6.2.02 - Kinkerit ovat kylien yhteistä toimintaa

Kinkerit, lukukinkerit, lukuset eli kirkon pitämät kristinopin taidon kuulustelut olivat yleisiä vielä muutama vuosikymmen sitten. Vieläkin kinkereillä käy vuosittain runsaat 100 000 suomalaista. Erityisesti kevättalvi on kinkeriaikaa.

Maaseudulla kinkerit ovat elävämpi tapa kuin kaupungeissa. Vielä vuonna 1996 kinkereille osallistui noin 200 000 seurakuntalaista. Yksi syy kinkereiden vähenemiseen voi olla muuttoliike kaupunkeihin, joista kinkeritoiminta on hiipunut.

"Kaupunkiseurakunnissa on paljon muunlaista pienryhmätoimintaa, jota maaseudulla ei järjestetä", huomauttaa Nurmijärven kappalainen Mauri Tolvanen. Nurmijärvellä järjestetään kinkereitä vuosittain kymmenkunta.

Kinkerit soveltuvatkin Tolvasen mielestä paremmin maaseudulle juuri historiallisen syyn vuoksi: kinkerit kehittyivät keskiajan papiston ripitysmatkoista maaseudun taloihin. Lukukinkereitten pitäminen kirjattiin vuoden 1686 kirkkolakiin: "Vanhempain, isäntäin, palkollisten ja muun työväen sekä lukuiässä olevien lasten tuli lukupiireittäin kokoontua."

Ennen oppivelvollisuuden voimaantuloa lukukinkereillä oli lukutaidon ja katekismuksen tuntemisen kuulustelutilaisuuksina erittäin huomattava kansansivistyksellinen tehtävä. Nykyään koululaitos opettaa lukutaidon ja kristinoppia opetetaan ja kuulustellaan rippikoulussa, jonka käy edelleen noin 90 % ikäluokasta.

Kinkerit ovat osa seurakunnan kristillistä kasvatusta, ja niillä on myös yhteisöllistä merkitystä ihmisten kokoajina. Kinkereitä pidetään joko yleisinä kinkereinä tai koululaiskinkereinä. Jotkut seurakunnat on jaettu kinkeripiireihin, joissa toimii esimerkiksi alueen diakonia- ja lähetystoimikunta.

Keskustelua kuulustelun sijaan

Kinkerit järjestetään yleensä kodeissa, paikoin myös kouluilla ja seurakuntataloissa. Elimäen vs. kirkkoherra Erkki Helander kertoo, että kinkerit on heillä elävä ja pidetty toimintamuoto. "Kanssakäyminen ja perinteinen kyläily on vähentynyt, kun ihmisillä on enemmän virikkeitä. Laman myötä yhteisöllisyys on kuitenkin korostunut, ja kinkerit ovat kylien yhteistä toimintaa."

Elimäellä järjestetään tammi-huhtikuun aikana jopa 22 kinkerit. Isännöintivuoro kiertää kylissä talosta toiseen vanhan vuoroperinteen mukaan. Ohjelmassa on jonkun raamatunluvun käsittelyä ja virsien laulua sekä luonnollisesti kahvittelua.

"Tunnelma on leppoisa, kun nykyään on luovuttu kristinopin kuulustelusta, joten kenenkään ei tarvitse pelätä joutuvansa nolatuksi tietämättömyyden takia", Helander naurahtaa. Hänen mielestään kinkereitä voisi järjestää kaupungeissakin, vaikkapa kortteleittain.

Kuopion Riistaveden seurakunta on vs. kirkkoherra Seppo Laitasen mukaan maalais- ja kaupunkiseurakunnan rajalla. Siellä järjestetään vuosittain kinkereitä myös taajama-alueella, kerros- tai rivitalokodeissakin. "Kinkereille osallistuu vuosittain noin kymmenen prosenttia

1 950 jäsenen seurakunnastamme, joten se on merkittävä toimintamuoto. Ihmisten kanssa keskustelu on helpompaa kotioloissa, ja monenlaiset kysymykset tulevat siellä ehkä luontevammin esille", kertoo Laitanen.

Lisäksi koululaiskinkereillä tavoitetaan lähes kaikki alueen koululaiset, joiden kanssa pohditaan muun muassa yhteisen elämän periaatteita. Myös rippikoululaiset saavat osallistumismerkinnän kinkereistä.

Riihimäen seurakuntapastori Markus Korpela on lapsuudessaan, parikymmentä vuotta sitten, ollut kinkereillä, muttei ole nyt pappina ollessaan koskaan ollut järjestämässä niitä. Riihimäellä on ollut edelliset kinkerit vuonna 1922, minkä jälkeen niitä on järjestetty vain pari kertaa 50-luvulla.

"Kaupungeissa ei ole ollut kysyntää kinkereille, mutta ehkä joskus myöhemmin ihmisiä alkavat kiinnostaa vanhat perinteet. Varmasti meiltä nuoremmiltakin papeilta onnistuu kinkereiden pitäminen, sillä tilaisuudethan ovat lähinnä opetuksellisia", Korpela sanoo.

Monin paikoin kinkerit ovat myös eräänlaisia seurakunnan vuosikokouksia. Niissä esitellään kyläläisille uudet seurakunnan työntekijät ja kerrotaan seurakunnan työstä, sovitaan kylän kerhotoiminnasta ja esimerkiksi siitä, kuka opettaa pyhäkoulussa. (KT / Liisa Väyrynen 6.2.2002)