USKONNONOPETUS EUROOPAN KOULUOPETUKSESSA

Tiedot pohjautuvat Intereuropean Commission on Church and School (ICCS) järjestön 1992 toimittamaan julkaisuun RE in Europe ja joidenkin kirkkojen edustajilta syksyllä -94 saatuihin tarkennettuihin tietoihin.

RUOTSI

Pakollisen ja vapaaehtoisen koulutuksen arvopohjana ja tehtävänä on mm. "I överensstämmelse med den etik som förvaltats av kristen tradition och västerlänsk humanism sker detta genom individens fostran till rättskänsla, generositet, tolerans och ansvarstagande." (voimaan 1995)

Peruskoulun uskontotiedon opetussuunnitelman (voimaan 1995) mukaan aineen tavoitteena on, että oppilas

* kehittää ja syventää tietojaan uskonnollisista, eettisistä ja eksistentiaalisista kysymyksistä omista lähtökohdistaan käsin

* syventää tietojaan kristinuskosta ja muista suurista maailmanuskonnoista... sekä ei-uskontoisista katsomuksista

* ymmärtää, miten Raamattu ja kristillinen usko on vaikuttanut ruotsalaiseen yhteiskuntaan

* syvenee ymmärryksessään ja kunnioituksessaan muitten ihmisten uskonnollisia ja eettisiä lähtökohtia kohtaan

* tajuaa perustavien eettisten periaatteiden arvon

Uskonnonopetus on ns. objektiivista uskontotietoa (religionskundskap). Peruskoulussa uskontotieto kuuluu osana ns. yhteiskuntaan orientoiviin aineisiin. Tälle ainealueelle on varattu 885 tuntia. Oppitunnin laskennallinen pituus on 60 minuuttia. Tämä 885 tuntia jaetaan maantiedon, historian, uskontotiedon ja yhteiskuntaopin kesken. 410 tunnin osalta koulu tekee oppituntivalinnat ja silloin mikäli koulu tahtoo, voidaan ottaa enemmän aikaa yhteiskunnallisia aineita varten. 470 tuntia jää oppilaan valittavaksi olemassa olevista aineista. 5 tunnin käytöstä ei ole tietoa.

Ruotsin ns. lukiokoulussa, joka sisältää niin ammatillisia kuin yleissivistäviä linjoja, opetetaan yleisimmin kolmen vuoden aikana 30 tuntia uskontotietoa. Tämä koskee kaikkia opinto-ohjelmia. Tämän lisäksi oppilas voi valita syventäviä kursseja valinnaisena. Yhteiskuntatieteellisen opintolinjan valinneilla on pakollisena 60 tuntia uskontotietoa. Myös lukiokoulussa (gymnasieskolan) oppitunnin laskennallinen pituus on 60 minuuttia.

Peruskoulussa uskontotietoa opettavat koulutetut peruskoulun opettajat, jotka ovat erikoistuneet yhteiskuntaorientuneisiin aineisiin. Lukiokoulun opettajat ovat saaneet opettajakoulutuksen + ainekoulutuksen.

NORJA

Koululaki 1969 mukaan peruskoulun (grunnskole) eräs tehtävä on antaa oppilaalle kristillistä ja moraalista kasvatusta yhteistyössä kotien kanssa ja sen tulee eristää älyllistä vapautta ja suvaitsevaisuutta.

Kirkko- ja kasvatusministeriön päättämässä kansallisessa opetussuunnitelmassa on mainittu uskonto pakollisena oppiaineena. Opetussuunnitelmassa on todettu, että "oppilaiden tulee saada tietää raamatullisten kertomusten pääsisällöt, tärkeimmät tapahtumat kirkon historiassa ja kristillisen opin perusteet erityisesti ev.lut. tradition mukaan". Eli opetus on tunnustuksellista.

Opetusta muista uskonnosta ja katsomuksista annetaan pääasiallisesti kansalaistiedollisissa aineissa.

Oppilailla, joiden vanhemmat eivät kuulu Norjan ev.lut. kirkkoon, on vanhempien vaatimuksesta oikeus osittain tai kokonaan vapautua uskonnonopetuksesta (n. 4,5 % tällä hetkellä)

Mikäli mahdollista niille oppilaille, jotka on vapautettu uskonnonopetuksesta, tulee tarjota moraalikasvatusta ja tietoja muista uskonnoista.

Uskonnonopettajan täytyy opettaa evankelis-luterilaisen tunnustuksen mukaan. Opettajat, jotka eivät ole Norjan Kirkon jäseniä, eivät voi opettaa tunnustuksellista uskontoa.

