Kati Niemelä:

SUOMALAISTEN USKONNOLLISUUS UUDEN VUOSITUHANNEN ALUSSA

SUOMALAISET USKONNOLLISTEN YHDYSKUNTIEN JÄSENINÄ

Suomi on maailman luterilaisimpia maita. 85 % väestöstä kuuluu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Kirkon jäsenyys on kuitenkin Suomessa hyvin neutraali uskonnollisuuden ilmaus kuten muissakin Pohjoismaissa. Uskonnollisuutta Skandinaviassa kuvaa hyvin ilmaus "uskonnolliseen yhteisöön kuulumista ilman osallistumista" ("belonging without attending"). Valtaosa pohjoismaalaisista kuuluu kirkkoon, mutta monet eivät kuitenkaan osallistu kirkon elämään. Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyys on Suomessa - vielä selkeämmin kuin muissa Pohjoismaissa – osa kansallista identiteettiä (1). Vaikka vain pieni vähemmistö suomalaisista on kirkon aktiivijäseniä, valtaosa suomalaisista haluaa kuulua kirkkoon (2). Gallup Ecclesiastica 1996 -tutkimuksen mukaan 78 % suomalaisista pitää itseään luterilaisena, vaikka vain 45 % pitää itseään uskovana. Luterilaisuus onkin suomalaiselle enemmän osa kansallista identiteettiä kuin jonkinlainen uskonilmaus.

Suomen toiseen kansankirkkoon, ortodoksiseen kirkkoon kuuluu 1 % suomalaisista. Muihin rekisteröityihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluu yhteensä niin ikään vain 1 %. Suomalaisista 13 % ei kuulu mihinkään rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan. Heidän määränsä on hiljalleen noussut. Lukuun sisältyy kuitenkin jonkin verran myös rekisteröimättömiin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvia, kuten noin 50 000 helluntaiseurakuntien jäsentä.

Taulu 1. Suomen väestö uskontokunnan mukaan 1920–2000. Suomen tilastokeskus.

Vuosi	Luterilaisia %	Ortodokseja %	Muita %	Rekisteröityihin uskontokuntiin kuulumattomia %
1920	98,1	1,6	0,3	0,0
1940	95,9	1,8	0,3	2,0
1960	92,4	1,4	0,7	5,5
1980	90,3	1,1	0,7	7,8
2000	85,1	1,1	1,1	12,7

Suomalaista uskonnollista ilmastoa värittävät muiden uskonnollisten yhdyskuntien lisäksi luterilaisen kirkon sisällä toimivat herätysliikkeet. Niillä on vahva jalansija suomalaisessa kirkollisessa elämässä. Tarkkoja lukuja eri liikkeiden kannattajamääristä on vaikea saada, mutta herätysliikkeiden kesäjuhlat ovat yksi merkki liikkeiden elinvoimaisuudesta. Ne keräävät vuosittain noin 150 000 kävijää. Maassamme vaikuttavien perinteisten herätysliikkeiden (lestadiolaisuus eri haaroineen, herännäisyys, evankelisuus ja rukoilevaisuus) ja uuspietististen liikkeiden lisäksi niin sanottu karismaattinen liike on viime vuosikymmenien aikana levinnyt useisiin seurakuntiin. Vaikka liikkeet ovat muuttoliikkeen myötä levinneet uusille alueille, vankimpia kannatusalueita ovat niiden perinteiset levinneisyysalueet (3).

MIHIN SUOMALAISET USKOVAT?

Kristinuskolla ja erityisesti evankelis-luterilaisella kirkolla on ainakin jäsenmääränsä valossa merkittävä asema. Millaiselta suomalaisten uskonnollisuus muista näkökulmista tarkasteltuna näyttää? Uskonnollisuutta voidaan mitata paitsi uskonnollisten yhteisöjen jäsenyydellä, myös esimerkiksi tarkastelemalla sitä, mihin asioihin ihmiset uskovat ja missä määrin ihmiset harjoittavat uskontoa.

World Values 2000 -tutkimuksen mukaan lähes kaksi kolmesta (61 %) suomalaisesta pitää itseään uskonnollisena ihmisenä. Vakaumuksellisia ateisteja suomalaisista on vain 3 %. Ei-uskonnollisena itseään pitää neljännes suomalaisista. Puolet (51 %) suomalaisista kokee saavansa uskonnosta apua ja voimaa.

Kolme neljäsosaa (74 %) suomalaisesta sanoo uskovansa jollain tavoin Jumalan olemassaoloon. Kuitenkin vain joka viidennen (21 %) suomalaisen elämässä Jumalalla on erittäin tärkeä merkitys. Niitä joille Jumala on merkityksetön, on lähes yhtä paljon (18 %) (4). Puolet suomalaisista (49 %) pitää Jumalaa persoonallisena ja uskoo yhteen Jumalaan. Suomessa on yhteen Jumalaan uskovia suhteellisesti enemmän kuin Euroopassa keskimäärin ja selvästi enemmän kuin naapurimaissa Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä. Noin joka kolmas (31 %) suomalainen uskoo yhden Jumalan asemesta jonkinlaiseen Henkeen tai elämänvoimaan. Eurooppalaisessa vertailussa Suomi sijoittuu näin uskovien määrässä keskivaiheille.

Kuvio 1. Joihinkin uskonnollisiin opetuksiin uskovien suomalaisten osuus World Values 2000 -tutkimuksen mukaan. N=1038.

Lähes puolet suomalaisista uskoo kuolemanjälkeiseen elämään. Taivaaseen uskovien osuus on jonkin verran suurempi, mutta vain joka neljäs uskoo helvetin olemassaoloon. Näin ollen suomalaisten käsityksiin kuolemanjälkeisestä elämästä kuuluu melko harvoin kristillisen käsityksen mukaisesti sekä taivas että helvetti. Jälleensyntymiseen uskoo 15 % suomalaisista.

