Päivitetty 14.10.2002

Siirtymäriitit elämänkulussa

Kirjallisuus

RIPPIKOULU JA PROMETHEUS-LEIRI AIKUISTUMISRIITTEINÄ

Rippikoulu on osa perinteistä suomalaista kulttuuria ja keskeinen osa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kasvatusjärjestelmää. Se tavoittaa edelleen lähes kaikki 15-vuotiaat nuoret. Vaikka kirkkoon kuuluvien osuus on tasaisesti vähentynyt 1970-luvun 95 %:sta uuden vuosituhannen alun 85%:iin, edelleen yhdeksän kymmenestä 15-vuotiaasta osallistuu vuosittain rippikouluun. Vuonna 2000 rippikouluissa oli lähes 58 000 osallistujaa.

1980-luvun lopusta lähtien uskonnottomat Prometheus-leirit ovat pyrkineet tarjoamaan vaihtoehdon rippikoululle. Vuonna 2001 yli 600 nuorta osallistui Prometheus-leireille. Tämä vastaa yhtä prosenttia 15-vuotiaiden ikäluokasta.

Rippikoulua on perinteisesti pidetty aikuistumisriittinä, jossa osallistujan koetaan jollain tavoin siirtyvän lapsuudesta aikuisten maailmaan. Sama ajatus on liitetty myös Prometheus-leireihin. Nyky-yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset kyseenalaistavat monella tapaa tämän ajatuksen. Pidentynyt nuoruusikä on siirtänyt lapsuuden jo menneisyyteen rippikoululaisten mielistä ja aikuisuus ei vielä edes häämötä. Tarve erilaisiin siirtymäriitteihin on kuitenkin edelleen voimakas. Nuoret ja heidän vanhempansa kaipaavat nuoruuteen sijoittuvaa rituaalinomaista tapahtumaa, jonkinlaista merkkipaalua siitä, että tietty osa elämää on jo takana ja osa edessä. Tämä osaltaan takaa rippikoulujen ja Prometheus-leirien suosiota myös jatkossa.

Artikkelissa tarkastellaan rippikoulun ja Prometheus-leirien taustaa ja nykytilaa, niihin osallistumisen syitä ja nuorten kokemuksia niistä sekä pohditaan rippikouluun ja Prometheus-leiriin liitettyä ajatusta siirtymäriitistä. Mikä saa nuoret vuosi toisensa jälkeen osallistumaan rippikouluihin ja nykyään myös Prometheus-leireille?

Siirtymäriitit elämänkulussa

Siirtymä lapsesta aikuiseksi, sinkkuelämästä avioelämään, lapsettomuudesta vanhemmuuteen tai avioelämästä leskeyteen ei tapahdu kivuttomasti. Siirtymää helpottavat erilaiset rituaalit. Yhteisön tapahtumiin ja yksilön elämänvaiheisiin kuuluvat tietyt rituaalit. Ne edustavat muuttumattomuutta ja tuovat jatkuvuutta ja turvallisuutta yhteisön elämään. (Lewis 1987, 136.)

Siirtymäriitit ovat rituaalien oma lajinsa. Ne ovat yksilön elämänvaiheissa tapahtuvien siirtymien yhteydessä toimitettuja riittejä. Siirtymäriitit helpottavat yksilön elämää tukemalla siirtymistä elämänvaiheesta toiseen. Siirtymäriittejä ovat esimerkiksi lapsen syntymään, avioitumiseen ja kuolemaan liittyvät riitit.

Siirtymäriitit nähdään usein kolmivaiheisina. Kuhunkin vaiheeseen liittyy omia rituaaleja, jotka yhdessä muodostavat ikävaiheesta toiseen siirtymisen prosessin. Vaiheet ovat: 1) irtaumavaihe (separation), 2) siirtymävaihe/liminaalivaihe (transition) ja 3) kiinnittymisvaihe (incorporation). (van Gennep 1977.)

Oman ryhmänsä siirtymäriiteistä muodostavat initiaatioriitit (van Gennep 1977, 65). Initiaatio tarkoittaa muodollista menettelyä, jolla yksilö vihitään tai hyväksytään uuteen yhteyteen kuten ikäkauteen, yhdistykseen tai salaseuraan. Tavallisesti initiaatiolla tarkoitetaan erilaisia aikuistumismenoja, joilla nuori hyväksytään osaksi kulttuuria. (Mäki-Kulmala 1993, 15–16.)

Initiaatioriiteissä on usein nähtävissä kaikki siirtymäriitin vaiheet. Irtaumavaiheessa initoitavat eristetään normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä ja elämänpiiristä. Tällöin irtaudutaan entisestä sosiaalisesta asemasta ja ikään kuin kuollaan aikaisemmalle minuudelle. Symbosesti aikuistumisriittiin osallistuvat jättävät taakseen lapsuuden ja siihen liittyvät asiat ja astuvat liminaaliseen tilaan. (Lewis 1987, 131.)

Liminaali- eli siirtymävaihe on eräänlainen väli- tai poikkeustila, jolloin normaalin elämän ja arjen rakenteet ja säännöt lakkaavat pätemästä. Niin sanotun karnevalismin teorian mukaan liminaalivaihetta kuvaa arkielämästä irtauminen ja siirtyminen "karnevaaliin". Arkielämän aikarytmi murtuu ja normaalin sopivaisuuden säännöt murtuvat. Karnevaalissa voidaan unohtaa vanhat roolit ja omaksua uudet. (Bakhtin 1984; Lewis 1987, 131.)

Liittymävaiheessa initoitava kiinnittyy uuteen ikä- ja/tai kehitysvaiheeseen. Aikuistumisriittiin osallistuva hyväksytään aikuisyhteisön jäseneksi ja saa aikuisuuteen kuuluvia oikeuksia ja velvollisuuksia.

Lapsuudesta aikuisuuteen siirtävät initiaatiomenot ovat olleet erityisen tyypillisiä alkukantaisilla heimoilla. Initiaatiomenojen avulla lapsen ja aikuisen maailmat erotettiin toisistaan. Siirtymäriitillä oli kaksi perustarkoitusta: identiteetin muutos ja kulttuuriin astuminen (Harris 1982). Initiaatioseremonia teki lopun välittömään tarpeentyydykseen keskittyneestä ja itsekkäästä lapsesta ja herätti sosiaaliseen ja kollektiiviseen vastuuntuntoon.

Modernista kulttuurista katsotaan usein puuttuvan sellaiset menot, joilla nuoria siirrettäisiin kohti aikuisuutta ja hyväksyttäisiin aikuisiksi (ks. Mäki-Kulmala 1993, 15–25, 311). Suomalaisessa ja ylipäätään länsimaisessa kulttuurissa, toisin kuin monissa muissa kulttuureissa, ei ole sellaista selkeää siirtymäriittiä, joka siirtää lapsen aikuisuuteen, riippuvuudesta riippumattomuuteen. Aikuistumiseen liittyviä siirtymäriittejä on kuitenkin edelleen kaikissa yhteiskunnissa, vaikkakin selvimmin ne ilmenevät suhteellisen vakaissa ja syklisissä yhteiskunnissa, joissa yhteys luontoon ja sen rytmeihin on kiinteä (Turner 1982, 93). Suomessa aikuistumisriitin piirteitä on perinteisesti liitetty ennen kaikkea rippikouluun, ylioppilaaksi pääsemiseen ja avioliiton solmimiseen.

Modernissa yhteiskunnassa nuoruusvaiheen pidentyminen on siirtänyt lapsuuden ja aikuisuuden kauas toisistaan ja täten myös aikuistumiseen liittyvät siirtymäriitit ovat usein vaikeasti tunnistettavissa. Pidentynyt nuoruusikä on johtanut siihen, että initiaation eri vaiheet voivat olla hyvinkin kaukana toisistaan. Pidentyneet koulutusajat, perheen perustamisiän myöhentyminen ja vakituisen työpaikan saantiin liittyvät vaikeudet ovat toisiinsa sidoksissa olevia tekijöitä, jotka ovat siirtäneet itsenäisen elämän aloittamisen kauas lapsuuden päättymisestä. Individualismin nousu on myös vähentänyt yhteisöllisten rituaalien merkitystä yhteiskunnassa (Lewis 1988, 38).

