17.3.1997

Nro 6/1997






1 (14)







Sisältää:     1.     Maakaari
                 2.     Laki maakaaren voimaantulosta annetun lain muuttamisesta
                 3.     Kiinteistönmuodostamislaki
                 4.     Metsälaki
                 5.     Luonnonsuojelulaki
                 6.     Laki rakennuslain muuttamisesta





1.     MAAKAARI


Kuluvan vuoden alusta voimaan tullut maakaari (540/1995) on uudistanut kiinteistöjä koskevan yksityisoikeudellisen lainsäädännön. Tärkeitä sisällöllisiä uudistuksia maakaaressa ovat kiinteistön kaupan yksityiskohtainen sääntely, määräalan ostajan aseman muuttuminen, julkisen luotettavuuden periaatteen toteutuminen kirjaamissäännöksissä sekä kiinteistökiinnitysjärjestelmän uudistuminen. Samalla maakaari on korvannut vuoden 1734 lain maakaaren ja useita muita kiinteistöjä ja kiinteistöasioiden käsittelyä koskevia säädöksiä kuten asetuksen kiinnityksestä kiinteään omaisuuteen vuodelta 1868 ja lain lainhuudatuksesta ja kiinteistösaannon moittimisajasta vuodelta 1930.

Uusi maakaari sisältää säännökset kiinteistön kaupasta ja muusta luovutuksesta, kirjaamisasioista ja niiden käsittelystä, lainhuudatusmenettelystä ja kiinteistöpanttioikeudesta.


Myyjän tiedonantovelvollisuus

Myyjä on ennen kiinteistön luovutusta velvollinen antamaan ostajalle riittävät ja oikeat tiedot kiinteistöstä ja sen ominaisuuksista. Myyjä vastaa antamiensa tietojen oikeellisuudesta sekä myöskin siitä, ettei hän ole antanut ostajalle riittäviä tietoja. Lisäksi myyjällä on velvollisuus oikaista ostajan virheellinen käsitys kiinteistön sellaisesta ominaisuudesta, joka vaikuttaa kiinteistön soveltumiseen aiottuun käyttöön. Myyjä vastaa myös kiinteistönvälittäjän tai jonkun muun edustajansa antamista tiedoista ja tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä.


Ostajan selonottovelvollisuus

Ostajalla on puolestaan selonottovelvollisuus, mikä edellyttää kiinteistön tarkastusta ennen kauppaa. Ostaja ei voi vedota virheenä seikkaan, joka olisi voitu havaita kiinteistön normaalissa tarkastuksessa tai josta hän on tiennyt kauppaa tehtäessä. Ostajalla ei ole kuitenkaan velvollisuutta ilman erityistä syytä tarkistaa myyjän kiinteistöstä antamien tietojen paikkaansapitävyyttä eikä ulottaa tarkastusta seikkoihin, joiden selvittäminen edellyttää teknisiä tai muita tavanomaisesta poikkeavia toimenpiteitä.
Esisopimus

Aiotusta kiinteistön kaupasta voidaan sopia esisopimuksella. Kaupasta voidaan sopia myös niin, että sopimus sitoo vain toista osapuolta. Esisopimus on tehtävä noudattaen kiinteistön kaupalle asetettuja määrämuotoja ja sopimuksessa on mainittava

-     määräaika, jonka kuluessa kiinteistön kauppa on viimeistään tehtävä; mikäli aikaa ei ole sopimuksessa erikseen mainittu, aika on enintään viisi vuotta sopimuksen tekemisestä,
-     ehdot, joiden täyttyessä kiinteistön kauppa tehdään ja
-     kauppahinta tai ainakin sen määräytymisperusteet.

Mikäli asianosaiset eivät ole yksimielisiä esisopimuksen ehtojen täyttymisestä, asia voidaan saattaa käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Kaupan toteutumista vaativan on nostettava kanne kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun esisopimuksen voimassaolo on päättynyt.


Kauppakirja

Kiinteistön kauppa on tehtävä kirjallisesti. Myyjän ja ostajan tai heidän asiamiehensä on allekirjoitettava kauppakirja kaupanvahvistajan läsnä ollessa. Kiinteistön kaupan muotoon kuuluu, että kauppakirja sisältää ainakin seuraavat perustiedot luovutuksesta:

-     luovutuksen tarkoitus,
-     luovutettava kiinteistö,
-     myyjä ja ostaja sekä
-     kauppahinta tai muu vastike.

Kiinteistön kaupan vahvistaa kaupanvahvistaja, joka tarkistaa asianosaisten oikeustoimikelpoisuuden, kaupan laillisuuden (kauppakirja täyttää maakaaren vähimmäisehdot) sekä asianosaisten pyynnöstä omistusta, oikeuksia ja rasitteita koskevat tiedot. Kaupanvahvistajan lisäksi ei enää tarvita muita todistajia. Kiinteistön kauppa syntyy silloin, kun kaupanvahvistaja on sen vahvistanut ja omistusoikeus siirtyy kaupantekohetkellä, jos muuta ei ole sovittu.


Muut kiinteistön kaupan ehdot

Muista kauppakirjan muotoon kuulumattomista ehdoista voidaan sopia vapaamuotoisesti. Näitä ehtoja ovat mm. kiinteistön hallinnan luovutus, kauppahinnan maksutapa ja -aika ja sopimusrikkomusten seuraamukset. Maakaaren tarkoituksena onkin, että asianosaiset voivat sopia keskenään kaupan sisällöstä. Siltä osin kuin asianosaiset haluavat poiketa ostajan asemaa turvaavista maakaaren säännöksistä, niistä on sovittava kauppakirjassa yksilöidysti. Siten esimerkiksi yleisen vastuunrajoituksen sisältävä maininta "kiinteistö myydään siinä kunnossa kuin se on" ei enää riitä, vaan jos on kysymys esimerkiksi homehaitoista kärsivästä rakennuksesta, tämä on myös tuotava esille kauppakirjassa.


Lykkäävä ja purkava ehto

Kiinteistön kaupassa voidaan sopia lykkäävästä ja nyt myös purkavasta ehdosta. Ne ovat sitovia vain, jos ne on otettu kauppakirjaan. Ehto on voimassa enintään viisi vuotta kaupantekopäivästä. Jos kauppakirjassa ei ole mainintaa ehdon voimassaoloajasta tai aika on sovittu viittä vuotta pidemmäksi, noudatetaan viiden vuoden määräaikaa. Kanne kiinteistön palauttamisesta myyjälle on pantava vireille kolmen kuukauden kuluessa ehdon voimassaoloajan päättymisestä.


