Rippikirjat kertovat, miten paljon sukulaiset ovat harjoittaneet entisinä aikoina hartautta. Vihittyjen ja kuolleitten luettelot puolestaan kertovat suvusta omaa tarinaansa." Sukututkijan ei välttämättä tarvitse osata lukea vanhoja käsialoja ennalta ennen harrastuksen aloittamista. Käsialat oppii lukiessa. Myöskään ruotsin tai venäjän taito ei ole välttämätön, sillä harrastuksen edetessä tutkija oppii tunnistamaan tarvitsemansa tiedot lähteistään. - Suomessa ja Ruotsissa on kansainvälisesti erittäin luotettavat lähteet sukututkijoille. "Vielä puuttuu kaksi polvea..." Pertti Vuorisen mukaan sukututkijat usein intoutuvat työhönsä. Vuosi vuoden jälkeen tutkimus jatkuu ja etsitään yhä vanhempia sukupolvia. Joskus välistä puuttuu vielä kaksi sukupolvea ja jäljittämistyötä riittää. Kun suvusta on mies- tai naiskantaisesti edetty ja henkilöt löydetty, tutkijaa alkaa kiinnostaa, miten nämä ihmiset ovat eläneet, mitä heille on kuulunut syntymän ja kuoleman välissä. "Vanhin tilikirjasarja alkaa 1540-luvulta. Tuomiokirjat ovat rikkaita lähteitä, niissä selvitetään kuin paikallislehdessä, millaisia riitoja naapurustossa on ollut. Tietoja saa myös veronkantokirjoista tai sotilasasiakirjoista." Vaikka sukututkimus on Suomessa suosittu harrastus, vielä on paljon sukuja, joita ei ole tutkittu lainkaan. Koska sukututkijan käytössä on paljon nimiä, joskus jopa 10 000-20 000 apuvälineeksi kannattaa hankkia tietokone ja siihen sukututkimusohjelma. Sukututkimuksesta on apua historiatieteen lisäksi muun muassa lääketieteelle. Esimerkiksi suuri kolesterolitutkimus vei tutkijat pieneen Pohjois-Karjalan kylään, jossa oli tapahtunut geenimuunnos kaukaisten esivanhempien kohdalla. Samalla tavalla on voitu jäljittää esimerkiksi perinnöllisiä silmäsairauksia. (KT 3.7.1996 mm)