Kirkolliset ja ei-kirkolliset siirtymäriitit

Kirkon pyhillä toimituksilla on vahva siirtymäriitin luonne. Siirtymäriitit selvinä, yhteisön ylläpitäminä rituaaleina ovat edelleen tunnistettavissa ennen kaikkea kirkollisessa elämässä. Ainakin muodollisessa mielessä esimerkiksi kaste, konfirmaatio ja avioliittoon vihkiminen siirtävät ihmisen toiseen ikä- ja/tai kehitysvaiheeseen. (ks. esim. Mäki-Kulmala 1993, 20, 311.)

Kirkon pyhät toimitukset ovat selkeä osa suomalaista uskonnollisuutta. Yli neljä viidestä suomalaisesta toivoo uskonnollisia toimituksia järjestettävän elämän käännekohdissa (World Values 2000). Suomalaiset mieltävät kirkolliset toimitukset vahvasti tiettyyn elämänvaiheeseen kuuluviksi rituaaleiksi. Kirkolliset toimitukset ovat suomalaisille myös keskeinen syy kirkon jäsenyyteen. Kun suomalaisilta kysytään heidän kirkkoon kuulumisensa syitä, mahdollisuudet erilaisiin kirkollisiin toimituksiin nousevat keskeisimmiksi (Salonen, Kääriäinen & Niemelä 2000, 40). Pyhät toimitukset ovat lähes kaikille seurakuntalaisille tärkeä kosketuskohta kirkkoon, mutta kirkosta vieraantuneiden mielestä ne ovat vahvin ja ilmeisesti myös viimeinen side kirkkoon (Sihvo 1992, 15).

Riittien suuri merkitys on havaittu myös uskonnottoman maailmankatsomuksen piirissä. Suomessa uskonnottomia riittejä ja uskonnotonta juhlakulttuuria on ollut erityisesti ajamassa Vapaa-ajattelijain liitto ry. Traditiot ja rituaalit on nähty uskontoja tukevina tekijöinä, joiden korvaaminen uskonnottomilla vaihtoehdoilla olisi tärkeää uskonnottoman maailmankuvan suosion kasvulle. (Paasirova 1989.) Vuonna 1999 Suomeen perustettiin Pro-Seremoniat -palveluorganisaatio, jonka tarkoitus on kehittää uskontokuntiin sitoutumatonta juhlakulttuuria ja auttaa ihmisiä uskonnottomien perhejuhlien (häät, nimenanto, aikuistuminen ja hauta-jaiset) järjestämisessä. Palveluorganisaation perustivat Suomen Humanistiliitto ry, Vapaa-ajattelijain liitto ry ja Prometheus-leirin tuki ry. (Tiukkanen 1999.)

Uskonnottomat siirtymäriitit ja muut rituaalit olivat laajasti käytössä entisessä Neuvostoliitossa, jossa uskonnolliset rituaalit pyrittiin eliminoimaan täysin ja uskonnolliset rituaalit korvattiin uskonnottomilla rituaaleilla. Tällä haluttiin osaltaan kitkeä ihmisten uskonnollisuus. Tieteellisessä ateismissa uskonnollisten siirtymäriittien tilalle luotiin vastaavat uskonnottomat riitit. Lasten kastejuhla korvattiin vaihtoehtoisella juhlalla, kirkollinen vihkiminen korvattiin maallisella hääseremonialla ja kirkolliset hautajaiset maallisilla hautausseremonioilla. Kaikella tällä haluttiin "vapauttaa ihmiset uskonnosta" ja vahvistaa kommunistista ideologiaa ja tieteellistä maailmankatsomusta. (Kääriäinen 1998, 39–43.)

Siirtymäriittejä ei kuitenkaan pidä ymmärtää suppeasti vain uskonnollisten ja niitä korvaavien juhlien kaltaisina organisoituina rituaaleina. Siirtymäriitin piirteitä on yhtä lailla löydettävissä vaikka polttariperinteestä tai armeijasta ja siihen liittyvistä perinteistä.

Rippikoulun historiaa

Uskonpuhdistusta seuranneella puhdasoppisuuden ajalla 1600-luvulla kansan lukutaitoa alettiin pitää tärkeänä, jotta jokainen voisi itse perehtyä kristinoppiin. Tällöin Suomessa luotiin kasvatusjärjestelmä, joka säilyi aina 1800-luvulle asti. Sen järjestelmän sisältä syntyi myös rippikoulu. Kasvatuksen avulla haluttiin säilyttää ja kehittää sitä, mikä oli havaittu oikeaksi ja puhtaaksi opiksi. (Seppälä 1998, 39–40.)

Rippikoulu kehittyi ensi kertaa ehtoolliselle valmistuvien opetuksesta ja kuulustelusta. Rippikouluun osallistuvien alin ikä oli aluksi 8 vuotta, mutta nousi myöhemmin. Vuoden 1686 kirkkolain mukaan rippikouluikä oli 13–14 vuotta. Vuoden 1686 kirkkolaissa säädettiin myös, että voidakseen päästä Herran ehtoolliselle tai tullakseen vihityksi avioliittoon, oli osattava lukea kirjasta ja tunnettava Vähäkatekismusta. (Seppälä 1998, 41.) Tämän myötä rippikoulusta ja sen päättävästä ensimmäisestä ehtoollisesta kehittyi aikuistumiseen liitetty juhlallinen hetki: voidakseen olla täysivaltainen aikuinen, jolla oli oikeus osallistua ehtoolliselle ja solmia avioliitto, oli suoritettava rippikoulu. Rippikoulusta muodostui näin virallinen avioliittoluvan saantihetki. Kirkolla oli yksinoikeus naimaluvan antamiseen. Tämän myötä rippikoulusta ja ensimmäisestä ehtoollisesta muodostui siirtymäriitti, joka 1700-luvulta lähtien jakoi nuorison kolmeen kastiin: rippikoulun käymättömät, rippikoulua käyvät ja rippikoulun käyneet. Ennen rippikoulua oltiin lapsia ja sen jälkeen aikuisia. (Hakokorpi-Jumppanen 1985, 64.)

Vielä 1900-luvun alkupuolella rippikoulua ja konfirmaatiota pidettiin sellaisena kansalaispätevyyden osoituksena, että se merkittiin lähes poikkeuksetta virkatodistukseen. Sen puuttuminen virkatodistuksesta herätti viranomaisissa kiusallisia epäilyjä asianomaista kohtaan. (Sihvo 1993, 175.)

Rippikoululla on historian perusteella ollut initiaatioriittinä kaksi eri merkitystä. Kirkon näkökulmasta kyseessä on ollut initiaatio, jossa rippikoululainen on siirtynyt vajaavaltaisesta seurakunnan jäsenestä täysivaltaiseksi ja samalla tunnustautunut uskonnolliseen yhteisöön. Tilanteessa, jossa kirkko ja yhteiskunta ovat olleet hyvin kiinteässä yhteydessä toisiinsa, rippikoulu on korvannut siirtymäriittinä myös maalliset kelpoisuuskynnykset ja saanut yleisen lapsesta aikuiseksi siirtävän riitin aseman. (Bringeus 1987, 52–53.)

Rippikoulu teki lapsesta aikuisen. Tämä näkyi myös ulkoisina muutoksina. Ennen ripille pääsyä nuorilla ei ollut lupa osallistua varttuneemman väen huvituksiin. Kiroilu, tupakointi ja väkijuomien käyttö olivat kiellettyjä. Ripille pääsyn jälkeen tytöt kampasivat tukkansa nutturalle ja pojat alkoivat käyttää miesten paitaa. Lyhyiden hameiden ja housujen asemesta käytettiin pitkiä. Aikuisten kirjoihin astunut sai oikeuden kahvin ja viinan juontiin ja tupakointiin, luvan seurustella vastakkaisen sukupuolen kanssa sekä vastuullisia tehtäviä. Rippikoulun käynyt sai oikeuksia, jotka nykyihmisen silmin vaikuttavat varsin mitättömiltäkin, kuten oikeuden juoda kupin tai kaksikin kuppia kahvia. Tärkeintä kuitenkin oli, että aikuisen kirjoihin astuttuaan nuori sai osallistua täysivaltaisena jäsenenä nuorisoryhmien toimintaan ja sai luvan seurusteluun. Ripiltä pääsyn jälkeen nuori sai vapautta, mikä ei ilman "papin opetusta" ollut mahdollista. (Hakokorpi-Jumppanen 1985, 64–66.)

Rippikoulu ei ollut helppo eikä sen läpäiseminen ollut itsestään selvää. Joissain rippikouluissa reputettiin lähes puolet. Monet olivat rippikoulussa kolmatta tai neljättä kertaa. Joillekin rippikoulusta uhkasi tulla elinikäinen. Sen läpäisemättä saaminen oli häpeällistä, se johti avioitumiskieltoon, mikä puolestaan johti aviottomaan perheeseen ja yhteisön ylenkatseeseen. (Hakokorpi-Jumppanen 1985, 65–66.)

