1. adventtisunnuntai

 

Kuninkaasi tulee nöyränä

 

Adventtiajan kuvaus

Uskonpuhdistuksen kirkoissa päivän päätekstinä on keskiajan perinteen mukaisesti kertomus Jeesuksen ratsastuksesta Jerusalemiin. Jeesus ei tullut Jerusalemiin maallisten valtiaiden tavoin, vaan nöyränä, aasilla ratsastaen. Näin hän liittyi Sakarjan kirjan profetiaan rauhan kuninkaan tulemisesta. Tähän viittaa myös päivän nimitys nöyrtymisen adventti (adventus humiliationis).

Kirkkovuoden ensimmäinen sunnuntai julistaa, että Jumala ei ole kaukana meistä. Hän lähestyy kansaansa antaakseen sille pelastuksen uuden ajan. Hoosiannaa laulaen tervehdimme Jeesusta Kuninkaanamme ja iloitsemme siitä, että hän on tullut ja vapauttanut meidät yhteyteen Jumalan ja toistemme kanssa.

Päivän evankeliumit liittävät adventin ja joulun palmusunnuntaihin ja pääsiäisen tapahtumiin. Näin kirkkovuoden pääsiäiskeskeisyys tulee esille alusta lähtien. Joulu saa merkityksensä vain yhteydessä Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen.

 

Liturginen väri

Valkoinen, maanantaista lauantaihin violetti tai sininen

 

Virsisuositukset

Alkuvirsiä

  2

  Avaja porttis, ovesi

  4

  Iloitse, morsian

Päivän virsiä

3

  Hoosianna! huudetaan

6

  Käy, kansa, Herraasi vastaan

15

  Tiellä ken vaeltaa

 

Tekstit

3. vuosikerta

Päivän psalmi

Ps. 24: 7-10

1. lukukappale

Jes. 49: 8-10

2. lukukappale

Ilm. 3: 20-22

Evankeliumi

Luuk. 19: 28-40
 
 Päivän rukoukset
 
 

1. adventtisunnuntain jälkeinen viikko

 Psalmi
 Vanhan testamentin lukukappaleet
 Uuden testamentin lukukappaleet
 Evankeliumi
 Rukouksia
 

*   Kysymyksiä tai palautetta
*   Tämän kuukauden pyhät
*   Koko kirkkovuosi
*   Jumalanpalveluselämän aloitussivulle
*   Kirkon etusivulle