5.10. - Kirkon lausunto oikeusministeriölle: Ei homoparisuhteiden virallistamiselle ja vihkiseremonioille, kyllä asuinkumppanuusmallille

Kirkkohallitus antoi tiistaina ev.lut. kirkon lausunnon oikeusministeriön työryhmän ehdotuksesta, joka koskee samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröimistä.

Kirkkohallitus ei kannata mietinnössä esitettyä ehdotusta samaa sukupuolta olevien parisuhteiden virallistamisesta. Miehen ja naisen avioliittoa on edelleen pidettävä perustavana yhdessä elämisen muotona, kirkkohallitus korostaa. Avioliiton rinnalle ei tule perustaa siihen rinnastuvia instituutioita.

Yhteiskunnan kokonaisedun mukaista on tukea avioliittoa ja sen aseman vahvistamista. Koska heteroseksuaalisessa suhteessa mahdollistuu luonnollisella tavalla myös suvunjatkaminen ja sukupolvien välinen yhteys, miehen ja naisen välistä aviosuhdetta on pidettävä itse elämän kannalta tarkoituksenmukaisena. Avioliiton erityisasema ei merkitse muiden elämänmuotojen syrjimistä.

Kirkkohallitus katsoo, että erilaisissa yhteistalouksissa asuvien oikeudellista ja taloudellista asemaa tulee kehittää. Ratkaisua voitaisiin etsiä mallin pohjalta, jossa pysyväisluonteisesti yhteistaloudessa asuvat voivat rekisteröidä kumppanuutensa. Asuinkumppanuuden rekisteröintimallin tulee olla neutraali siten, että se ei ole sidottu seksuaaliseen suuntautuneisuuteen ja sen tulee selvästi poiketa avioliitosta.

Neutraalin asuinkumppanuusmallin tarkoituksena olisi lähinnä yhteiselämän päättymisestä johtuvien taloudellisten ja verotuksellisten ongelmien ratkaiseminen. Asuinkumppanuutta ei vahvistettaisi virallistamistoimituksella, vaan se toteutuisi asianomaisten henkilökohtaisen ilmoituksen ja viranomaisen rekisteröinnin nojalla.

Kirkkohallitus muistuttaa, että yhteistalous voi rakentua myös läheisyydestä, keskinäisestä avusta ja kumppanuudesta, jossa ei ole kyse sukupuolisuhteesta. Työryhmän ehdotus asettaisi tällaiset yhteistalouden muodot eriarvoiseen asemaan homoparisuhteisiin verrattuna.

Ei vihkimistyyppisiä seremonioita

Kirkkohallitus arvioi, että työryhmän esittämä parisuhteiden virallistaminen rinnastuisi käytännössä avioliittoon, vaikka ehdotuksessa tehdäänkin niiden välillä ero. Yleisessä kielenkäytössä puhutaan jo nyt "homoavioliitoista". Erityisesti ehdotettu vihkimistyyppinen "virallistamistoimitus" kysymyksineen ja vastauksineen samastaa rekisteröinnin mielikuvissa avioliittoon. Kirkkohallitus ei siksi kannata tällaista seremoniaa eikä katso oikeudellisten epäkohtien poistamisen edellyttävän sitä.

Kirkkohallitus kiinnittää huomiota siihen, että virallistamisvaatimusten kaukaisempina tavoitteina ovat adoptio-oikeus ja siviili- tai kirkollinen vihkiminen. Kirkkohallitus ei tue tällaisten oikeuksien toteuttamista.

Kirkkohallitus muistuttaa, että lasten saamisessa ja kasvattamisessa ei ole kysymys aikuisten itsetoteutuksesta tai ihmisoikeuksista. Lapset eivät ole vanhempiaan varten, vaan vanhemmat lapsiaan varten. Avioliitoon perustuva perhe on sellainen ihmissukua kannatteleva perusinstituutio, jonka tukeminen on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista. Siksi sen asettaminen erityisasemaan ei merkitse muiden elämänmuotojen syrjimistä, varsinkaan jos näihin liittyviä suoranaisia epäkohtia pyritään samalla poistamaan.