Usko paholaisen olemassaoloon on suhteellisen harvinaista, siihen uskoo joka kolmas (33 %). Enkeleihin uskoo joka toinen suomalainen.

SUOMALAISTEN USKONNONHARJOITUS

Vaikka lähes kaksi kolmesta suomalaisesta pitää itseään uskonnollisena, suomalaisten ulospäin suuntautuva, julkinen uskonnonharjoitus on vähäistä. Vain 14 % suomalaisista osallistuu vähintään kerran kuussa johonkin uskonnolliseen tilaisuuteen. Eurooppalaisessa vertailussa Suomi sijoittuu passiivisimpien maiden joukkoon ja suunnilleen samalle tasolle lähialueidensa, muiden Pohjoismaiden, Venäjän ja Baltian maiden kanssa. Aktiivisinta uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuminen on vahvasti katolisissa maissa. Protestanttisessa Pohjois-Euroopassa julkinen uskonnonharjoitus on selvästi vähäisempää.

Suomalaisten uskonnollisuus on luonteeltaan vahvasti yksityistä. Vaikka suomalaiset eivät ole kovin ahkeria osallistumaan julkiseen uskonnolliseen toimintaan, uskonnollisuus on silti monen elämässä vahvasti mukana. Suomalaisista rukoilee useampi kuin eurooppalaisista keskimäärin. Vain joka viides suomalainen sanoo, ettei rukoile koskaan, kun kaikista World Values -tutkimuksen otoksessa mukana olevista eurooppalaisista näin sanoo joka kolmas. Neljännes (23 %) suomalaisista rukoilee päivittäin, 37 % vähintään kerran viikossa. Puolet (47 %) suomalaisista rukoilee vähintään kerran kuussa. Eurooppalaisessa vertailussa Suomi erottuu nimenomaan siinä, että niiden osuus, jotka harjoittavat yksityisesti uskontoa ja esimerkiksi rukoilevat, mutta eivät harjoita julkisesti uskontoa ja osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin, on suuri.

Kirkollisilla toimituksilla on edelleen vahva asema Suomessa. Kirkon pyhät toimitukset kuten kaste, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen, ovat selkeä osa suomalaista uskonnollisuutta. Syntyneistä lapsista 88 % kastetaan luterilaisen kirkon jäseniksi, 91 % 15-vuotiaista käy rippikoulun ja luterilaiset papit suorittavat 71 % avioliittoon vihkimisistä (5). Myös enemmistö kirkkoon kuulumattomista vainajista siunataan hautaan luterilaisen kirkon menoin. Kirkolliset toimitukset tavoittavat lähes kaikki suomalaiset. Jokainen suomalainen osallistuu keskimäärin kerran vuodessa johonkin kirkolliseen toimitukseen. Toimitusten suosio näkyy myös kysyttäessä suomalaisilta, toivovatko he uskonnollista toimitusta syntymän, avioliiton ja kuoleman yhteydessä. 83 % toivoo niitä syntymän, 81 % avioliiton ja 88 % kuoleman yhteydessä.

LAMAN VAIKUTUS SUOMALAISEEN USKONNOLLISUUTEEN

Valistuksesta lähtien monet tutkijat odottivat uskonnon hiljalleen häviävän. 1960-luvulle asti paradigman aseman sosiaalitieteissä saaneen sekularisaatioteorian mukaan modernissa yhteiskunnassa uskonnon merkitys hiljalleen vähenisi eivätkä perinteiset uskonnot selviäisi modernissa yhteiskunnassa. Vielä 1980-luvullakin osa uskontotutkijoista oli vakuuttuneita siitä, ettei uskonnolla olisi tulevaisuutta. Monet olettivat näin käyvän myös Suomessa. Vielä 1990-luvun alussa monet suomalaisten uskonnollisuutta kuvaavat mittarit vahvistivat mielikuvaa tasaisesti etenevästä maallistumisesta ja uskonnon merkityksen ohentumisesta. Esimerkiksi uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvien, eri tavoin uskontoa harjoittavien, kirkkoon luottavien ja kirkon opetuksiin uskovien määrät laskivat tasaisesti. Uskontoon perustuvat arvot olivat kauttaaltaan menettäneet merkitystä yhteiskunnassa ja niitä korvaavilla arvoilla oli vain löyhiä sidoksia kirkkoon ja uskontoon.

1990-luvun alkupuolen lama kuitenkin muutti tilannetta. Ennen lamaa suomalaisten uskonnollisuus oli useiden uskonnollisuutta kuvaavien mittarien perusteella vähäisempää kuin milloinkaan aiemmin. Lamavuosina ja niiden jälkeisinä vuosina useat mittarit kuitenkin osoittivat suomalaisten asenteiden kirkkoa ja kristinuskoa kohtaan muuttuneen myönteisemmiksi. Esimerkiksi niiden osuus, jotka pitivät itseään uskonnollisina ja niiden osuus, jotka katsoivat uskovansa Jumalaan kirkon opettamalla tavalla, kasvoi. Vuonna 1999 puolet suomalaisista sanoi uskovansa Jumalaan niin kuin kirkko opettaa, kun 1990-luvun alussa vastaava luku oli 33 % (ks. taulu 2) (6). Niin ikään suomalaisten mielikuva kirkosta muuttui 1990-luvulla aiempaa myönteisemmäksi. Kirkkoon luottavien osuus lisääntyi (ks. kuvio 2.). Entistä useampi koki kirkon myös antavan vastauksia ajankohtaisiin ongelmiin ja koki saavansa uskonnosta apua ja voimaa.