Kiinteistön kaupassa kielletyt ehdot

Kiinteistön kaupassa on kielletty ehto, joka

-     tarkoittaa lunastus- tai etuosto-oikeutta,
-     rajoittaa ostajan oikeudellista määräämisvaltaa (esim. kiinteistön edelleenmyyntiä, panttausta ja vuokraamista) kuitenkin niin, että ostajalta voidaan kauppakirjaan otetulla ehdolla enintään viiden vuoden ajan kaupanteosta lukien evätä oikeus luovuttaa kiinteistö rakentamattomana tai määrättyä kauppahintaa korkeammasta hinnasta,
-     rajoittaa saannonoikeuteen liittyvää vastuuta tai
-     on sopimaton taikka lainvastainen.


Kiinteistön virheet

Kiinteistön omistusoikeuden siirtyminen tai kaupan ehtojen toteutuminen eivät ole kaupan vahvistumisen jälkeenkään vielä lopullisia, sillä kauppa voi purkaantua, kauppahinta alentua tai myyjä voi joutua maksamaan vahinkokorvausta. Tähän ovat syynä kiinteistön virheet, joita ovat

-     laatuvirhe,
-     vallintavirhe ja
-     oikeudellinen virhe.

Kiinteistössä on laatuvirhe, jos se poikkeaa sovitusta (vrt. myyjän tiedonantovelvollisuus). Jos ostaja ei voi jonkin viranomaisen päätöksen vuoksi määrätä kiinteistön käytöstä tai sen luovuttamisesta tai muusta vallinnasta tavalla, jota hän on voinut perustellusti odottaa kiinteistöä ostaessaan, kysymyksessä on vallintavirhe. Kiinteistössä on oikeudellinen virhe, jos ostaja menettää kiinteistön tai osan siitä tai jotain siihen kuuluvaa kolmannelle taikka jos kiinteistöön kohdistuu panttioikeus tai muu toisen oikeus, jota ostaja ei kauppaa tehdessään tiennyt.

Virheestä on ilmoitettava myyjälle kohtuullisessa ajassa siitä, kun ostaja on sen havainnut tai hänen olisi pitänyt se havaita. Laatuvirheen perusteella ostaja ei voi esittää vaatimuksia sen jälkeen, kun kiinteistön hallinnan luovutuksesta on kulunut yli viisi vuotta. Muiden virheiden osalta ei aikarajoitusta ole.


Lainhuudon hakeminen

Omistusoikeus kiinteistöön kirjataan hakemalla lainhuuto. Muita maakaaren tarkoittamia kirjaamisasioita ovat erityisten oikeuksien kirjaaminen ja kiinteistön kiinnitys. Kiinteistön ja sen määräosan lisäksi lainhuuto on nyt haettava myös määräalaan. Uudessa maakaaressa määräalan omistusoikeus rinnastetaankin kaikissa oleellisissa suhteissa kiinteistön omistusoikeuteen. Lainhuudon hakeminen määräalan saannolle korvaa aiemmin käytössä olleen määräalan erottamisoikeuden kiinnityksen.

Lainhuutoa haetaan kirjallisesti tai suullisesti kuuden kuukauden kuluessa kauppakirjan tekemisestä käräjäoikeudelta, jonka tuomiopiirissä kiinteistö sijaitsee. Hakemuksesta tulee ilmetä

-     kiinteistö, jota hakemus koskee,
-     hakijan vaatimus tai pyytämä toimenpide sekä tarvittaessa sen perustelu,
-     hakijan nimi ja kotipaikka sekä henkilötunnus, kaupparekisterinumero tai muu vastaava tunnus sekä
-     hakijan, hänen laillisen edustajansa tai asiamiehensä puhelinnumero sekä postiosoite, johon asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa.


Hakemukseen on liitettävä tarpeelliset asiakirjat eli saannon perusteena oleva kauppakirja alkuperäisenä taikka kaupanvahvistajan tai kirjaamisviranomaisen oikeaksi todistamana jäljennöksenä. Mikäli kiinteistön edellistä omistajaa ei ole merkitty lainhuudon saajaksi,hänen omistusoikeudestaan on esitettävä selvitys, joka olisi ollut tarpeen hänen saantonsa huudattamiseksi. Kirjaamisviranomainen hankkii oma-aloitteisesti selvityksen sellaisista asian ratkaisemiseksi tarpeellisista
seikoista, joita koskevat tiedot on saatavissa lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä. Puutteellisen hakemuksen täydentämistä varten kirjaamisviranomaisen on ilmoitettava hakijalle, millä tavoin hakemus on puutteellinen ja aika, mihin mennessä hakemusta on viimeistään täydennettävä.

Seurauksena lainhuudon hakematta jättämisestä on uhkasakon asettaminen ja sen maksattaminen.

Lainhuuto myönnetään, kun saanto on esim. lykkäävän tai purkavan ehdon täytyttyä tullut lopulliseksi. Jos lainhuutoa ei heti hakemisen jälkeen voida myöntää, lainhuutoasia jää hakemisen ja myöntämisen väliseksi ajaksi lepäämään. Päätös lainhuudon myöntämisestä tehdään merkitsemällä asian ratkaisu lainhuuto- ja kiinteistörekisteriin.

Lainhuudon myöntäminen ei estä riitauttamasta kiinteistön omistusoikeutta tai saannon pätevyyttä, mutta lainhuuto korjaa saantokirjaan mahdollisesti syntyneen muotovirheen.

Lainhuudon merkitystä ja rekisterien julkista luotettavuutta korostaa valtion vahingonkorvausvastuu. Vilpittömässä mielessä toimineella ja rekisteritietoihin luottaneella on oikeus saada valtion varoista korvaus hänelle rekisteritietojen virheellisyydestä aiheutuneista vahingoista.

Kirjaamisviranomainen lähettää määräalalle myönnetystä lainhuudosta ilmoituksen maanmittaustoimistolle tai kiinteistöinsinöörille, jolloin kiinteistönmuodostustoimitus tulee tällä ilmoituksella vireille.

Ennen vuotta 1997 hankituille määräaloille tulee lainhuuto hakea kahden vuoden kuluessa maakaaren voimaantulosta eli viimeistään vuoden 1998 aikana. Määräaloille, joita koskee vahvistettu voimassa oleva erottamisoikeuden kiinnitys, ei lainhuutoa tarvitse hakea.