Kirkkohallituksen lausunto edustaa samaa linjaa kirkon aiempien kannanottojen kanssa. Lausunnossa ei kuitenkaan oteta kantaa homoseksuaalisuuteen sinänsä, vaan työryhmän esitykseen. Myös ortodoksisen ja katolisen kirkon lausunnoissa vastustetaan muiden yhteiselämän muotojen rinnastamista avioliittoon.

(KT 5.10.1999 mo)

Toimituksille:

Kirkkohallituksen lausunto kokonaisuudessaan on saatavana KT:sta (09) 1802 332 ja se on myös Internetissä http://www.evl.fi uutispalvelussa tämän tiedotteen liitteenä.

Kirkkohallituksen lausunto Oikeusministeriölle

Asia: Kirkkohallituksen lausunto työryhmän ehdotuksesta "Laki ja samaa sukupuolta olevien parisuhteet"

Oikeusministeriö on pyytänyt 10. päivänä kesäkuuta 1999 päivätyllä kirjeellään kirkkohallitukselta lausunnon työryhmän ehdotuksesta, joka koskee samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröimistä. Kysymys on sekä yhteiskunnan että kirkon kannalta merkittävästä periaatteellisesta ratkaisusta. Esitettyyn lakiehdotukseen liittyy inhimillisesti herkkiä ja vaikeita kysymyksiä, jotka koskettavat syvältä perhettä, avioliittoa, seksuaalisuutta ja kansalaisten yhdenvertaisuutta.

Kirkkohallitus kiinnittää huomiota siihen, että työryhmässä ei ollut kirkon edustusta eikä kirkon edustajaa ole työryhmässä asiantuntijanakaan kuultu, vaikka asiaan sisältyy merkittäviä periaatteellisia ja eettisiä kysymyksiä.

Työryhmän ehdotuksen kuvaus

Eduskunta hyväksyi syyskuussa 1997 toivomuksen, että hallitus ryhtyy asianmukaisiin lainsäädäntötoimiin samaa sukupuolta olevien yhteiselämään liittyvien "oikeudellisten epäkohtien poistamiseksi". Oikeusministeriö asetti 17.12.1997 asian johdosta työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää samaa sukupuolta olevien kumppaneiden yhteiselämään liittyvien epäkohtien poistamiseksi tarpeelliset lainsäädäntötoimenpiteet ja koordinoida eri ministeriöiden yhteistyötä asiassa.

Työryhmä luovutti mietintönsä 10.5.1999. Mietinnössä ehdotetaan, että samaa sukupuolta oleville kumppaneille annetaan lakiin perustuva oikeus rekisteröidä eli virallistaa parisuhteensa. Virallistetulla parisuhteella olisi - lähinnä adoptio-oikeutta lukuun ottamatta - pääosin samat oikeusvaikutukset kuin avioliiton solmimisella.

Mietinnön varsinaisena tehtävänä on korjata nykyisessä lainsäädännössä olevat oikeudelliset epäkohdat. Hallitusmuodon yhdenvertaisuussäännöksen mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella. Oikeudelliset epäkohdat ja sitä seuraavat käytännölliset ongelmat liittyvät lähinnä eroon, toisen sairastumiseen tai kuolemaan liittyviin tapauksiin. Tällöin nousevat esille kysymykset elatusavusta, omaisuuden jakamisesta, perintöoikeudesta ja -verosta, leskeneläkkeistä sekä eräistä verovähennyksistä.

Työryhmä menee kuitenkin eduskunnalta ja oikeusministeriöltä saamaansa tehtävää pidemmälleja katsoo, että lain "tärkein merkitys on periaatteellinen". Homoseksuaalisen parisuhteen virallistamista koskevan lain hyväksyminen merkitsisi sitä, että "yhteiskunta osoittaisi hyväksyvänsä samaa sukupuolta olevien parisuhteet ja tunnustavansa niiden arvon". Laki "muuttaisi myös asenteita suvaitsevaisemmaksi homoseksuaalista yhdyselämää kohtaan".