Koululaeista on löydettävissä säädös, jonka mukaan Norjan Kirkolla on oikeus vaikuttaa uskonnonopetukseen peruskoulussa. Piispan nimittämällä edustajalla on oikeus olla läsnä paikallisten kouluviranomaisten kokouksissa ja viranomaisten on kuultava hänen mielipiteitään.

Kaikilla luokka-asteilla on kaksi tuntia uskontoa. Lukiossa opetus on tunnustuksetonta.

Norjassa on meneillään uuden kansallisen opetussuunnitelman teko. Myös uskonnonopetus on tässä prosessissa mukana. Viime keväänä asiaa varten asetettu valiokunta suositteli, että peruskoulussa muodostetaan avoin oppiaine nimeltä kristinusko (kristendomsfag), joka lähtökohdiltaan voisi olla yhteinen kaikille oppilaille. Aineen on kristinuskon ainestenlisäksi sisällettävä opetusaineksia toisista uskonnoista, joita voimassa olevissa ainesuunnitelmissa sisältyvät yhteiskunta- ja ympäristöaineiden yhteyteen. Filosofiaa ja etiikkaa on painotettava enemmän nuorisoasteella kuin nyt M-87 ainesuunnitelmassa tehdään. Ylläolevasta johtuen tuntimäärää on lisättävä.

Laajemmalla kristinuskon oppiaineella on oltava perustansa evankelis-luterilaisessa opissa, koska oppilaat kohtaavat kristinuskon juuri tässä muodossa tämänpäivän norjalaisessa yhteiskunnassa.

Jatko-opintojen osalta valiokunta suosittelee, että uskonto oppiaineena edelleen olisi yleisesti orientoiva aine. Aineen on oltava yhteinen kaikille oppilaille ja määräykset vapautuksen mahdollisuuksista suositellaan kumottavaksi. Valiokunta käsitys on, että uskontoa on oltava jokaisessa opintosuunnassa.

Valiokunnan suosituksista on laajempi esitys Kristillinen Kasvatus-lehden 6/95 numerossa.

TANSKA

Peruskoulussa (1-9lk) uskonto (kristendomskundskab) on pakollinen oppiaine. Vuodelta 1975 peräisin olevan koululainsäädännön mukaan uskontoa opetetaan yksi tunti (45 min) 1-3., 5., 7. tai 8. ja 9., ja kaksi tuntia 4. ja 6. eli 10 vuosiviikkotuntia (1 vuosiviikkotunti 38 oppituntia).

Paikalliset kouluviranomaiset voivat lisätä myös opetusohjelmaan aineen nimeltä "Fremmede religioner og andre livsanskuelser". Aine ei kuitenkaan voi korvata muita aineita.

Uskonnonopetuksen tavoitteena on "Kristendomundervisningens centrale kundskabområde er den danske folkekirkes evangelisk-lutherske kristendom".

Oppilaat, jotka eivät kuulu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, voivat saada kristinuskontiedosta vapautuksen, jos vanhemmat lupaavat hoitaa uskonnonopetuksen muulla tavoin. Toteutumista ei kontrolloida.

Perustuslakiin sisältyvän yleisen uskonnonvapauden pohjalta myös kirkkoon kuuluvilla on oikeus saada vapautus uskonnonopetuksesta. Tätä oikutta käytetään runsaasti suuremmissa kaupungeissa ja erityisesti 8. ja 9. luokkalaiset ovat innokkaita vapautumaan uskonnonopetuksesta. Tämä on johtanut siihen, että joissakin kouluissa ei käytännössä ole uskonnonopetusta lainkaan, vaikka oppilaista suurin osa on kansankirkon jäseniä.

Uskonnosta voi saada vapautuksen, mutta ei muiden uskontojen ja elämänkatsomusten opetuksesta, jos sellainen on koulussa järjestetty.

Opettaja voivat opettaa uskontoa riippumatta heidän omasta uskonnollisesta järjestäytymisestään. Opettajan muodollinen pätevyys riittää.

Lukiota vastaavassa koulutuksessa viimeisellä luokalla on pakollisena 3 tuntia viikossa uskonnonopetusta. Se on tunnustuksetonta uskontokunnista riippumatonta opetusta koskien maailman uskontoja, kristinuskoa, filosofiaa ja etiikkaa.

Useimmilla uskonnon aineopettajalla on yliopistossa suoritettu tutkinto aineessa.