Rippikoulun nykytila

Rippikoululla on Suomessa poikkeuksellisen vahva asema: vuonna 2000 Suomessa järjestettiin kaikkiaan 2 249 rippikoulua ja niihin osallistui kaikkiaan lähes 58 000 nuorta. Tämä vastaa 90 % 15-vuotiaista nuorista. Missään muussa maassa luterilaisen rippikoulun käyvien nuorten osuudessa ei ylletä läheskään samaan. Esimerkiksi Ruotsissa vain noin puolet 15-vuotiaista osallistuu rippikouluun.

Rippikoulun suosion lähtökohtana on kirkon vahva asema suomalaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Kirkon jäsenyys nähdään osana suomalaisuutta ja luterilaisuus on osa suomalaista identiteettiä (esim. Davie 2000). Kirkkoa pidetään historiallisen ja kulttuurisen roolinsa perusteella yhtenä kansallisena perusinstituutiona. Nekin suomalaiset, jotka eivät pidä kirkkoa ja uskontoa mitenkään merkittävänä osana elämää, pääsääntöisesti asennoituvat myönteisesti evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Vain 5 % suomalaisista suhtautui siihen kielteisesti vuonna 2000 (World Values 2000).

Rippikoulun suosiota tukevat sekä nuorten kokemukset rippikoulusta että heidän vanhempiensa luottamus rippikoulun merkitykseen nuorten elämässä kuin myös rippikoulun vakiintunut asema osana nuorisokulttuuria. Valtaosa (80 %) suomalaisista pitää rippikoulua tärkeänä kirkon työmuotona (Kirkkomonitor 99).

Rippikoulut on pääsääntöisesti hoidettu Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ilmeisen hyvin. Sekä rippikoululaiset että heidän vanhempansa ovat yleensä tyytyväisiä rippikouluihin. Kaikkiaan 86 % suomalaisista katsoi Gallup Ecclesiastica 1999 -tutkimuksen mukaan kirkon hoitaneen rippikoulun hyvin tai erittäin hyvin.

Muuttunut rippikoulu

Nykyään valtaosa rippikouluopetuksesta tapahtuu rippikoululeirillä. Rippikoululeirien suosio on lisääntynyt tasaisesti 1950-luvulta lähtien. 1970-luvun alussa leiririppikouluun osallistui vain joka kolmas rippikoululainen. Vuonna 2000 lähes yhdeksän kymmenestä rippikoululaisesta osallistui leiririppikouluun. Vain 8 % rippikoululaisista osallistui päivärippikouluun ja 4 % iltarippikouluun. (Kirkon tilastollinen vuosikirja 2000)

Rippikoulua on pyritty kehittämään monella tapaa. Vuonna 2001 hyväksyttiin rippikoulun uusi opetussuunnitelma. Tässä uudessa rippikoulusuunnitelmassa opetuksen painopiste on opetus- ja oppimiskäsityksen muuttumisen myötä siirtynyt oppilaaseen. Oppilas nähdään aktiivisena, toimivana subjektina, ei enää opetuksen kohteena. Rippikoulu on muuttunut tietoa painottavasta opetuksesta laaja-alaiseksi toiminnaksi. Ymmärtämisen rinnalla pyritään tarjoamaan sekä kokemuksia että toimintaa. Keskeisiä ovat nuorten omat elämänkysymykset ja niistä lähtevä opetus. Rippikoulussa pyritään pääsemään mahdollisimman lähelle nuorten arkea, heidän luonnollista elämäntilannettaan ja heidän todellisia elämänkysymyksiään. (Usko – Elämä – Rukous. Rippikoulusuunnitelma 2001.)

Rippikoulussa painotetaan yhä enemmän seurakunnan merkitystä oppimisyhteisönä. Uuden rippikoulusuunnitelman mukaan rippikoulun perusta on seurakuntayhteys. Rippikoulu liittyy osana seurakunnan nuorisotyöhön, mutta samalla osana koko seurakunnan elämään. (Usko – Elämä – Rukous. Rippikoulusuunnitelma 2001.)

Uuden rippikoulusuunnitelman mukaan suositus on, että rippikouluryhmän koko on enintään 25 nuorta. Rippikoulun kesto on oppitunneissa mitattuna 80 tuntia. Ajalliseksi kestoksi suositellaan vähintään puolta vuotta. Rippikoulua johtaa pappi tai lehtori. Tavallisesti opetukseen osallistuu myös muita kuten kanttori ja nuorisotyönohjaaja. Varsinaisten rippikoulunopettajien lisäksi erityisesti rippikoululeireillä on mukana edellisinä kesinä rippikoulun käyneitä nuoria ryhmänohjaajina eli isosina. (Usko – Elämä – Rukous. Rippikoulusuunnitelma 2001.)

Rippikoulun keskeisin tehtävä rippikoulusuunnitelman mukaan on vahvistaa nuorta uskossa Jumalaan ja tukea häntä elämänsä arvopohjan etsimisessä. "Rippikoulun tehtävä on palvella ja tukea nuorta hänen etsiessään elämäänsä kantavaa arvopohjaa. … Tavoitteena on, että nuori vahvistuu siinä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on pyhässä kasteessa otettu." (Usko – Elämä – Rukous. Rippikoulusuunnitelma 2001.)

Miksi rippikouluun?

Rippikoulu on osa nuorisokulttuuria. Kun nuorilta kysytään, miksi he osallistuvat rippikouluun, yhdeksi tärkeimmistä syistä nousee "kun kaveritkin käy". Vertaisryhmällä on keskeinen merkitys rippikouluun osallistumisessa: nuoret haluavat olla kuten muut.

Rippikoulu on monelle nuorelle normi ja ikävaiheeseen liittyvä velvollisuus. Rippikouluun osallistumista pidetään niin nuorten kuin vanhempien taholta itsestäänselvyytenä. Osallistumatta jättäminen merkitsisi poikkeavuutta. Kolme neljästä Tampereen seurakuntien rippikouluun vuonna 2001 osallistuneista arvioi, että sillä, että rippikoulu on tapana käydä 15-vuotiaana, oli melko tai erittäin paljon vaikutusta heidän rippikouluun osallistumiseensa. Myös ystävien osallistuminen rippikouluun on nuorille merkityksellistä. Kaksi kolmasosaa rippikoululaisista arvioi ystävien osallistumisen vaikuttaneen heidän osallistumiseensa melko tai erittäin paljon. Vähintään jonkin verran nämä tekijät olivat vaikuttaneet yhdeksän nuoren osallistumiseen kymmenestä.

Tampereen seurakuntien rippikouluja koskevan tutkimuksen aineiston keruu toteutettiin vuoden 2001 aikana. Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa rippikouluun osallistumisen syitä ja odotuksia ja kokemuksia rippikoulusta. Lähes kaikki rippikouluihin osallistuneet täyttivät rippikouluun liittyvän kyselyn ennen rippikoulua sekä sen jälkeen. A-lomake täytettiin rippikoulukokonaisuuden alussa (tavallisimmin alkutalvesta 2001) ja B-osa tavallisimmin rippikoulun viimeisenä päivänä. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1 143 rippikoululaista.

Nuoret osallistuvat rippikouluun pääosin mielellään. Vaikka rippikoulu koetaan ikäkauteen liittyväksi velvollisuudeksi, 62 % Tampereen rippikoulunuorista kertoi lähteneensä rippikouluun melko tai erittäin innoissaan. Vain 3 % koki lähteneensä vastentahtoisesti eikä ollut lainkaan innostunut rippikoulusta.

Nuorten odotuksissa rippikoulua kohtaan painottuvat kaveriryhmään liittyvät tekijät. Nuoret toivovat rippikoulunsa myötä yhä vahvemmin liittyvänsä vertaisryhmäänsä ja toivovat rippikoululta ennen kaikkea mukavaa yhdessäoloa ikätovereittensa kanssa. Nuoret haluavat rippikoulussa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen, odottavat uusia ystäviä, hauskaa tekemistä ja hyvää ryhmähenkeä. (Rippikouluodotuksista ks. myös esim. Vermasvuori & Nurmi 1992, Borg 1991, Ahonen 1981, Tolonen 1972.)

