Kaikki tiedotteet

2.2.2022

Korona-aikana kerätyn Yhteisvastuukeräyksen 2021 tuotto ylsi yli kahden miljoonan

Yhteisvastuukeräyksen 2021 kohteena oli vähävaraisten ikäihmisten tukeminen Suomessa ja maailmalla. Hieman yli kahden miljoonan euron keräystuotoilla Suomessa välitetään Kirkon Diakoniarahaston sekä seurakuntien kautta tukea taloudellisessa ahdingossa sinnitteleville ikäihmisille sekä parannetaan heidän digitaalisia valmiuksiaan. 60 prosenttia tuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun ruohonjuuritason työhön kehittyvissä maissa.

Yhteisvastuukeräyksen tuotto luovutettiin keräyksen suojelijalle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle 31.1.2022.

Seurakunnat innovoivat uusia keräysmuotoja

Yhteisvastuukeräystä on koronaa edeltävinä vuosina totuttu tekemään keräyslippailla ja seurakuntatapahtumilla. Nyt digitaalisten keräystapojen käyttö kaksinkertaistui vuoden aikana ja Yhteisvastuukeräyksen tuottoa pystyttiin kartuttamaan hienosti koronarajoituksista huolimatta.

Pandemia-aikana seurakuntien kehittämät uudet keräysmuodot tuottivat tulosta ja ilahduttivat koronan keskellä. Esimerkiksi vanhuksille välitettiin kukkakimppuja, toteutettiin pakopelejä, valmistettiin linnunpönttöjä, sukkia ja suupalaa sekä pidettiin konsertteja etäyhteyksin. 

Apua vähävaraisille ikäihmisille Suomessa

Kunkin seurakunnan keräystuotosta 20 prosenttia jää käytettäväksi ikäihmisten ahdingon helpottamiseen oman seurakunnan alueella.

Kirkon diakoniarahasto kohdentaa 10 prosentin osuutensa keräystuotosta ikäihmisten taloudelliseen auttamiseen ja elämänlaadun kohentamiseen. Keräyksen toinen kotimainen kumppani on STEP-koulutuksen kokoama kansanopistoverkosto, joka tulee toteuttamaan ikäihmisille maksutonta digitaitojen opastusta lyhytkursseina syksystä 2022 alkaen. Opetusta on suunnitteilla 12 paikkakunnalle: Turku, Pieksämäki, Järvenpää, Lapua, Kaustinen, Ruokolahti, Kouvola, Hamina, Mieslahti, Uusi-Kaarlepyy, Lieksa ja Oulu.

 Apua kehittyvien maiden katastrofikohteiden ihmisille

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosentilla tuetaan Kirkon Ulkomaanavun kohteissa tehtävää työtä maailman köyhillä katastrofialueilla. Varoilla autetaan katastrofien, konfliktien ja luonnonmullistusten aiheuttamissa hätätilanteissa hauraimpia yhteisöjä, vanhuksia ja perheitä.

Alkaneen vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksen kampanja-aika alkaa 6.2.2022 teemalla Lahjoita mulle huominen. Keräyksellä tuetaan pitkittyneen korona-ajan seurauksista kärsineitä lapsia ja nuoria. 

Lisätietoa:

yhteisvastuu.fi

Keräysteemaan liittynyt kyselytutkimus yli 70-vuotiaille digitalisaatiosta ja sen vaikutuksista 

Eija Kilgast, varainhankinnan päällikkö, Kirkkopalvelut ry, eija.kilgast@kirkkopalvelut.fi, p. 040 660 2964
Erik Nyström, viestintäpäällikkö, Kirkon Ulkomaanapu, erik.nystrom@kirkonulkomaanapu.fi, p. 040 143 4464
Sirpa Seppä, viestinnän suunnittelija, Kirkkopalvelut ry, sirpa.seppa@kirkkopalvelut.fi, p. 040 579 7290

Vapaasti ladattavissa olevia kuva-aineistoja ja logoja Yhteisvastuusta löytyy
Kirkkopalvelujen kuvapankista

Takaisin sivun alkuun