JÄLLEENSYNTYMISESTÄ

Pekka Yrjänä Hiltunen ja Laura Maria Raitis

Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan 18 prosenttia suomalaista uskoo jälleensyntymiseen. (Gallup Ecclestiastica 1995 [N=975]. Ks. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 1992-1995, s. 51.) Osa näistä ihmisistä suhtautuu kristinuskoon myönteisesti tai pitää sitä omana vakaumuksenaan, vaikka jälleensyntymisuskoa ei Raamatusta löydykään. Ajatus jälleensyntymisestä kuuluu tämän ajan sellaiseen uskonnollisuuteen, joka on ottanut vaikutteita eri uskonnoista ja elämänkatsomuksista.

Jälleensyntymistä kannattavat opit ovat keskenään erilaisia. Yhden näkemyksen mukaan ihmisellä ei ole minää lainkaan, toisen mukaan ihmisen korkeampi tietoisuus syntyy uudestaan ja kolmannen mukaan sielu. Samoin on eri mielipiteitä siitä, voiko ihminen syntyä uudelleen eläimeksi, mineraaleiksi, demoneiksi, enkeleiksi, jumalhahmoiksi vai vain ihmiseksi. Eri tavoin opetetaan myös välitilan tapahtumista: syntyykö ihminen heti uudestaan vai vasta tuhansien vuosien päästä ja käyvätkö toiset välillä helvetissä, toiset taivaassa jne.

Länsimaissa vaikuttavalla tiedeuskolla on voimakas vaikutus ajatteluumme. Totta on vain tieteellisesti havainnoitu ja perusteltu. Jumalaa tai kaiken takana olevaa perimmäistä todellisuutta emme voi todistaa tieteellisesti. Uskon asiat ja tositieto erotetaan helposti toisistaan ja uskontoa koskeva tieto muuttuu kritiikittömäksi.

Löyhää opillisuutta on varmasti aina kansanuskonnollisuudessa. Varsinkin kristillisen yhtenäiskulttuurin hajotessa ja kristillisen yleissivistyksen ohetessa uskomisen kohteeksi on avautunut myös kristinuskolle vieras aines. Vapaassa maassa toki saa uskoa niinkuin haluaa, mutta aina on hyvä tiedostaa yhä syvemmin oman uskonsa perusteita.

Jälleensyntymisuskon yleisyyden vuoksi on siihen syytä paneutua hieman tarkemmin. Jari Pietiläinen on toimittanut kirjan "Ajatuksia jälleensyntymisestä" (Karisto, 1994). Se antaa hyvän kuvan suomalaisesta jälleensyntymisuskosta. Seuraavassa muutama huomio jälleensyntymisajattelusta kristilliseltä pohjalta.
 

Tarpeeton Luoja ja Lunastaja
(Takaisin alkuun)
Jälleensyntymisusko tulee kieltäneeksi Jumalan sekä Luojana että Kristuksena. Yleistäen voidaan sanoa, että itämaisen ajatustradition mukaan maailmalla ei ole alkua eikä loppua, vaan aikakäsitys on syklinen. Maailmanhistoria kiertää kehää, ja mikään tapahtuma ei siis ole ainutlaatuinen. Maailmanprosessia ei pidä yllä Jumala, vaan karman laki, syiden ja seurausten loppumaton ketju. Asioilla ei ole varsinaista olemusta, vain ehdollisia syitä. Uskonnollinen pelastus tarkoittaa hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa karman laista vapautumista, sulautumista kaiken takana olevaan ykseyteen tai tyhjyyteen. Jumalat ovat ihmisten lailla karman lain alaisia. Ihmisellä ei ole muuta pelastusta kuin kytkeä itsensä ulos jälleensyntymisten kierrosta: Luoja ja Lunastaja ovat tarpeettomia.
 