Taulu 2. Suomalaisten usko Jumalaan vuosina 1976–2002 Gallup Ecclesiastica ja Monitor-tutkimusten mukaan.

	1976 %	1982 %	1984 %	1987 %	1991 %	1993 %	1994 %	1999 %	2002 %
Uskon Jumalaan kuten kirkko opettaa	51	44	47	44	33	37	38	47	39
Uskon Jumalaan, mutta eri tavalla kuin kirkko opettaa	22	23	24	27	30	30	25	27	31
En oikein tiedä, uskonko Jumalaan vai en	17	13	15	15	18	17	18	12	17
Epäilen Jumalan olemassaoloa	4	4	5	4	5	7	8	5	5
En usko Jumalan olemassaoloon	5	6	5	9	8	7	8	6	6
Ei osaa tai ei halua sanoa	1	10	4	1	6	2	3	3	1
N	1301	1026	974	499	2007	1989	1226	992	1024

Kuvio 2. Kirkkoon luottavien suomalaisten osuus vuosina 1981–2000 World Values -tutkimusten mukaan.

Miksi näin tapahtui? Mikä sai suomalaiset uskomaan "enemmän"? Asiaa voi tarkastella eri näkökulmista.

Laman aikaiset muutokset osoittavat selvästi, ettei uskonnollisuus synny tyhjiössä, vaan on aina sidoksissa ympäröivään yhteiskuntaan ja sen muutoksiin. 1990-luvun alun epävarma taloudellinen tilanne lisäsi useiden asennetutkimusten mukaan yhteisöllisten arvojen merkitystä (7). Ihmiset kaipasivat turvallisuutta ja etsivät sitä myös kristinuskosta. Monet sosiologit pitävät turvallisuuden vähenemistä nyky-yhteiskunnan peruspiirteenä ja tekijänä, joka suosii uskontoja (8).

Evankelis-luterilaisen kirkon rooli muuttui 1990-luvulla entistä julkisemmaksi. Uskosta tuli 1990-luvulla Suomessa monella tapaa julkinen asia, kun monet julkisuuden henkilöt kertoivat avoimesti uskostaan. Tämä oli omiaan rohkaisemaan myös tavallisia suomalaisia puhumaan hengellisistä kysymyksistä ja tunnustautumaan Jumalaan uskoviksi. Uskonnosta ja kirkosta tuli monella tapaa "hyväksytty keskusteluaihe". Uskontoon ja kirkkoon liittyvät asiat olivat myös tiedotusvälineissä esillä aiempaa myönteisemmässä valossa. Casanovan (9) mukaan uskonnon ei välttämättä tarvitse privatisoitua ja siirtyä yhä enemmän vain yksityiselle elämänalueelle, vaan modernissa yhteiskunnassa uskonnolla on mahdollisuus myös astua julkiseen elämään ja uudella tavalla osaksi yhteiskuntaa. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että kirkot siirtyvät omien etuoikeuksiensa puolustamisesta yksilöiden puolustamiseen ja hyväksyvät uskonnonvapauden periaatteen. 1990-luvulla kirkko osallistui aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja sitä myös pidettiin yleisesti aiheellisena. Kirkon yhteiskunnalliset kannantotot saivat myös runsaasti julkisuutta (10).

Laman aikaiset muutokset suomalaisten uskonnollisuudessa voidaan nähdä olevan yhteneviä myös joidenkin klassisen sekularisaatioteorian väitteiden kanssa. Sekularisaatioteorian mukaan yhteiskunnan modernisoituminen johtaa kasvavaan maallistumiseen, mikä voidaan nähdä esimerkiksi uskonnollisen kiinnostuksen laskuna (11). Suomalaisten uskonnollinen kiinnostus 1990-luvulla ei kuitenkaan näytä laskeneen, mutta taloudelliset ja sosiaaliset muutokset laman aikana eivät liioin osoita yhteiskunnan modernisoitumista. Sen sijaan useat suomalaista yhteiskuntaa mittaavat indeksit osoittavat lama-aikana selkeää taantumaa ja lama voidaan nähdä aikana, jolloin yhteiskunta ei kehity modernimmaksi. Näin ollen taloudellinen lama voidaan nähdä aikana, joka tukee maallistumisen vastaista kehitystä.

Laman mukanaan tuoma uskonnollisuuden aktivoituminen ei kuitenkaan johtanut aktiivisempaan uskonnolliseen osallistumiseen. Esimerkiksi jumalanpalvelusosallistuminen ei lisääntynyt 1990-luvulla. Sitä vastoin esimerkiksi niiden osuus, jotka eivät käyneet lainkaan uskonnollisissa tilaisuuksissa kasvoi: vuonna 1990 15 % suomalaisista ilmoitti, ettei osallistu lainkaan uskonnollisiin tilaisuuksiin, vuonna 2000 vastaava luku oli 26 %. Lama herätti suomalaisissa kuitenkin aiempaa suurempaa vastuuntuntoa kanssaihmisistä, mikä näkyy esimerkiksi diakoniatyössä palvelevien vapaaehtoistyöntekijöiden määrän kasvussa.

Uusimmat suomalaisten uskonnollisuutta selvittävät tutkimukset osoittavat laman tuoman uskonnollisen "heräämisen" olleen todennäköisesti väliaikaista. Taloudellisen tilanteen vakiintumisen ja hyvinvoinnin lisääntymisen myötä yksilökeskeisyys on jälleen vuosituhannen vaihtumisen jälkeen noussut (12) ja esimerkiksi niiden osuus, jotka sanovat uskovansa kirkon opettamaan Jumalaan, on laskenut jälleen 1990-luvun puolivälin tasolle (ks. taulu 3.).