Kavereiden ja sosiaalisen paineen ohella nuoret nostavat keskeisiksi rippikouluun osallistumisensa syiksi sen tarjoamat oikeudet. Rippikoulun tuomaa mahdolli-suutta kirkolliseen vihkimiseen ja kummina toimimiseen pidetään tärkeänä. Näiden oikeuksien myötä nuoresta tulee tavallaan askeleen enemmän aikuinen. Hän saa ne oikeudet, jotka alun alkaen tekivät rippikoulusta siirtymäriitin lapsuudesta aikuisuuteen. Vain muutama nuori sadasta pitää näitä tekijöitä täysin merkityksettöminä rippikouluun osallistumiselleen. Noin kolme nuorta neljästä arvioi näiden oikeuksien saamisen vaikuttaneen melko tai erittäin paljon rippikouluun osallistumiseen.

Rippikoulun keskeisintä tavoitetta, uskon vahvistumista, nuoret pitävät rippikouluun menovaiheessa melko vähämerkityksellisenä. Vain joka kymmenes Tampereen seurakuntien rippikouluihin osallistunut nuori odotti rippikoululta melko tai erittäin paljon vahvistusta uskolleen. Harvempi kuin joka viides odotti vähintään melko paljon, että saisi rippikoulusta vastauksia elämänsä tärkeisiin kysymyksiin tai lisää tietoa Jumalasta, kristinuskosta ja Raamatusta. Vielä vähemmän nämä tekijät olivat vaikuttaneet itse rippikouluun osallistumispäätökseen. Täysin merkityksettömiä nämä tekijät olivat kuitenkin harvoin. Vain noin joka kahdeksas nuori ei odottanut rippikoululta mitään uskonnollisuuteen tai elämänkysymyksiin liittyviä asioita.

Näyttää siltä, että viime vuosikymmenien aikana rippikoulun kokeminen vastauksien antajana uskonnollisiin kysymyksiin on vähentynyt, sen sijaan kavereiden merkitys lisääntynyt (ks. esim. Tolonen 1972). Rippikoulu on muuttunut nuorten mielissä "uskonkoulusta" yhä enemmän hauskaksi yhdessäoloksi omanikäisten nuorten kanssa.

Neljä viidestä Tampereen seurakuntien rippikouluihin vuonna 2001 osallistuneesta nuoresta odotti rippikoulun ainakin jossain määrin aikuistavan ja itsenäistävän heitä. Lähes yhtä moni toivoi rippikoulun vahvistavan heidän itsetuntemustaan. Näin ollen ainakin nuorten mielissä rippikoulu liitetään aikuistumiseen.

Rippikoulunuorille vanhempien asenne rippikoulua kohtaan ei ole yhdentekevä. Yli puolet Tampereen seurakuntien rippikouluihin osallistuneista nuorista arvioi, että vanhempien toive rippikoulun käymisestä oli vaikuttanut paljon heidän rippikouluun osallistumiseensa. Joissain tapauksissa nuori koki vanhempiensa ei vain jollain tavoin vaikuttaneen, vaan myös pakottaneen hänet osallistumaan rippikouluun. Joka kymmenes tamperelainen rippikoulunuori koki, että joku, useimmiten vanhemmat, oli ainakin jossain määrin pakottanut heidät rippikouluun.

Nuorten vanhemmat korostavat rippikouluun osallistumisessa yhteiskunnallisten velvollisuuksien täyttämistä ja kulttuurin tapoja ja perinteiden noudattamista. Nekin vanhemmat, jotka ovat seurakunnasta vieraantuneita, useimmiten arvostavat rippikoulua ja konfirmaatiota. Vaikka kirkosta vieraantuneet vanhemmat eivät muuten ole kiinnostuneita seurakunnan toiminnasta, he arvostavat kirkollisia toimituksia ja toivovat niitä elämänsä käännekohtiin. Rippikoulun käymistä pidetään itsestään selvänä tapana, joka kuuluu perheen elämänkaareen. (Silvo 1995, 115–117.)

Nuorten kokemuksia rippikoulusta ja rippikoulun anti

Nuoret ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä rippikouluunsa. Tampereen seurakuntien rippikouluihin osallistuneista 55 % antoi rippikoululleen kiitettävän arvosanan 9 tai 10. Vain joka kymmenes arvioi rippikoulua huonommalla arvosanalla kuin kahdeksan. Rippikouluryhmien välillä on kuitenkin selkeitä eroja. Vuonna 2001 Tampereen seurakunnissa järjestetyistä rippikouluista nuorten parhaaksi arvioima koulu sai nuorilta arvosanojen keskiarvoksi lähes kymmenen, huonoin seitsemän.

Rippikoulun parhaana antina nuoret pitävät tavallisesti hyvää ryhmähenkeä, mukavaa vapaa-ajan tekemistä ja uusien ystävien saamista.

Rippikoululla on nuorten odotuksia enemmän uskonnollista antia. Vaikka vain 11 % tamperelaisnuorista odotti rippikoululta melko tai erittäin paljon vahvistusta uskolleen, kuitenkin 26 % koki sitä saaneensa. Vähintään jonkin verran uskonvahvistusta rippikoululta odotti 40 % nuorista, 58 % koki sitä saaneensa.

Nuorten asenteet rippikoulua, kristinuskoa ja siihen liittyviä tekijöitä kohtaan muuttuvat usein positiivisemmiksi rippikoulun aikana. Tampereen seurakuntien rippikouluihin osallistuneista 68 % arvioi itse mielikuvansa rippikoulusta muuttuneen myönteisemmäksi rippikoulun aikana. Noin puolet nuorista arvioi mielikuvansa seurakunnan toiminnasta ja työntekijöistä, uskoon liittyvistä asioista ja Raamatusta muuttuneen myönteisemmäksi rippikoulun aikana. (Rippikoulusta asenteen muokkaajana ks. myös Åkerfeldt 1993, Huttunen 1988, Kiilholma 1982, Tolonen 1972, Ahonen 1981, Vikström 1970.)

Nuorten asenteita kristinuskoon liittyviä asioita kohtaan ja uskoa Jumalaan kysyttiin sekä ennen että jälkeen rippikoulun. Tällöin 40 %:lla nuorista arviot asenteestaan kristinuskoa kohtaan olivat muuttuneet myönteisemmiksi ja lähes yhtä moni kuvasi uskovansa Jumalaan enemmän kuin ennen rippikoulua. Joka kymmenennellä nuorella muutos oli päinvastainen. Suurin positiivinen muutos tapahtui usein välinpitämättömästi ja kielteisesti asennoituvien kohdalla (ks. myös Åkerfeldt 1993; Kiilholma 1982).

Asenteissa tapahtuneissa muutoksissa on kuitenkin selkeitä eroja rippileirien välillä: tietyille leireille osallistuneiden nuorten asenteet ovat muuttuneet myönteisemmiksi kuin toisten. Sillä, miten onnistuneeksi nuoret arvioivat rippikoulun, oli selkeä yhteys rippikoululaisen kristinuskoon liittyvissä asenteissa tapahtuneisiin muutoksiin. Niissä rippikouluissa, jotka rippikoululaiset arvioivat onnistuneimmiksi, asenteenmuutos oli selvästi myönteisempi kuin huonommin onnistuneiksi arvioiduissa rippikouluissa.

Uskonnollisen annin ja asenteenmuutosten ohella rippikoululla on usein myönteinen merkitys nuoren itsetunnolle ja minäkuvalle. Lähes kolme neljästä tamperelaisnuoresta koki rippikoulun ainakin jossain määrin vahvistaneen heidän itsetuntoaan. He kokivat itsenäistyneensä ja aikuistuneensa rippikoulun aikana. Puolet nuorista arvioi myös minäkuvansa muuttuneen myönteisemmäksi rippikoulun aikana. Näin ollen paitsi, että nuoret odottavat rippikoulun aikuistavan heitä, rippikoulu näyttää ainakin nuorten omasta mielestä antavan heille eväitä aikuisuuteen.