Kirkon aikaisemmat kannanotot

1. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat puheenvuorossaan "Kasvamaan yhdessä" (1984) asettuneet sille kannalle, että yhteiskunnan on lainsäädännössään taattava kaikki tuki avioliittoon pohjautuvalle perhemallille. Tämän rinnalla homoseksuaalista parisuhdetta ei tule pitää "yhteisöllisesti" tasavertaisena mallina. Samalla piispat torjuvat asenteellisesti kielteisen suhtautumisen: pelkän homoseksuaalisuuden perusteella ketään ei saa pitää moraalisesti epäilyttävänä henkilönä. Homoseksuaali on heteroseksuaalin tavoin vastuullinen siitä, millä tavoin hän konkreettisesti ilmentää seksuaalista taipumustaan. Piispojen mukaan homoseksuaali lähimmäinen on ihminen, jota on tuettava hyväksymään erilaisuutensa ja näkemään siitä aiheutuvat sekä elämisen rajoitukset että myönteiset mahdollisuudet.

2. Kirkkohallitus antoi 4.6.1992 oikeusministeriölle lausunnon perhetoimikunnan mietinnöstä "Perheet ja laki" (KM 1992:12). Toimikunnan jäsen, Kirkon perheasiain keskuksen pääsihteeri Martti Esko jätti mietintöön eriävän mielipiteen, joka koski samaa sukupuolta olevien parisuhteita. Siinä hän piti "avioliiton aseman ja merkityksen kaikenpuolista tukemista erityisen tärkeänä", mutta totesi samalla: "Toimikunnan jäsenenä en voi asettua rekisteröinnin taakse, mutta en kuitenkaan vastusta samaa sukupuolta olevien parisuhteita koskevan lainsäädännön kehittämistä tavalla, joka poistaa siihen liittyvät epäkohdat".

Kirkkohallitus yhtyi lausunnossaan mietinnön peruslähtökohtaan, jonka mukaan avioliittoon perustuva perhe on edelleen suomalaisten turvallisin ja halutuin yhdessä elämisen muoto. Se yhtyi toimikunnan näkemykseen avioliittojen tukemisen tarpeellisuudesta. Tältä pohjalta kirkkohallitus antoi tukensa monille mietinnön kannanotoille. On pyrittävä säilyttämään lasten ja nuorten turvalliset kasvuolosuhteet ja kehitettävä niitä. Parisuhteen heikomman osapuolen asema on turvattava. Verotus- ja sosiaalilainsäädännöstä tulisi poistaa ne ratkaisut, jotka saattavat avioliittoperheet muita perhemuotoja huonompaan asemaan. Kirkkohallitus totesi, että on yhteiskunnan edun mukaista lainsäädännölläkin pyrkiä siihen, että nuoret ihmiset voivat taloudellisesti ja henkisesti turvallisissa olosuhteissa perustaa oman kodin.

Kirkkohallitus ei kuitenkaan pitänyt perusteltuna samaa sukupuolta olevia pareja koskevan lainsäädännön kehittämistä toimikunnan ehdottamalta pohjalta. Se katsoi, että ehdotus ei vastaa yhteiskunnassamme yleisesti vallitsevia käsityksiä. Sen sijaan kirkkohallitus ehdotti, että yhteisten kotitalouksien oikeudenmukaista purkamista ja jakamista koskeva laki kirjoitettaisiin yleiseen muotoon niin, että se kattaisi paitsi parisuhteet myös esimerkiksi sisarusten yhteistaloudet.

3. Arkkipiispa John Vikström korosti julkisessa lausunnossaan 1.3.1996 samoja näkökohtia. Ratkaisua ei tule etsiä rinnastamalla samaa sukupuolta olevien parisuhteet avioliiton asemaan, vaan poistamalla yhteistalouksia koskettavat lainsäädännön epäkohdat. Näin korostettaisiin yhtäältä kansalaisten samanarvoisuutta (verotus, sosiaaliturva, perimysoikeus sekä sairauteen tai kuolemaan liittyvät asiat) ja toisaalta tuettaisiin selkeästi avioliittoa perheen, yhteiskunnan perussolun, vahvimpana perustana. Tämän perusteella "ei ole perusteltua puhua syrjinnästä, jos jotakin parisuhdetta ei lueta avioliiton kategoriaan, varsinkin kun samalla pyritään poistamaan muunlaisiin yhteistalouksiin nykyisin liittyvät epäoikeudenmukaisuudet".