USKONNOLLISUUS ERI VÄESTÖRYHMISSÄ

Vuosituhannen vaihteen suomalaista asenneilmastoa luonnehtii pirstaleisuus. Suomalaisilla on yhä vähemmän yhteisiä arvoja ja asenteita. Eri ihmisryhmien arvot eroavat toisistaan aiempaa selvemmin. Erilaisia arvoja ja asenteita kannattavat ryhmät ovat myös aiempaa heterogeenisempia eivätkä ryhmäjaottelut välttämättä perustu perinteisiin kategorioihin kuten sukupuoli, ikä tai sosiaaliluokka (13). Esimerkiksi nuorten keskuudessa on erilaisia alaryhmiä (14). Vaikka ryhmäjaottelut ovat tulleet aiempaa monimuotoisemmiksi, joitain selkeitä eroja perinteisten väestöryhmien välillä voidaan kuitenkin edelleen havaita myös uskonnollisuudessa. Tauluun 3 on koottu uskonnollisena itseään pitävien, yhteen Jumalaan uskovien, vähintään kerran kuussa uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuvien ja rukoilevien osuus keskeisissä väestöryhmissä.

Taulu 3. Uskonnollisena itseään pitävien, yhteen Jumalaan uskovien, vähintään kerran kuussa uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuvien ja rukoilevien osuus eri väestöryhmissä. World Values 2000. N=1038.

	Pitää itseään uskonnollisena %	Uskoo yhteen Jumalaan %	Osallistuu vähintään kerran kuussa uskonnollisiin tilaisuuksiin %	Rukoilee vähintään kerran kuussa %
Kaikki	61	49	14	47
Naiset	72	55	16	61
Miehet	50	41	12	32
18–24 -vuotiaat	37	32	8	30
25–34 -vuotiaat	51	40	5	38
35–49 -vuotiaat	61	46	12	42
50–64 -vuotiaat	68	51	17	49
65– -vuotiaat	79	68	25	70
Uusimaa	52	41	9	40
Etelä-Suomi	63	47	13	46
Itä-Suomi	56	46	14	49
Väli-Suomi	70	60	20	53
Pohjois-Suomi	73	62	16	60
Yrittäjä	69	57	13	53
Ylempi toimihenkilö/johtaja	54	43	15	45
Alempi toimihenkilö	62	52	11	43
Työntekijä	51	37	7	27
Eläkeläinen	75	62	24	64
Kotiäiti	74	60	15	66
Opiskelija	54	37	11	39
Työtön	51	40	7	42

Pääkaupunkiseutu ja koko Uusimaa muodostaa uskonnolliselta ilmastoltaan muusta Suomesta poikkeavan alueen. Uskonnollista ilmapiiriä luonnehtii maallistuminen selvemmin kuin muualla. Uskonnollisinta aluetta ovat Väli- ja Pohjois-Suomi.

Vaikka Uudellamaalla asuvat ovat uskonnollisesti passiivisimpia, elämän tarkoitusta ja päämäärää miettiviä siellä on yhtä paljon kuin muuallakin Suomessa. Uudellamaalla ihmisten usko kirkon kykyyn antaa vastauksia elämän ongelmiin on kuitenkin heikompi kuin muualla. Tämä kertoo osaltaan pääkaupunkiseudun pluralisoituneisuudesta: elämän perustavia kysymyksiä kyllä pohditaan, mutta vastauksia ei etsitä yksinomaan kristinuskosta tai ylipäätään uskonnoista.

Sukupuolten väliset erot uskonnollisuudessa ovat Suomessa suuremmat kuin Euroopassa keskimäärin. Naiset harjoittavat uskontoa niin yksityisesti kuin julkisesti selvästi miehiä aktiivisemmin. Esimerkiksi naisista lähes 61 % rukoilee vähintään kerran kuussa, miehistä vain 32 %. Miehistä yli puolet (58 %) osallistuu uskonnollisiin tilaisuuksiin harvemmin kuin kerran vuodessa tai ei osallistu koskaan, naisista vain joka kolmas (33 %).

Nuoret ja nuoret aikuiset ovat selvästi maallistuneempia kuin vanhemmat ikäluokat. Kristinuskolla ei ole nuorten elämässä yhtä vahvaa asemaa kuin vanhempien elämässä. Tässä ei ole pelkästään kyse iän tuomista eroista - uskonnollisuushan lisääntyy tyypillisesti iän myötä – vaan myös ikäkohorttien välisistä eroista. Nykynuoret ovat vähemmän uskonnollisia kuin nuoret parikymmentä vuotta sitten.

Nuorille kristinusko ei ole siinä määrin ainoa vaihtoehto uskontojen joukossa kuin vanhemmille (15). Nuoret ovat avoimempia tutkimaan eri uskontojen opetuksia. Nuorille kristinusko ei ole ehdoton totuus, vaan individualistisesti ajattelevat nuoret kokevat, että voivat itse rakentaa oman maailmankatsomuksensa erilaisista aineksista.

Eri ammattiryhmiin kuuluvien ja erilaisen koulutustaustan omaavien uskonnollisuudessa on selkeitä eroja. Uskonnollisimpia ovat eläkeläiset, kotiäidit, yrittäjät ja toimihenkilöt, vähiten uskonnollisia työntekijät ja työttömät. Työntekijät osoittautuvat monin eri tavoin mitattuna vähiten uskonnolliseksi kansanosaksi. He osallistuvat uskonnollisiin tilaisuuksiin ja rukoilevat harvemmin kuin muut ja muita pienempi osa heistä uskoo kristinuskon keskeisiin opinkohtiin. Työväestöön vetoavien puolueiden kannattajien joukossa on niin ikään muita vähemmän uskonnollisia ihmisiä (16). Mikäli iän vaikutus eliminoidaan koulutustasosta, korkeakoulutetut ihmiset osoittautuvat selvästi uskonnollisemmiksi kuin vähän koulutusta saaneet ihmiset. Länsi-Euroopassa kristinusko vetoaa kauttaaltaan vahvemmin paremmin koulutettuun kansanosaan kuin vähemmän koulutettuun työväestöön (17).

