Venäjä

Venäjän ohjelmien perustavoite on tukea paikallisia kirkkoja niiden palvelutehtävässä. Erityinen painoarvo on diakonialla, jonka kehityksen toivotaan jatkuvan ekumeenisesti avoimelta pohjalta. Tähän liittyy myös humanitaarisiin haasteisiin vastaaminen.

Toinen tärkeä osa-alue on luterilaisten kirkkojen koulutuksen tukeminen ja kehittäminen. Myös Venäjän kirkkojen keskinäisen yhteistyön vahvistumista rohkaistaan. Samoin tuetaan kehitystä, joka vähentää kirkkojen riippuvuutta ulkomaisista rahoittajista.

Inkerin kirkko

KUA tukee Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon diakonian kehittämistä, lapsi- ja nuorisotyötä, teologista koulutusta Kelton koulutuskeskuksessa sekä Inkerin kirkon stipendirahastoa.

Rakennushankkeita tuettiin merkittävästi vielä vuonna 2002, jolloin mm. saatiin päätökseen Pietarissa sijaitsevan Pyhän Marian kirkon peruskorjaus.

Pietarin Kirkkojenvälinen diakoninen neuvosto

Pietarissa toimiva Kirkkojenvälinen diakoninen neuvosto auttaa hädänalaisia ihmisiä Pietarissa ja eri puolilla Luoteis-Venäjää. Neuvoston jäseninä ovat Pietarin ortodoksinen hiippakunta, Pietarin Hengellinen Akatemia (ortodoksinen), katolinen seurakunta, Inkerin ja Venäjän luterilaiset kirkot sekä yksi helluntaiyhteisö.

Työhön kuuluvat muun muassa kotikäyntityö vanhusten ja vammaisten luona, päihteiden väärinkäyttäjien ja vankien parissa tehtävä työ, katulapsityö sekä monet vähävaraisten lasten ja nuorten projektit.

Uutena haasteena Venäjällä on HIV/aidsin leviäminen erityisesti suonensisäisten huumeiden kayttäjien parissa. Vuonna 2001 maassa rekisteröitiin 90 000 uutta tapausta ja viruksen kantajia arvellaan olevan lähes miljoona.

Venäjän ortodoksinen kirkko

Kua tukee Pietarin ja Petroskoin hiippakuntia, erityisesti diakoniatyön kehittämistä, sekä Pietarin Hengellistä Akatemiaa.

Lisätietoja:
Lue Kuukauden kasvo Dima!

Pietarin kirkkojenvälinen diakoninen neuvosto
CIA World Factbook / Russia