Kiinteistökiinnitys

Kiinnitys voidaan maakaaren mukaan vahvistaa itsenäiseen kiinteistöön, sen määräosaan sekä nyt myös erottamattomaan määräalaan, vuokraoikeuteen sekä eräin edellytyksin muuhun toisen maahan kohdistuvaan määräaikaiseen käyttöoikeuteen. Kiinnitystä ei voida hakea velkakirjaan eikä muuhun saamistodistukseen. Kiinnitystä saa hakea kiinteistön omistaja, joka on viimeksi hakenut lainhuutoa sekä vuokra- ja käyttöoikeuden haltija. Sensijaan velkojalla ei ole enää oikeutta kiinnityksen hakemiseen. Kiinnitystä haetaan omistajan allekirjoittamalla hakemuksella käräjäoikeudelta, jonka tuomiopiirissä kiinteistö sijaitsee. Hakemuksesta tulee ilmetä hakemuksen kohde sekä haetun kiinnityksen markkamääräinen suuruus.

Kiinnitys vahvistetaan hakemuksessa ilmoitetun rahamäärän suuruisena. Jos hakemus koskee usean kiinnityksen vahvistamista samaan kiinteistöön, hakemuksessa voidaan määrätä niiden keskinäinen etusijajärjestys. Useaa kiinnitystä haettaessa omistaja tavallaan pilkkoo kiinteistön vakuusarvon sopiviin osiin, joita hän voi tarvittaessa käyttää myöhemmin. Kiinnitykset voivat näin ollen olla tyypiltään esimerkiksi 50 000 ja/tai 100 000 mk.

Kiinnitysten uudistamispakosta on luovuttu. Kiinnitys on voimassa kunnes se on kuoletettu.


Kiinteistöpanttioikeus

Kun kiinnitys on vahvistettu, hakijalle annetaan panttikirja todistukseksi kiinnityksestä. Kiinteistöä koskeva panttioikeus syntyy vasta silloin, kun panttikirja annetaan velkojan hallintaan saamisen vakuudeksi. Panttaussuostumuksen voi antaa vain kiinteistön omistaja. Panttikirjan käyttö edellyttää käytännössä, että velkoja
tarkistaa sekä omistajatiedot että kiinnityksen etusijajärjestyksen lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä. Velkojalla on panttioikeuden perusteella oikeus saada maksu
saamiselleen, kun kiinteistöstä kertyneitä varoja jaetaan ulosoton tai lunastuksen vuoksi taikka muutoin viranomaisten toimesta. Panttioikeus ei tuota velkojalle oikeutta itse myydä kiinteistöä tai panttikirjaa. Panttikirja palautuu kiinteistön omistajalle saamisen tultua maksetuksi ja hän voi käyttää sitä myöhemmin uudelleen vakuutena tarvitsematta ryhtyä uuteen kiinnittämismenettelyyn.

Kiinteistöön kohdistuva panttioikeus koskee täysimääräisesti myös siitä luovutettua määräalaa. Määräala vapautuu emäkiinteistön panttivastuusta vain, jos kiinnitys sen osalta puretaan panttioikeuden haltijan suostumuksella. Mikäli kantakiinteistö selvästi riittää vastaamaan kaikista emäkiinteistöön kohdistuvista panttisaamisista, määräala voidaan vapauttaa emäkiinteistöön vahvistetuista kiinnityksistä ilman panttioikeuden haltijan suostumustakin. Tällöin määräala vapautuu kaikista emäkiinteistöön vahvistetuista kiinnityksistä.

Vanhat kiinteistöihin kohdistuvat velkakiinnitykset ovat voimassa edelleen 10 vuotta vahvistamisesta tai viimeisestä uudistamisesta. Kun määräaika päättyy, ne vaihdetaan panttikirjoiksi, mikäli kiinnitystä halutaan jatkaa.





2.     LAKI MAAKAAREN VOIMAANTULOSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA


Maakaaren säännösten mukaan valtion metsämaan, pakkolunastusyksikön, yleisiin tarpeisiin erotetun alueen, erillisen vesijätön, yleisen vesialueen ja yleisen alueen omistusoikeutta ei kirjata lainhuutona. Siten seurakuntien virkatalot, joille kruununluontoisina tiloina ei ole aiemmin voitu antaa lainhuutoa, ovat nyt tulleet lainhuudatusvelvollisuuden piiriin.

Niinikään laki maakaaren voimaanpanosta annetun lain muuttamisesta (1125/1996), jolla jako kruununluontoiseen ja perintöluontoiseen maahan on lakkautettu, edellyttää lainhuudon hakemista virkataloille. Aikaa lainhuudon hakemiseen virkataloille on kaksi vuotta maakaaren voimaantulosta eli vuoden 1998 loppuun.

Lainhuuto myönnetään ilman aikaa vievää kuulutusmenettelyä, vaikkei seurakunnilla olekaan esittää saantokirjaa virkataloihin. Lainhuutoa haetaan käräjäoikeudelta kiinteistörekisterin otteella.

Lainhuudon saaminen virkataloille merkitsee käytännössä sitä, että seurakunnat voivat nyt hakea virkataloihin kiinnityksiä ja saada niiden vakuusarvoa vastaavat panttikirjat käytettäviksi lainojen vakuutena. Tämä merkitsee myös säästöä uusien velkasitoumusten leimaverokuluissa.






3.     KIINTEISTÖNMUODOSTAMISLAKI


Osana kiinteistöjä koskevaa lainsäädäntöuudistusta tuli kuluvan vuoden alusta voimaan kiinteistönmuodostamislaki (554/1995). Tämä laki korvaa vuonna 1951 annetun jakolain ja samana vuonna annetun lain tilojen yhdistämisestä, vuonna 1960 annetun kaavoitusalueiden jakolain sekä vuonna 1975 annetun lain eräistä tilusjärjestelyistä. Uuden lain tarkoituksena on kiinteistöjärjestelmän selvyyden ja luotettavuuden parantaminen sekä kiinteistörakenteen kehittäminen tilusjärjestelyjä edistämällä.


Kiinteistö

Kiinteistömuodostamislain sisällöllisenä lähtökohtana on kiinteistö omistuksen, rekisterijärjestelmän ja kirjaamisen kohteena. Uudessa laissa kiinteistö määritellään itsenäisen maanomistuksen yksiköksi, joka kiinteistörekisterilain nojalla on merkittävä kiinteistönä kiinteistörekisteriin. Kiinteistö käsittää siihen kuuluvan alueen, osuudet yhteisiin alueisiin ja yhteisiin erityisiin etuuksiin sekä kiinteistöön kohdistuvat rasiteoikeudet ja yksityiset erityiset etuudet. Kiinteistö voi olla tila tai tontti.