4. Kirkkohallituksen edustajat olivat 22.4.1997 eduskunnan lakivaliokunnassa kuultavana samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröintiä koskevan edustaja-aloitteen (26/1996 vp) johdosta. Lausunnossaan he totesivat, että kirkko "ei puolla samaa sukupuolta olevien henkilöittenparisuhteen virallistamista, mutta toivoo lainsäädäntöä kehitettävän tavalla, joka poistaa samaa sukupuolta olevien henkilöitten parisuhteita koskevat epäkohdat lainsäädännössämme erityisesti sosiaalipalvelua, sosiaalivakuutusta, eläketurvaa ja verotusta koskien".

Kirkkohallituksen edustajien mukaan yhteiskunnassa tulisi nykyistä paremmin tukea avioliiton asemaa keskeisenä perhemuotona, mitä jo perhetoimikunnan mietintö "Perheet ja laki" oli korostanut. Sen keskeinen tarkoitus oli tukea avioliittoa: "Avioliitto on pitkän perinteen omaava oikeudellinen, sosiaalinen ja uskonnollinen instituutio, jolle yhteiskuntamme perusyksikkö, perhe, on rakennettu".

Lausunnon mukaan homoseksuaalista suhdetta ei tule pitää "yhteisöllisesti tasavertaisena" mallina heteroseksuaaliselle avioliitolle. Pyrittäessä poistamaan epäkohtia voitaisiin ottaa käyttöön avioliitosta selkeästi erillinen "rekisteröity kumppanuus". Tämä mahdollistaisi lainvalmistelun, ei vain homoseksuaalien, vaan myös muunlaisten yhteistalouksien osalta, ja samalla tukisi niissä asuvien sosiaalista, taloudellista ja oikeudellista asemaa.

Aikaisemmissa kirkon kannanotoissa on siten johdonmukaisesti edustettu kantaa, jonka mukaan yhteiskunnan tulisi antaa kaikki tukensa miehen ja naisen väliselle avioliitolle ja että toisenlaisia yhteisasumisen muotoja koskevat oikeudelliset epäkohdat poistettaisiin kehittämällä lainsäädäntöä muulla tavoin kuin perustamalla avioliiton rinnalle vastaavan tyyppisiä instituutioita.

Kirkkohallituksen perustelut ja kannanotot

1. Avioliitto ja oikeudenmukaisuuden vaatimus

Kirkkohallituksen lausunnon lähtökohtana on kaksi tärkeää periaatetta.

Kirkko pitää miehen ja naisen välistä avioliittoa seksuaalisuhteen perusmallina. Kirkon uskonkäsityksen mukaan Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla. Koska heteroseksuaalisessa suhteessa mahdollistuu luonnollisella tavalla myös suvunjatkaminen ja sukupolvien välinen yhteys, miehen ja naisen välistä aviosuhdetta on pidettävä itse elämän kannalta tarkoituksenmukaisena.

Toiseksi kirkko pitää tärkeänä, että yhteiskunnassa ihmisten välisissä suhteissa toteutuu oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden vaatimus. Kirkko pitää kaikkia ihmisiä Jumalan luomina, ja jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Erityisesti enemmistöstä poikkeavien ihmisten asemaan on kiinnitettävä huomiota, vaikka tämä asettaakin yhteiskunnan oikeudenmukaisuudelle vaikeasti ratkaistavia haasteita. Miten sovittaa yhteen yhteisön kokonaisetu ja yksilön perusoikeudet?

Kirkkohallitus ottaa tässä lausunnossa kantaa työryhmän mietintöön, mutta ei homoseksuaalisuuteen sinänsä. Monille ihmisille ja heidän läheisilleen nämä kysymykset ovat henkilökohtaisesti arkoja ja kokonaisvaltaisesti elämää koskettavia. Kirkko ei voi olla asiassa välinpitämätön, vaan se tahtoo kuulla näitä kysymyksiä ja tukea elämänsä mielekkyyttä etsiviä. Tämä tapahtuu luontevimmin henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa ja yksityisissä keskusteluissa.

2. Mietinnön yleinen luonnehdinta

Kirkkohallitus pitää oikeana työryhmän tehtäväksiannon mukaista tavoitetta selvittää samaa sukupuolta olevia pareja koskevat oikeudelliset epäkohdat. Hallitusmuodon samoin kuin kansainvälisesti voimassa olevien ihmisoikeussopimuksien mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Kirkkohallitus on pannut merkille, että työryhmän ehdotuksessa pyritään tekemään käsitteellinen ero avioliiton ja virallistetun parisuhteen välillä ja että jälkimmäiseen ei sovelleta puolison oikeutta ottaa ottolapsi. Näissä kohdin työryhmä on pyrkinyt ottamaan huomioon kirkon aikaisemmin esittämiä näkökohtia. Mietintöön liittyy kuitenkin monia periaatteellisia ja käytännöllisiä näkökohtia, jotka herättävät kysymyksiä.

