|
Shpresa Kovac – naisryhmän johtaja Kosovosta
Kosovolaisen Shpresa Kovacin, 37, tapaa varmimmin Novolanin kylän naisten keskuksesta. Keskus itsessään on vaatimaton, tilapäiseksi asunnoksi tarkoitettu parinkymmenen neliön elementtimökki, mutta kylän naisille siitä on tullut tärkeä kohtaamispaikka, jossa jaetaan elämän ilot ja surut. Kolme kertaa viikossa Shpresa osallistuu siellä naisten kokoontumisiin, mutta sen lisäksi hän viettää siellä kaiken vapaa-aikansa ommellen vaatteita keskuksen ompelukoneella tai vain seurustellen toisten naisten kanssa. Tärkein puheenaihe naisten kesken ovat olleet sota-ajan kokemukset neljän vuoden takaa. Shpresa Kovac pakeni kylästä perheineen ensin läheiseen Vushtrin kaupunkiin, sitten edelleen Mitrovicaan, sieltä Montenegroon ja päätyi lopulta pakolaisleirille Albaniaan. Sieltä he palasivat rauhan tultua tuhottuun kotikyläänsä. "Talomme oli poltettu ja eläimet tapettu. Asuimme pakolaisleiristä saamassamme teltassa, kunnes saimme korjattua tallista tilapäisen asunnon", Shpresa kertoo. Luterilaiselta maailmanliitolta he saivat lopulta talonrakennustarvikkeet, joista rakensivat itselleen uuden talon. Shpresa asuu yhdessä äitinsä, siskonsa ja kahden veljensä sekä veljen vaimon kanssa. Suurin ongelma perheellä on toimeentulo. Palkkatyötä on vaikea saada, ja jos saakin niin palkka on pieni. "Nyt olen riippuvainen veljistäni ja siitä saavatko he työtä", Shpresa kertoo. Hän on käynyt kaupallisen alan koulun, mutta ei ole saanut töitä. Päivät kuluvat koti- ja puutarhatöissä. Naisten keskukseen Shpresa tuli heti kun Luterilainen maailmanliitto aloitti sen maaliskuussa 2002. "Tärkein asia on, että voimme tulla yhteen ja jakaa asioita. Tämä on lujittanut naisten välisiä suhteita kylässä, olemme ystävystyneet toistemme kanssa", Shpresa kertoo. Maaseudun naiset ovat perinteisesti pysytelleet kotona ja vierailleet vain sukulaisten luona. Shpresa toimii naisryhmän johtajana. Tarkoitus on, että naiset jatkaisivat kokoontumistaan senkin jälkeen, kun Luterilainen maailmanliitto lopettaa ohjelmansa. Alun sotakokemusten kertomisen jälkeen naiset ovat alkaneet katsoa myös tulevaisuuteen. "Emme voi unohtaa niitä kauheuksia, joita olemme kokeneet. Pahat asiat täytyy kuitenkin ohittaa. Meillä on tulevaisuus edessämme", Shpresa kertoo. Teksti: Maija Sankari
Lue aiempi Kasvo
Sierra Leonesta |