Kirkon tiedotuskeskus

13.2.02 - Piispat eivät halua rangaistusten tielle parisuhdeasioissa

Arkkipiispa Jukka Paarma ja Kuopion piispa Wille Riekkinen selostivat kirkon kantaa parisuhdelakiiin piispainkokouksen tiedotustilaisuudessa keskiviikkona. Arkkipiispan mukaan luterilaisen kirkon piispat ovat yhtä mieltä peruslinjoista, mutta yksityiskohdissa on vivahde-eroja. Asia on monivivahteinen, kirkolla ei ole yksiselitteistä pasuunan ääntä. Arkkipiispan mukaan suhtautuminen ei tule jakamaan kirkkoa syvästi.

Parhaillaan uudistettavaan kirkollisten toimitusten kirjaan piispainkokous ei esitä homoliittojen siunaamisen tai vihkimisen kaavaa. Paarma ja Riekkinen pitivät mahdollisena kotien siunaamista ja rukoilemista kodissa asuvien ihmisten puolesta. Arkkipiispa Paarma painotti, että papin tulee varmistaa etukäteen tapahtuvissa keskusteluissa, että tilanne ei muistuta vihkimistä. Arkkipiispa sanoi luottavansa papiston harkintakykyyn yksittäisissä tapauksissa.

Kunkin hiippakunnan piispa on jo antanut tai antamassa ohjeita, miten suhtautua uuden parisuhdelain esiin nostamiin yksityiskohtaisiin kysymyksiin. Ihanne on, että kirkon työntekijät opettavat ja elävät kirkon toivomalla ja sen julistukseen liittyvällä tavalla. Arkkipiispa Paarman mukaan kirkon työntekijöitten suhteen piispat eivät ole missään tapauksessa halukkaita lähtemään rangaistusten tielle. Periaatteessa kirkolla pitää olla oikeus asettaa työntekijöilleen eri pätevyysvaatimuksia kuin mikä on lain minimi.

Kantaa joutuvat pappien lisäksi ottamaan myös mahdollisesti kirkko- ja seurakuntaneuvostot, sillä monet kirkon työntekijät eivät ole vain tuomiokapitulin ja piispan kaitsennan varassa. Yksittäistapauksissa ratkaisut tehdään tapaus tapaukselta ja Suomen lakien mukaan.

Arkkipiispa muistutti, että Raamatun kirjoissa muuten kuin heteroseksuaalisesti suuntautuneisiin suhtaudutaan kielteisesti. Raamatun tutkijat ovat erimielisiä, mikä on aikahistoriallista, mikä tänään sitovaa. Arkkipiispa Paarma totesi, että Uudessa testamentissa ei ole kertomusta, jossa Jeesus olisi kohdannut kysymyksen homoseksuaalisuudesta. "Jos tietäisimme, miten Jeesus olisi menetellyt, noudattaisimme sitä tukka putkella. Jeesus kohtasi sairaita ja eettisesti leimattuja, heille hän sanoi, että tehkää parannus, rakastakaa ja kunnoittakaa ihmisiä."

Kirkoilla on 2000 vuoden perinne torjuvassa suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen. Kun jotkut kirkot ovat ottaneet suhtautumisessa homoseksuaaleihin myönteisempää kantaa, kirkkojen välille on syntynyt ristiriitoja.

Kuopion hiippakunnan piispa Wille Riekkinen kertoi toivovansa kotipaikkaoikeutta kirkossa ja yhteiskunnassa seksuaalisesti eri tavoin suuntautuville. Seksuaalisuus on Jumalan hieno lahja ihmiselle. (KT 13.2.2002 mm & mo)



Tiedotusyksikkö
Kirkkohallitus

PL 185 (Luotsikatu 1 a)   
00161 Helsinki
puhelin (09) 18021
telekopio (09) 180 2337

(09) 180 2333
(09) 180 2422
(09) 180 2334
(09) 180 2330
(09) 180 2409
(09) 180 2278
(09) 180 2332
(09) 180 2420

sähköposti: kt@evl.fi ja
etunimi.sukunimi@evl.fi
WWW: http://www.evl.fi/