3. Muuttunut kulttuuri-ilmasto

Työryhmä viittaa itsekin siihen, että sen ehdotus heijastelee muuttunutta kulttuuri-ilmastoa. Kirkon käsityksen mukaan nykyiselle ajattelutavalle on ominaista mm. erilaisia vähemmistöjä suosiva asenne, yksilöllisyyden korostuminen ja pyrkimys edistää seksuaalista vapautta.

Vähemmistöjen syrjimisen kieltäminen on yksi oikeusvaltion olennainen piirre ja tässä mielessä myönteinen kulttuuri-ilmiö. Perusoikeuksissamme kielletään ilman hyväksyttävää perustetta asettamasta ketään eri asemaan esimerkiksi sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Toisaalta syrjimiskielto ei edellytä, että kaikille vähemmistöille annetaan virallinen ja legitiimi asema enemmistön rinnalla. Yhteiskunta voi suosia joitakin positiivisina pitämiään asenteita tai käyttäytymistapoja ilman että niistä poikkeaminen merkitsisi syrjinnän kohteeksi joutumista.

Nykyiselle kulttuuri-ilmastolle ominainen yksilöllisyyden korostaminen johtaa helposti yksilön omaehtoisuuden painottumiseen tavalla, joka jättää yhteiset arvot ja yhteisen hyvän sivuun. Tällainen ajattelutapa ilmenee monilla eri elämänalueilla, niin talouselämässä kuin laajemmin ihmisten arvomaailmassa. Yksilöllisesti suuntautunut ihminen määrittelee itse omat arvonsa, kun taas yhteiskunnan kokonaisedun kannalta tärkeät arvot eivät saa samanlaista huomiota. Toisen edun ja yhteisen hyvän etsiminen jää taka-alalle. Yksilöllisyyden näkökulmasta on luontevaa ajatella, että ellen ratkaisuillani häiritse muita, minun etiikkani arvioiminen ei kuulu muille.

Seksuaalinen vapautuminen on monimutkaisempi ilmiö kuin nykyään yleensä ajatellaan. Vapautuminen voi parhaimmillaan tukea ihmisen luonnollista ja tervettä kehitystä, mutta se voi olla myös syy uusiin, usein vaikeasti tunnistettaviin ahdistuksiin ja kärsimyksiin. Vapautumista korostettaessa seksuaalisuus voidaan helposti irrottaa moraalisista kysymyksistä, ja sitä pidetään vain ihmisen hyvinvointiin ja itsetoteutukseen liittyvänä yksilöllisenä asiana. Psyykkisesti terveenä saatetaan pitää seksuaalisista estoista vapautunutta ihmistä, joka kykenee toteuttamaan seksuaalisuuttaan vapaasti ja luovasti ilman perinteiseen moraaliin liittyvää syyllisyyden taakkaa. Seksuaalisuuden toteutustavat saavat tällaisen näkemyksen mukaan oikeutuksensa yksilön omista haluista tai omiksi kokemistaan tarpeista, ja niiden kyseenalaistamista pidetään merkkinä ahtaasta suvaitsemattomuudesta tai seksuaalisesta ahdistuneisuudesta.

4. Erilaiset oikeudenmukaisuuskäsitykset

Yksi käsitys oikeudenmukaisuudesta on se, että kansalaisten yhdenvertaisuus toteutuu, kun kaikille annetaan laskennallisesti katsottuna täsmälleen samat oikeudet ja velvollisuudet. Tämän periaatteen mukaan tapahtuu esim. lapsilisien jako. Yhteiskuntaelämä ei kuitenkaan toimi, jos tätä mallia pidetään ainoana oikeudenmukaisuuden tulkintana. Elämän luonnollinen monimuotoisuus ja yhteisön kannalta tarkoituksenmukainen erilaisuus voi vaatia, että oikeutta ja hyvää jaetaan myös ihmisten tarpeiden, elämäntilanteen tai yhteiskunnan kokonaisedun mukaan.