Vaikka uskonnollisuus muuten näyttää menettäneen merkitystään tiettyjen kansanryhmien keskuudessa, uskonnollisilla toimituksilla on edelleen vahva asema lähes kaikkien suomalaisten joukossa. Niiden osuus, jotka eivät toivo uskonnollisia toimituksia elämän käännekohtiin, on varsin pieni kaikissa perinteisissä väestöryhmissä.

SUOMALAISET USKONNOLLISUUSTYYPIT

Käyttäen erilaisia uskonnollisuuden kriteerejä, ihmisiä voidaan luokitella uskonnollisuutensa perusteella eri tavoin. Seuraavassa suomalaiset on luokiteltu neljään eri tyyppiin uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisaktiivisuuden, rukoilemisaktiivisuuden sekä jumalauskon perusteella. Tyypit ovat aktiiviseurakuntalaiset, perusseurakuntalaiset, passiiviset myönteiset ja ei-uskonnolliset.

Taulu 5. Uskonnollisuustyyppien kriteerit ja osuudet suomalaisista ja kaikista World Values -tutkimuksen otoksessa mukana olevista eurooppalaisista.

	Aktiiviseura- kuntalaiset	Perusseura- kuntalaiset (18)	Passiiviset myönteiset	Ei-uskonnolliset	Muu tai ei tietoa
Usko Jumalaan	uskovat Jumalaan	uskovat Jumalaan	uskovat Jumalaan tai eivät osaa sanoa, uskovatko vai eivätkö	eivät usko Jumalaan	-
Osallistuminen uskonnollisiin tilaisuuksiin	vähintään kerran kuukaudessa	vähintään kerran vuodessa	harvemmin kuin kerran vuodessa	ei lainkaan tai vain erityisinä juhlapyhinä (19)	-
Rukoilemis- aktiivisuus	viikottain	ainakin joskus	ainakin joskus	ei koskaan (90 %) tai vain satunnaisesti	-
% suomalaisista *	14 %	35 %	25 %	16 %	10 %
% eurooppalaisista (20)	25 %	23 %	24 %	19 %	9 %

* Uskonnollisuustyyppien prosenttiosuudet on artikkelin tässä versiossa laskettu ns. painotetusta aineistosta, jolloin aineisto vastaa muun muassa iän, sukupuolen ja alueellisen jakauman puolesta Suomen keskiväestöä. Muutoksen tulkkina -kirjassa julkaistussa artikkelissa käytettiin painottamattomia lukuja, jotka hieman eroavat tässä esiteltävistä luvuista.

1. Aktiiviseurakuntalaiset (14 %)

Aktiiviseurakuntalaiset uskovat Jumalaan, käyvät vähintään kerran kuussa kirkossa tai muissa uskonnollisissa tilaisuuksissa ja rukoilevat viikoittain. He pitävät itseään uskonnollisina ja kokevat saavansa uskonnosta apua. He uskovat vahvasti kuolemanjälkeiseen elämään ja muihin perinteisiin kristillisiin opetuksiin. Jumala on heille tärkeä osa elämää. Valtaosa heistä (90 %) uskoo yhteen Jumalaa, joka kymmenes jonkinlaiseen henkeen tai elämänvoimaan. Aktiiviseurakuntalaiset uskovat vahvasti, että kirkko pystyy antamaan vastauksia ihmisten ongelmiin. Lähes kaikki katsovat, että syntymän, kuoleman ja avioliiton yhteydessä tulee toimittaa uskonnollinen toimitus. 60 % heistä on naisia ja yli puolet yli 50-vuotiaita. Kaikki aktiiviseurakuntalaiset eivät ole evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä, vaan lähes joka kolmas heistä on aktiivisia jossain muussa uskonnollisessa yhteisössä.

Suomessa aktiiviseurakuntalaisten osuus on eurooppalaisittain varsin pieni. Vain 14 % kuuluu aktiiviseurakuntalaisten ryhmään. Kaikista World Values -tutkimuksen otoksessa olleista eurooppalaisista joka neljäs on aktiiviseurakuntalainen. Eniten aktiiviseurakuntalaisia on katolisissa maissa.

2. Perusseurakuntalaiset (35 %)

Perusseurakuntalaiset edustavat tyypillistä suomalaista kirkkokansaa. He uskovat Jumalaan, käyvät uskonnollisissa tilaisuuksissa vähintään kerran vuodessa ja rukoilevat ainakin joskus, mutteivät harjoita uskontoa yhtä säännöllisesti kuin aktiiviseurakuntalaiset. Joka kolmas suomalainen kuuluu perusseurakuntalaisten ryhmään. Kaikista World Values -tutkimuksen otoksessa olleista eurooppalaisista ryhmään kuuluu vajaa neljännes.

Perusseurakuntalaiset käyvät kirkossa yleensä erityisinä juhlapyhinä kuten jouluna ja pääsiäisenä. Valtaosa heistä pitää itseään uskonnollisena ja kokee myös saavansa uskonnosta apua ja voimaa. Kaksi kolmesta uskoo yhteen Jumalaan, kolmannes pitää Jumalaa henkenä tai elämänvoimana. Jumala on yleensä heille suhteellisen tärkeä osa elämää (21). Kaksi kolmesta perusseurakuntalaisesta uskoo kuolemanjälkeiseen elämään ja useisiin muihinkin kristillisiin uskomuksiin. He kuitenkin uskovat kaikkein yleisimmin myös ei-kristillisiin uskomuksiin kuten jälleensyntymiseen, telepatiaan, onnenkaluihin ja horoskooppeihin. Heidän uskonsa kirkon kykyyn antaa vastauksia ihmisten ongelmiin on melko vahvaa. Lähes kaikki perusseurakuntalaiset katsovat, että syntymän, kuoleman ja avioliiton yhteydessä tulee toimittaa uskonnollinen toimitus. Lähes kaksi kolmesta heistä on naisia. Perusseurakuntalaisia on tasaisesti kaikissa ikäryhmissä.