Paikalliset opetusviranomaiset laativat koulujen opetussuunnitelmat opetusministeriön ohjeiden mukaan. Lukion opetussuunnitelmasta päättää opetusministeriö.

Uusinta uutta Tanskassa on, että siellä julkaistiin vuosi sitten raportti uskonnonopetuksen laadullisesta kehittämisestä tanskalaisessa koulujärjestelmässä. Johtopäätöksissä se päätyy suosittelemaan uskonnonopetuksesta vapautumisen oikeuden poistamista kansankirkkoon kuuluvilta oppilailta, kehittyneempien opettajakoulutusohjelmien laatimista yhteistyössä yliopistojen kanssa ja kansainvälisten kontaktien lisäämistä uskonnonopetukseen liittyvissä kysymyksissä. Tiedossani ei ole, onko raportin suositukset saaneet vastakaikua.

ISLANTI

Vuoden 1974 peruskoululain tavoitepykälässä on sanottu, että "koulun tulee antaa tietoa kristinuskosta, opettaa etiikkaa ja esitellä muita pääuskontoja".

Vuoden 1976 lukusuunnitelmassa uskonnonopetus kävi läpi totaalisen muutoksen. Siinä vähennettiin yksipuolista raamatunhistorian opetusta ja lisättiin uskonopin ja etiikan osuutta sekä painotettiin informaatiota kirkon elämästä paikallisella ja globaalisella tasolla. Vaikka opetus on 1926 lähtien ollut tunnustuksetonta, suunnitelma painotti evankelis-luterilaisen uskontulkinnan merkitystä yhdessä muiden kristillisten tulkintojen kanssa. Vuonna 1988 suunnitelmaa uudistettiin muodollisesti, mutta siihen ei tehty sisällöllisiä muutoksia.

Islannissa uskonnonopetuksen asema on muodollisesti kunnossa mutta ei käytännössä. Uskonto on ollut jo pitkään alamäessä kouluissa. On katsottu, että uusi koululaki ja lukusuunnitelma ovat kiihdyttäneet tätä kehitystä. Uskonnonopetukseen suhtaudutaan välinpitämättömästi ja monissa kouluissa ei lukujärjestyksessä ole uskontoa ollenkaan. Asiassa ei ole saatu apua kouluviranomaisista. Oppilaiden vanhemmat eivät välitä. Ei ole myöskään kyetty organisoimaan uskonnonopettajia ajamaan asiaa. Sigurqur Palsson, jonka artikkeliin vuodelta 1989 ylläolevat tiedot perustuvat, toteaa lopuksi, että Islannissa lähestytään aikoja, jolloin kirkon täytyy ottaa jälleen päävastuu uskonnonopetuksesta omilla ehdoillaan ja lopettaa aine koulussa.

SAKSA

Koulujen uskonnonopetuksen asema on määritelty liittotasavallan perustuslaissa sekä liittotasavallan asetuksissa ja koululaeissa. Uskonto on varsinainen koulun oppiaine (ordinary school subjekt) ja sitä opetetaan roomalaiskatolisen kirkon hiippakuntien tai vastaavasti paikallisten protestanttisten kirkkojen (luterilaiset, reformoidut tai unioidut maakirkot) opin mukaan. Tästä seuraa, että peruskouluissa, lukioissa ja ammatillisissa kouluissa opetetaan pakollisena aineena uskontoa sekä katolisen että protestanttisen uskontokunnan mukaan.

Uskonnon aineopettajilla on yliopistollinen tutkinto ja kunta tai valtio maksaa palkan.

Oppilailla on oikeus vapautua uskonnonopetuksesta 14 vuotiaana. Kirjallisen vaatimuksen voivat esittää vanhemmat alle 14 vuotiaiden puolesta tai kirkot, joihin oppilaat kuuluvat. Opettajien on noudatettava virallisesti hyväksyttyjä uskonnon opetussuunnitelmia, mutta heillä on toisaalta oikeus kieltäytyä opettamasta uskontoa.

Vapaakirkkoja varten ei ole omaa lainsäädäntöä. Niiden jäsenet tavallisesti luokitellaan paikallisen protestanttisen maakirkon jäseniksi.

Valtion viranomaiset valvovat, että koulun kasvatus toteutuu määräysten mukaan. Yksityiskoulut tarvitsevat asianomaisten viranomaisten luvan ja niiden opetussuunnitelmien tulee olla yleisen koulun standardien mukaiset. Useimmat yksityiskoulut ovat joko katolisia tai protestanttisia.

