Kirkon etusivu www.evl.fiHome PageTulostaSeuraava sivu

Työryhmän tehtävä | 1. Sijoittamispäätösten taustana olevat eettiset teoriat | Taulukko: yrityksen yhteiskunnallisen vastuun ideologiat | 2. Luterilainen etiikka sijoitustoiminnan lähtökohtana | 3. Kirkon sijoitustoiminnan nykyinen ympäristö | 4. Kirkon sijoitustoimintaa koskevat säännökset ja ohjeet | 5. Seurakuntien ja keskusrahaston sijoitustoiminta | 6. Johtopäätökset | 7. Säännöksiä ja ohjeita koskevat muutosehdotukset

Kirkon sijoitustoiminnan eettiset periaatteet: tämän sivun sisällys

Työryhmän tehtävä


KIRKKOHALLITUS
18.8.1999

KIRKON SIJOITUSTOIMINNAN EETTISET PERIAATTEET

Työryhmän tehtävä

Talousetiikasta ja siihen liittyvästä sijoitustoiminnan etiikasta on käyty Suomessa yhä vilkkaampaa keskustelua. Sijoitustoiminta ei ole kirkon ja seurakuntien toiminnassa itsetarkoitus. Sitä harjoitetaan, jotta toiminnan edellytykset turvattaisiin myös pitkällä aikavälillä. Merkittävä osa kirkon sijoitustoiminnasta on eläkerahaston varojen sijoittamista. Näillä varoilla kirkon tulee kyetä kattamaan sille lakisääteisesti kuuluva eläkevastuu. Seurakunnat puolestaan joutuvat varautumaan aika ajoin tulevia investointeja varten. Tällöin ei ole yhdentekevää, miten varoja hoidetaan. Matala korkotaso on tehnyt välttämättömäksi muut sijoitusmuodot kuin pankkitalletukset, jotta varojen reaaliarvo säilyisi.

Kirkko ja seurakunnat toimivat samoilla rahoitusmarkkinoilla kuin muutkin. Siellä toimiessaan kirkon tulee kuitenkin noudattaa sellaisia periaatteita, jotka ovat yhdenmukaiset sen omien opetusten kanssa. Tämän vuoksi kirkko tarvitsee eettistä ohjeistoa taloudenhoitoaan varten.

Kirkkohallitus asetti täysistunnossaan 29.4.1998 työryhmän valmistelemaan asiakirjan sijoitustoiminnan ja talouden eettisistä kysymyksistä sekä yhteiskunnassa että kirkon ja seurakuntien omassa toiminnassa. Työryhmän puheenjohtajaksi kutsuttiin piispa Jorma Laulaja. Työryhmän työskentelyyn ovat osallistuneet professori Pertti Haaparanta, tutkija Marjaana Kopperi, dosentti Kimmo Kääriäinen, talouspäällikkö Pertti Mikkola, pankinjohtaja Maarit Näkyvä, hallituksen puheenjohtaja Jalo Paananen, toimitusjohtaja Ahti Sirkiä ja kansanedustaja Osmo Soininvaara. Työryhmän sihteerinä on toiminut taloussuunnittelupäällikkö Juha Tuohimäki. Mietinnön kirjoittajiksi valittiin dosentti Kimmo Kääriäinen ja professori Tuomo Takala, joka myös on osallistunut työryhmän kokouksiin.

Työryhmä rajasi tehtäväksi annon koskemaan kirkon sijoitustoiminnan eettisiä kysymyksiä. Muiden tahojen harjoittamaa sijoitustoimintaa ei katsottu tarpeelliseksi tarkastella erikseen, sillä luterilaisen näkemyksen mukaan kirkolla ei ole omaa muista poikkeavaa etiikkaa, vaan on olemassa yksi etiikka, joka koskee yhtä lailla kirkkoa kuin muitakin yhteiskunnan vaikuttajia. Tämän vuoksi kirkon sijoitustoimintaa koskeva mietintö on samalla yleisempi puheenvuoro sijoitustoiminnan eettisistä kysymyksistä.


Kirkon etusivu www.evl.fiHome PageTulostaSeuraava sivu


Päivittänyt 06.10.2003 klo 16:55 webmaster