14.5.02 - Kirkolliskokous: Kirkon seksuaalieettinen opetus on selvitettävä perusteellisesti

(KT-Turku) Kirkolliskokous keskusteli tiistaipäivän parisuhdelain johdosta tehdystä aloitteesta. Puheenvuoroja käytettiin yhteensä 29. Aloite parisuhteensa rekisteröineiden virkakiellosta lähetettiin perustevaliokunnan tutkittavaksi. Keskustelu jatkuu keskiviikkoaamuna. Silloin esille tulee aloite luoda kaavat parisuhteen rekisteröineille ja heidän kotinsa siunaamiseksi.

Sekä aloitteeseen myönteisesti että kielteisesti suhtautuvat vaativat nyt kirkon kannan perusteellista selvittämistä. Parisuhdelain vaikutuksia luonnehdittiin koskevaksi pientä ihmisryhmää. Asia on kuitenkin tärkeä. On kyse rakkaudesta, oikeudenmukaisuudesta, vähemmistön oikeuksista. On kyse ihmisarvosta ja luomisen teologiasta. Kyse on myös kirkon oikeudesta määritellä oma oppinsa, lopulta kyse on myös Raamatun tulkinnasta. Homoliittoja vastustavissa puheenvuoroissa varoitettiin kirkkoa mukautumasta tämän maailmanajan mukaan.

Useita tunteja kestäneen keskustelun aloitti piispa Eero Huovinen. Huovisen mukaan parisuhdeasia on toisaalta pieni kysymys, mutta voi olla myös iso asia ihmisille, jotka odottavat kirkon ja Jumalan hyväksyntää. "Seksuaalisuus on elämänalue, jolla odotukset ja mielenliikkeet ovat väkevimmillään."

Parisuhteen rekisteröintikielto herättää piispan mukaan raskaan sarjan oikeudellisia ja teologisia kysymyksiä. Kirkolle perusoikeudet ovat vakava asia. Kirkossa pitää varoa asennetta, joka vähättelee yhtäläisiä ihmisoikeuksia. Toisaalta kirkko ei samastu maalliseen yhteiskuntaan.

"Pidän arvossa sellaista maallista esivaltaa, joka antaa kirkolle tilaa selvittää teologiset kysymykset omassa keskuudessaan", Huovinen totesi. Uskonnollisilla yhteisöillä on oikeus asettaa viranhaltijoille edellytyksiä, jotka rajoittavat yleisiä perusoikeuksia. Parisuhdekeskustelun teologinen ydinongelma Huovisen mukaan on, kuuluuko asia luterilaisen kirkon pysyvän opin piiriin vai muuttuvan etiikan alaan.

Kysymykseen siunaamisen kaavoista Huovinen totesi, että hän pitää luontevampana ratkaisun etsimistä enemmän yksityisen sielunhoidon kuin yhteisöllisesti hyväksyttyjen toimitusten suunnalta. Esimerkiksi Ruotsissa piispat laativat 1990-luvulla esirukoussuosituksen.

Virkakieltoaloitteen ensimmäinen allekirjoittaja, kirkkoherra Lasse Marjokorpi vetosi kantansa tueksi Raamattuun, Vanhaan ja Uuteen testamenttiin sekä apostoli Paavaliin. "Paavali osoittaa, että homoseksuaalisuus on vastoin luontoa ja merkki kulttuurin rappiosta."

Marjokorpi arvosteli logiikkaa, jossa taipumuksen olemassaolosta seuraa lupa sen toteuttamiseen.

"Silloin joudutaan hyllyvälle pohjalle. Meissä kaikissa on taipumuksia moneen muuhunkin suuntaan: huorin tekemiseen, ahneuteen, varastamiseen, juoppouteen, jopa moniavioisuuteen.

Nykykulttuurille on ominaista, että poikkeavuudesta tehdään normi, jota kaikkien pitäisi seurata. Media, televisio ja iltapäivälehdet toistelevat kulttuuriuutisina näitä ilmiöitä, kunnes ne saadaan yleistymään ja terve synnintunto ja Jumalan pelko katoaa."