3. Passiiviset myönteiset (25 %)

Passiiviset myönteiset suhtautuvat myönteisesti uskonnollisiin asioihin, mutteivät itse ole aktiivisia harjoittamaan uskontoa. He osallistuvat uskonnollisiin tilaisuuksiin harvemmin kuin kerran vuodessa ja rukoilevat ainakin joskus. Puolet heistä uskoo yhteen Jumalaan, lähes puolet pitää Jumalaa jonkinlaisena henkenä tai elämänvoimana. Lisäksi pieni osa heistä on epävarma uskostaan Jumalaan. Perusseurakuntalaisten ohella passiiviset myönteiset edustavat tyypillistä suomalaista uskonnollisuutta. Joka neljäs suomalainen kuuluu passiivisten myönteisten ryhmään.

Kaksi kolmesta tähän ryhmään kuuluvasta suomalaisesta pitää itseään uskonnollisena ja puolet kokee saavansa uskonnosta apua ja voimaa. Passiiviset myönteiset uskovat, että kirkko pystyy jossain määrin antamaan vastauksia ajankohtaisiin ongelmiin. Lähes kaikki heistä pitävät tärkeänä, että syntymän, kuoleman ja avioliiton yhteydessä toimitetaan uskonnollinen toimitus. Ryhmään kuuluvat ovat tavallisesti alle 60-vuotiaita ja yhtä yleisesti miehiä kuin naisia.

4. Ei-uskonnolliset (16 %)

Ei-uskonnollisten ryhmään kuuluvat eivät usko Jumalaan eivätkä pääsääntöisesti käy koskaan uskonnollisissa tilaisuuksissa. Nekin, jotka käyvät, osallistuvat uskonnollisiin tilaisuuksiin ainoastaan satunnaisesti joinakin erityisinä juhlapyhinä. Yhdeksän kymmenestä ei rukoile koskaan. Neljä viidestä pitää itseään ei-uskonnollisena, joka viidennes vakaumuksellisena ateistina. Ei-uskonnolliset ihmiset eivät koe saavansa apua uskonnosta eikä Jumalalla ole osaa heidän elämässään. He eivät usko taivaaseen, helvettiin eivätkä kuolemanjälkeiseen elämään. Ryhmään kuuluvat eivät koe, että kirkko pystyy antamaan vastauksia tämän päivän ihmisten ongelmiin. Vain puolet katsoo, että syntymän, kuoleman ja avioliiton yhteydessä tulee toimittaa uskonnollinen toimitus. 70 % heistä on miehiä. Heitä on erityisen paljon nuorissa ikäluokissa, lähes puolet heistä on alle 30-vuotiaita.

Edellä mainittujen neljän ryhmän ulkopuolelle jää 10 % suomalaisista ja 9 % kaikista World Values -tutkimuksen otokseen kuuluvista eurooppalaisista, osa puuttuvien tietojen vuoksi, osa mihinkään ryhmään sopimattomien vastauksien vuoksi.

YHTEENVETO JA POHDINTA

Uskonnollisten yhteisöjen jäsenmäärien perusteella Suomi on uskonnollisesti poikkeuksellisen yhtenäinen maa. Vain kaksi prosenttia suomalaisista kuuluu johonkin muuhun rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan kuin evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Suomalaisten uskonnollisuutta luonnehtii alhainen julkinen uskonnollinen osallistuminen, mutta eurooppalaista keskitasoa aktiivisempi yksityinen uskonnonharjoitus. Tyypillinen suomalainen harjoittaa uskontoa yksityisesti ja esimerkiksi rukoilee, muttei juurikaan osallistu julkiseen uskonnolliseen toimintaan, ja vain pieni osa suomalaisista voidaan luokitella "aktiiviseurakuntalaiseksi". Uskonnollisissa tilaisuuksissa käymättömyys ei kuitenkaan tarkoita, etteikö uskonnolla voisi olla keskeinen asema yksilön elämässä. Onkin aiheellista kysyä, voidaanko esimerkiksi jumalanpalvelusosallistumista pitää mitenkään pätevänä ihmisten uskonnollisuuden mittarina Suomessa.

Monet uudet uskonnolliset yhteisöt ovat törmänneet Suomessa vaikeuksiin yrittäessään rekrytoida jäseniä. Tämä johtuu osittain evankelis-luterilaisen kirkon vahvasta asemasta suomalaisessa kulttuurissa – luterilaisuus on osa suomalaisuutta. Uusien uskonnollisten liikkeiden laajenemista rajoittaa myös se, etteivät suomalaiset ole innokkaita tiukkaan uskonnolliseen sitoutumiseen, mitä nämä liikkeet usein odottavat. Suomalaisille uskonto on yksityisasia. Tämä ei estä kuitenkaan sitä, etteikö näiden liikkeiden opetuksista ja käytänteistä poimittaisi aineksia omaan uskonnolliseen elämään.