Kiinteistötoimitus

Kiinteistötoimituksessa suoritetaan kiinteistöjen ja muiden rekisteriyksiköiden muodostaminen, kiinteistöjaotuksen muuttaminen muulla tavoin sekä rekisteriyksikön ulottuvuuden tai muun kiinteistöjaotusta koskevan asian vahvistaminen. Yleisimpiä kiinteistötoimituksia ovat lohkominen, tontinmittaus ja yleisen alueen mittaus, halkominen, tilusvaihto sekä kiinteistönmääritys.

Kiinteistötoimituksen suorittavat toimitusinsinööri ja kaksi kunnanvaltuuston valitsemaa uskottua miestä. Laissa määritellyissä tapauksissa toimituksen voi suorittaa toimitusinsinööri yksinäänkin. Toimitusinsinöörinä voi olla maanmittauslaitoksen tai kunnan palveluksessa virkasuhteessa oleva alan koulutuksen saanut diplomi-insinööri, insinööri tai teknikko. Kunnallista viranhaltijaa kutsutaan kiinteistöinsinööriksi.

Kiinteistötoimitusta haetaan kirjallisesti siltä maanmittaustoimistolta, jonka alueella toimituksen kohde sijaitsee. Tontin ja yleisen alueen mittausta sekä eräitä muita toimituksia haetaan kuitenkin asianomaisen kunnan kiinteistörekisterin pitäjältä. Poikkeuksen kiinteistötoimituksen hakumenettelyssä muodostaa määräalan lohkominen, jota koskeva toimitus tulee automaattisesti vireille kirjaamisviranomaisen ilmoitettua maanmittaustoimistolle tai kunnan kiinteistörekisterin pitäjälle lainhuudon myöntämisestä.


Lohkominen

Kiinteistöstä ja yhteisestä alueesta voidaan rajoiltaan määrätty alue (määräala) muodostaa eri tilaksi taikka siirtää ennestään olevaan kiinteistöön lohkomalla. Lohkomista voi hakea kiinteistön tai määräalan omistaja, jolla on lainhuuto kiinteistöön tai määräalaan. Lohkottavaa kiinteistöä kutsutaan laissa emäkiinteistöksi, määräalasta muodostettavaa kiinteistöä lohkokiinteistöksi sekä kiinteistöä, joka muodostetaan emäkiinteistön jäljelle jäävistä tiluksista, kantakiinteistöksi. Kantakiinteistö jää määräalan kaupassa aina myyjän nimiin.

Lohkominen on pitkälti riippuvainen kaavoitustilanteesta. Niinpä vahvistetussa yleiskaavassa virkistys- tai suojelualueeksi osoitetulla alueella rakennuspaikaksi tarkoitettua kiinteistöä ei saa muodostaa lohkomalla, jos se vaikeuttaa huomattavasti alueen käyttämistä kaavassa osoitettuun tarkoitukseen. Asemakaava-alueella taas lohkomista ei saa suorittaa ilman kunnan suostumusta niin, että alueelle muodostuu uusi raja, joka poikkeaa asemakaavan tai tonttijaon mukaan muodostet-
tavaksi tarkoitetusta rajasta. Rakennus- tai rantakaava-alueella puolestaan ei lohkomista saa suorittaa siten, että se vaikeuttaa kaavan toteuttamista. Alueella, jolle rantakaavan laatiminen on rakennuslain 123 a §:n mukaan tarpeen, ei rakennuspaikaksi tarkoitettua määräalaa saa lohkoa ennen rantakaavan vahvistamista. Jos lohkomisessa syntyy epätietoisuutta siitä, onko alueelle laadittava rantakaava, tai jos toimitusinsinööri pitää rantakaavan laatimista tarpeellisena, on toimitusinsinöörin siirrettävä asia ympäristöministeriön tai lääninhallituksen ratkaistavaksi. Rantarakennuspaikaksi tarkoitetun määräalan lohkominen on mahdollista edellä mainituissakin tapauksissa mm. silloin, kun on ilmeistä, ettei määräalan rakentaminen vaikeuta rantakaavan laatimista tai jos kunta on perustellusta syystä antanut suostumuksensa lohkomiseen.


Tontinmittaus ja yleisen alueen mittaus

Tonttijaon mukainen tontti (kaavatontti) erotetaan asemakaava-alueella tontinmittaustoimituksella. Jos kiinteistöstä luovutettu määräala vastaa tonttijaon mukaista tontin aluetta, tontin mittaus tulee vireille, kun kirjaamisviranomaisen ilmoitus määräalan saannon lainhuudatuksesta on saapunut asianomaiselle kiinteistöinsinöörille. Muussa tapauksessa tontinmittaus tehdään joko kaavatontin tai siihen kuuluvan alueen omistajan tai osaomistajan taikka sen haltijan hakemuksesta. Tontinmittaus voidaan suorittaa myös kiinteistörekisterin pitäjän määräyksestä. Erotettu tontti muodostetaan kiinteistöksi merkitsemällä se kiinteistörekisteriin.

Asemakaavassa yleiseksi alueeksi osoitettu alue tai sen osa erotetaan tai siirretään ennestään olevaan yleiseen alueeseen yleisen alueen mittauksella. Tämä suoritetaan alueen omistajan tai osaomistajan ja kunnan hakemuksesta taikka kiinteistörekisterin pitäjän määräyksestä.


Halkominen

Halkomisella tarkoitetaan tilan jakamista osakkaiden omistamien osuuksien mukaisessa suhteessa eri tiloiksi. Oikeus halkomiseen on tilan tai sen määräosan omistajalla, jolla on lainhuuto tilaan tai sen määräosaan. Jos tilaa koskeva sovintojako on ollut kauan voimassa, on sovintojaolla hallittujen tilusten osalta jakoperusteena osakkaan nautinta, jos kaikki osakkaat siitä sopivat tai jos se on kohtuullista. Osakkaalle muodostettavan tilan tulee saada se tilusmäärä, joka jyvityksen ja jakoperusteen mukaan sille kuuluu. Jos halottavaan tilaan kuuluva omaisuus ei jakaudu muodostettavien tilojen kesken jakoperusteen mukaan, maksetaan erotuksesta korvaus.


Tilusvaihto

Tilusvaihto on kiinteistötoimitus, jossa eri kiinteistöihin kuuluvat, jyvitysarvoltaan likimäärin toisiaan vastaavat alueet vaihdetaan keskenään. Tilusvaihto voidaan suorittaa myös siten, että kiinteistö saa luovuttamansa alueen vastikkeena toiselle kiinteistölle kuuluvaa osuutta yhteiseen alueeseen taikka kiinteistölle maksetaan omaisuusarvojen erotuksesta korvaus. Tilusvaihto suoritetaan kiinteistöjen omistajien sopimuksella. Ilman omistajien sopimusta tilusvaihto voidaan suorittaa mm. kaavatontin taikka rakennus- tai rantakaavaan sopeutuvan rakennuspaikan kiinteistöksi muodostamista varten, kun vaihdettavat alueet on kaavassa osoitettu samaan käyttötarkoitukseen.

