|
SEURAKUNTATYÖN KEHITTÄMINEN
Perheen sunnuntai
Jokin touko-marraskuun sunnuntai* omistetaan erityisesti perheeseen liittyville kysymyksille. Seurakunnan jumalanpalvelussuunnitelmaa laadittaessa valitaan vuosittain joku sunnuntai perheen sunnuntaiksi. Kun sunnuntaina vietetään perheen sunnuntaita, alle jäävän sunnuntain raamatuntekstejä käytetään viikolla. Perheen sunnuntai on siis erityispyhä, jota vietetään vain sunnuntaina. Seurakunnissa ja eri työaloilla on muodostunut erilaisia käytäntöjä perheen sunnuntain viettoon. Joissakin seurakunnissa pidetään perhesunnuntain tapahtumia, jolloin koko päivän ajan on erilaisia toimintoja "kirkonmäellä". Jossain taas keskitytään perhemessuun ja sen jälkeiseen ruokailuun. Myös ajankohta vaikuttaa perheen sunnuntaihin: toukokuussa se voi sijoittua äitienpäivään tai marraskuussa isänpäivään. Lokakuussa taas on lapsen oikeuksien päivä. Kesällä vietettävä perheen sunnuntai saattaa keskittyä esimerkiksi vanhempien ja lasten suhteisiin ja yhdessäoloon tai siunaukseen. Mahdollisuuksia on monia. Evankeliumikirjassa oleva Perheen sunnuntain kuvaus lähestyy
sunnuntain aihepiiriä laajemmin kuin mitä raamatuntekstivalikoima
tekee. Tilapäisesti tämä antanee mahdollisuuden myös
kuvaukseen liittyvien Raamatun tekstien käyttöön.
* Painetussa evankeliumikirjassa on tieto "jokin syys-marraskuun sunnuntai". Käytäntö on muuttunut vuoden 2008 alusta. Ks. Kirkkohallituksen yleiskirje 22/2007.
|