Klassisen länsimaisen oikeuskäsityksen valtavirta on vanhastaan liittynyt jaotteluun, jossa tunnustetaan erilaiset ja toisiaan täydentävät käsitykset oikeudenmukaisuudesta. Yhtäältä oikeudenmukaisuuden tehtävänä on tukea ja suosia tiettyjä käyttäytymismalleja, jotka kannattelevat yhteiskunnan elämää, tukevat yhteisön etua ja edistävät yhteistä hyvää pitkällä tähtäimellä. Toisaalta oikeudenmukaisuuden yksi tehtävä on myös tasoittaa epäkohtia niin, ettei kukaan saa yli tai alle kohtuuden.

Kirkkohallitus pitää työryhmän ehdotuksen keskeisenä ongelmana sitä, että mietinnön ajattelukulun mukaan heteroseksuaalisen avioliiton tukeminen ja asettaminen erityisasemaan merkitsisi jo sinänsä ydinperheestä poikkeavien ratkaisujen syrjimistä. Tämä syrjiminen olisi poistettavissa vain rinnastamalla poikkeavat yhteiselämän muodot mahdollisimman pitkälleavioliittoon. Tästä on periaatteellisena johtopäätöksenä, että valtion tulisi saattaa tasavertaiseen asemaan kaikki sukupuolisuuden ilmentymismuodot, jotka eivät vahingoita muita. Näin tulisi "tunnustaa niiden arvo" ja "muuttaa asenteita suvaitsevaisemmiksi" erilaisia yhdyselämän muotoja kohtaan.

Kirkkohallituksen mielestä avioliiton asettaminen tiettyyn suosituimmuusasemaan tukee tasapainoista elämää ja yhteisöllistä kokonaisetua. Miehen ja naisen välinen avioliitto on seksuaalisuhteen perusmalli ja valtauoma, ja sen varassa yhteiskunnan jatkuvuus on mahdollista. Avioliittoon perustuva perhe on sellainen ihmissukua kannatteleva perusinstituutio, jonka tukeminen on kokonaisedun kannalta tarpeellista ja hyödyllistä.

Yhteiskunta voi käytännön lainsäädäntötoimilla ohjata avioliittoa tukevan arvomaailman vahvistumista ja näin edistää varsinkin lasten tasapainoiselle kehittymiselle myönteistä ilmapiiriä. Tällöin korostuu myös se, että lasten saamisessa ja kasvattamisessa ei ole kysymys aikuisten itsetoteutuksesta tai ihmisoikeuksista. Lapset eivät ole vanhempiaan varten, vaan vanhemmat lapsiaan varten. Juuri avioliiton omasta perusluonteesta johtuu, että sen asettaminen erityisasemaan ei merkitse muiden elämänmuotojen syrjimistä, varsinkaan jos näihin liittyviä suoranaisia epäkohtia samalla pyritään poistamaan.

5. Avioliitto ja virallistettu parisuhde

Työryhmä näyttää ehdotuksessaan pyrkivän tekemään eron avioliiton ja samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamisen välillä: "Virallistettu parisuhde olisi avioliitosta erillinen oikeudellinen instituutio" (s. 57).

Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, eikö työryhmän ehdotus johda siihen, että virallistetut parisuhteet käytännössä ja ihmisten arvomielikuvissa rinnastuvat avioliittoon. Tämä tulee esille konkreettisimmin siinä, että samaa sukupuolta olevat parit eivät ehdotuksen 1. luvun 4-6 pykälien mukaan tule perhelainsäädännön piiriin vain oman ilmoituksen, vaan maistraatissa tapahtuvan, vihkimistyyppisen toimituksen kautta ("virallistamistoimitus"). Tällöin on selvää, että periaatteellisella tasolla parisuhteen virallistaminen asettuu avioliiton rinnalle tai jopa samaistuu siihen. Mikäli työryhmän ehdotus toteutuu, yleinen kielenkäyttö tulee todennäköisesti puhumaan "homoavioliitoista", kuten jo nyt julkisessa keskustelussa on käynyt.