Muista seurakuntien kiinteistöjä koskevista luovutuksista poiketen ei kirkkovaltuuston tilusvaihtoa koskevaa päätöstä alisteta kirkkohallituksen vahvistettavaksi.

Rakennus- tai rantakaavaan soveltuvan rakennuspaikan muodostamiseksi kiinteistön omistajalla on oikeus lunastaa toiseen rekisteriyksikköön kuuluvaa aluetta. Milloin useat tahtovat lunastaa toiselle kuuluvaa rakennuspaikan aluetta, on etuoikeus sillä, jonka osalla rakennuksineen ja laitteineen on suurin arvo. Jos raken-
nuspaikan osat ovat samanarvoiset, lunastusoikeus on sillä, joka on ensiksi vaatinut lunastusta.


Kiinteistönmääritys

Ennen vuotta 1917 voimassa olleen lainsäädännön nojalla maanmittaustoimituksessa yleisenä tai yhteisenä alueena jakokunnan osakastilojen tarvetta laajempaan tarkoitukseen käytettäväksi jätetty tai erotettu alue tai tällaisen alueen osa, jota ei ole myöhemmin muodostettu kiinteistöksi tai yhteiseksi alueeksi ja joka on tarkoitettu käytettäväksi mm. kirkkoa, kappelia ja hautausmaata varten, muodostetaan kiinteistöksi ja alueen omistaja selvitetään ja ratkaistaan kiinteistömäärityksellä. Kiinteistönmääritystoimitusta haetaan asianomaiselta maanmittaustoimistolta.

Em. alueiden omistajaksi katsotaan se, jota varten alue toimitusasiakirjoista tai muista asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan on yleiseksi tai yhteiseksi jätetty tai erotettu ja joka on ryhtynyt käyttämään aluetta alkuperäiseen tarkoitukseen. Jos alueen käytöstä alkuperäiseen tai sitä vastaavaan tarkoitukseen on ryhtynyt huolehtimaan toinen, joka on saanut alueen hallintaansa, omistaja on se, joka tehtävästä huolehtii.





4.     METSÄLAKI


Metsälaki (1093/1996) tuli voimaan 1.1.1997 ja sillä kumottiin vuonna 1967 annettu yksityismetsälaki ja vuonna 1922 annettu suojametsälaki. Metsälaki koskee nyt kaikkia metsänomistajia, myös valtiota. Lakia ei kuitenkaan sovelleta mm. luonnonsuojelulain nojalla muodostetuilla suojelualueilla, asemakaava-alueilla eikä rakennus- tai rantakaava-alueilla lukuun ottamatta maa- ja metsätalouteen osoitettuja alueita.

Metsälain tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään.


Metsätalouden alueellinen tavoiteohjelma

Metsäkeskusten tehtävänä on laatia toiminta-alueelleen metsätalouden alueellinen tavoiteohjelma ja seurata sen toteutumista. Ohjelma laaditaan yhteistyössä alueen keskeisten metsätalouden tahojen sekä ympäristösuojeluviranomaisten ja muiden ohjelman laatimisen kannalta tarpeellisten tahojen kanssa. Metsähallitus osallistuu tavoiteohjelman laatimiseen hallinnassaan olevien maiden osalta.

Tavoiteohjelmaan tulee sisältyä mm.

-     yleiskuvaus metsien ja metsätalouden tilasta sekä kehittämistarpeista ja -tavoitteista,
-     kuvaus metsien biologisesta monimuotoisuudesta,
-     puuntuotanto sekä sen kehittämistarpeet ja -tavoitteet,
-     tarpeet ja tavoitteet metsien biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja
-     arvio tavoiteohjelman toteutumisen taloudellisista ja ympäristöllisistä vaikutuksista.

Tavoiteohjelma tarkistetaan enintään viiden vuoden välein.



Metsän hakkuu ja uudistaminen

Metsälaissa kuten kumotussa yksityismetsälaissakin puuston hakkuut jaotellaan kasvatushakkuisiin ja uudistushakkuisiin. Kasvatushakkuu tulee suorittaa siten, että hakkuualueelle jää riittävä kasvatuskelpoinen puusto. Uudistushakkuu saadaan metsälain mukaan suorittaa silloin, kun puusto on saavuttanut riittävän järeyden tai iän taikka jos erityiset syyt sitä muuten puoltavat. Hakkuissa tulee välttää kasvamaan jätettävän puuston vahingoittamista ja maastovaurioiden aiheuttamista.

Metsän uudistaminen voidaan suorittaa joko luontaisena uudistamisena tai viljelemällä. Uudistushakkuu saadaan suorittaa luontaisena uudistamisena, mikäli alueella on puuston, maaperän ja pintakasvillisuuden perusteella ennalta arvioiden riittävät edellytykset luontaisen taimiaineksen syntymiseen. Tällöin tulee myös huolehtia taimettumisedellytyksiä ylläpitävien toimenpiteiden suorittamisesta kuten maanpinnan käsittelystä, taimettumista haittaavien puiden ja pensaiden raivauksesta, ruohon-, heinän- ja vesakontorjunnasta ja muusta jälkihoidosta mahdollisine täydennysviljelyineen. Metsän luontaisen uudistamisen edellytysten puuttuessa uudistaminen suoritetaan joko kylvämällä tai istuttamalla.

Uudistushakkuun jälkeen alueelle on saatava kohtuullisessa ajassa taloudellisesti kasvatuskelpoinen taimikko, jonka kehittymistä muu kasvillisuus ei välittömästi uhkaa. Taimikon perustamista koskevat toimenpiteet on saatettava loppuun viimeistään viiden vuoden kuluessa uudistushakkuun aloittamisesta tai kolmen vuoden kuluessa uudistushakkuun päättämisestä. Metsää luontaisesti uudistettaessa tulee uudistusalalla olla riittävä määrä luontaisesti syntyneitä ja niitä tarvittaessa täydentäviä viljelytaimia Lapin metsäkeskuksen alueella seitsemässä vuodessa, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskusten alueilla viidessä vuodessa ja muualla maassa kahdessa vuodessa taimikon perustamista koskeneiden toimenpiteiden loppuunsaattamisesta.


Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen

Metsiä tulee hoitaa ja käyttää siten, että yleiset edellytykset metsien biologiselle monimuotoisuudelle ominaisten elinympäristöjen säilymiselle turvataan. Metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat:

-     lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt,
-     ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot,
-     rehevät lehtolaikut,
-     pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla,
-     rotkot ja kurut,
-     jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät sekä
-     karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat.

Jos em. elinympäristöt ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia sekä ympäristöstään selvästi erottuvia, niitä koskevat hoito- ja käyttötoimenpiteet tulee tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla.


Metsänkäyttöilmoitus

Maanomistajan tai metsänhakkuuoikeuden haltijan tulee antaa vähintään 14 päivää ennen hakkuun tai muun toimenpiteen aloittamista metsäkeskukselle metsänkäyttöilmoitus, josta tulee ilmetä mm.

-     ilmoituksen antajan nimi- ja yhteystiedot,
-     kiinteistöä koskevat rekisteritiedot,
-     toimenpidealueen sijaintia osoittava kartta tai koordinaattitiedot,
-     suoritettavat hakkuut metsiköittäin kasvatus- ja uudistushakkuisiin esiteltyinä. Uudistushakkuiden osalta ilmoituksesta tulee ilmetä mm. kasvupaikkaa, puustoa, uudistamistapaa ja taimikon perustamistöitä koskevat tiedot,
-     selvitys siitä, miten suunnitelluissa toimenpiteissä otetaan huomioon elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttäminen.

Siltä osin kuin metsänkäyttöilmoituksessa tarvittavat tiedot ilmenevät metsäkeskuksen käytettävissä olevasta metsäsuunnitelmasta tai muusta suunnitelmasta, metsänkäyttöilmoituksessa voidaan viitata mainittuun suunnitelmaan.


Valvonta ja seuraamukset

Jos on perusteltua syytä epäillä, että suunniteltu tai aloitettu hakkuu tai muu toimenpide on säännösten vastainen taikka että metsänkäyttöilmoituksessa esitetyllä tavalla ei saataisi aikaan taloudellisesti kasvatuskelpoista taimikkoa, metsäkeskuksen on pyrittävä neuvottelemaan asianosaisten kanssa tarpeellisen muutoksen aikaansaamiseksi. Metsäkeskus voi myös tietyin edellytyksin vaatia ennen uudistushakkuun aloittamista hyväksyttävän vakuuden asettamista tarvittavien jälkitöiden suorittamisesta.

Jos neuvottelua ei ole saatu aikaan tai se ei ole johtanut tulokseen ja jos on perusteltua syytä epäillä, että aloitettu hakkuu tai muu toimenpide on säännösten vastainen, metsäkeskus voi kieltää toimenpiteen (käsittelykielto) toistaiseksi tai määräajaksi. Käsittelykielto voidaan antaa myös esim. silloin, kun metsänkäyttöilmoitusta ei ole annettu määräajassa. Käsittelykieltoa koskevan päätöksensä tehosteeksi metsäkeskus voi asettaa uhkasakon. Metsäkeskuksen päätökseen voidaan hakea muutosta valittamalla lääninoikeudelle.

Jos on perusteltua syytä epäillä, että hakkuu tai muu toimenpide on tehty säännösten vastaisesti, jos uudistushakkuun edellyttämistä jälkitöistä ei ole huolehdittu taikka jos on annettu käsittelykielto, alueella on pidettävä viipymättä katselmus. Siinä on selvitettävä, onko lakia rikottu ja mitä toimenpiteitä tarvitaan lain velvoitteiden täyttämiseksi.

Jollei korjaavista toimenpiteistä päästä sopimukseen, metsäkeskus voi velvoittaa asianomaisen tekemään tarvittavat toimenpiteet. Metsäkeskus voi asettaa päätöksensä tehosteeksi uhkasakon tai uhan, että toimenpiteet tehdään asianomaisen kustannuksella.

Metsänkäyttöilmoituksen laiminlyönnistä ja metsärikkomuksesta on seurauksena sakkorangaistus. Milloin lainvastaisella menettelyllä on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä taikka jos toimenpide on tehty tavalla, joka osoittaa yleistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä, rikoksentekijä on tuomittava metsärikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Lain rikkomisesta saatu taloudellinen hyöty tuomitaan valtiolle menetetyksi.





5.     LUONNONSUOJELULAKI


Rinnan metsälainsäädännön uudistamisen kanssa valmisteltu luonnonsuojelulaki (1096/1996) tuli voimaan 1.1.1997. Uusi laki kumosi vuonna 1923 annetun luonnonsuojelulain siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Uuden luonnonsuojelulain tavoitteena on mm. luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen, luonnonkauneuden ja maisema-arvojen vaaliminen sekä luonnonvarojen ja luonnonympäristön kestävän käytön tukeminen. Tavoitteen saavuttamiseksi luonnonsuojelussa tulee tähdätä maamme luonnontyyppien ja luonnonvaraisten eliölajien suotuisan suojelutason saavuttamiseen ja säilyttämiseen.

Luonnonsuojeluohjelma

Valtakunnallisesti merkittävien luonnonarvojen turvaamiseksi voidaan laatia luonnonsuojeluohjelmia, joilla alueita varataan luonnonsuojelutarkoituksiin. Luonnonsuojeluohjelmaan kuuluvalla alueella on voimassa toimenpidekielto, jolla estetään alueen suojelua vaarantavat hankkeet. Luonnonsuojeluohjelman laatii ympäristöministeriö. Ohjelmaa laadittaessa on niille, joiden etua tai oikeutta asia koskee, varattava tilaisuus tulla kuulluksi.


Luonnonsuojelualueet

Luonnonsuojelualueita ovat kansallispuistot ja luonnonpuistot, joita voidaan perustaa vain valtion omistamalle maalle, sekä muut luonnonsuojelualueet, joita voidaan perustaa myös yksityisten omistamalle maalle. Kansallispuistoilla on oltava merkitystä yleisenä luonnonnähtävyytenä tai muutoin luonnontuntemuksen lisäämisen tai yleisen luonnonharrastuksen kannalta. Luonnonpuistolla taas on oltava merkitystä luonnonmukaisen kehityksen turvaamiselle, tieteelliselle tutkimukselle tai opetukselle. Kansallispuistolle laaditaan hoito- ja käyttösuunnitelma, jossa määritellään toimenpiteet puiston perustamistavoitteiden toteuttamiseksi.