Osavaltioiden (Bundesländer) opetusministeriöt hyväksyvät kaikki opetussuunnitelmat, myös uskonnon. Uskonnon osalta opetussuunnitelma tarvitsee myös kyseiseltä kirkolta muodollisen hyväksynnän ja kirkko antaa vokaation uskonnonopettajalle koululaitoksen virkaan.

Uskonnon oppikirjat tarvitsevat viranomaisten luvan ja kirkon hyväksynnän. Niiden tulee vastata viralliia opetussuunnitelmia vähintään 75 prosenttisesti.

Uskonnonopetuksen sisältö niin katolisessa kuin protestanttisessa opetuksessa on: Raamatun tekstejä, elämänkysymyksiä, etiikkaa, kirkon historiaa ja maailman uskontoja erityisesti tulee huomioida juutalaisuus ja islam. Useimmissa osavaltioissa uskontoa on kaksi tuntia viikossa joka asteella.

Saksojen yhdistymisen jälkeen viidessä uudessa osavaltiossa on käynnistynyt kasvatusjärjestelmien yhdenmukaistaminen liittotasavallan lakien mukaiseksi.

Tämä koskee myös uskonnonopetusta. Tehtävä on vaikea ja ottaa aikaa, koska näissä osavaltioissa arviolta 40 % oppilaista eivät ole minkään kirkon jäseniä. Esim. Brandenburgin osavaltio on ehdottanut muodostettavaksi tunnustuksettoman kaikille oppilaille tarkoitetun oppiaineen, joka koostuu aineksista "Lebensgestaltung, Ethik, Religion". Liittotasavallan juristit ovat kritisoineet ehdotusta ja myös katoliset ja protestanttiset kirkot ovat vastustaneen yhden osavaltion poikkeamaa.

ENGLANTI JA WALES

Aiemmin uskonnonopetus koostui varsinaisesta uskonnonopetuksesta ja yhteisestä koulujumalanpalveluksesta. Koululakien uudistuksen yhteydessä 1988 uskonnonopetus (RE) muutettiin tarkoittamaan vain opetussuunnitelmaan merkittyjä uskonnon tunteja ja koulujumalanpalveluksella on nykyään oma uskontotunneista erotettu tehtävänsä.

Uskonnonopetus on siinä mielessä pakollista, että jokaisen ns. valtion koulun yleiseen opetussuunnitelmaan tulee sisältyä uskonnonopetus. Paikallisilla kasvatusviranomasilla (local education authority, LEA) on vastuu laatia ja hyväksyä uskonnon opetussuunnitelma, jonka mukaista opetusta tulee antaa jokaisessa alueen koulussa paitsi niissä, joissa on jokin uskonnollinen säätiö takana. Jos LEA haluaa muutoksia uskonnon opetussuunnitelmaan tai kokonaan uuden sen tulee kutsua koolle paikallisen komitean, jossa on jäseniä muista uskontokunnista, valtakirkosta (Church of England), opettajajäseniä ja edustajia LEA:sta. Päätöksissään komitean tulee olla yksimielinen. LEA päättää paikallisen tietämyksn pohjalta varsinaisesta opettavasta aineksesta, mutta opetussuunnitelman tulee lain mukaan " heijastella sitä tosiasiaa, että Isossa Britanniassa uskonnollinen traditio on pääasiallisesti kristillistä ja tämä tulee ottaa huomioon opetettaessa muita Isossa Britanniassa esiintyviä pääuskontoja".

Lain mukaan LEA:n on asetettava myös paikallinen pysyvä ohjantaneuvosto (Standing Advisory Council for RE , SACRE). Sen tehtävä on tukea uskonnon opettajia ja pyrkiä kehittämään yhä parempaa jatkokoulutusta.

Vuonna 1991 kasvatuksen ja tieteen osasto määritteli seuraavasti oman käsityksensä uskonnonopetuksen ope- tussuunnitelmasta ja sisällöstä:

* ei uskontokuntasidonnaista

* ei tule pakottaa oppilaita omaksumaan jotain pakal- lista uskontoa tai uskonnollisia näkemyksiä

* tulee perustua kristillisyydelle ja muille pääus- konnoille

* ei tule rajautua pelkästään informaatioon uskon- noista ja niiden elämästä ja ajattelusta, vaan tulle laajentaa opetusta jokapäiväisen elämän moraalisiin kysymyksiin

* tulee ottaa huomioon kansallinen ja paikallinen tilanne sisältöjä määriteltäessä

Opettajat voivat valita vapaasti käyttämänsä oppikir- jat ja muun materiaalin.

