Kimmo Kääriäinen:

ATEISMIN JÄLKEEN USKONTOMARKKINAT

Neuvostoliitossa tavoitteena oli kasvattaa "tietoisia taistelevia ateisteja". Ei riittänyt, että henkilö ei uskonut Jumalaan. Hänen tuli myös kyetä puolustamaan ateistista vakaumustaan ja olla valmis aktiiviseen taisteluun uskontoa vastaan.

Valtioateismi hävisi kommunismin romahtaessa, mutta vuosikymmenten ateistinen politiikka on jättänyt pysyvät jäljet Venäjälle.

Uskontoa pidettiin haitallisena sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Uskonto oli "kansan oopiumia", joka turruttaa ihmiset uskonnollisiin haavekuviin ja siten estää heitä toimimasta aktiivisina kommunismin rakentajina. Marxilaisen ajattelun mukaan uskonnon olisi pitänyt hävitä itsestään sosialistisen yhteiskunnan kehittyessä. Kun se ei hävinnyt, sitä ryhdyttiin hävittämään.

Erilaiset lainsäädännölliset rajoitteet ja niiden rinnalla salaiset määräykset tekivät uskonnon harjoittamisen erittäin vaikeaksi ja käytännössä myös vaaralliseksi: työ- tai opiskelupaikka oli mahdollista menettää, jos henkilö osoittautui uskonnolliseksi. Pahimmassa tapauksessa edessä oli pitkä vankilatuomio tai kuolemantuomio.

Uskonnon harjoittamista rajoitettiin myös kulttirakennuksia sulkemalla ja hävittämällä, jolloin kirkossakäynti ja muu julkinen uskonnon harjoittaminen oli hyvin vaikeaa.

Uskonnollista kirjallisuutta ja ylipäänsä uskontoa koskevaa tietoa oli niukasti tarjolla. Massiivinen ateistinen propagandakoneisto pyrki osoittamaan uskonnon "epätieteellisyyden" ja "taantumuksellisen luonteen".

Perestroikaa ja ateismia

Perestroikan alkaessa 1980-luvun puolivälissä uskontopolitiikassa ei tapahtunut muutoksia. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriksi valittu Mihail Gorbatshov jatkoi aikaisempaa uskontopolitiikkaa, jossa yhtäältä pyrittiin uskonnon hävittämiseen ja toisaalta uskonnollisten yhteisöjen kontrolloimiseen - mahdollisuuksien mukaan myös niiden hyväksikäyttämiseen Neuvostoliiton ulkopoliittisissa päämäärissä.

Edeltäjiensä tavoin Gorbatshov myös korosti useissa puheissaan ateistisen valistustyön merkitystä. Esimerkiksi vieraillessaan Neuvostoliiton muslimialueilla vuonna 1986 hän totesi puheessaan: "Meidän on keskityttävä energiseen ja kompromissittomaan taisteluun uskonnollisia ilmiöitä vastaan." Ateismin merkitystä korostettiin samana vuonna myös Nkp:n 27. puoluekokouksessa.

Uskontopolitiikka muuttui kuitenkin varsin pian. Jo vuoden 1987 loppupuolella lehdistössä alkoi esiintyä myönteisiä kirjoituksia uskonnosta. Samalla arvosteltiin voimakkaasti Neuvostoliitossa harjoitettua uskontopolitiikkaa ja uskovien vainoja.

Tähän kritiikkiin yhtyi myös kommunistisen puolueen keskuskomitean ateismin laitoksen johtaja, professori Garadzha ateismin äänitorvena toimineessa aikakauslehdessä Tiede ja uskonto (Nauka i religija).

Varsinainen vedenjakaja oli kuitenkin vuosi 1988, jolloin Venäjän ortodoksinen kirkko vietti tuhatvuotisjuhliaan. Valtio oli valmistautunut tuleviin juhliin jo pitkään. Yliopistojen ateismin laitokset olivat tuottaneet hyllymetreittäin kirjallisuutta ortodoksisuuden "taantumuksellisesta roolista" Venäjän historiassa.

Tavoitteena oli ikään kuin rokottaa kansalaiset tulevaa tautia vastaan. Kirkon tuhatvuotisjuhlien odotettiin nimittäin lisäävän kiinnostusta kirkkoa ja uskontoa kohtaan ja tämän vuoksi kansalaiset pyrittiin etukäteen saamaan tietoisiksi siitä, miten kielteisestä asiasta ortodoksisuudessa ja uskonnossa todella oli kyse.

Gorbatshovin suunnanmuutos

Ortodoksikirkon tuhatvuotisjuhlien viettämistä kirkon omassa piirissä ei kuitenkaan aiottu rajoittaa. Silti valtiovallan asenne oli aluksi se, että kirkko voi viettää omat juhlansa, mutta valtio pysyy niiden ulkopuolella.