Muun luonnonsuojelualueen perustaminen yksityisten omistamalle maalle tapahtuu maanomistajan hakemuksesta tai suostumuksella. Alueen perustamista haetaan alueelliselta ympäristökeskukselta, joka tekee myös perustamispäätöksen.  Päätöstä ei voida antaa, elleivät maanomistaja ja ympäristökeskus ole sopineet alueen rauhoitusmääräyksistä ja aluetta koskevista korvauksista. Mikäli yksityisen omistama alue sisältyy valtioneuvoston hyväksymään luonnonsuojeluohjelmaan, ympäristökeskus voi perustaa sen luonnonsuojelualueeksi ilman maanomistajan suostumustakin. Maanomistajalle ja kunnalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen päätöksen antamista. Luonnonsuojelualueen perustamisesta tehdään merkintä kiinteistörekisteriin.


Luonnonmuistomerkit

Luonnonmuistomerkkejä ovat mm. yksittäiset puut, puuryhmät, siirtolohkareet tai muut niitä vastaavat luonnonmuodostumat, joita niiden kauneuden, harvinaisuuden, maisemallisen merkityksen, tieteellisen arvon tai muun vastaavan syyn vuoksi on aihetta erityisesti suojella. Yksityisen omistamalla maalla sijaitsevan luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta päättää kunta omistajan hakemuksesta tai suostumuksella.


Luontotyyppien suojelu

Luonnonsuojelun keinovalikoimaa on laajennettu ottamalla käyttöön luontotyyppien ja maiseman suojelu. Suojeltavat luontotyypit ovat:

-     luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt,
-     pähkinäpensaslehdot ja tervaleppäkorvet,
-     katajakedot ja lehdesniityt,
-     luontaiset hiekkarannat ja merenrantaniityt,
-     puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset hiekkadyynit sekä
-     avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut ja puuryhmät.

Vesilakiin tehdyllä muutoksella suojeltavia vesiluonnon tyyppejä ovat mm.

-     muualla kuin Lapin läänissä enintään yhden hehtaarin suuruiset lammet ja järvet ja
-     luonnontilaiset lähteet.

Näitä alueita ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu. Luontotyypin suojelu tulee voimaan, kun ympäristökeskus on määritellyt alueen rajat ja antanut suojelupäätöksen tiedoksi maanomistajalla. Luontotyypin muuttamista koskeva kielto on kuulutettava kunnan ilmoitustaululla.


Eliölajien suojelu

Milloin luonnonvaraisena esiintyvän eläin- tai kasvilajin olemassaolo käy uhatuksi tai rauhoittaminen todetaan muusta syystä tarpeelliseksi, ne voidaan säätää asetuksella erityisesti suojeltaviksi lajeiksi. Tällöin lajin säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on kielletty.


Maiseman suojelu

Maisema-alue perustetaan luonnon- tai kulttuurimaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden tai siihen liittyvien muiden erityisten arvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi. Valtakunnallista merkitystä omaavan alueen perustamisesta päättää ympäristöministeriö, muun maisema-alueen perustamisesta ympäristökeskus maakunnan liiton esityksestä. Maiseman olennaisten piirteiden säilyttämiseksi annettavat määräykset eivät saa aiheuttaa alueen omistajalle merkityksellistä haittaa, jollei valtio suorita haitasta korvausta.


Lunastaminen, korvaukset ja muutoksenhaku

Luonnonsuojelu pyritään toteuttamaan ensisijaisesti vapaaehtoisin keinoin sopimuksin sekä alueita koskevin kaupoin ja maanvaihdoin. Maanomistajalla on oikeus vaatia suojeluohjelmaan kuuluvan alueensa lunastamista neljän vuoden kuluttua siitä, kun suojeluohjelma on hyväksytty ja sitä koskeva päätös on saanut lainvoiman. Lunastus pannaan vireille hakemalla maanmittaustoimistolta määräystä lunastustoimituksesta.

Valtioneuvostolla ja ministeriöllä on oikeus lunastaa maata luonnonsuojelualueen perustamista ja lainvoimaisen suojeluohjelmaan kuuluvan alueen haltuunottoa varten. Lunastusoikeus koskee myös aluetta, joka rajoiltaan vähäisessä määrin poikkeaa luonnonsuojeluohjelmasta edellyttäen, että luonnonsuojelu tai muu yleinen etu vaatii lunastamista. Ennen lunastukseen ryhtymistä, milloin se on mahdollista ilman huomattavia vaikeuksia, asiasta on neuvoteltava maanomistajan kanssa.

Jos luontotyypin tai eliölajin suojelua koskevasta päätöksestä aiheutuu maanomistajalle merkittävää haittaa, hänellä on oikeus saada valtiolta haitasta täysi korvaus. Korvausvelvollisuus ei kuitenkaan synny ennen kuin omistaja on hakenut lupaa poiketa toimenpidekiellosta ja hakemus on hylätty. Jos on ilmeistä, ettei luvan myöntämiselle ole edellytyksiä, toimitus korvaus määräämiseksi voidaan panna vireille ilman luvan hakemistakin. Niinikään ympäristökeskuksen luonnonsuojelualueen perustamista koskevasta päätöksestä, milloin siitä aiheutuu omistajalle merkityksellistä haittaa, valtio on omistajan niin vaatiessa velvollinen maksamaan korvausta. Tämä korvaus määritetään tarvittaessa maanmittaustoimiston suorittamassa toimituksessa. Maksettava korvaus voidaan ympäristökeskuksen vaatimuksesta jaksottaa enintään neljään vuotuiseen maksuerään.

Valtioneuvoston ja ympäristöministeriön päätöksestä voidaan valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen sillä perusteella, että päätös on lainvastainen. Ympäristökeskuksen ja kunnan päätöksestä valitetaan lääninoikeuteen. Valitusoikeus on niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea. Muissa kuin korvausta koskevissa asioissa valitusoikeus on myös asianomaisella kunnalla. Niinikään sellaisella rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhdistyksellä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristösuojelun edistäminen, on valitusoikeus muissa kuin korvausta ja eräitä poikkeuslupia koskevissa asioissa.


Natura 2000 -verkosto

Luonnonsuojelulailla on myös pantu täytäntöön luontotyyppien ja luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annettu Euroopan yhteisön neuvoston luontodirektiivi ja luonnonvaraisten lintujen suojelusta annettu lintudirektiivi.