Jälleensyntymisoppi ei ole alkuperäisintä intialaisuutta
(Takaisin alkuun)
On huomautettu, että jälleensyntymisoppi ei kuulunut varhaiseen veda-uskontoon. Rigvedassa (n. 1500 - 1200 eKr.), ensimmäisissä vedateksteistä löytyy valikoima polyteistisiä ylösnousemususkoja, joiden mukaan kuollut joutuu eräänlaiseen taivaaseen, jossa hän kohtaa sukulaisensa ja jumalia. Joidenkin tutkijoiden mukaan ensimmäiset viittaukset jälleensyntymisen löytyvät Brihadaranyaka Upanishadeista (noin 800 - 600 eKr.), joiden mukaan hengelliset ihmiset menevät suoraan taivaaseen, kun taas vähemmän hengelliset nousevat ensin polttohautauksen savuna ensin kuuhun, sieltä avaruuteen, josta he putoavat sateen mukana jälleen maahan ja joutuvat ihmisten ruoaksi kasvien muodossa. Näin he pääsevät jälleen ihmiskohtuun ja syntyvät uudestaan. Kuitenkin noin 500 eKr. jälleensyntymisusko oli jo vakiintunut Intiassa ja muodosti sen hengellisen ilmapiirin, jossa Gautama Buddha syntyi.
 

Oppi leviää
(Takaisin alkuun)
Intiasta jälleensyntymisusko levisi niin, että sen jälkiä on havaittavissa Kiinassa taolaisuudessa, lännessä Persian zarathustralaisuudessa ja jopa muinaisessa Kreikassa Pythagoraan ja jossakin määrin Platonin ajattelussa, vaikkakaan jälleensyntymisusko ei ollut kreikkalaisen uskonnon valtavirtaa. Gnostilaiset ja uusplatonilaiset edustivat kristinuskon alun ajalla jälleensyntymisuskoa. Gnostilaisuus oli suuntaus, joka ei hyväksynyt ajatusta Jumalan ihmiseksitulosta ja uhrikuolemasta. Sen uskontulkinta, joka muistutti jossain määrin buddhalaisuutta, perustui pessimistiseen näkemykseen aineellisesta maailmasta. Ihmisen päämääränä pidettiin vapautumista aineellisuuden kahleista. Uusplatonilaisuus oli gnostilaisuuden filosofinen muoto, joka opetti sielun pyrkimystä alkuperäänsä, jumaluutta kohti ja lopullista yhtymistä jumaluuteen. Myöhemmin jälleensyntymisajatus on esiintynyt siellä täällä Euroopan historiassa, mm. keskiajan kataareilla.

Varhaiskirkko torjui jälleensyntymisopin monin eri perustein. Ensinnäkin varhainen kristillinen ihmiskäsitys kytki ruumiillisuuden ihmisen identiteettiin. Ihminen ei ollut pelkkä sielu, ja sen takia uudet ruumiit ja ruumiittomuus olivat mahdottomuuksia. Kanta tuli mukaan uskontunnustukseenkin: "uskon ruumiin ylösnousemiseen". Toiseksi varhaisille kristityille oli mahdottomuus, että ihmisen sielu olisi voinut siirtyä eläimiin tai kasveihin. Juutalaiskristillisen luomisuskon mukaan ihmisellä on luomakunnassa erityisasema. Kolmanneksi kristityt uskoivat vakaasti elävänsä lopun aikoja. Heidän mielessään oli odotettu viimeinen päivä, jolloin pahat erotettaisiin hyvistä ja kukin saisi ansionsa mukaan. Missään tapauksessa he eivät pitäneet maailmaa ikuisena, vaan uskoivat, että sillä on sekä alku että loppu. Ikuinen kiertokulku oli mahdoton yhdistää heidän aikakäsitykseensä.
 