Rippikoulun aikaisilla asennemuutoksilla on kuitenkin taipumus lieventyä nopeasti rippikoulun jälkeen (ks. esim. Vikström 1970, Rikkonen 1987). Esimerkiksi nuorten asenteet jumalanpalveluksia kohtaan ovat joidenkin tutkimusten mukaan kaksi vuotta rippikoulun jälkeen melko lähellä ennen rippikoulua vallinnutta tilannetta. Monilla on aikomus rippikoulun päättyessä lähteä mukaan seurakunnan toimintaan (ks. Rikkonen 1987). Siitä huolimatta vain pieni osa nuorista lähtee seurakunnan toimintaan aktiivisesti mukaan. Isoskoulutukseen mukaan lähteviä nuoria on vielä paljon, joka neljäs rippikoulun käyneistä, mutta vain joka kymmenes nuori jää mukaan seurakunnan nuorisotoimintaan (Salonen, Kääriäinen & Niemelä 2000, 84). Monissa tapauksissa rippikoulu jää irralliseksi tapahtumaksi nuoren elämässä huolimatta yrityksistä luoda siltoja rippikoulun ja muun seurakunnan toiminnan välillä (Rikkonen 1987, 95). Vuonna 2001 hyväksytyssä rippikoulusuunnitelmassa on pyritty korjaamaan tätä ongelmaa sitomalla rippikoulu kiinteämmin seurakunnan muuhun toimintaan ja suosittelemalla rippikoulun vähimmäispituudeksi puolta vuotta (Elämä – Usko – Rukous. Rippikoulusuunnitelma 2001).

Prometheus-leirit

Prometheus-leirit ovat uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitoutumattomia aikuistumisleirejä 14–15-vuotiaille. Leireille ovat tervetulleita kaikki kahdeksannen luokan käyneet nuoret, mutta ensisijaisesti ne on suunnattu uskontokuntiin kuulumattomille.

"Prometheus oli tarujen mukaan kreikkalainen jumala, joka loi ihmiset Zeuksen kanssa. Zeus halusi ihmisten pysyvän alkeellisina olen-toina, mutta Prometheus rakasti ihmisiä ja opetti heille tulen salaisuuden, ja ihmisen kehitys alkoi. Näin Prometheuksesta, joka ei milloinkaan taipunut jumalten tahtoon, vaan pysyi aina ihmisten puolella, tuli inhimillisen kulttuurin suojelija."

Prometheus-leirien syntyminen

Erilaiset maallisten nuorisovihkimysten kaltaiset toimitukset ovat syntyneet halusta löytää uskonnoton vastine konfirmaatiolle. Saksassa on ollut käytössä maallinen nuorisovihkimys, Jugendweihe jo 1800-luvulla. Tämä vapaa-ajattelijoiden omassa keskuudessaan käyttämä toimitus toimi konfirmaation tavoin initiaatioriittinä nuorten siirtyessä aikuisten maailmaan. Toisen maailmansodan jälkeen tästä riitistä tehtiin DDR:ssä osa sosialistista kasvatusjärjestelmää. Nuorisovihkimysten suosio kasvoi nopeasti ja vuonna 1964 siihen osallistui jo 90 % ikäluokasta. Saksan evankelisten kirkkojen kanta nuorisovihkimykseen oli kielteinen. Se piti nuorisovihkimystä vanhana vapaa-ajattelijoiden kirkonvastaisena perintönä. Kirkossa nuorisovihkimystä pidettiin tunnustautumisena ateismiin ja ateistiseen maailmankatsomukseen. (Köntti 1984, 253–258.)

Pohjoismaiden ensimmäinen uskonnoton nuorisovihkimys järjestettiin Tanskassa vuonna 1915. Tilaisuuden järjestäjänä toimi yhdistys nimeltä "Yhdistys kirkollista konfirmaatiota vastaan". Myös Norjassa uskonnottomalla aikuistumiskoulutuksella on pitkät perinteet. Norjan ensimmäinen uskonnoton nuorisokurssi järjestettiin vuonna 1951. Nykyään siviilikonfirmaatiolla on Norjassa vakiintunut suosio. Human-Etisk Forbundin järjestämille uskonnottomille konfirmaatiokursseille (borgerlig konfirmasjon) osallistui vuonna 2001 noin 16 % 14–15-vuotiaista norjalaisnuorista. (Borgerlig konfirmasjon 2001; Berg 2001.) Ruotsissa uskonnottomien elämänkatsomusleirien toiminta on vielä suppeaa. Vuonna 2000 järjestetyille seitsemälle leirille osallistui 140 nuorta. Leirejä järjestää ei-uskonnollista, humanistista elämänkatsomusta edistävä järjestö Humanisterna. (Humanistisk konfirmation 2001)

Suomessa Prometheus-leirien ideologinen edeltäjä oli vuonna 1984 varjorippikoulun muodossa järjestetty Suomen ensimmäinen siviilikonfirmaatio. Kaksipäiväisen varjorippikoulun järjestäjinä olivat Forssan vapaa-ajattelijat ja Vapaa-ajattelijain liitto. Leirille osallistui 30 nuorta. "Varjorippikoulun perusajatuksena on tarjota elämän- ja maailmankatsomuksellisia virikkeitä niille nuorille, jotka eivät ole uskovaisia. Kun kristityt nuoret käyvät omat rippikoulunsa ja saavat päätteeksi jopa lahjoja, uskonnottomat nuoret ovat tunteneet itsensä jossain määrin syrjäytetyiksi, ja monet sellaisetkin nuoret, jotka eivät usko, ovat käyneet rippikoulun." (Hartikainen 1984.)

Prometheus-leirien järjestäminen lähti liikkeelle vuonna 1988 yläasteen elämänkatsomustiedon tunnilta, jossa nuoret alkoivat itse pohtia mahdollisuutta uskonnottomien aikuistumisleirien järjestämiseen. Jo samana keväänä Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat FETO ry. ryhtyi suunnittelemaan ensimmäistä Prometheus-leiriä, joka toteutui vuotta myöhemmin, kesällä 1989. Seuraavana vuonna leiritoimintaa järjestämään perustettiin Prometheus-leirin tuki ry., joka on hoitanut leiritoimintaa siitä lähtien. (Mikä Prometheus-leiri? 2001; Prometheus-leirit 2001.)

Prometheus-leiritoiminta on vahvistunut vuosi vuodelta perustamisestaan lähtien. Ensimmäiselle, vuonna 1989 järjestetylle leirille osallistui vain yksi koululuokallinen nuoria. Vuonna 1994 toiminta oli jo moninkertaistunut ja järjestetyille 22 leirille osallistui lähes 300 nuorta. Vuonna 2001 leirejä järjestettiin kaikkiaan 49 ja niille osallistui noin 618 leiriläistä (1 % 15-vuotiaiden ikäluokasta). Tavallisten leirien lisäksi järjestettiin kaksi laivaleiriä, pyörä-, vaellus- ja telttaleirit sekä teatteri- ja ekoleiri. Vuonna 2002 on tarkoitus järjestää 59 leiriä, joista yksi ruotsinkielinen ja yksi englanninkielinen.

Prometheus-leirien tavoitteet

Prometheus-leirien perustamisen lähtökohtana oli pyrkiä tarjoamaan aikuistumiskoulutusta uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomille nuorille."Leirin tarkoituksena on antaa jokaiselle tilaisuus pohtia omaa ajattelutapaansa ja myös auttaa ymmärtämään paremmin omia ja toisten valintoja. Kenestäkään ei tietenkään tule aikuista viikossa, mutta nämä pohdinnat antavat hyviä eväitä kasvulle ja kypsymiselle." (Prometheus-leirit 2001.)

Leirin tavoitteina pidetään itsenäisen ajattelun kehittämistä, maailmankatsomuksen avartamista, vaihtoehdon tarjoamista rippileireille sekä toisten nuorten tapaamista (Siren 1991, 184). "Leireillä pyritään saamaan nuoret ajattelemaan omilla aivoillaan, olemaan itsenäisiä, muttei itsekkäitä. Samoin pyritään ohjaamaan vastuunkantoon niin itsestä kuin muista niin tiedon kuin tunteen tasolla." (Parviainen 1993, 1.)

Leirien kasvatusperiaatteet nousevat humanismin pohjalta. Humanistikasvattajien liiton ohjeistossa on määritelty periaatteet, joita Prometheus-leirin ohjaajat ja apuohjaajat voivat sitoutua noudattamaan. Tällä pyritään siihen, että kaikki Suomessa järjestettävät leirit toimivat samojen periaatteiden mukaan ja samaan päämäärään pyrkien. Lähtökohtana on humanistinen elämänkatsomus, jonka mukaan kokemamme maailma on kaikki, mitä elämästä tiedämme. Ihminen on vastuussa maailmasta, ja ymmärtääkseen ja pystyäkseen tulkitsemaan kokemuksiaan ihminen tarvitsee avointa tutkivaa mieltä ja järjenkäyttöä. Humanistisen kasvatuksen päämääränä nähdään itsensä hyväksyvä yksilö, eettinen suhtautuminen toisiin, demokraattisten yhteisöjen luominen, vastuu luonnosta ja oikeudenmukaisen ja toisista ihmisistä välittävän maailman luominen. (Humanistikasvattajien liiton ohjeisto 1992.)