Periaatteessa yläasteelta lähtien uskontoa opettavat siihen koulutetut opettajat. Kuitenkin todellisuudes- sa opetusta antavat 60 prosenttisesti opettajat, joilla ei ole muodollista pätevyyttä.

Uskonnon opetuksen tuntimäärät vaihtelevat. Laki vaatii yhden periodin viikossa, mutta ei määrittele periodin pituutta. Monet koulut eivät tunne koko lakia. Opetussuunnitelman perusteista vastaavien viranomaisten suositus on

5 - 7 vuotiaille 36 tuntia vuodessa

7 - 11 " 44 "

11 - 16 " 40 "

Tämä on n. 5 % kokonaistyöajasta.

SKOTLANTI

1980 koululain mukaan kaikissa kouluissa tulee olla uskonnonopetusta. Vanhemmilla on oikeus ottaa lapsen- sa pois opetuksesta. Uskonnonopetusta kuten muutakin opetusta valvoo valtion viranomaiset. Kuitenkin kir- kolle on jäänyt joitakin etuoikeuksia uskonnonopetuk- sen järjestämisessä.

5 - 11 vuotiaiden opetuksessa suositellaan käytettä- väksi 10 % työajasta uskonto-ja moraaliopetukseen kerran viikossa. 12 - 16 vuotiaiden opetukseen suosi- tus on vastaavasti 5 %. Yleinen ohje tällä asteella on kaksi 40 minuutin jaksoa 40 viikon jaksossa, mutta se on käytössä vain harvoissa kouluissa. Useimmat tyytyvät yhteen 40 minuutin jaksoon. Uskontokun- tasidonnaisissa kouluissa on vastaavasti suositusta enemmän tunteja käytettäväksi uskonnon opetukseen.

Opetuksen tulle laajasti liittyä koulussa annettavaan moraaliseen ja sosiaaliseen kasvatukseen. Tarkoitus ei ole edistää vain yhtä uskontoa, vaan on paikalli- sesti kiinnitettävä huomiota paikkakunnalla vaikutta- vien uskontokuntien perinteisiin. Poikkeuksen tekevät täysin valtion ylläpitämät katoliset koulut ja yksi juutalainen ala-asteen koulu.

Esiopetusta ja ala-astetta vastaavissa kouluissa odotetaan, että kaikki opettaja opettavat uskontoa. Ne opettajat, jotka eivät halua opettaa uskontoa, pyrkivät vaihtamaan tunteja muiden opettajien kanssa. Ongelmana on, että eräissä kouluissa opetus tietoi- sesti lyödään laimin.

Yläastetta vastaavissa kouluissa on yleinen uskon- nonopetus, jota opettavat siihen koulutuksensa saa- neet aineenopettajat.

Vanhempien vaatimuksesta oppilaat voidaan vapauttaa uskonnonopetuksesta.

Erilaisten kasvatusviranomaisten vastuulla on tuottaa ja suositella opetussuunnitelmiin liittyvää materiaa- lia. Näiden toivotaan olevan yhteyksissä neuvoa anta- van opetussuunnitelmakomitean ja sen uskonnonope- tusosaston kanssa.

Myös Skotlannissa keskustelu käy aika ajoin kuumana uskonnonopetuksen tavoitteista ja sisällöistä. Ylei- sesti kuitenkin enemmistö haluaa uskonnonopetuksen säilyvän kouluissa, vaikka se ei annakaan kovin ak- tiivista tukea.

HOLLANTI

Perustuslain mukaan kansalaiset voivat hankkia va- paasti koulutuksen. Tästä seuraa, että yksityisestä aloitteesta yhteisöt ja säätiöt voivat perustaa yksi- tyiskouluja. Tämän lisäksi on valtion ylläpitämiä yleisiä kouluja. Yksityiskouluista noin kolmanneksel- la on reformoitu tausta, kolmanneksella katolinen ja lopuilla yleisen koulun status. Koulutuksen kriteerit ovat samat kaikille.

Tiukasta valtion ja kirkon erottamisesta johtuu, että yleisissä kouluissa ei ole uskonnon opetusta. Yksi- tyiskoulut ovat vapaat järjestämään uskonnon opetusta oman näkemyksensä mukaan. Tästä syystä Hollannissa ei ole mitään yhtenäistä kansallista uskonnon opetus- suunnitelmaa. Katolisissa kouluissa on katolista opetusta, protestanttisissa protestanttista. Ongelmia syntyy muihin uskontokuntiin kuuluvien tai uskonnot- tomien kanssa, koska ne eivät välttämättä valitse valtion kouluja.