Konstantinopoli kummittelee
(Takaisin alkuun)
Jostakin syystä v. 553 Konstantinopolin kirkolliskokous kummittelee ahkerasti monessa länsimaisittain perustellussa jälleensyntymisuskon puolustuksessa. Sitkeässä elää perätön juoru siitä, että tässä kokouksessa kristillinen kirkko olisi torjunut varhaiskristillisyyteen kuuluneen jälleensyntymisuskon. Jälleensyntymisuskoa ei suinkaan torjuttu, siitä yksinkertaisesta syystä, että sen torjuminen ei ollut lainkaan esityslistalla. Sen sijaan Origeneelta peräisin olevat sielun ennaltaolemusoppi (sielun pre-eksistenssi) ja ennalleenpalauttamis (apokatastasis) -oppi tulivat torjutuiksi.
 

Raamattu ei tue jälleensyntymisajattelua
(Takaisin alkuun)
On joitakin raamatunkohtia, joiden on ymmärretty puhuvan jälleensyntymisestä. Juutalaisen ja kristillisen uskon käsitys ihmisen elämästä kuitenkin on, että kunkin yksilön elämä on ainutkertainen. Kohdat, joihin jälleensyntymisoppien puolustajat viittaavat, eivät alkuperäisessä yhteydessään tue ajatuksia sielun siirtymisestä ruumiista toiseen. Ihmisen hyvillä ja pahoilla teoilla ja asenteilla on seurauksia tässä elämässä ja viimeisellä tuomiolla. Ihminen niittää sitä mitä kylvää, mutta elää vain kerran maan päällä.

Raamatullinen näkemys elämän ainutkertaisuudesta käy selvästi ilmi esimerkiksi seuraavista kohdista:
- Lk 16:19-31. Oli rikas mies ja hänen porttinsa pielessä köyhä ja sairas Lasarus. Kuoltuaan rikas, joka ei ollut jakanut omastaan, joutui tuonelan tuskiin, ja Lasarus pääsi Abrahamin huomaan. Heidän välissään oli syvä, ylipääsemätön kuilu.
- Mt 27:51-53 Jeesuksen kuoleman hetkellä maa vavahteli ja kalliot halkeilivat, haudat aukenivat ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös.
- Jh 5:28-29 Jeesus sanoo: "Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä. He nousevat haudoistaan - hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen."
- Dan 12:2 "Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun."

Seuraaviin kohtiin viitaten on väitetty jälleensyntymisuskon kuuluvan alkuperäiseen kristillisyyteen:
- Joh 9:1-3 Opetuslapset kysyvät Jeesukselta syytä siihen, että eräs mies on ollut syntymästään saakka sokea: "Kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana?" Jeesus vastasi: "Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki." Opetuslapsien kysymys ei edellytä miehen sielun aiempaa olemassaoloa toisessa ruumiissa, vaan perustuu siihen, että hän olisi voinut tehdä syntiä jo äitinsä kohdussa. Mahdollisesti opetuslapset myös miettivät sitä, voisiko sokeuden syy olla sielun aiemmassa, ruumiittomassa olotilassaan tekemä synti.
- Mt 11:14 Jeesus puhuu Johannes Kastajasta. "... ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla." Jeesus ei kuitenkaan sano, että profeetta Elian sielu olisi syntynyt Johanneksen ruumiiseen. Selitys hänen sanoilleen löytyy kertomuksesta Elian taivaaseennousemisesta (2 Kun 2:11). Elia ei kuollut, vaan tuulenpyörre nosti hänet tulisten hevosten vetämissä tulisissa vaunuissa taivaaseen. Sen takia hän myös saattoi palata maan päälle. Eliaa odotettiinkin takaisin julistamaan parannusta. Profeetta Malakian kirjassa luvataan: "Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen. Silloin en tuomitse maata perikatoon, kun tulen." (Mal 3.23-24)
- Joh 3:5-7 Jeesus sanoo: "Jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.'" Uudestisyntyminen on eri asia kuin jälleensyntyminen. Uudestisyntymisellä Jeesus tarkoittaa kastetta, josta alkaa ihmisen uusi elämä.
 