Kirkkohallitus ei kannata vihkimistyyppistä toimitusta erilaisten kumppanuuksien rekisteröinniksi. Työryhmä ei itsekään selkeästi esitä, mihin konkreettiseen oikeudelliseen tarpeeseen "virallistamistoimitus" vastaa. Työryhmälle annettu tehtävä, joka koski alunperin oikeudellisten epäkohtien poistamista, ei siten edellytä seremoniallista virallistamista tai vihkimistä.

Avioliiton ja virallistetun parisuhteen rinnastaminen ilmenee selkeästi paitsi vihkimistyyppisessä toimituksessa myös ehdotetussa lakiluonnoksessa. 3. luvun 8 pykälän mukaan parisuhteen virallistamisella olisi samat oikeusvaikutukset kuin avioliiton solmimisella, jollei toisin säädetä. Samoin laissa tai asetuksessa olevia säännöksiä, jotka koskevat avioliittoa ja aviopuolisoa, sovellettaisiin sellaisenaan myös virallistettuun parisuhteeseen ja siinä elävään parisuhteen osapuoleen, jollei erikseen toisin säädetä.

Kansainväliset esimerkit ja mietintöön liittyvä eriävä mielipide (Rainer Hiltunen) osoittavat, että virallistamisvaatimusten kaukaisempana tavoitteena ovat adoptio-oikeus ja mahdollisesti seremoniallinen vihkiminen, joko kirkollinen tai siviilivihkiminen. Tanskassa adoptio-oikeus toteutui noin kymmenen vuoden viiveellä virallistamista koskevan lain hyväksymisestä, Ruotsissa on jo asetettu työryhmä pohtimaan vastaavan oikeuden toteuttamista. Kirkkohallitus ei tue tällaisten oikeuksien toteuttamista.

6. Avioliitto ja muut yhteistaloudet

Kirkkohallituksen mielestä avioliitto ja muunlaisia yhteistalouksia koskevien oikeudellisten epäkohtien korjaaminen ovat kaksi eri asiaa. Epäkohtia voidaan korjata materiaalisin tai juridisin järjestelyin, mutta tämä ei edellytä, että avioliiton rinnalle perustetaan muita rinnakkaisia ja arvoltaan vastaavia instituutiota, jotka perustuvat yksityisiin ja subjektiivisiin taipumuksiin.

Mikäli samaa sukupuolta olevien parisuhteet halutaan - asenteellisesti ja käytännössä - rinnastaa avioliittoon, tällöin ei enää ole kysymys vain epäkohtien korjaamisesta, vaan syvemmästä ja kauaskantoisesta arvoratkaisusta. Tämän työryhmä näyttää myöntävän itsekin. Se viittaa siihen, että lain hyväksymisen "periaatteellinen" merkitys on jopa suurempi kuin epäkohtia korjaava merkitys. Lain säätäminen merkitsi sitä, että "yhteiskunta osoittaisi hyväksyvänsä samaa sukupuolta olevien parisuhteet ja tunnustavansa niiden arvon". Lain olemassaolo "muuttaisi asenteita suvaitsevaisemmaksi homoseksuaalista yhteiselämää kohtaan" (s. 63).

Kirkkohallituksen mielestä ei ole ongelmatonta, jos valtio erityistoimin tukee yhtä vähemmistöryhmää - tässä tapauksessa seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa vähemmistöä. Perinteisestä yksiavioisesta, heteroseksuaalisesta perhemallista poikkeavia seksuaalisuuden toteuttamismuotoja on myös monia muita. Yleisin ja tunnetuin näistä lienee nykyisinkin eräissä kulttuureissa vaikuttava moniavioisuus.

7. Laajempi ja suppeampi rekisteröintimalli

Työryhmän mielestä oikeusvaikutuksiltaan kovin rajoitettu rekisteröinti ei ole asianmukainen, sillä se merkitsisi parien asettamista toisistaan poikkeavaan asemaan niiden osapuolten seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Kuitenkin voidaan kysyä, millä perusteella juuri seksuaalisuuden toteuttaminen on perhelainsäädännön piiriin tulemisen ehto. Eivätkö tällöin jää eriarvoiseen asemaan ne muut läheisyyteen, keskinäiseen apuun ja kumppanuuteen perustuvat yhteistalouden muodot, joissa ei ole kysymys sukupuolisuhteesta ja joilla ei ole omia etujärjestöjä?