Prometheus-leirien rakenne

Prometheus-leirin rakenne on lähes identtinen rippikoululeirien kanssa – jopa niin identtinen, että joku voisi oikeutetusti kysyä, onko niillä mitään eroa keskenään. Alun alkaen Prometheus-leirit rakennettiin rippileirien formaatin mukaisesti – jättäen uskonnollinen sisältö pois. Leirit kestävät tavallisesti kahdeksan päivää ja kunkin päivän ohjelma koostuu tietyistä teemoista – teemoista, joita pääosin käsitellään myös rippikoulussa. Leirillä on tarkoitus pureutua joihinkin elämän perimmäisiin kysymyksiin. Päivien teemoina ovat erilaisuus ja rasismi, huumeet ja päihteet, yhteiskunta, tulevaisuus, maailmankuvat ja -katsomukset. Sivuteemoja ovat muun muassa nuorisokulttuurit, nuoret vaikuttamisen kohteina, ihmissuhteet, seksi ja seurustelu. Kullakin leirillä on tavallisesti 15 leiriläistä, kaksi ohjaaja ja lisäksi viisi apuohjaaja, "apparia", jotka ovat itse osallistuneet leirille edeltävinä vuosina. Tämä käytäntö vastaa rippikouluissa olevaa isoskäytäntöä. (Leirin teemat 2001; Ohjaajaksi Prometheus-leirille? 2001; Prometheus-leirit 2001.)

Prometheus-leiri päättyy konfirmaatiota vastaavaan aikuistumisjuhlaan, Prometheus-juhlaan. Se on leirin juhlallinen päätöstilaisuus, johon leiriläisten sukulaiset ja ystävät ovat tervetulleita. Prometheus-juhlalla halutaan juhlistaa nuoren kasvamista kohti aikuisuutta. Leirin jälkeen useilla perheillä on tapana pitää kotona oma erillinen juhlatilaisuus. (Prometheus-leirit 2001)

Prometheus-leirien samankaltaisuus rippileirien kanssa myös tiedostetaan. Vuonna 1993 leiriohjaajien ohjeistoksi laadituissa "Prometheus-leirin toteuttamisen kultaisen keskitien säännöissä" todetaan Prometheus-leireistä seuraavaa: "Ne vastaavat jollakin tavalla rippileirejä, mutta eroavat mm. siinä, että valmiita totuuksia Prometheus-leireillä ei saa syöttää. On varottava myös "Protu-uskonnon" vaikutelmaa ja aivopesun leimaa." (Parviainen 1993, 1)

Ketkä osallistuvat Prometheus-leireille?

Vaikka Prometheus-leiriläisten määrän lisääntymisen myötä osallistujajoukko on muuttunut heterogeenisemmaksi, joitakin leiriläisiä tyypillisesti luonnehtivia piirteitä voidaan nostaa esiin. Prometheus-leirille osallistuva nuori ei tavallisesti kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan eikä osallistu rippikouluun. "Erosin kirkosta kesällä. Olin kuullut pääasiassa kirkkoon kuulumattomille järjestettävistä Protu-leireistä, ja koska en halunnut rippileirille, päätin lähteä Protulle." (Prometheus-leiri 2001.) Osa Prometheus-leiriläisistä on kuitenkin nykyään sellaisia, jotka osallistuvat myös rippikouluun.

Prometheus-leirille osallistuva nuori osallistuu koulussa tyypillisesti uskonnonopetuksen asemesta elämänkatsomustiedon opetukseen. Useimmiten nuori on kotoisin Uudeltamaalta. Monella nuorella on myös jonkinlaista vasemmistolaista taustaa. (ks. Rautio 1997, 67–70.)

Leiriohjaajien mukaan Prometheus-leirille osallistuvat nuoret ovat yleisesti ottaen hyvin aktiivisia ja valveutuneita: "…no yleisesti ottaen melko aktiivinen, ulospäinsuuntautunut ja pohdiskeleva, kiinnostunut moraalikysymyksistä ja vastuukysymyksistä. --- aika lailla noin niin kuin yleisesti ottaen semmoista unelmaporukkaa eli selvästi niin kuin keskivertonuorta ryhdikkäämpää." (Rautio 1997, 67–68).

Nuorten kokemuksia Prometheus-leireistä

Nuorten kokemukset Prometheus-leireistä ovat samankaltaisia kuin rippikoululeireistä. Prometheus-leirille osallistuneet ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä leiriin ja monet kuvailevat sitä yhtenä elämänsä mieleenpainuvimpana ja antoisimpana kokemuksena (ks. esim. Leirikokemuksia 2001a & 2000b; Rautio 1997).

Kuten rippikouluun osallistuneet nuoret, monet Prometheus-leireille osallistuneet arvioivat uusien ystävyyssuhteiden ja tiiviin ryhmähengen syntymistä leirin tärkeimmäksi ja vaikuttavimmaksi anniksi.

"Olin vaellusleirillä Lapissa. Se oli mieleenpainuva kokemus: viikko tuntemattomien ihmisten kanssa yötä päivää. Tuntemattomia ihmisiä joille paljasti syvimmät mietteet. Aluksi oli vaikea keskustella omista asioista, mutta loppua kohden näistä tuntemattomista ihmisistä tuli jopa ystäviä, joten heille oli helppo jutella. Leirillä huomasin, että loppujen lopuksi muut ovat aika samanlaisia kuin minä - en vain tiennyt sitä ennen. Leiri ei muuttanut minua kauheasti, sillä jo sinne mennessäni olin puhelias, mutta olen varma että jos hiljainen tyyppi menee leirille, hänestä tulee kuin uusi ihminen. Ei leirillä pelkkää puhetta opittu vaan myös ajattelua. Leirillä oli myös tarkoitus huomata, että vaikka olisit kuinka aikuinen ei tarvitse olla totinen mutrusuu. Leikit piristävät syvällisten keskustelujen lomassa. Olen tyytyväinen valintaani vaellusleiristä, sillä muuten en olisi lähtenyt Lappiin, ja nyt olen varma että palaan sinne, ehkä apuohjaajana..." (Leirikokemuksia 2001a.)

Rippikoulu ja Prometheus-leiri siirtymäriitteinä

Prometheus-leirejä perustettaessa yksi keskeinen ajatus oli pyrkiä tarjoamaan aikuistumiskoulutusta myös niille nuorille, jotka eivät kuulu kirkkoon ja osallistu rippikouluun. Tähän sisältyy sisäänrakennetusti ajatus, että rippikoulu olisi jonkinlainen aikuistava tapahtuma 15-vuotiaan elämässä. Onko näin? Voidaanko rippikoulua ja Prometheus-leiriä pitää jonkinlaisena siirtymäriittinä lapsuudesta aikuisuuteen?

Edelleenkin rippikoulu ja konfirmaatio ovat edellytys täysivaltaiselle seurakunnan jäsenyydelle. Vain rippikoulun käynyt ja konfirmoitu seurakunnan jäsen voi osallistua itsenäisesti ehtoolliselle, saada kirkkohäät ja toimia kastettavan kummina. Rippikoulun merkitys aikuistumisriittinä on kuitenkin heikentynyt: yhteiskunnan täysivaltainen jäsenyys ei enää millään tavoin edellytä rippikoulun käymistä. Yhä harvemmalle rippikoulu enää myöskään antaa "lupaa" esimerkiksi tansseissa käymiselle tai seurusteluun vastakkaisen sukupuolen kanssa. Monet nuoret ovat kokeilleet niitä jo paljon ennen rippikoulua.

Nykytilanteessa rippikouluun ja myös Prometheus-leiriin aikuistumisriittinä, siirtymänä lapsuudesta aikuisuuteen, liittyy ristiriitoja. Nuoruus ikävaiheena on pidentynyt. 15-vuotias ei enää koe itseään lapseksi. Useimmat 15-vuotiaat kokevat olleensa jo pari vuotta nuoria ja kokevat lapsuutensa loppuneen tavallisesti jo 12–13-vuotiaana. Toisaalta pidentyneet opiskeluajat ja yhä edemmäs siirtynyt töihin meno ja perheenperustaminen ovat siirtäneet "aikuisuuden" alkamaan yhä myöhemmin. Rippikoulun tai Prometheus-leirin käynyt ei ole vielä lähelläkään aikuisuutta. Näin ollen tältä pohjalta rippikoulua ja Prometheus-leiriä ei voi pitää aikuisuuteen siirtymisen – eikä myöskään lapsuudesta nuoruuteen siirtymisen – taitekohtaan sijoittuvana siirtymäriittinä. (ks. myös Raunio 1995, 87–94; Silvo 1993, 113.)