Vaikka suomalaiset osallistuvat uskonnollisiin tilaisuuksiin harvoin, he eivät ole hylänneet syviä uskonnollisia asenteitaan. Samanlainen tilanne on monissa muissakin Länsi-Euroopan maissa. Grace Davie kuvailee länsi-eurooppalaisia ennemmin "epäkirkollisiksi" kuin maallistuneiksi: vaikka monet eivät osallistu julkiseen uskonnollisten organisaatioiden järjestämään toimintaan, ihmiset eivät kuitenkaan ole luopuneet syvästä sisäisestä uskonnollisuudestaan (22). Termi "epäkirkollinen" ei kuitenkaan parhaalla tavalla kuvaa suomalaista uskonnollisuutta. Evankelis-luterilaisella kirkolla on edelleen vahva asema suomalaisten elämässä. Vaikka vain pieni osa suomalaisista on kirkon aktiivijäseniä, valtaosa haluaa kuulua kirkkoon. Yksi tärkeimmistä syistä tähän ovat kirkolliset toimitukset (23). Suomalaiset haluavat elämänsä käännekohtiin luterilaisen kirkon organisoimia toimituksia.

Suomalaisten uskonnollisen "muistin" (24) on kuitenkin monella tapaa ohentunut ja on helppo olettaa sen ohentuvan myös jatkossa, sillä nuorten elämässä kristinuskolla ei ole samanlaista asemaa kuin vanhemmissa ikäluokissa. Erityisesti nuorten miesten joukossa on huomattava osa sellaisia, joiden elämässä uskonnolla ei ole merkitystä. Nuorten yleistä uskonnollista asennoitumista luonnehtii suvaitsevaisuus ja avoimuus. Kristinusko on menettänyt asemaansa erityisen selvästi pääkaupunkiseudulla. Muuttoliike kaupunkeihin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle irrottaa ihmisiä yhä enemmän juuriltaan. Tällöin katkeavat siteet myös omaan kotiseurakuntaan.

1990-luvun alkupuolen lama aiheutti muutoksia myös suomalaisessa asenneilmastossa: asennoituminen kristinuskoa ja kirkkoa kohtaan muuttui myönteisemmäksi. Muutos ei kuitenkaan näytä olleen pysyvä, hyvinvoinnin lisääntymisen myötä suomalaisten asennoituminen uskonnollisuutta ja kirkkoa kohtaan on näyttää jälleen muuttuneen kielteisemmäksi. Laman aikaiset ja sen jälkeen tapahtuneet muutokset suomalaisten uskonnollisuudessa kuitenkin osoittavat selvästi, miten kiinteä yhteys uskonnollisuudella on muuhun elämänmenoon. Uskonnollisuus ja ylipäätään asenneilmasto ja yhteiskunnalliset muutokset kytkeytyvät kiinteästi toisiinsa. Sosiaalisen ja taloudellisen epävarmuuden aikana ihmisillä on taipumus etsiä turvallisuutta perinteisistä instituutioista kuten kirkosta (25). Uskonnollisuus ei synny tyhjiössä, vaan on aina sidoksissa ympäröivään yhteiskuntaan ja sen muutoksiin.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS

Bauman, Zygmunt
1990 Thinking Sociologically. Oxford: Blackwell.

Berger, Peter, L
2002 Secularization and de-secularization. – Religions in the Modern World. Traditions and transformations. Toim. Woodhead, Linda, Fletcher, Paul, Kawanami, Hiroko & Smith, David. London & New York: Routledge.

Bruce, Steve
1996 Cathedral to Cults: Religion in the Modern World, Oxford: Oxford University Press.

Bruce, Steve
1999 Modernisation, individualism and secularisation. – Religion and Social Transitions. Toim. Helander, Eila. Publications of the Department of Practical Theology 95. University of Helsinki. Helsinki: Department of Practical Theology.

Bruce, Steve
2000 The supply-side model of religion: The Nordic and Baltic States. – Journal for the Scientific Study of Religion. No 1 March 2000.

Bruce, Steve
2001 The curious case of the unnecessary recantation: Berger and secularisation. – Peter Berger and the Study of Religions. Toim. Woodhead, Linda. London and New York: Routledge.

Casanova, Jose
1994. Public Religion in the Modern World. The University of Chicago Press. Chicago and London.

Davie, Grace
2000 Religion in Modern Europe. A Memory Mutates. Oxford: Oxford University Press.

Giddens, Anthony
2001 Sociology. Cambridge: Polity.

Helve, Helena
1996 Values, world view and gender differences among young people. In Youth and Life Management. Research Perspectives.Toim. Helve, Helena & Bynner, John. Helsinki: Yliopistopaino.

Hervieu-Léger, Daniéle
1993 La Religion pour mémoire. Paris: Le Cerf.

RISC Monitor 2001
2002 Perus- ja Trendiraportti. MDC RISC International Oy.

Salonen, Kari & Kääriäinen, Kimmo & Niemelä, Kati
2000 Kirkko uudelle vuosituhannelle. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 1996–1999. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus.

Sundback, Susan
2000 Medlemskapet i de lutherska kyrkorna i Norden. – Folkkyrkor och religiös pluralism – den nordiska religiösa modellen. Toim. Göran Gustafsson & Thorleif Pettersson. Stockholm: Verbum.