Uskonnon oppikirjojen osalta vallitsee vapaat mark- kinat. Ei valtio eikä uskonnolliset yhteisöt hyväksy oppikirjoja.

Yksityisissä esi-ja ala-asteen kouluissa (primary schools) uskonnonopetus on integroitu koulun elämään ja sitä antaa oman ryhmän opettaja. Uskontoon voidaan käyttää korkeintaan kolme tuntia viikossa.

Valtion kouluissa vastaavasti uskontokunnilla on kuitenkin oikeus vaatia pidettäväksi muutamia oppi- tunteja opetusohjelmaan kuuluvina niille, joiden vanhemmat sitä haluavat. Opettajat ovat uskontokun- tien palkkalistoilla, mutta saavat avustusta usein myös paikallishallinnolta.

Vuodesta 1986 lähtien kaikissa ala-asteen kouluissa on opetettu ainetta nimeltä "henkiset virtaukset". Sen tehtävä on antaa objektiivista informaatiota erilaisista uskonnoista ja sekulaareista elämänkatso- muksista, jotta oppilaat saisivat valmiuksia kohdata monikulttuurinen yhteiskunta. Aineen suhde uskon- nonopetuksen on jatkuvan keskustelun aihe.

Yläasteella ja lukiossa olosuhteet ovat toiset. Val- tion kouluissa ei ole tarjolla minkäänlaista uskon- nonopetusta.

Yksityiskouluissa uskonnonopetusta antavat aineopet- tajat ja uskonto kuuluu opetusohjelmaan. Oppilailla on hyvin erilainen uskonnollinen ja sosiaalinen taus- ta ja tämä tulee uskonnonopetuksessa ottaa huomioon. Yhteys uskontokuntiin yleensä puuttuu ja myös yhteys vanhempiin on etäinen. Kehitys uskonnonopetuksessa on menossa siihen suuntaan, että se on avointa, ei us- kontokuntasidonnaista, tunnustuksetonta.

Kuitenkin joillakin kouluilla on edelleen vahva kris- tillinen identiteetti. Ne valitsevat tarkasti opetta- jansa ja myös oppilaansa kristillisyyden perusteella.

Oppitunteja koulut voivat käyttää uskontoon oman näkemyksensä mukaan. Suunta on vähenevä. Yleisin määrä on kaksi tuntia viikossa.

Koska ei ole olemassa valtakunnallista opetussuunni- telmaa, koulut ovat varsin vapaita omien opetusohjel- miensa laatimisessa. Katolisille kouluille piispat ovat antaneet yleiset suuntaviivat, mutta protestant- tiset koulut ovat täydellisen autonomisia. Monia uusia opetussuunnitelmia ja metodeja on viime vuosina kehitetty uskonnonopetusta varten, mutta kouluista riippuu, ottavatko ne niitä käyttöön.

BELGIA

Belgian kouluverkko muodostuu valtion kouluista ja riippumattomista yksityiskouluista.

Vuoden 1958 koulualain mukaan koulujen tulee järjes- tää pakollista katolista, protestanttista ja juuta- laista uskonnonopetusta valtion viranomaisten valvon- nassa ja yksi humanismin kurssi, mikäli vanhemmat sitä tahtovat.

Perustuslain mukaan valtion koulujen tulee tarjota mahdollisuus uskontojen ja tunnustuksettoman etiikan opiskeluun.

Viranomaiset vastaavat uskonnonopetuksen järjestämi- sestä, mutta protestanttiset opettajat nimittää yhty- neitten protestanttisten kirkkojen synodin president- ti. Kirkko vastaa myös opetettavien kurssien sisäl- löistä ja opettajien koulutuksesta.

ITÄVALTA

Laki uskonnonopetuksesta takaa kaikille uskonnoille uskonnonopetuksen koulussa. Se on pakollista kaikille uskontokuntiin kuuluville niin valtion kouluissa kuin myös yksityisissä kouluissa. Joidenkin maakuntien ammatilliset koulut ovat vapautetut tämän lain nou- dattamisesta. Näissä oppilaat voivat ottaa uskonnon valinnaisena.

Koska uskonto on pakollinen aine, oppilaiden on osal- listuttava myös uskonnossa saavutus testeihin, jotka ovat edellytyksenä siirtymisessä seuraavalle luokal- le.

Kirkkokuntien viranomaiset ovat vastuussa opetussuun- nitelmista ja valtio hyväksyy ne. Siten niillä on sitova lain luonne. Samoin tapahtuu oppikirjojen ja opetuksen valvonta.