Juhlien saama runsas kansainvälinen julkisuus yhdessä Gorbatshovin länteen suunnatun good will -kampanjan kanssa johti lopulta toisenlaiseen ratkaisuun.

Huhtikuussa 1988 Gorbatshov tapasi ortodoksikirkon johdon Kremlissä ja korosti puheessaan kirkon merkitystä Venäjän historiassa ja sen "patrioottista roolia" suuren isänmaallisen sodan aikana. Hän korosti myös kirkon merkitystä moraalikasvatuksessa ja pyysi kirkkoa apuun Neuvostoliitossa vallitsevan moraalisen kriisin ratkaisemiseen.

Gorbatshovin uskontopoliittiseen suunnanmuutokseen vaikuttivat osin myös ristiriidat politbyroon kanssa samoin kuin nopeasti heikkenevä kansansuosio (johon oli merkittävästi vaikuttanut hänen rajoittava alkoholipolitiikkansa).

Hän tarvitsi itselleen kaiken mahdollisen tuen. Tässä tilanteessa myös uskovien tuki kelpasi.

Muutamat tutkimukset olivat jo pitemmän aikaa pyrkineet luomaan kuvan uskonnon häviämisestä ja uskovien määrän arvioitiin olevan vain kymmenen prosenttia väestöstä. Tämän luvun sanottiin koostuvan lähinnä iäkkäistä, maaseudulla asuvista naisista.

Ortodoksikirkon tuhatvuotisjuhlien aikaan puhuttiin kuitenkin aivan eri suuruusluokasta: muiden muassa uskontoasioista vastaava Konstantin Hartshev arvioi uskovien määrän peräti 70 miljoonaksi.

Tilastoista katosi miljoonia ateisteja

Uskontopolitiikan muutos perestroikan aikana johti ristiriitaan vallitsevien ideologisten tavoitteiden kanssa. Marxismi-leninismi oli edelleen virallinen ideologia ja sen mukaisesti uskontoa ei pidetty yhteensopivana tieteellisen maailmankatsomuksen kanssa.

Myös ateistinen opetus ja tutkimus säilyttivät asemansa 1990-luvun alkuun saakka, vaikka todellisuudessa uskontopolitiikan suunta oli muuttunut.

Kuolinisku valtion tukemalle ateismille tuli vuoden 1990 uskonnonvapauslaissa, jonka mukaan valtio ei enää tukenut ateistista propagandaa.

Vuoden 1991 alussa, kun Neuvostoliitto vielä oli olemassa, runsas kolmannes (35 prosenttia) venäläisistä sanoi olevansa ateisteja. Vuonna 1993 enää viisi prosenttia piti itseään ateistina. Neuvostoateismi oli kiinteästi yhteydessä kommunistiseen ideologiaan ja neuvostojärjestelmään. Kun ne romahtivat, miljoonat ateistit katosivat.

Ateismista tuli muutenkin epäsuosittua. Lukuisat ihmisoikeusrikkomukset, kirkkojen tuhoamiset ja uskovien vainot yhdistettiin ateismiin. Samanaikaisesti uskonnon, erityisesti ortodoksisuuden, suosio lisääntyi huomattavasti. Nykyisin peräti 80 prosenttia Venäjällä asuvista pitää itseään ortodoksina.

Heikko uskontoja koskeva perustieto on yksi niistä perinnöistä, jotka kommunistivallan vuosikymmeniä kestänyt ateistinen politiikka on jättänyt jälkeensä. Uskonnollisen perustiedon heikkous ei ole mikään yllätys, jos pari sukupolvea on oppinut pitämään kirkkoja varastoina, elokuvateattereina tai arkkitehtuurisina muistomerkkeinä samalla kun uskonnon harjoittaminen ja uskontoja koskevan tiedon saaminen on ollut äärimmäisen vaikeaa.

Nyky-Venäjällä eletään ongelmallisessa tilanteessa. Uskonnonvapauden toteutuminen on synnyttänyt uskomattoman laajat uskontojen markkinat - etenkin Venäjän suurkaupungeista löytyy lukemattomia uskonnollisia ryhmiä.

Samalla kansalla ei ole juuri mitään tietoa eri uskontojen eroista ja yhtäläisyyksistä, eivätkä he tunne edes omaa ortodoksista perinnettään. Tämä synnyttää tarpeettomia epäluuloja ja eri ryhmien leimaamista "totalitaarisiksi lahkoiksi" tai "tuhoisiksi kulteiksi". Ilman perustietoja on vaikea suunnistaa uskontojen maailmassa.

Aamulehden torstaivieras 8.5.2003