Nuoret ja heidän vanhempansa kuitenkin kaipaavat nuoruuteen sijoittuvaa rituaalinomaista tapahtumaa. Tämän päivän juureton ja irrallinen ihminen tarvitsee elämäänsä muotoja ja riittejä riippumatta siitä, kuuluvatko ihmiset kirkkoon vai eivät. Tarve erilaisiin rituaaleihin ei selity kristillisellä perinteellä tai kulttuurilla, sillä kaikilla kansoilla on erilaisia eri elämäntilanteisiin liittyviä rituaaleja. Erilaisten riittien ja rituaalien kautta ihmiset tuntevat jäsentyvänsä johonkin ja kokevat turvallisuutta. (Sihvo 1992, 19.)

Vaikka rippikoulun ja Prometheus-leirin muodollinen merkitys aikuistavana tai aikuisuuteen "siirtävänä" tapahtumana on pieni, monet nuoret kuitenkin odottavat ja myös kokevat niiden aikuistavan ja itsenäistävän heitä. Tampereen seurakuntien rippikouluun vuonna 2001 osallistuneista 76 % koki, että rippikouluaika oli ainakin jossain määrin aikuistanut heitä. Myös Prometheus-leiriläiset kuvaavat usein aikuistuneensa leirin aikana.

Monet rippikoulussa ja Prometheus-leirillä käsiteltävät teemat ovat sisällöltään sellaisia, että niiden voidaan nähdä varustavan nuorta aikuisuuteen. Ylipäätään tilaisuus keskustella tärkeistä asioista on monelle avain aikuistumiseen liittyviin prosesseihin. Monet ovat elämänsä ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa voivat pohdiskella elämän keskeisiä kysymyksiä toisten nuorten ja ohjaavien aikuisten kanssa. On kuitenkin liikaa sanoa, että rippikoulu tai Prometheus-leiri tekee lapsesta aikuisen. Monelle yhdessä muiden nuorten ja ohjaajien kanssa vietetty aika, tärkeiden elämänkysymysten pohtiminen ja yhdessä koetut asiat kuitenkin toimivat käynnistäjänä erilaisille prosesseille, jotka ovat aikuistumisen kannalta merkittäviä.

Prometheus-leireillä ja rippikoulussa käytetään tavallisesti monipuolisia opetusmenetelmiä. Erilaisten näytelmien kautta nuoret voivat kokeilla ja harjoitella erilaisia rooleja. Tämän kautta nuori usein myös löytää uusia vahvuuksia itsestään. Sekä rippikoulussa että Prometheus-leireillä yleensä leikitään paljon. Tälläkin voi olla tärkeä merkitys nuoren aikuistumisprosessille: Joku ulkopuolinen, seurataan hetken sipsutteluamme ja vaappumistamme pihamaalla, kun leikimme "limaa ja keijuja", ei olisi välttämättä heti huomannut, että olemme leirillä aikuistumassa. Mutta kyllä me kasvoimme. Ainakin hitusen. Eikä vähiten juuri sen oivalluksen kautta, että voimme yhtäaikaisesti olla "aikuisia" ja silti uskaltaa leikkiä "pupupensas-hippaa" tai "sikapossua". (Leirikokemuksia 2001b.)

Aikuistuimme (ihan vähän vaan, ei aikuisiksi asti) leikkimällä mitä ihmeellisimpiä leikkejä, kuulemalla iltasatuja ja nauttimalla siitä, että arki oli jossain kaukana. (Leirikokemuksia 2001b.)

Rippikouluun ja Prometheus-leiriin liittyy useita tekijöitä, jotka korostavat niiden luonnetta siirtymäriittinä. Leireillä on mahdollista nähdä siirtymäriitin kaikki vaiheet. Irtautuminen on selvää: nuorten joukko lähtee omana ryhmänään normaalin elämänpiirinsä ulkopuolelle. Yhdessä vietetty aika toimii siirtymä- eli liminaaliaikana, jolloin molemmissa pohditaan elämänkysymyksiä ja ikäkauteen liittyviä aikuistumisen ja itsenäistymisen kysymyksiä. Leiriaika pitää sisällä monia liminaalivaiheen piirteitä. Liminaalivaiheen aikana initoitavien ja heidän ohjaajiensa välillä valitsee aivan erityinen sosiaalinen rakenne. Osallistujien välillä ei vallitse hierarkisia suhteita, vaan he ovat keskenään tasa-arvoisia. Yksilön sosiaalista asemaa ja identiteettiä osoittavat tunnusmerkit puuttuvat. (Turner 1986, 99–101.) Tässä tilassa normaalin elämän ja arjen rakenteet ja säännöt lakkaavat pätemästä (van Gennep 1977). Rippikoulu- ja Prometheus-leireille osallistuvat tavallaan irtaantuvat leirille lähtiessään taustastaan. Usein ainakin osin toisilleen tuntemattomat nuoret ovat leirillä vapaita omasta perhetaustastaan ja omista arkirooleistaan. Ennestään toisilleen tututkin nuoret näyttäytyvät toisilleen aivan uudessa valossa. Se, mikä keskinäisissä rooleissa päti esimerkiksi koulumaailmassa, ei päde enää leirimaailmassa. Leiristä muodostuu oma yhteisönsä, jossa arkipäivän säännöt eivät enää päde. Yhteisö luo itselleen omat rakenteensa ja sääntönsä.

Hierarkisten suhteiden puuttumisesta ja sukupuolettomuudesta kertoo se, että tytöt ja pojat saattavat saunoa yhdessä [Prometheus-]leirillä. Lisäksi leiriläisten ruumiin rajat tavallaan muuttuvat leirin kuluessa yhdeksi suureksi "ihmisröykkiöksi". "Leiriläiset lojuvat patjoilla toisiinsa nojaillen ja lähekkäin. (Rautio 1997, 71, 77)

Konfirmaatio ja Prometheus-leirin lopussa järjestettävä Prometheus-juhla toimivat liittymävaiheina, jossa nuori ikään kuin siirtyy toiseen vaiheeseen, ei kuitenkaan aikuisuuteen, mutta ainakin jossain mielessä aikuisempaan nuoruuteen. Juhla toimii merkkipaaluna siitä, että tietty osa elämää on takanapäin ja toisenlaista elämää on edessäpäin.

Myös nuoren vanhemmille rippikoulu ja Prometheus-leirit toimivat omanlaisena siirtymäriittinä. Ne saavat vanhemmat ajattelemaan ajan kulkua ja tapahtuma pysäyttää huomaamaan nuoren kasvun. Vanhemmat siirtyvät lapsensa ripille pääsyn tai Prometheus-juhlan myötä aikuistuvan nuoren vanhemmiksi. Tietty osa kasvatustehtävästä on suoritettu. (ks. Hakkarainen 1996, 111–112.)

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa keskusteltiin 1990-luvun loppupuolella rippikouluiän alentamisesta muutamalla vuodella. Keskustelun taustalla oli muun muassa nuorten yhä varhaisemmat seksi- ja päihdekokeilut. Nuorilta edellytetään yhä nuorempana ajattelun eväitä omien moraalisesti järkevien valintojen tekemiseen. Rippikouluikää alentamalla rippikoulu ja konfirmaatio voisi myös toimia selkeästi lapsuuden ja nuoruuden välimaastoon sijoittuvana riittinä. Nykyinen rippikoulu sai kuitenkin selkeän tuen. Sitä tuki muun muassa nykymuotoisen rippikoulun suuri suosio ikäluokan keskuudessa.