Todistamisyrityksiä
(Takaisin alkuun)
Jälleensyntymistä on perusteltu paljon kertomuksilla ihmisistä, jotka muistavat aikaisempia elämiään. Kristitty tutkija Mark Albrecht huomauttaa, että kaikki, mikä näissä kertomuksissa esiintyy, on tuttua aistien ulkopuolisista havainnoista, meediotoiminnasta ja spiritismistä. Näille ilmiöille on kaksi selitystapaa, joilla myös voi selittää sen, että joku muistaa eläneensä ennen. Ei siis ole varmaa, että muistikuvat edellyttävät kokemuksia toisessa ajassa ja paikassa. Yhtä perusteltua on väittää, että muistikuvat ovat peräisin henkimaailmasta tai että niille on puhtaasti psykologinen selitys.
 

Aasian kirouksesta lännen siunaukseksi
(Takaisin alkuun)
On myös syytä todeta muutos, joka jälleensyntymisajattelussa tapahtui sen siirtyessä Aasiasta Eurooppaan. Ehkä siirtymisen ja muutoksen erääksi merkkivuodeksi voitaisiin kiinnittää 1875, jolloin Helena Petrovna Blavatsky perusti teosofisen seuran. Tosin jo filosofi G.E. Lessing (1729 - 1781) esitti jälleensyntymisen ja evoluution koosteen eurooppalaiselle ajattelulle. Rudolf Steiner, joka erosi Blavatskyn seuraajan Annie Wood Besantin vetämästä Teosofisesta seurasta aloittaakseen Antroposofisen liikkeen, vetoaa kirjoituksissaan myös Lessingiin.

Joka tapauksessa idässä jälleensyntyminen on tila, josta on päästävä pois, lännessä se on siunaus "armon laki". Länteen siirtyneeseen jälleensyntymisajatteluun vaikutti 1800-luvun lopun romantiikka, kristillinen kulttuuri, okkultismi, ajan kehitysoptimismi ja evoluutioajattelu. Länsimainen jälleensyntymisusko heijastaa usein hindulaisen ja buddhalaisen taustansa lisäksi kirkkaasti lännen arvoja. Lännessä jälleensyntyminen on kivaa, idässä ei.
 

Mistä voisi olla kyse?
(Takaisin alkuun)
Mistä sitten jälleensyntymisajattelussa on kyse? Miksi se on saanut näinkin suuren suosion? Syitä voi arvailla:

• Optimismi on kivaa ja maailma kova: yksi elämä on ehdottomasti liian vähän, että hyvä ehtisi toteutua siinä määrin, kuin tiedämme ja haluaisimme, että sen pitäisi.
• Ihminen kohtaa sisimmässään äärettömyyden, jatkuvuuden, syvyyden tai iankaikkisuuden, mitä kieltä sitten olemmekaan tottuneet käyttämään.
• Ihminen kohtaa itsessään oikeudenmukaisuuden vaatimuksen, vaatimuksen siitä, että pahan ja hyvän olisi saatava palkkansa.
• Ihminen tarvitsee toivon, joka vastaa hänen kokemaansa suuruutta, pienuutta, hirvittävyyttä ja jumalallisuutta.
• Länsimaissa ei ole enää kristillistä yhtenäiskulttuuria, vaan elämme jo monikulttuurisessa maailmassa myös uskontojen alueella.

 

Jeesus varoittaa meitä ainakin kahdesta asiasta. Hän huudahtaa vuorisaarnassa, että jos se valo, joka on meissä, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys (Mt 6:23). Toisaalla hän antaa viisaan neuvon: fariseuksia hän nuhtelee siitä, että he ovat aivan varmoja siitä, että he näkevät oikein, että heidän valonsa on oikea. "Jos te olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä." (Jh 9:41) Tämän opetuksen mukaan meidän kannattaa pysyä etsijöinä, mutta myös valita tarkkaan se valo, jonka avulla etsimme." 
(Takaisin alkuun)

KLK:n sivu