Luontodirektiivin tarkoituksena on turvata Euroopan unionin alueen luonnon säilyminen monimuotoisena. Tähän tavoitteeseen tähdätään luomalla yhtenäinen suojeltavien alueiden verkosto, Natura 2000. Verkoston avulla pyritään vakauttamaan ja laajentamaan unionin kannalta tyypillisten ja tärkeiden luonnontyyppien ja lajien luontaiset levinneisyysalueet. Tärkeinä pidettyjä luontotyyppejä on Euroopassa laskettu olevan lähes 200, joista Suomessa on noin 50. Tärkeitä lajeja luontodirektiiviin sisältyy yli 600, joista Suomessa on 32 eläinlajia ja 12 kasvilajia.

Lintudirektiivin tarkoituksena on suojella kaikkia unionin alueen luonnonvaraisia lintuja. Niiden lisäksi direktiivi koskee myös lintujen munia, pesä ja pesimisympäristöjä. Erityisesti muuttolinnuille tärkeät kosteikkoalueet tulee suojella. Lintudirektiiviin sisältyy lähes 200 erityisiä suojelutoimia vaativaa lintulajia, joista Suomessa elää 60.

Natura 2000 -verkostoon sisällytetään jo olemassa olevat luonnonsuojelualueet kuten kansallis- ja luonnonpuistot sekä eri luonnonsuojeluohjelmin perustetut alueet. Myös uusia alueita tullaan liittämään verkostoon. Valtion maita koskeva alustava suojeluehdotus, joka sisältää yhteensä 370 kohdetta yhteispinta-alaltaan noin 2,5 milj. ha, on jo lähetetty komissiolle. Yksityismailla sijaitsevia suojelukohteita on etsitty ympäristökeskusten toimesta kesän 1996 aikana ja ympäristöministeriö julkistaa ne kuluvan vuoden huhtikuun alkupäivinä. Luonnonsuojelulain mukaan asianosaisten kuuleminen suoritetaan kuuluttamalla suojeluehdotuksesta kunnan ilmoitustaululla  ja julkaisemalla  kuulutus vähintään  yhdessä paikkakunnalla yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Maanomistaja voi tehdä Natura-ehdotuksesta kirjallisen muistutuksen. Jokaisesta kohteesta on laadittu kartta ja muistio, jossa on kerrottu suojelun perusteet ja ne alueen luonteenpiirteet, joiden muuttaminen ei ole suojelun toteutuksen jälkeen sallittua. Lopullisesti hyväksytyille kohteille laaditaan myöhemmin hoito- ja käyttösuunnitelmat.

Maanomistajien kuulemisaika alkaa 7.4.1997 ja se kestää kaksi kuukautta. Tänä aikana ehdotuksista pyydetään lausunnot mm. kunnilta, maakuntien liitoilta sekä paikallisilta ja alueellisilta järjestöiltä. Kuulemisen ja lausuntokierroksen jälkeen ympäristöministeriö valmistelee Suomen ehdotuksen Natura 2000 -verkostoksi. Valtioneuvosto käsitellee ehdotuksen syksyllä 1997 ja asia on unionin komission käsiteltävänä vuonna 1998. Jäsenvaltioiden on mahdollisimman pian tämän jälkeen tai viimeistään vuonna 2004 varmistettava, että kyseisillä alueilla turvataan luonnonarvojen säilyminen.

Luontodirektiivi ei tarkkaan määrittele, millaisia suojelumääräyksiä alueilla tulee olla, vaan direktiivin mukaan suojelu voi perustua lainsäädäntöön, hallinnollisiin määräyksiin tai vapaaehtoisiin sopimuksiin. Suomessa Natura 2000 -alueista muodostetaan useimmiten luonnonsuojelualueita, mutta myös muunlainen suojelu on mahdollista. Natura 2000 -alueella voi jatkua sellainen toiminta, joka ei uhkaa niitä luonnonarvoja, joita varten alue on perustettu. Jokamiehen oikeuksien lisäksi alueella voidaan sallia eräissä tapauksissa myös rajoitettu metsänkäyttö.





6.     LAKI RAKENNUSLAIN MUUTTAMISESTA


Luonnonsuojelulain uudistukseen sisältyvän rakennuslain muutoksen (1097/1996) mukaan rakentaminen meren tai vesistöalueen rantavyöhykkeelle edellyttää vahvistettua yleiskaavaa, asema- tai rakennuskaavaa taikka rantakaavaa. Rantara-
kentamisen sallivalta yleiskaavalta edellytetään, että kaava on laadittu riittävän yksityiskohtaisesti niin, että rakentaminen on selvitetty ja osoitettu maanomistajakohtaisesti ja että rakentamattomaksi jäävien alueiden säilyminen rakentamattomana on yleiskaavassa turvattu. Poikkeuksen rantarakentamisessa muodostaa maa- ja metsätalouden tai kalatalouden kannalta tarpeellinen rakentaminen sekä saunan rakentaminen jo olemassa olevan asuinrakennuksen ja kesämökin yhteyteen.

Rantavyöhykettä ei ole laissa tarkemmin määritelty, joten se joudutaan ratkaisemaan tapauskohtaisesti luonto-olosuhteet huomioon ottaen. Rantavyöhykkeenä pidetään kuitenkin aluetta, jolla meren tai vesistön vaikutus ulottuu, joka mielletään maisemallisesti kuuluvan rantaan tai jolle kohdistuu erilaisia rantaa hyödyntäviä maankäyttötarpeita kuten kesämökkirakentamista. Rantavyöhykkeen syvyyden on katsottu vaihtelevan vähintään 50 metristä enintään 200 metriin.

Ympäristökeskus voi myöntää poikkeuksen kaavoittamattoman rantavyöhykkeen rakennuskiellosta, jos se ei vaikeuta vähäistä enempää luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista. Niinikään kunta voi ympäristökeskusta kuultuaan jättää rakennusjärjestykseen otettavalla määräyksellä ranta-alueita rantarakentamista koskevan rajoituksen ulkopuolelle, mikäli alueelle ei ole sen sijainnin vuoksi odotettavissa suunnittelua edellyttävää rakentamista eikä alueella ole erityisiä luonnon- tai maisema-arvoja tai virkistyskäytön tarpeita.

Haja-asutusluonteisen rantakaavan hyväksymispakosta on luovuttu.  Rantakaava jää edelleen maanomistajan kaavaksi, mikä merkitsee, että maanomistaja laatii sen kustannuksellaan ja kunta vain käsittelee kaavan. Kunnalla on harkintavalta kaavan sisällön suhteen.  Rantakaavaa koskeva asia on lain mukaan käsiteltävä kiireellisesti. Kaavan hyväksymispäätös alistetaan edelleen ympäristökeskuksen vahvistettavaksi.






KIRKKOHALLITUS





Pertti Mäkeläinen          Markku Kiikka



















                    ISSN 0781-9501