Uskonnonopettajat ovat sidottuja opillisesti siihen uskontoon, jota he opettavat. Jos eivät ole, heidät voidaan erottaa. Uskontokunnat nimittävät kaikki uskonnonopettajat. Esim. protestanttisen uskonnon opettajien on allekirjoitettava seuraavanlainen si- toumus:" Tahdon opettaa Raamatun ja kirkkoni tunnus- tuksen mukaan. Tahdon kunnioittaa kirkkoni lakeja ja osallistua sen elämään".

Vähemmistöuskontokuntia koskee seuraavanlainen sään- nöstö: Tarvitaan vähintään kymmenen samaan uskonto- kuntaan kuluvaa oppilasta, jotta saadaan heille kaksi tuntia uskonnonopetusta viikossa. Vähintään kolmelle oppilaalle annetaan yksi tunti viikossa. Mahdollisuus on myös koota oppilaita eri luokilta ja eri kouluis- ta, jotta ehdot täyttyisivät. Tällöin myös opettajien palkat maksaa valtio. Jos opettaja haluaa opettaa vähintään kahdelle oppilaalle, hän saa taloudellista tukea oppilaiden uskontokunnalta.

Uskonnonvapausperiaatteen mukaan vanhemmilla on oi- keus ottaa lapsensa pois uskonnonopetuksesta, vaikka olisikin uskontokunnan jäsen. Neljätoistavuotta täy- tettyään oppilaalla on oikeus itsenäisesti erota opetuksesta.

Oppilaat, jotka eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan, voivat vapaaehtoisesti valita sellaisen uskonnonope- tuksen kuin he haluavat. Valinnan jälkeen heillä on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin oppi- lailla.

RANSKA

Nykyään Ranskassa on uskonnonopetuksen osalta kahden- laisia järjestelyjä. 1905 lähtien, kun valtio ja kirkko erotettiin toisistaan, valtion kouluissa ei ollut uskonnonopetusta. 11 - 16 vuotiaille kirkolla on mahdollisuus pitää yllä koulupappijärjestelmää, mutta sen toteutuminen on useimmiten optionaalista.

1905 laki ei koske Elsassin ja Moselin maakuntia, koska ne säädettäessä kuuluivat Saksaan. Niissä nou- datetaan edelleen 1800-luvun säädöksiä Kaksi "rans- kalaista" lakia kuitenkin vaikuttaa kirkon ja koulun asemaan. Ne takaavat, että vanhemmat voivat kieltää lapsiaan osallistumasta uskontotunneille.

Opetus Elsassissa ja Moselissa

6 - 11 vuotiaisen asteella on uskontoa yksi tunti viikossa liitettynä normaaliin opetussuunnitelmaan. Vanhempien pyynnöstä on mahdollisuus yhteen lisätun- tiin viikossa.

Uskontoa opettaa vapaaehtoiset luokanopettajat tai papit tai uskonnonopetuskomission nimittämä aineopet- taja (katekeetta)

11 - 16 vuotiaiden asteella uskonnonopetuksen asema on epäselvä. Monenlaiset lait ja säännökset vaikeut- tavan opetuksen toteuttamista. Saksan aikaisten laki- en mukaan se osa opetussuunnitelmaa, jota aineopetta- jat opettavat, Ranskan lakien mukaan ei ja uskontoa opettavat enemmän kirkkoon sitoutuneet "katekeetat". Sama tilanne on myös 16 - 18 vuotiaiden osalta.

1958 uskonnonopetus tuli osaksi opetussuunnitelmaa myös ammatillisissa oppilaitoksissa. Niissä sovelle- taan samoja säädöksiä kuin 11 - 16 vuotiaiden opetuk- sessa.

ITALIA

Valtiovalta on määrännyt, että Italian yleisissä kouluissa uskonnonopetus on katolista. Sen tehtävä on tukea koulua ja kirkkoa katolisen uskon juurruttami- sessa oppilaisiin. Ainetta voivat opettaa kuurian nimittämät opettajat, maallikot tai papisto.

Valtion ja pyhän istuimen välisissä neuvotteluissa ja sopimuksessa on päätetty, että ainoastaan katolista uskoa tulee opettaa Italian kouluissa, koska hallitus tunnustaa sen, että katolisuus edustaa maan perusta- vanlaatuista uskonnollista kulttuuria.

1991 parlamentissa käytiin kiivas keskustelu uskon- nonopetuksesta. Sen seurauksena opetus on määritelty vapaaehtoiseksi aineeksi ilman pakollista vaihtoeh- toa.