Esimerkkeinä Huovinen, Marjokorpi ja muutamat muut edustajat mainitsivat mm. roomalaiskatolisen kirkon naimattomuusvaatimuksen papeilta ja ortodoksisen kirkon piispoilta, näiden kirkkojen torjuva asenne naispappeuteen ja sen, että kaikki kirkot edellyttävät papeiltaan sitoutumista oppiin.

"Paavalin lause ei voi olla kirkolle iankaikkinen ohjenuora, ennakkoluuloisuutta oli silloin ja on yhä", totesi johtaja Kari Lehtola. "Allekirjoitin aloitteen kaavojen saamisesta, jos kerran tavaratalot siunataan, miksi ei ihmisiä", sanoi Lehtola.

"Seksuaalipoliittinen lobbaus on onnistunut muuttamaan entisen poikkeavuuden normitilaksi ja ennen normaalina pidetyn ajattelumallin poikkeavuudeksi. Kirkon ei pidä ajaa seksuaalipoliittiseen miinaan, joka sille on viritetty", totesi helsinkiläisedustaja, lääkäri Pekka Reinikainen. Hän siteerasi puheenvuorossaan laajasti Asser Stenbäckia, jonka mukaan homoseksuaalisuus ei voi olla synnynnäistä samoin kuin ei muutkaan patologisen seksuaalikäyttäytymisen muodot. Kirkolliskokouksen lääkärijäsenet Anna Tuliharju ja Liisa Lahti olivat Reinikaisen kanssa eri mieltä ihmisen seksuaalisesta kehityksestä.

Piispa Wille Riekkinen muistutti, että Kristus on lain loppu ja päämäärä. Myös homoseksuaaleilla täytyy olla kirkossa kotipaikkaoikeus. Ihmisen ei tarvitse muuttua heteroseksuaaliksi ennen kuin Kristus voi aloittaa työnsä. Piispa Riekkisen mielestä tarvitaan myös kaava, jolla rakkaus ja sitoutuminen toiseen ihmiseen vahvistetaan.

Piispa Ilkka Kantola vakuutti, että hän ei ole homofobinen piispa, ystäväpiiriin kuuluu vähemmistöä edustavia henkilöitä. Piispa sanoi tuntevansa heidän kamppailujaan. Jos piispoja on nyt syytetty rohkeuden puutteesta, se voi olla totta. On syytä ajaa varovasti. Piispan virka on ykseyden virka, tehtävä ei ole hajottaa.

Piispat Ilkka Kantola, Juha Pihkala ja Jorma Laulaja piispa Huovisen tavoin esittivät monia perustavia kysymyksiä, jotka on selvitettävä. On kyse Raamatun eettisestä opetuksesta, uskosta, luomiskäsityksestä, käsityksestä eroottisesta rakkaudesta ja sukupuolisuudesta, luonnottomuudesta ja synnistä. Piispat suhtautuivat epäillen kaavojen tarpeellisuuteen ja sanoivat, että kirkko voi asettaa työntekijöilleen omia vaatimuksiaan.

Edustaja Maaria Perälä piti tärkeänä, että rekisteröityneen parisuhteen valinneet ovat sitoutuneita uskollisuuteen. He saavat olla aidosti ja julkisesti sitä, mitä ovat. Jumala on luonut jokaisen, lain kriteerinä ovat rakkaus ja yhteinen hyvä.

Edustaja Eero Junkkaalan mielestä rakkaus on kaunis ja vastaan sanomattomalta tuntuva periaate, mutta liian kevyt. Pian pitää sallia seksuaalisuhde rakkauden takia isän ja tyttären välillä tai moniavioisuus.

Keskustelussa aloitteeseen suhtauduttiin varovaisen myönteisesti 15 puheenvuorossa, muissa epäiltiin hanketta saada kirkkojärjestykseen oma pykälä. Jos asiaa etenee siitä pitäisi Laulajan ja Huovisen mielestä säätää kirkkolain tasolla. Eduskunta tuskin hyväksyisi kirkkolain muutosta. (KT 14.5.2002 mm&mo)