Myös ajattelun kehittymistä koskevat tutkimukset tukevat rippikoulun ja myös Prometheus-leirien järjestämistä juuri 14–15-vuotiaille. Tässä iässä nuori tavallisesti kykenee jo monipuoliseen käsitteelliseen ajatteluun, mitä monet rippikoulussa ja Prometheus-leirillä käsiteltävät asiat edlyttävät. Käsitteellisen ajattelun myötä nuorelle avautuu aivan uusia näköaloja elämään. Nuori ei enää ole kiinni käsin kosketeltavassa todellisuudessa, vaan kykenee sanan varsinaisessa mielessä ajattelemaan. 15-vuotiaan ajattelun heikkous on kuitenkin mustavalkoisuus. Nuori näkee asiat tyypillisesti yksipuolisesti vain hyvinä tai pahoina. Monipuolinen asioiden käsittely rippikoulussa ja Prometheus-leirillä voi olla tukemassa tämän mustavalkoisuuden hälventymistä. Kuitenkin yksipuolinen asioiden esittäminen ainoina totuuksina voi puolestaan vaarallisella tavalla olla vahvistamassa tätä mustavalkoisuutta. 15-vuotias on vielä herkkä auktoriteeteille ja saattaa sokeasti uskoa kaiken, mitä rippikoulun tai Prometheus-leirin ohjaaja sanoo. Tämä asettaa suuria haasteita ohjaajien toiminnalle.

Kirjallisuus

Ahonen, Seppo (1981) Leiririppikoululaisten asenteet Jumalaan, Raamattuun ja rukoukseen ja niiden muuttuminen leiririppikoulun aikana. Uskonnonpedagogiikan pro gradu -tutkielma. Teologinen tiedekunta. Helsingin yliopisto. Teologisen tiedekunnan kirjasto.

Bakhtin, Mikael (1984) Rabelais and his World. Bloomington: Indiana University Press.

Borg, Knut (2001) Civil Confirmation in Norway – a Rite of Passage has come of age. http://www.human.no/engelsk/confirmation.html. 30.10.2001.

Borg, Sami (1992) Rippikoulututkimus 1991. Tampereen ev. lut. seurakuntien nuorisotyö.

Borgerlig konfirmasjon (2001) Human-Etisk Forbund. http://www.human.no/seremonier/konfirmasjon.html. 30.10.2001.

Bringeus, Nils Arvid (1987) Livets högtider. Stockholm: LTs förlag.

Davie, Grace (2000) Religion in Modern Europe. A Memory Mutates. Oxford: Oxford University Press.

Elämä – usko – rukous. Rippikoulusuunnitelma 2001 (2000) Kirkkohallituksen esitys piispainkokoukselle 12.12.2000.

Gallup Ecclesiastica 1999 (2000) Haastattelututkimus. Gallup Omnibus tutkimusraportti. Suomen Gallup Oy.

Hakkarainen, Kaarina (1996) Rippikoulu sosiaalisena ilmiönä. Rippikoulun ja konfirmaation kulttuurisia merkityksiä nuorten ja heidän vanhempiensa teemahaastatteluissa. Sosiologian pro gradu -tutkielma. Valtiotieteellinen tiedekunta. Helsingin yliopisto. Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto.

Hakokorpi-Jumppanen, Maria (1985) Nuori suomalaisessa kansankulttuurissa. Teoksessa Thor-Björn Hägglund (toim.) Nuoruusiän psykiatria. Helsinki: Tammi.

Harris, Marvin (1982) Kulttuurien synty. Helsinki: Kirjapaja.

Hartikainen, Erkki (1984) Suomen ensimmäinen varjorippikoulu Forssassa. Vapaa-ajattelija 5, 108–109.

Hartmann, Klaus (2001) Freidenker und die Intressevereinigung Jugendweihe. http://freidenker.de/jugend/FD-IVJW-.htm. 30.10.2001.

Humanistikasvattajien liiton ohjeisto (1992). Protu 1/1992, 9–10.
Humanistisk konfirmation (2001) http://www.humanisterna.org/konfirmation/index.html. 6.11.2001.

Huttunen, Elina (1988) Rippikoulu seurakuntayhteyteen johdattajana. Uskonnonpedagogiikan pro gradu -tutkielma. Teologinen tiedekunta. Helsingin yliopisto. Teologisen tiedekunnan kirjasto.

Kiilholma, Heidi (1982) Oppilaiden rippikouluodotukset ja asenteenmuutokset leiririppikoulun aikana. Uskonnonpedagogiikan pro gradu -tutkielma. Teologinen tiedekunta. Helsingin yliopisto. Teologisen tiedekunnan kirjasto.

Kirkkomonitor 99 (1999) Haastattelututkimus. Taulukkoraportti. Suomen Gallup Oy.

Kirkon tilastollinen vuosikirja 2000 (2001) Kirkkohallitus. Helsinki.

Kääriäinen, Kimmo (1998) Religion in Russia After the Collapse of Communism. Symposium Series Volume 51. Lewiston, Queenston, Lampeter: The Edvin Meller Press.

Köntti, Eija (1984) Taistelu nuorisosta nuorisovihkimyksen ja konfirmaation välinen problematiikka Saksan demokraattisessa tasavallassa vuoteen 1964. Diss. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura.

Leirikokemuksia (2001a) http://www.protu.fi/mietteita.phtml. 20.9.2001.

Leirikokemuksia (2001b) http://www.protu.fi/mietteita.phtml. 5.11.2001.

Leirin teemat (2001) http://www.protu.fi/leirit/teemat.phtml. 5.11.2001.

Lewis, Gilbert (1988) Day of Shining Red. An Essay on Understanding Ritual. Cambridge: Cambridge University Press, Studies in Social Anthropology. 1988

Lewis, I. M (1987) Social Anthropology in Perspective. The Relevance of Social Anthropology. Cambridge: Cambridge University Press.

Mikä Prometheus-leiri? (2001) http://www.protu.fi/leirit/leirit.phtml. 6.11.2001.

Mäki-Kulmala, Airi (1993) Initiaatio ja alakulttuuri. Acta Universitatis Tamperensis ser A vol 383. Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos. Tampereen Yliopisto.

Ohjaajaksi Prometheus-leirille? (2001) Prometheus-leirin tuki ry.

Paasirova, Tuomo (1989) Mihin elämänkatsomusta tarvitaan? Vapaa-ajattelija 5, 110–113.

Prometheus-leiri (2001) Prometheus-leirit – vaihtoehto niille, joita ripari ei kiinnosta. nimim. Tuuli 9a. http://www.aamulehti.fi/verkkopommi/lehdet/20001409/as10.shtml. 20.10.2001.

Prometheus-leirit (2001) Promtheus-leirit kesällä 2002. toim. Jussi Vuori, Jaakko Tuosa, Osma Suominen ja Kaisa Haverinen. Prometheus-leirin tuki ry.

Rautio, Päivi (1997) Prometheus-leirit. Katsomuksiin sitoutumatonta aikuistumiskoulutusta Suomessa. Uskontotieteen pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto.

Salonen, Kari & Kääriäinen, Kimmo & Niemelä, Kati (2000) Kirkko uudelle vuosituhannelle. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 1996–1999. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus.

Seppälä, J. 1998. Rippikoulun ja konfirmaation kehitys. Teoksessa Kartalla. Rippikoulutyön käsikirja. Toim. Antero Rissanen. Kirkon kasvatusasiain keskus. Helsinki. s. 17–79.

Sihvo, Jouko (1992) Seurakunta elämän käännekohdissa. Pieksämäki: Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo.

Silvo, Kristiina (1995) Rippikoululaisten vanhempien kokemuksia ja käsityksiä rippikoulusta ja konfirmaatiosta. Uskonnonpedagogiikan pro gradu -tutkielma. Teologinen tiedekunta. Helsingin yliopisto. Teologisen tiedekunnan kirjasto.

Tiukkanen, Arto (1999) Pro-Seremoniat – siviilijuhlien palvelukeskus. Vapaa-ajattelija 5/99.

Tolonen, Anja (1972) Muutokset rippikoululaisten uskonnollisissa asenteissa leiririppikoulun aikana. Uskonnonpedagogiikan julkaisuja A3/1972. Käytännöllisen teologian laitos. Helsingin yliopisto.

Turner, Victor (1969) The Ritual Process. Chicago: Aldine.

Turner, Victor (1982) The Forest of Symbols. Aspects of Ndembu Ritual. London: Cornell University Press.

van Gennep, Arnold (1977) The Rites of Passage. Lontoo: Routledge & Kegan Paul Ltd.

Vermasvuori, Juha & Nurmi, Kari. (1992) Nuoret ja rippikoulu. Uskonnonpedagogiikan julkaisuja B17. Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian laitos. Helsinki.

World Values 2000 (2001) Haastattelututkimus. ATK-taulukot 1–3. Suomen Gallup Oy.

Åkerfeldt, Tiina (1993) Jumalakuvan ja uskonnollisten asenteiden muutokset leiririppikoulussa. Uskonnonpedagogiikan pro gradu -tutkielma. Teologinen tiedekunta. Helsingin yliopisto. Teologisen tiedekunnan kirjasto.