VIITTEET

(1) Suomalaisuuden ja luterilaisuuden vahvaa yhteyttä on selitetty muun muassa Suomen venäläisvallan alla olemisella. Tällöin luterilaisuus oli tekijä, joka selkeästi erotti suomalaiset slaaveista. ks. Bruce 2000.
(2) Gallup Eccliesiastica 1999 -tutkimuksen mukaan vain 3 % Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä piti todennäköisenä, että tulisi joskus eroamaan kirkosta. Suomessa kirkon jäsenet kokevat kirkon ylipäätään läheisemmäksi kuin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. RAMP-tutkimuksen mukaan vain 13 % suomalaisista kirkon jäsenistä oli etääntynyt kirkosta vailla henkistä tai käytännöllistä sitoutumista siihen (eivät käyneet kirkossa ja kokivat sekä kirkon että oman sseurakunnan etäiseksi), kun Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa tällaisia jäseniä oli lähes 30 %. Oma paikallisseurakunta koetaan Suomessa selvästi muita läheisemmäksi: suomalaista vain 19 % ei tunne mitään yhteenkuuluvuutta omaan seurakuntaansa, tanskalaisista 49 %, ruotsalaisista 38 % ja norjalaisista 37 %. Sundback 2000, 50, 65.
(3) Salonen, Kääriäinen & Niemelä 2000, 268. Lestadiolaisuuden suurimman päähaaran vankinta kannatus-aluetta on selkeästi Pohjois-Suomi. Herännäisyyden selkein kannatus on Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Evankelisuuden vahvinta kannatus-aluetta ovat Etelä- ja Keski-Pohjanmaa ja Varsinais-Suomi. Rukoilevaisuuden toimintaa rajoittuu lähinnä Satakuntaan ja Varsinais-Suomen pohjoisimpaan osaan. Uuspietististen liikkeiden vankinta kannatusaluetta ovat Mikkelin ja Kuopion hiippakunnat, joskin niillä on jotain toimintaa jokseenkin joka seurakunnassa. Karismaattinen liike on kattavimmin levinnyt Helsingin ja Tampereen hiippakuntiin. Salonen, Kääriäinen & Niemelä 2000, 268–283.
(4) Erittäin tärkeänä Jumalaa pitäviksi lasketaan tässä ne, jotka pyydettäessä arviota Jumalan tärkeydestä asteikolla 1–10, vastasivat 9 tai 10. Jumalaa merkityksettömänä pitäviksi lasketaan ne, jotka vastasivat 1 tai 2.
(5) Kasteen ja rippikoulun osalta luvun ovat vuodelta 2001, avioliittoon vihkimisen osalta vuodelta 2000.
(6) Gallup Eccelisiastica 1991; Gallup Ecclesiastica 1999. Kysyttäessä suomalaisilta uskovatko he Jumalaan "niin kuin kirkko opettaa", vastaukset kuvastavat yhtä lailla suomalaisten asennoitumista kirkkoa kohtaan kuin vain jumalauskoa.
(7) RISC Monitor -tutkimukset.
(8) esim. Bauman 1990; Giddens 2001.
(9) Casanova 1994, 215.
(10) Näitä oli muun muassa piispojen sosiaalieettinen kannanotto Kohti yhteistä hyvää, jossa piispat kritisoivat yksisilmäistä markkinatalouden ja kilpailun ihannoimista ja puolustivat sosiaalista vastuuta kantavaa hyvinvointivaltiota sekä Ruokapankki-projektin puitteista kootun Nälkäryhmän köyhyyttä koskeva analyysi ja kannanotto Köyhyysongelman ratkaisua hakemassa.
(11) ks. Berger 2002, 291–292; Bruce 2000, 2001.
(12) RISC Monitor 2001.
(13) ks. RISC Monitor -asennetutkimukset.
(14) RISC Monitor 2001, 3; ks. myös Helve,1996.
(15) Kun 65-vuotiaista yli puolelle (58 %) on tärkeää pysyä yhdessä tietyssä uskossa - uskossa, joka useimmiten on juuri kristinusko – alle 25-vuotiaista näin ajattelee vain 16 %, 25–34-vuotiaistakin vain joka neljäs (26 %).
(16) Suurista puolueista vähiten uskonnollisia ovat Vasemmistoliiton kannattajat, uskonnollisimpia ovat Keskustan kannattajat.
(17) ks. esim. Davie 1999, 68.
(18) Perusseurakuntalaisten ryhmään kuuluvien ehtona oli peruskriteerien (uskovat Jumalaan, osallistuvat uskonnollisiin tilaisuuksiin vähintään kerran vuodessa ja rukoilevat ainakin joskus) lisäksi myös se, etteivät he kuulu aktiiviseurakuntalaisten ryhmään.
(19) Ei-uskonnollisten ryhmän muodostamisen kriteerinä oli "eivät usko Jumalaan, eivät osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin tai eivät rukoile koskaan".
(20) Kaikkien eurooppalaisten luvussa on mukana 31 World Values -tutkimuksen otokseen kuuluvaa maata.
(21) Neljä viidestä perusseurakuntalaisesta vastasi vähintään 6 Jumalan tärkeyttä asteikolla 1–10 tiedustelevaan kysymykseen.
(22) Davie 1999, 68.
(23) Gallup Ecclesiastica 1999 -tutkimuksen mukaan neljä viidestä kirkon jäsenestä pitää mahdollisuutta saada kirkollinen hautaan siunaaminen, kirkollinen vihkiminen ja lapselle kristillinen kaste tärkeänä kirkkoon kuulumisen syynä.
(24) Daniéle Hervieu-Légerin (1993) mukaan nyky-yhteiskunnat eivät ole aiempia vähemmän uskonnollisia siksi, että ne ovat yhä rationaalisempia, vaan siksi, että ne ovat yhä vähemmän kykeneviä säilyttämään uskonnollista muistia. Tämän taustalla on se, että ketju, joka tekee yksilöstä yhteisön jäsenen – yhteisön , joka kokoaa menneet, nykyiset ja tulevat jäsenet – sekä traditio (tai kollektiivinen muisti), joka on yhteisön olemassaolon perusta, ovat ohentuneet. Davie 2000, 30–33.
(25) Kirkon ohella myös muut perinteiset instituutiot kuten armeija ja poliisi lisäsivät luottamustaan suomalaisten keskuudessa. World Values -tutkimukset.