Opetusta annettaan 3 - 6 vuotiaille 2 tuntia viikos- sa, 6 -11 vuotiaille (ala-aste) 2 tuntia viikossa, 11 - 14 vuotiaille (yläaste) 1 tunti viikossa ja 14 - 19 vuotiaille (lukiotaso) 1 tunti viikossa.

Jokaisen uuden kouluasteen alussa oppilas (vanhemmat, jos oppilas on alle 13 vuotias) ilmoittaa, haluaako hän osallistua uskonnonopetukseen vai ei. Jos hän ei halua osallistua, hänen tulee osallistua pakolliseen yhteiskunta-ja ihmisoikeusopetukseen.

Käytännössä kuitenkin ne oppilaat, jotka eivät halua osallistua katoliseen opetukseen, painostetaan lähte- mään koulusta. N. 95 % oppilaista valitsee uskonnon. Protestantit, juutalaiset ja uskonnottomat ovat voi- makkaasti protestoineet sitä säännöstä vastaan, että uskonnonopetuksen sisältö on pelkästään katolista. He ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että vaikka hal- litus puhuu moniuskontoisesta kulttuurista, käytän- nössä katolinen kirkko kontrolloi täysin opetusta. Esim. protestanttisilla oppilailla on mahdollisuus saada omaa opetusta vain omissa seurakunnissaan.

Kuuria hyväksyy kaiken opettajille ja oppilaille tarkoitetun materiaalin. Uuden opetussuunnitelman mukaan uskonnonopetuksen tavoitteena on:

* valottaa katolisen uskon perustavat opinkappaleet ja arvot

* laajentaa tietämystä kirkon elämästä, historiasta ja traditiosta

* antaa perustuvat tiedot ei-kristillisistä uskon- noista

* antaa vastauksia suuriin kysymyksiin koskien elämän tarkoitusta ja tavoitteita

KREIKKA

Ortodoksinen kristillisyys on syvästi vaikuttanut Keikan uskontokasvatukseen. Vaikka maallistuminen on edennyt myös Kreikassa ortodoksinen uskonnonopetus on säilyttänyt paikkansa pakollisena aineena kaikilla koulutasoilla. Ainetta opettavat luokanopettajat ja teologisista tiedekunnista valmistuneet uskonnonopet- tajat.

Turkin pitkäaikaisen miehityksen johdosta Kreikassa joka asteella muslimikouluja, joissa on yleisesti tunnustettu islamilainen opetus. Aineen kehittämises- tä vastaavat maan islamilaisen yhteisön edustajat.

Vanhastaan ortodoksisen opetuksen sisältö on muodos- tunut liturgisesta kasvatuksesta, ortodoksisesta opista, kirkon historiasta ja kirkon kreikkalaisten isien Raamatun tulkinnoista. Nykyään viranomaiset ovat lisänneet opetussuunnitelmiin myös aineksia elämän kysymyksistä ja yksilö-ja yhteiskuntaetiikan pääkohtia. Nämä uudet ainekset ovat kuitenkin huo- nosti integroituneet opetukseen, koska ne koetaan uhkana kirkon viralliselle opille. Tämän seurauksena sekularisoituneiden nuorten uskonnonopetus ei ole helppo tehtävä.

Muiden uskontojen opetus on sisällytetty kyllä ope- tussuunnitelmiin ja oppikirjoihin, mutta opetus ta- pahtuu kirkon näkökulmasta, ei näiden uskontojen omasta itsetulkinnasta.

1985 lähtien laki on taannut myös vähemmistöjen us- konnonopetuksen, mutta käytännön toteutus on yhä auki. Ainoastaan muslimioppilaisen tilanne on järjes- tyksessä.

Uskonnonopetusta koulussa ei koskaan ole mainittu Kreikan perustuslaissa, vaan sitä on pidetty itses- tään selvyytenä. Nykyinen laki toteaa, että " kreik- kalaisen kasvatuksen tavoite on kreikkalaisten moraa- linen, mielenterveydellinen, ammatillinen ja fyysinen kasvatus, kansallisen ja uskonnollisen tietoisuuden kehittäminen kuten myös vapaitten ja vastuuntuntois- ten kansalaisten kasvattaminen". Samaisessa laissa taataan myös uskonnonvapaus.

MUUT EUROOPAN VALTIOT

Muista Euroopan maiden uskonnonopetuksesta kirjoitta- jalla on hallussaan vain hajanaista tietoa ja sekin muuttuu entisen Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen itsenäistyneiden valtioiden osalta nopeasti. Ehkä muutaman vuoden päästä tilanne on toinen.