Kuten työryhmän mietinnöstä käy ilmi, joissakin Euroopan valtioissa on säädetty yhdessä asumista koskevia lakeja, jotka mahdollistavat myös samaa sukupuolta olevien kumppanuuden rekisteröinnin. Nämä lait voidaan jakaa kahteen ryhmään.

1) Muissa Pohjoismaissa, Tsekissä ja Alankomaissa voimassaolevassa oikeusvaikutuksiltaan laajassa virallistamismallissa samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinti rinnastuu -adoptio- ja inseminaatio-oikeutta lukuun ottamatta - oikeusvaikutuksiltaan avioliittoon. Alankomaiden lainsäädännön mukaan myös eri sukupuolta olevat parit voivat tällä tavoin virallista parisuhteensa.

2) Belgiassa, Ranskassa vireillä olevassa ja joidenkin Espanjan autonomisten alueiden (Aragonia ja Katalonia) suppeassa rekisteröintimallissa oikeudellinen sääntely on oikeusvaikutuksiltaan avioliittoa huomattavasti kevyempi.

Kirkkohallitus kiinnittää huomiota siihen, että yllä selostettua laajaa virallistamismallia sovelletaan vain harvoissa Euroopan maissa (muut Pohjoismaat, Alankomaat, Tsekki).

Suppeammassa rekisteröintimallissa sen sijaan sekä samaa että eri sukupuolta olevat parit (Belgiassa myös lähisukulaiset) voivat rekisteröidä kumppanuutensa riippumatta siitä, millaista seksuaalista suuntautumista he yksityisesti katsovat edustavansa. Kyseessä on siten viranomaisen suorittama, henkilökohtaiseen ilmoitukseen perustuva rekisteröintitoimenpide, ei virallistamistoimitus.

Tässä mallissa rekisteröinnin tavoitteena on lähinnä yhteiselämän päättymisestä johtuvien ongelmien ratkaiseminen. Rekisteröinti synnyttää velvollisuuden osallistua yhteisen kotitalouden menoihin sekä vastuun yhteisestä velasta. Lisäksi rekisteröinnillä on vaikutuksia mm. omaisuuden jakamiseen, verotukseen, yhteisenä kotina käytetyn asunnon käyttämiseen parisuhteen päätyttyä sekä (Belgiaa lukuun ottamatta) perintöoikeuteen. Rekisteröintiä koskevassa lainsäädännössä säädetään myös yhteiselämän päättymisestä.

Kirkkohallitus katsoo, että työryhmän tehtäväksiannon perusteella olisi ollut luontevaa kehittää asuinkumppaneiden rekisteröintiä edellä selostetun suppeamman rekisteröimismallin pohjalta. Asuinkumppanuutta ei vahvistettaisi avioliiton solmimiseen helposti rinnastuvalla virallistamistoimituksella, vaan se toteutuisi asianomaisten henkilökohtaisen ilmoituksen ja viranomaisen rekisteröintitoimenpiteen nojalla. Tässä suppeammassa ja sukupuolisuuteen nähden neutraalissa mallissa ei edellytettäisi tietyntyyppistä seksuaalista suuntautumista tai kanssakäymistä, joka muutenkin kuuluu yksityiselämän piiriin.

Johtopäätös

Kirkkohallitus korostaa, että miehen ja naisen avioliittoa on edelleen pidettävä perustavana yhdessä elämisen muotona. Yhteiskunnan tulee antaa kaikki mahdollinen tuki avioliitolle ja sen aseman vahvistamiselle. Avioliiton rinnalle ei tule perustaa siihen rinnastuvia instituutioita. Kirkkohallitus ei siten kannata mietinnössä esitettyä ehdotusta samaa sukupuolta olevien parisuhteiden virallistamisesta.

Kirkkohallituksen mielestä on kuitenkin pyrittävä poistamaan erilaisissa yhteistalouksissa asuvien asemaan liittyviä epäkohtia. Ratkaisua tulee etsiä sellaisesta neutraalista asuinkumppanuuden rekisteröintimallista, joka ei ole sidottu seksuaaliseen suuntautuneisuuteen ja joka selvästi poikkeaa avioliitosta.

Helsingissä 5 päivänä lokakuuta 1999

Arkkipiispa Jukka Paarma

Kansliapäällikkö Risto Junttila